keskiviikko 25. elokuuta 2021

Näillä suuntaamme syksyyn - lastenvaatepäivitys

Taaperon vanhempana tutustuin ensimmäistä kertaa käsitteeseen "välikausivaate". Mitä ihmettä se on? Lastenvaatekauppojen rekit hytkyvät softshellejä, fleecekerrastoja ja kuorivaatteita ja jotenkin minun pitäisi vain tietää, mitä niistä pitää pukea lapsen päälle tietyllä säällä. Viime kevään ja kesän pärjäsimme lapsen kanssa hyvin yksinkertaisella pukeutumisella - koska emme ulkoile huonolla säällä - mutta nyt, kun lapsi aloittaa päiväkodin, yhtäkkiä pitää varautua siihen, että vaatetta on kaikille keleille. Aikamoisen hiustenhalkomisen ja pään pyörittelyn jälkeen päädyimme näihin:


Softsell-, kuori- vai välikausihaalari


Syksyvaatetusta nettishoppaillessa olin jo lisännyt softshell-haalarin ostoskoriin, kunnes mieheni informoi, että softshell-materiaali on muuten yksi suurimmista mikromuovin levittäjistä vaateteollisuudessa. Ihan kuin lapsen vaatteiden pähkiminen ei olisi tarpeeksi vaikeaa, sitten pitää vielä miettiä ympäristöpuolta. Olin valmis luovuttamaan! Joku muu saa hoitaa nämä vaatehankinnat! Lopulta päädyin kuitenkin tilaamaan vanuvuorisen talvikurahaalarin. Sen toimivuudesta minulla ei ole mitään takeita, mutta se ainakin lapsella on joku ulkovaate marraskuun kuraloskasäihin.


Kumpikin takki on hankittu kirpparilta. Oikealla Didriksonin tuulitakki ja Marimekon sadetakki. 

Oma äitini yllätti meidät kirpparilta löytämällään 3 euron välikausihaalarilla. Ollakseen niin halpa, se oli todella hyvässä kunnossa. Sillä lapsi saa pärjätä syys-lokakuun kelit välikerroksien kera. Kirpparilta olen löytänyt myös Marimekon sadetakin sekä Didriksonsin tuulitakin, jotka saavat toimia kurahousujen kanssa.


Fleece- vai villavälikerrasto


Softsellin ohella myös fleece on yksi suurimmista mikromuovin levittäjistä. Tämän takia meidänkin on helppo päätyä villakerrastoon. Onneksi meiltä löytyy äitiyspakkauksen mukana tullut villasekoitehaalari sekä lapsen tädin neuloma merinovillahaalari viime keväältä, jotka vielä sopivat.


Merinovillahaalari on lapsen tädin tekemä,
yökkäri kirppikseltä.

Ja ne kengät!


Kenkien valitseminen sitä vasta pitkää matikkaa tarvitaankin! Ensin pitää mitata lapsen jalanpohjan pituus (joka taaperon kanssa on aikamoista taiteilua). Sitten kesäkenkiin ja lenkkareihin lisätään 1 cm pituuteen, talvikenkiin ja kumppareihin 2 cm. Tällä laskutoimituksella ja kenkätaulukon avulla saadaan pääteltyä, että 12 cm jalan pituudella tarvitaan koon 21 lenkkarit ja 22 kumpparit. Mutta juuri, kun olet löytänyt sopivan kokoiset ja hintaiset kengät, myyjä ilmoittaakin kengän koon brittikoossa 3:sena ja olet taas ihan pihalla.


Vain Vikingin varsilenkkarit on hankittu uutena. Alla 3 euron välikausihaalari. 

Sitten on goretexiä, vuorellista kumpparia, varsilenkkaria, mystistä "välikausikenkää" ja kuomaa. Missään ei lue millä säällä ja lämpöasteella näitä pitäisi käyttää. Mietin, että voisiko lapsi pärjätä vain pelkissä vuorikumppareissa koko vuoden… Lopulta päätän, että ostelen vain erilaisia kenkiä ja vien ne kaikki tarhaan. Päiväkodin täti saa sitten päättää, mitä pukee päälle.


Sisävaatteet kulutuksen kestävinä


Kuulin, että päiväkotiin ei kannata laittaa lapselle mitään parhampia päälle - ja mietin, että mitähän ne parhaimmat edes olisi. Meidän lapsella ei pahemmin juhla- tai uusia merkkivaatteita löydy. Kaikki vaatteet on tarkoitettu käytettäväksi - ja missä me niitä ykkösiä käytettäisiinkään edes??? Suurin osa sisävaatteista on hamstrattu kirpparilta euron hintaan tai saatu käytettynä ystävältä. 


Vasemmalla lapsen tädin ompelemat legginsit, keskellä kirpparibody, oikealla alesta hankittu Muumi-paita.

Kauniimmat vaatteet on saatu lapsen tädiltä, joka loihtii omien ompelutöidensä jämäpaloista lapselle legginsejä ja bodyjä noin vain. Välillä olemme saaneet lahjaksi neuleita, kuten villashortsit, jotka toimivat niin kesähelteiden kuin viileimpien syyspäivien asusteeksi sukkahousujen kera. Myös lapsen isoäidit ovat pitäneet huolta, että lapsella on villavaatetta. Tämä on ihanaa, koska itsehän en ehdi tai jaksa mitään neuloa.


Lapsen tädin neulomat villashortsit käy kesään ja syksyyn. Kaikon legginsit on harvoja uutena ostettuja merkkivaatteita.

Ja mitä vielä?


Varmasti jotain puuttuu! Pelkään, että päiväkodista tulee noottia liian isoista ulkohaalareista tai liian pienistä kengistä. Samoin lapsi saattaa venähtää hetkessä ja sitten kaikki hamstraamani talvivaatteet ovatkin turhia. Tämän takia en halua hankkia liikaa aivan uusia vaatteita tai monia ulkohaalareita. Täytyy vain olla uuden vaatetarpeen sattuessa valmis ryntäämään kirpparille tai verkkokauppaan etsimään lisää!


Ja se välikausi tarkoittaa muuten märkää kevät- ja syksykautta, talven ja kesän välissä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti