maanantai 28. kesäkuuta 2021

Mutsin CV uusiksi

Ajattelin, että tässä töihin syksyllä palatessa olisi hyvä aika päivittää CV uusilla hoitovapaalla kartutetuilla taidoilla. Mitä mieltä olette? Onko näistä hyötyä työelämässä?



Työhistoria

Työnantaja toukokuussa 2020 syntynyt tyttölapsi

Äitiysloma 1.5.2020-30.7.2020 ja hoitovapaa 1.8.2020-. 

Tehtäviini kuului lapsen ruokkiminen, pukeminen, siistiminen ja nukuttaminen ympäri vuorokauden. Sain apua kollegalta arkena klo 16 jälkeen sekä viikonloppuisin, muuten työ on itsenäistä. Työ on kehittänyt organisointitaitojani, kärsivällisyyttä, reaktiokykyä sekä sotkun ja väsymyksen sietoa. Parhaimmillani olen keksiessä lapselle erilaisia viihdykkeitä. Heikkouksiani ovat aamuyöt ja lapsen uudelleen nukuttamiset tokkurassa.


Koulutus

Tietoni olen ammentanut Facebookin äitiryhmistä, muilta äideiltä, neuvolan ohjeistuksista ja internetin syövereistä. Koen, että koulutukseni on niin kokonaisvaltaista, että voisin kirjoittaa aiheesta oppikirjan - MUTTA vain alle 1-vuotiaasta tyttölapsesta, jolla ei ole erityistarpeita. Muista en tiedä vielä mitään.


Kielitaito

Äidinkieli

Sanavarastoni on karttunut "Eiiiiih!", "Älä koske siihen!", "Shhhh..shhh...kaikki on hyvin"-fraaseilla ja olen alkanut käyttää "Äiti menee/tulee/tekee…"-sanamuotoa puhekielessä. Myös "me"-muodon käyttö on yleistynyt, kuten "Me mennään nyt vaihtamaan vaippaa".


Vieraat kielet

Kelan perhetukikielen oppiminen on edelleen haastavaa.


IT-taidot

Pystyn selaamaan kännykkää samalla, kun syötän, leikitän, nukutan tai puen lasta, JOS se on lapseen katseelta piilossa - muutoin mahdotonta.



Lapsenkasvatus on taito.


Kiinnostuksen kohteet

Nukkuminen, suklaan syönti, vessassa yksin istuminen


Suosittelijat

Ystäväni suosittelee, että tapaisin välillä myös muita aikuisia. Kotiäitiys kuulemma alkaa näkymään jo kuontalossa, kun mutsi-nuttura ja -verkkarit ovat vakiovarusteeni, enkä ole nähnyt kampaajaa puoleen vuoteen. Ei niinkään, että se häiritsisi, mutta muiden seura saattaisi piristää.



2 kommenttia:

  1. Huippu! 😂
    Täällä kohta 5v,mutta lisäisin tuohon listaasi vielä
    -Asioihin suhtautuminen leppoisasti
    -Laajat vuorovaikutustaidot kaikenikäisten ihmisten välillä, yhtäaikaisesti.Onnistuu myös omapäisen kissalapsen kanssa kommunikointi.

    -Asioiden ennakointi jo kuukausia aiemmin. Erilaisiin säätiloihin, yllättäviin tilanteisiin ja vaihtoehtoisiin mielialan vaihteluihin varautuminen.
    -Eri ikäryhmien ristiriitaisuuksien ratkominen ja positiivisen hengen kannattelu. 😂

    -Vähäuninen, myös vuosia myöhemmin.

    Olit kyllä kirjoittanut hauskasti😊

    VastaaPoista
  2. Mahtavia lisäehdotuksia! Erityisesti tuo ennakointi oli ihan huomaamaton taito. Nytkin kaikki mahdollinen hoitolaukussa 😄

    VastaaPoista