Marraskuussa alakulo koittaa. Taivas on musta ja harmaa ympäri vuorokauden, maan peittää mätääntyvien lehtien peitto ja miehet muuntautuvat karvaisiksi hirviöiksi. Kyseessä ei suinkaan ole pohjoismainen ihmissusi-mutaatio vaan Movember-kampanja, joka on vallannut Suomenkin pikkuhiljaa. Movember-tempauksen idea on kasvattaa tietoisuutta eturauhassyövästä, miesten kasvattaessa itselleen viikset marraskuun ajaksi.
Se, miten viiksien kasvatus ja eturauhassyöpä linkittyvät
toisiinsa, on jäänyt itseltäni täysin ymmärrystä vaille. Kenties idea on siinä,
että kun mies näkee kaupungilla toisen karvaisen kaverin, hän ajattelee
kiveksiään ja suuntaa oikopäätä kotiin niitä tarkastamaan..? Ja samalla kerätään
rahaa. Yhteys voisi olla aikalailla samanlainen, jos naiset keräisivät rahaa
rintasyövän tutkimiseen kasvattamalla kainalokarvojaan. Ja lähinnä olen
kuullut, että sitä rahaa lahjoitetaan, jotta miehet ajaisivat karvansa pois.
Nyt jo pari vuotta kampanjaa vierestä seuranneena, päätin
tehdä jotain. Tarjouduin lahjoittamaan euron miesten eturauhassyövän
tutkimukseen, jokaiselta päivältä, jolloin en näe viiksekästä miestä. Ai miksi? Koska
mielestäni miehet, jotka näyttävät komeilta viiksissä, eivät kasvata niitä vain
marraskuuksi vaan pitävät niitä aina. Koska suurimmalle osalle viiksettömistä
miehistä naamakarvat eivät kasva tyylikkäästi ja lopputulos on joko
ihmissusimainen kauhistus taikka saksalaisen pornotähden kopio. Koska
viiksekästä miestä on epämukava pussata. Ja koska yksinkertaisesti suurin osa
miehistä näyttää komeammilta ilman viiksiä!
30 päivän aikana jouduin kohtaamaan yllättävän vähän
viiksekkäitä miehiä. Joko en tajunnut kiinnittää heihin huomiota tai sitten he
karttoivat seuraani. Keräyspottia vähensivät lähinnä työpaikkani kahvihuoneessa
samaan aikaan usein vieraileva työtoveri (jolla on viikset aina), mieheni (joka
unohti viikonloppuisin parrasajon), NRJ:n Aamupoikien Renne, johon törmäsin
työnpuitteissa NRJ:n studioilla, (Kamalat Movember maalisuti-viikset!) sekä
isäni.
Sinällään on hassua, että pidän nykyään viiksiä niin
vastenmielisinä. Ollessani pieni, isälläni oli kunnon hevosenkengän muotoiset
kasariviikset. Kun hän täytti 40, hän ajoi ne pois. Näin isäni ensimmäisen
kerran viiksettömänä kauppakeskuksessa, jonne olimme saapuneet äitini kanssa
jouluostoksille. Yhtäkkiä luokseni saapui aivan tuntemattoman näköinen mies ja
äitini vieressä sanoi, että siinä on isäni. Pelästyin ja vaadin koko
loppu-ostosreissun, että isäni kasvattaisi viikset takaisin.
Tämän marraskuun 30. päivä isäni täytti 59 vuotta ja viikset
sekä merikarhumainen parta ovat palanneet – tosin hiukan harmaanpina.
Lahjoitussummaksi kertyi lopulta 19 euroa. Hyvää joulua
viiksekkäät ja viiksettömät miehet, eturauhassyövästä kärsivät ja siitä
selvinneet! Olkoon tämä joululahjani teille!
