Oletteko koskaan ajatellut kuinka outo juttu joulu oikeastaan on?
Vain kiltit lapset saavat lahjoja. Totuushan on, ettei sillä oletko ollut kiltti vai tuhma ole mitään tekemistä sen kanssa saatko joululahjoja. Tämä tuli opittua jo lapsena, kun ”vahingossa” täräytin naapurin tyttöä rautatangolla silmään ja koko syksyn kuvittelin, etten saa sinä jouluna joululahjoja. Yllätys oli suuri, kun pukki saapuikin eikä lahjapaketista löytynyt risuja. Jopa valtion vankiloissa istuvat vangit saavat joulun alla enemmän rahaa käyttääkseen.
Miksi joulupukki kulkee Coca-colan sponsoroimassa puvussa? Kun ruotsalaissukuinen Haddon Sundblom (jonka isä oli muuten ahvenanmaalta kotoisin) piirsi ensimmäistä kertaa Amerikassa 1930-luvulla joulupukin Coca-colan mainokseen, hän tuskin tajusi, että vielä 80 vuotta myöhemmin joulupukit kaikkialla kulkisivat punaisissa nutuissaan. Sitä ennen pukki oli pukeutunut vaihtelevasti vihreisiin, sinisiin, violetteihin ja harmaisiin asuihin. Enää puuttuu vain Coca-colan sponsorimerkki puvun hihasta.
Joulukuusi olohuoneessa. Entisaikaan joulukuusia oli tapana pitää ulkona. Sitten joku keksi, että olisi hauska tuoda se sisälle, olohuoneisiin, tiputtelemaan neulasia ja viemään tilaa. Mitähän senkin ihmisen päässä liikkui?
Liikaa ruokaa. Olit sitten millä tahansa dieetillä, jouluna syötyjä kaloreita ei lasketa, koska jouluna KAIKKI syövät liikaa. Syödä pitää vaikka ei olisi nälkä ja kaikkea pitää maistaa. Suklaata tulee kaikista tuuteista – niin lahjoina kuin välipalanaposteluina. Tapoihin kuuluu sitten aloittaa uudesta vuodesta laihdutuskuuri, jolla jouluna hankitut lisäkilot karistetaan …seuraavaan jouluun mennessä.
Tv täynnä jouluohjelmaa. Lapsena aatto meni television edessä. Vanhemmille se oli helpotus, kun ei tarvinnut koko ajan olla kertomassa kuinka kauan pukin tuloon olisi tai keksimässä muuta ohjelmaa. Ongelma oli tietysti siinä, ettei meitä lapsia meinannut saada tv:n äärestä pois. Aaton lastenohjelmat alkoivat aamuyhdeksältä ja kestivät lähes kuuteen asti. Jokainen ohjelma piti nähdä eikä videonauhuria ollut. Minun lapsuusaikanani tv-kanavia oli kaksi, joista lastenohjelmia tuli vain yhdeltä. Nyt tv-kanavia on jokaisessa taloudessa vähintään kymmenen ja kaikilta tulee jotain jouluohjelmaa. Voin kuvitella kuinka hektistä lapsiperheissä on, kun kanavia pitää vaihdella ja kaikki ohjelma bongata. Onneksi sentään nykyään on olemassa tallentavat digiboksit. Siinä on joulutunnelmaa tuutin täydeltä – ja moneksi päiväksi joulun jälkeenkin.
Oudot joululaulut. ”Porsaita äidin oomme kaikki”..? Siis niitä porsaita, joita joulupöydässä syödään?? Ja miksi niin useassa joululaulussa lauletaan rinnoista: ”Helkkykää, oi joulun laulelot Rinnoista niin riemurikkahista!” (laulu Tuikkikaa, oi joulun tähtöset) tai ” Lämmin leuto ja henkäys hellä, Rinnan jäitä mi liuottaa…” (laulu Arkihuolesi kaikki heitä)? Tai entäs se Kuusipuu: ” Oi kuusipuu, oi kuusipuu, ja lehväs uskolliset! Sä vihannoitset kesäisin, Tuot lehväs talven tuiskuihin.” Siis Mitä?!
Ihmeellistä joulua kaikille!
perjantai 23. joulukuuta 2011
maanantai 12. joulukuuta 2011
Laiskat kierrättäjät, hävetkää!
Meidän kotimme näyttää yhdeltä kaatopaikalta, koska kierrätämme. Heti etuovesta sisään astuttaessa vastassa on täpötäysi paperinkeräys-paperikassi. Pari askelta eteenpäin, keittiön puolella nököttää rivissä kartongin-, pullojen- sekä lasinkeräysvadit. Aikaisemmin keräsimme myös metallia, kunnes tajusin että lähin metallinkeräyspiste oli niin kaukana, ettei sinne päässyt kuin autolla, jota minulla ei ole. Lavuaarin alta löytyy sekä biojäte, että tavallinen roskis. Lavuaarin päällä tyhjät kartongin kuivuvat.
Kaikki hyväkuntoinen, mutta tarpeeton tavara on varastoitu kellarikoppiimme odottamaan aikaa, jolloin niitä tarvitaan taas (kuten liian pienet vaatteet, joihin kuvittelen mahtuvani vielä joskus). Askartelulaatikkoni pursuaa kierrätysroinaa, josta haaveilen joskus näperteleväni jotain modernia ekotaidetta. Kaikesta tästä sekasorrosta huolimatta olen tyytyväinen – minä pelastan maailmaa yksi roska kerrallaan – vai miten se sanonta nyt menikään.
Olen elämässäni kerran vieraillut oikealla kaatopaikalla ja se riitti kannusteeksi koko loppuelämän kestävälle kierrättämiselle. Silmän kantamattomiin jatkuvat jätevuoret ja portista sisään jonottavat roska-autot saivat ajattelemaan käsistämme lähtevää tavaraa aivan uudella tavalla. Kannatan kokemusta kaikille niille, jotka eivät jaksa tai viitsi kierrättää.
Jos et kuitenkaan jaksa vaivautua lähimmälle kaatopaikalle pällistelemään, tässä 5 vastaväitettä laiskuudelle:
Ai miksi et kierrätä?
1. Kierrätys haisee
Mitenkä se biojäte haisisi biojäteastiassa sen enempää kuin sekajäteroskiksessakaan? eli KYLLÄ, biojätekin haisee, jos roskia ei vie ulos tarpeeksi usein – aivan kuten sekajätekin.
2. Jätettä ei kannata lajitella erikseen, kun sitä ei kerätä
Ihmiset eivät lajittele jätteitään, koska niille ei ole jätepisteitä lähellä. Kunnat eivät perusta uusia jätekeräyspisteitä, koska ihmiset eivät käytä edes niitä, jotka ovat jo olemassa. Huomaatko yhteyden?
3. Kierrätyspisteet ovat hankalassa paikassa
Koska ruokakauppasi on vaikeassa paikassa, jäät ilman ruokaa vai? Jos pääset lähimpään kauppaan, pääset myös lähimmälle kierrätyspisteelle. Tavanomaisimmat talousjätteen kierrätyspisteet löytyvät yleensä kauppojen yhteydestä tai saman matkan päästä.
4. Lajittelu vie aikaa ja tilaa
Jeps, kierrätys vie aikaa alussa, kun pitää miettiä mihin mikäkin roska menee, mutta sen jälkeen kun näistä on kertaalleen ottanut selvää, toiminta helpottuu ja nopeutuu. Ja käteviä ja tyylikkäitä kierrätysastioita kotikeittiöihin löytyy nykyään helposti, joten tilaakaan se ei välttämättä vie (eli kotisi ei tarvitse näyttää samanlaiselta kaatopaikalta kuin minun!).
5. Kierrätys on vaikeaa
Elämä on - tiedäthän. Haluatko todellakin kertoa lapsenlapsellesi, että Ämmänsuon kaatopaikkaa on jouduttu laajentamaan elämäsi aikana kymmenkertaiseksi, koska – noh – se kierrättäminen nyt oli vaan niin vaikeeta. ”En jaksanut kokeilla.”
