tiistai 28. syyskuuta 2021

Pieni, hauras elämämme

Olen miettinyt yhtä asiaa todella paljon viime aikoina. Kun läheiset ramppaavat jatkuvasti sairaalassa, eikä varmaa diagnoosia tai parannuskeinoa näy, sitä pakostikin alkaa miettimään elämän haurautta. Kuka tahansa meistä voi kuolla minä hetkenä tahansa. Kuka tahansa. Kuka vaan voi jäädä huomenna auton alle, lyödä päänsä suihkussa tai saada sairaskohtauksen. Toiset ovat tietoisempia kuoleman todennäköisyydestä. Ne, joille on kerrottu, ettei aikaa välttämättä ole enää kauaa. 


Miten kuoleman todennäköisyys muuttaa elämää? Yhtäkkiä jokainen hetki on arvokas? Rakkaiden tärkeys korostuu? Sitä ei kiinnitä huomiota enää toisarvoiseen? Ei stressaa turhia asioita?

Miksi tämä eroaa niiden elämästä, jotka eivät tajua kuolevansa?


Mietin pitkään, voinko minä kirjoittaa tästä aiheesta. Enhän minä tiedä mitään elämän epävarmuudesta kanssa elämisestä. Mutta ehkä kirjoitankin, jotta muutkin tajuisivat: minä hetkenä tahansa sinun läheisesi saattaa olla poissa. 


Me elämme tätä elämää liian usein sillä ajatuksella kuin me kaikki eläisimme 100-vuotiaaksi. Käytämme aikamme viihdeohjelmien töllöttämiseen, Instagramin täyttämiseen tai kodin sisustuksen suunnitteluun. Jokainen päivä on kuin rivi tunteja, joille täytyy keksiä sisältöä, jotta viihdymme loppuun asti. Millään tällä ei ole mitään väliä, jos tietäisit ajan olevan rajallinen.



Älä asennoidu tähän pelolla. Te olette tässä nyt, yhdessä, elossa, täynnä energiaa. Käytä tämä hetki niin kuin joka ikinen. Tuottaen läheisille hyvää, luoden hyviä muistoja, arvostaen nykyhetkeä ja unohtaen turhat asiat.

Koska kukaan meistä ei tiedä, mitä on tulevan.

torstai 23. syyskuuta 2021

Vinkit päiväkodin aloittamiseen

Meillä on 2 viikkoa päiväkotia takana. Taapero aloitti hoidossa täydellä viikolla, mutta seuraavalla viikolla hän oli siellä vain tiistaista torstaihin. Aloitus on ollut yllättävän helppoa. Ei itkua tai äidissä jalassa roikkumista. Taapero on joka päivä jäänyt muiden lasten luo innostuneena. Viikonloppuna hän jopa hiukan kiukutteli, kun pihalla emme nousseetkaan pyörän selkään mennäksemme päiväkodille.

Monta viikkoa ennen ensimmäistä hoitopäivää stressailin, osaanko valmistautua päiväkodin aloitukseen oikein. Onneksi oli ystävät ja someyhteisöt, joista sain vastauksia ja vinkkejä. Tässä, mitä olen oppinut:





Mitä päiväkotiin tarvitaan?


Näitä listoja olen nähnyt monia: tossut (tai liukuestosukkia), unilelu, tutti, vaihtovaatteita, vaippoja (todennäköisesti teippi), sadevaatteet, kumpparit… Mutta itse lisäsin vielä listaan varaponnareita pitkähiuksiselle tytölle, joka välillä hävittää pompulansa - ja ksylitolipastilleja.


Oma haasteensa varustehankintoihin aiheutti se, että päiväkodissa ulkoillaan säällä kuin säällä. Kotona me pysymme sisätiloissa, jos sataa, joten tuntui hankalalta hahmottaa mitä tietylle säälle tarvitaan. Ratkaisuna roudaan päiväkotiin kaiken mahdollisen. Sain myös neuvon, että mitä tahansa vaatteita hoitoon viedään, niiden kannattaa olla helposti puettavia ja tunnistettavia - ei siis nauhakenkiä, nappitakkeja ja kaikilta löytyviä mustia kuomakenkiä. 


