Miehet – se oudompi sukupuoli

Naisia on jo kauan aikaa turhaan väitetty siksi vaikeasti tulkittavaksi sukupuoleksi. Miehet ne vatsa outoja ovat. Vai mitä mieltä olette:

Lattioille pissaavat miehet

”Mitä eroa on miehillä ja naisilla? Naiset eivät pissaa lattialle vaikka kuinka käsi tärisisi.” Keksin tuon vitsin ihan itse parikymppisenä, kun siivosin kesätöikseni naisten ja miesten vessoja toimistorakennuksessa. Joka päivä sain luututa keltaisia tippoja miesten vessan lattialta, pöntön reunalta ja välillä jopa seinästä. Mietin miten ne miehet edes pystyivät saamaan wc:t niin likaisiksi päivässä ja pissasivatko he kotonaankin lattialle. Naisten vessat pysyivät siistinä. En vieläkään ymmärrä miksi miehet eivät voi istua virtsatessaan – varsinkin jos sihti on huono. Onko se ego-kysymys? Eikö selkä taivu? Vai onko se vain niin paljon kivempaa??

20 vuotta säästetyt kalsarit

Käsi ylös nainen, jos perhepiiristäsi löytyy mies, joka ei tahdo heittää vanhoja, rikkinäisiä vaatekappaleita roskiin ja säästää niitä ”kaiken varalta”. Pahimmassa tapauksessa hän edelleen käyttää niitä ja ajattelee, ettei kotioloissa haittaa, jos housut ovat vaikka haaruksista rikki. Äitini keksi tähän ongelmaan ratkaisun. Sen nimi on ”laita lapsi asialle”. Koulun taksvärkkipäivinä sain 50 markkaa, kun siivosin isäni vaatekaapin. Kun operaation perimmäinen tarkoitus paljastui, rikkinäiset vaatteet olivat jo roskiksessa eikä lapselle kehdannut huutaa siitä, miksi rikkinäiset alushousut olisi pitänyt säästää.

Flunssa = kuolemansairaus

Miehet pystyvät valloittamaan vuoria, suojelemaan perhettään pahiksilta sekä metsästämään karhuja – mutta kun mieheen iskee pieni tauti, hänestä tulee toimintakyvytön. Heille kotitöiden hoitaminen flunssassa on mahdottomuus. Mieluiten he makaavat sängynpohjalla ja valittelevat huonoa oloaan -  kovaan ääneen. Kun nainen sairastuu, jonkun täytyy silti hoitaa kotityöt, kokata ruuat, pyykätä, käydä kaupasta ja toimittaa lapset tarhaan – ja se joku on nainen itse. Oksentaa voi siinä välissä, kun heittä pyykin pesukoneeseen ja kuumehan on vain mielentila.

Yksi sana kertoo enemmän kuin 10

Tässä kokoelma tutuilta miehiltä saamiani tekstiviestejä: ”Joo”, ”Juu, tänään.”, ”Ok” ja ”Palaillaan.” Nainen sanoo saman asian n. 20 sanalla. Esimerkiksi viestin ”Palaillaan” voisi sanoa näinkin: ”Olen viikonlopun reissussa Pohjois-Suomessa ja olen kotona vasta sunnuntaina, mutta katotaan sitten mitä tehtäs eli palaillaan asiaan!”. Joskus yksi sanaa kertoo kaiken tarvittavan. Joskus yksi sana saa naisen kihisemään raivosta: Miten niin ”Ok”, kun viesti  kuului ”Nähtäiskö tänään? Mulla on menoa neljältä, mutta sen jälkeen voidaan nähdä viideltä tai kuudelta.”

Miehet ja vehkeet

Oli laite sitten mikä tahansa, se saa miehessä oleilevan teknologiavaiston heräämään. Kun pihaan ajetaan uusi auto, noin vartissa sen ympärille kerääntyy lauma miehiä kädet puuskassa nyökyttelemään hyväksyvästi. ”Kyllä on! Hevosvoimia ja tehokas moottori!”, ne hokevat lähes samaan ääneen. Kun nainen näkee saman vekottimen, hän toteaa ”Kyllä on - auto. Niitä on tuolla tiellä muitakin.” Laite kuin laite, se pääsee ihan uusiin sfääreihin, kun se päätyy miehen käsiin. ”Paljonko pikseleitä? Kuinka monta megaa? Mihin nopeuksiin tällä pääsee?”, mies kysyy. ”En mä tiedä!”, nainen vastaa, ”mä vaan käytän sitä!”.

Armeija

Ei edes mennä siihen. Siitä voisi kirjoittaa kokonaan oman juttunsa.