Ja vielä muistutukseksi:
- maitotölkki maatuu luonnossa 5 vuotta
- hernekeittopurkin hajoaminen vie 100 vuotta
- alumiininen juomatölkki sinnittelee 200 – 500 vuotta
- muovin hajoaminen kestää jopa 500 – 1000 vuotta
(Lähde: http://www.kuusakoski.fi/Kierratys_ja_Ymparisto/Kysymyksia_kierratyksesta)
Laiskat kierrättäjät, hävetkää! Tulevaisuuden kaatopaikkojen koko on teistä kiinni!
Kaikki hyväkuntoinen, mutta tarpeeton tavara on varastoitu kellarikoppiimme odottamaan aikaa, jolloin niitä tarvitaan taas (kuten liian pienet vaatteet, joihin kuvittelen mahtuvani vielä joskus). Askartelulaatikkoni pursuaa kierrätysroinaa, josta haaveilen joskus näperteleväni jotain modernia ekotaidetta. Kaikesta tästä sekasorrosta huolimatta olen tyytyväinen – minä pelastan maailmaa yksi roska kerrallaan – vai miten se sanonta nyt menikään.
Olen elämässäni kerran vieraillut oikealla kaatopaikalla ja se riitti kannusteeksi koko loppuelämän kestävälle kierrättämiselle. Silmän kantamattomiin jatkuvat jätevuoret ja portista sisään jonottavat roska-autot saivat ajattelemaan käsistämme lähtevää tavaraa aivan uudella tavalla. Kannatan kokemusta kaikille niille, jotka eivät jaksa tai viitsi kierrättää.
Jos et kuitenkaan jaksa vaivautua lähimmälle kaatopaikalle pällistelemään, tässä 5 vastaväitettä laiskuudelle:
Ai miksi et kierrätä?
1. Kierrätys haisee
Mitenkä se biojäte haisisi biojäteastiassa sen enempää kuin sekajäteroskiksessakaan? eli KYLLÄ, biojätekin haisee, jos roskia ei vie ulos tarpeeksi usein – aivan kuten sekajätekin.
2. Jätettä ei kannata lajitella erikseen, kun sitä ei kerätä
Ihmiset eivät lajittele jätteitään, koska niille ei ole jätepisteitä lähellä. Kunnat eivät perusta uusia jätekeräyspisteitä, koska ihmiset eivät käytä edes niitä, jotka ovat jo olemassa. Huomaatko yhteyden?
3. Kierrätyspisteet ovat hankalassa paikassa
Koska ruokakauppasi on vaikeassa paikassa, jäät ilman ruokaa vai? Jos pääset lähimpään kauppaan, pääset myös lähimmälle kierrätyspisteelle. Tavanomaisimmat talousjätteen kierrätyspisteet löytyvät yleensä kauppojen yhteydestä tai saman matkan päästä.
4. Lajittelu vie aikaa ja tilaa
Jeps, kierrätys vie aikaa alussa, kun pitää miettiä mihin mikäkin roska menee, mutta sen jälkeen kun näistä on kertaalleen ottanut selvää, toiminta helpottuu ja nopeutuu. Ja käteviä ja tyylikkäitä kierrätysastioita kotikeittiöihin löytyy nykyään helposti, joten tilaakaan se ei välttämättä vie (eli kotisi ei tarvitse näyttää samanlaiselta kaatopaikalta kuin minun!).
5. Kierrätys on vaikeaa
Elämä on - tiedäthän. Haluatko todellakin kertoa lapsenlapsellesi, että Ämmänsuon kaatopaikkaa on jouduttu laajentamaan elämäsi aikana kymmenkertaiseksi, koska – noh – se kierrättäminen nyt oli vaan niin vaikeeta. ”En jaksanut kokeilla.”