Ystävä myös vinkkasi, että autoon kannattaa hankkia Ikean sininen kassi tai muu jättikassi, jonne kuraiset ulkovaatteet aina heitetään lasta haettaessa - ja että auton selkänoja kannattaa hyvin suojata. Me viritimme selkänojan suojaksi vanhan kokkausessun, vaikka valmiita istuinsuojiakin löytyisi kaupasta.


Nimiöi kaikki


Päiväkotiin täytyy todellakin kirjoittaa nimi jokaiseen tavaraan, jonka haluaa sieltä vielä takaisin - niin vaatteisiin, unileluun, tutteihin kuin sukkiinkin. Jos ei halua kirjoittaa tekstiilitusseilla suoraan vaatekappaleisiin ja ylläpitää niiden jälleenmyyntiarvoa, ainakin parista eri nettipalvelusta voi tilata valmiita tarroja lapsen nimellä (esim. Tarramonsteri ja Ikioma). Ne ovat helppokäyttöisiä ja kivan näköisiä - MUTTA tarrojen pysyvyydestä ei ole takeita. Joka pesukerralla olen saanut kaapia tarranjämiä koneen laidoilta, vaikka pyrin kiinnittämään ne hyvin. 


Turvallisinta on kiinnittää tarra pesulappuun tai valmiiseen nimilappuun. Onneksi ystävät vinkkasivat, että kirjaamalla nimen apteekista ostettavaan ihoteippiin saa myös käteviä nimilappuja. Nämä ovat pysyneet paremmin pesussa ja tarrautuvat villaankin hyvin. 


Vaikka jokainen asia olisikin nimiöity, ystäväni myös varoitteli, että eivät ne tavarat silti välttämättä takaisin kotiin asti päädy. Minäkin olen päiväkodissa jo pariin kertaan saanut etsiskellä lapsen college-puseroa naapuriryhmän puolelta.




Kommunikoi


Lounaalla lapselle oli tarjottu maitoa, vaikka olin kertonut, ettei hän sitä suostu juomaan ja välipalalla hän oli saanut pullaa. Jos olisimme olleet tarkkoja lapsen sokerinsyönnissä, meilläkin olisi varmaan mennyt pullat väärään kurkkuun. Onneksi emme ole. Kun tutustuimme päiväkotiin, saimme lomakkeen täytettäväksi, lapsen arvoista ja tavoista. Tähän olisi ollut hyvä mainita sokeri, jos sitä halutaan välttää. Maidosta sinne mainitsinkin, mutta on vain mahtava juttu, jos lapsi alkaa juomaan muutakin kuin piimää.


Paljon päivähoidon toimivuudesta riippuu avoimesta kommunikaatiosta. Jos lapsella on rankkoja iltoja päiväkodin alkaessa tai lapsi ei totuttaudu uuteen rytmiin, paras juttu on se, että teillä on nyt kokonainen tiimi ratkomassa ongelmia. On sekä päiväkodin että perheen etu, että kaikki saadaan toimimaan. Ongelmista kannattaa siis puhua, mutta myös pitää positiivistä asennetta yllä, jotta lapsi tajuaa, että päiväkoti on tosi kiva paikka.




Kysy ja pyydä apua


Kun omasta päivähoitoiästä on jo hiukan aikaa ja tavat varmasti muuttuneet, eihän asioita voi tietää kysymättä. Päiväkodin tutustumispäivänä ladoinkin aimoannoksen kysymyksiä. Kiitos myös ystävät ja somekansa kaikista vinkeistä!