Uuden kodin koeaika

Aivan kuten työpaikoilla, myös asunnoilla pitäisi olla koeaika. Vasta, kun asunnossa on asunut jonkin aikaa huomaa, onko kämppä todella sopiva kodiksi. Teoriassa hyvältä kuulostava ja näytössä loistava asunto voi osoittautua käytännössä huonoksi valinnaksi. Ja syitä voi olla monia:

"Miten tämä asunto yhtäkkiä tuntuu niin pieneltä?"

Bad neigborhood

Tuttavan naapurista löytyi kaunista luontoa, metsää ja mukavan oloisia kallioita, joilla olisi ollut hienoa ottaa aurinkoa. Valitettavasti paikalliset ryyppyporukat olivat löytäneet kalliot myös. Viikonloppujen jälkeen maasto oli päällystetty lasinsirpaleilla, joten koiranomistajan täytyi tyytyä asfalttiteillä lenkkeilyyn – luonnon sijaan. Toisen tuttavan naapuristossa olisi voinut harrastaa huumeneulojen bongailua. Joka lenkillä löytyi vähintään yksi. Sitäpä ei lukenut asuntoesittelyssä.

Kolmas ystävä olisi saanut seuraa joka ilta naapuriston räkälästä.  Joko ovelta löytyi seinustalle kuseskelija taikka lepohetkeä kaivannut maailmanmatkaaja. Asuntonäytön aikaan, klo 12 naapuristo oli vaikuttanut kovin hiljaiselta. Illat näyttivät ympäristön toisen luonteen. Oman opiskelija-asuntoni ala-aulasta löysin kerran iltasaikaan juopuneen miehen, joka kyseli ”Täältäkö niitä maksullisia naisia saa?”. Ei saanut.

Paljon melua tyhjästä

Kun asuntoa käy katsomassa, harvoin tulee huomioitua minkälainen on naapuriston melutaso. Häiritsevää melua ei huomaa päivällä näyttöaikaan – vaan vasta yöllä, sunnuntaina tai aamuvarhain. Tällöin asunto on jo hankittu ja valittaminen turhaa. Pahimmassa tapauksessa naapurissa asuu ikuinen remontoija, jonka sunnuntaivarustukseen kuuluu sirkkeli, pora ja vasara. Edes lasten huuto tai koirien haukunta ei vedä vertoja korvia vihlovalle poran äänelle, joka toistuu epätasaisella tahdilla. Remonttia varten tyhjennetty asunto toimii myös tehokkaana kaikukoppana työnäänille. Näkemiin pitkät viikonloppu-unet!

Naapureitasi et voi valita

Naapuri seuraa ovisilmästä mitä rappukäytävässä tapahtuu. Kun astut portaikkoon, kuuluu kolahdus. Ääni lähtee siitä, kun kyylä-naapuri asettuu ovisilmän äärelle. Voit melkein kuulla hengityksen oven takaa. Tutkimukset eivät ole vielä selvittäneet, mitä tapahtuu kyylä-naapurin mielessä. Onko hän kontrollifriikki? Saako hän jotain sairasta mielihyvää siitä, että tietää mitä naapurit puuhailevat? Vai onko hänen televisionsa kenties rikki ja porraskäytävä on ainut viihdyke, jota tarjolla on?

Edellisessä asunnossani kyylä-naapuri meni niin pitkälle, että uskaltautui rappukäytävään. Hän tuijotti naapuriasuntoihin sisään näiden postiluukkujen kautta.  Todistimme tätä ovisilmästä katsellen. Me kyylät.

Mitä, jos asunto ei ole… vain sopiva?

Kuvittelin, että asunnollani oli minua jotain vastaan. Aina tuntui olevan seinä edessä. Olin mustelmilla, kun törmäilin ovenkarmeihin ja tavarat tippuilivat hyllyistä. Epäilin jo jonkinlaista asunnonhenkeä, joka oli päättänyt etten kuulunut sinne. Parissa kuukaudessa tajusin missä vika todella oli. Asunto oli liian pieni! Ovenkarmit kävivät iholle, koska seinän ja oven välissä oli liian vähän tilaa ja tavarat eivät pysyneet hyllyillä, koska ne olivat niin täynnä. Näytössä vanha 50-luvun asunto näytti romanttisen somalta - käytännössä se oli vanhanaikaisen pieni kömpelölle naisihmiselle. Mutta eihän sitä olisi voinut tietää kokeilematta.


Jos ”väärä” asunto tulee valittua, ei voi kuin uneksia siitä seuraavasta, täydellisestä kodista. Ja sitten, kun muutto siihen uuteen asuntoon tulee ajankohtaiseksi, sitä vanhaa, ”epäsopivaa” kotia tulee todennäköisesti ikävä.