Sain myös mahdollisuuden tutustua Kasvat-palveluun, joka tarjoaa apua kasvatuksellisiin haasteisiin. Osallistuin tunnin pituiseet Varhaiskasvatuksen aloitus -sessioon, jossa käytiin läpi kaikki suuret kysymykset sekä sain vinkkejä hoidon aloitukseen. Suosittelen palvelua, mikäli  jännität aloitusta yhtä paljon (Lisätietoja kasvat.fi).


Sairastelutkin nyt arkipäivää


Nyt, kun olen ollut viikon verran kotona sairaan lapsen kanssa (sekin tietysti päiväkodin tuomia uusia haasteita), oma arvostus varhaiskasvatuspalveluja kohtaan vain kasvaa. On aivan mahtavaa, että lapsella on paikka, jossa hänelle keksitään joka päivä tekemistä, tuodaan ruoka eteen ja pidetään huolta sopivista unimääristä ja ulkoiluista! Päiväkodissa hän saa niin paljon enemmän virikkeitä, mitä minä en ikinä pysty tarjoamaan. Kiitollisena vien siis taas lapsen ensi viikolla hoitoon.


sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Miesihanteet uusiksi

Nuoruudessa kaikki vanhemmathan varoittelevat hulttioista: "Älä nyt sellaisen kanssa ala seurustelemaan!" - mutta harva teini tätä kuuntelee. Hulttiothan olivat jännittiviä ja mielenkiintoisia, oman tiensä kulkijoita. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä paremmin ymmärrän tuon varoituksen. Hulttio on parikymppisenä kiinnostava ihminen, mutta iän myötä, perhe-elämän astuessa kuviin, hän ei olekaan enää ihannemies. Tai miten ajattelit hulttion selviytyvän lapsen päiväkodin vanhempainillasta? Näin ihannemiehet muuttuvat iän myötä:



Rokkari

20v. iässä 

romanttinen hurmuri, joka omistaa kappaleensa sinulle

30 v. iässä

viettää kaikki viikonloput keikoilla, muiden ihailevien naisten ympäröimänä.


Hauska bilettäjä

20v. iässä

sosiaalinen hauskanpitäjä, mukana jokaisessa bileessä

30v. iässä

todennäköisesti alkoholisti, kulkee yksin baareissa, koska kavereilla on jo perhe-elämä.


Kapinallinen

20v. iässä

rohkea rajojenrikkoja, joka kyseenalaistaa sosiaaliset normit, ajaa moottoripyörällä ja pukeutuu nahkatakkiin

30 v. iässä

taparikollinen, joka ei sopeudu yhteiskuntaan. Kuuluu ehkä johonkin liivijengiin.


Hurmuri

20 v. iässä

lupaa satulinnoja, maalailee hattarapilviä ja yhteistä tulevaisuutta

30v. iässä

Naistenmies, jota ei uskalla jättää muiden naisten seuraan.


Atleetti

20 v. iässä

ihanan kunnianhimoinen, pitää itsestään huolta, urheilee ahkerasti

30v. iässä

viettää kaiken ajan salilla tai kisoissa. 


Menestyjä

20v. iässä

Rahaa ja ideoita löytyy, perustaa start upin nuorella iällä

30v. iässä

työnarkomaani, viettää kaikki arki-illat ja vapaapäivät työn ääressä.


Minun ihannemieheni

Laittautuja

20 v. iässä

aina hyvännäköinen, vaatekokonaisuus mietitty

30v. iässä

Panostaa ulkoasuunsa niin paljon, että et koskaan kehtaa olla hänen seurassaan pieruverkkareissa ja lököpaidassa.


Autoharrastaja

20 v. iässä

kuskaa sinua milloin milläkin tuunaamallaan kulkuvälineellä romanttisiin paikkoihin, takapenkillä pauhaa kovaääninen subbari

30 v. iässä

kädet aina autorasvassa, haluaa auton moottorin olohuoneeseen sisustuselementiksi.



Mikä oli sinun miesihanteesi parikymppisenä? Entä nyt?