Ja vielä muistutukseksi:
- maitotölkki maatuu luonnossa 5 vuotta
- hernekeittopurkin hajoaminen vie 100 vuotta
- alumiininen juomatölkki sinnittelee 200 – 500 vuotta
- muovin hajoaminen kestää jopa 500 – 1000 vuotta
(Lähde: http://www.kuusakoski.fi/Kierratys_ja_Ymparisto/Kysymyksia_kierratyksesta)
Laiskat kierrättäjät, hävetkää! Tulevaisuuden kaatopaikkojen koko on teistä kiinni!
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
BB-Sauli, -Paavo ja -Eva
Presidentin vaalit lähetyvät ja kampanjointi vain tiivistyy. Ehdokkaitahan ovat Eva Biubaudet… eikun Bioobaudet…tai siis Eva. Sari, Sauli, Timo, Pekka, Paavo, Paavo ja …öö..Paavo. Televisiokanavat vilisevät ohjelmia, joissa ehdokkaat pyörivät. Eva ja Paavo (se nuorempi) käväisivät Uutisvuodossa vitsailemassa, Pekka hymyili ja nyökkäili Maria!-showssa (oli menossa Teuvo Hakkaraisen sahalle) ja Paavo (se aina oikeassa muka oleva) uhosi Korkojen kera -ohjelmassa tähtäävänsä lopputaistoon. Ylen A-talkissa neljän suurimman puolueen edustajat kertoivat omia mielipiteitään eurokriisistä.
Kaikesta mediajulkisuudesta huolimatta yhdessä ohjelmassa presidenttiehdokkaat eivät vielä ole ehtineet vierailla - nimittäin Big Brotherissa! Ja miksi ihmeessä eivät? Nuorisoahan on vaikea saada äänestämään, joten BB-talohan olisi mitä mainioin kontaktipaikka. Vielä olisi vissiin vajaa viikko jäljellä tähän mahdollisuuteen. Tai vielä parempaa, suljetaan ne ehdokkaat sinne taloon, kun tämän vuoden BB-voittaja on päätetty. BB-pressakisaa voitaisiin käydä tammikuun vaaleihin asti.
Kerran viikossa talosta äänestettäisiin yksi pois. Viimeiset kaksi taloon jäävä pääsisivät suoraan vaalien 2. kierrokselle. 24h-seurannalla saataisiin oikeasti selville mitä ehdokkaat ovat miehiään tai naisiaan. Rutinoituneimmankin poliitikon maneerit kaatuisivat kuukauden sisällä big brotherin valvovan silmän alla. Säännöllisin ajoin taloon tuotaisiin alkoholia, jotta nähtäisiin kuka oikeasti on absolutisti ja kuka vain sanoo niin useampien äänien toivossa.
Viikkotehtäväksi annettaisiin ajankohtaisia presidenttipelin aiheita. Suvaitsevaisuus-teemalla, Paavo (se muriseva), Sari ja Timo laitettaisiin esittämään Somaliasta tulleita maahanmuuttajia ja Paavo (se jalkapallosta pitävä), Eva ja Pekka karjalohjalaisia maanviljelijöitä, joiden maataloustuet on muutettu maahanmuuttajien sosiaalitueksi. Sauli ja Paavo (se Keminmaalta tuleva) voisivat leikkiä sosiaalitätejä, joiden tehtävä on ratkoa näiden kahden ryhmittymän välille syntyneitä ennakkoluuloja.
Viikolla 7 Sauli voitaisiin lähettää vaihtoon Kreikkaan ja tilalle tuotaisiin Kreikan valtionvarainministeri Evangelos Venizelos keskustelemaan euroalueen rahakriisistä. Viikolla 8 Sari saisi salatehtävän ja hänen pitäisi yrittää käännyttää kaikki talon asukkaat uskoon. Olisi mielenkiintoista nähdä ketä osoittautuu valvonnan alla kuumakalleksi ja keiden välille muodostuu uusia poliittisia salasuhteita. Epätasa-arvoa kilpailutilanteessa saattaisi tietysti aiheuttaa, se että Paavon (se, joka on vielä lisääntymisiässä) täytyisi tammikuussa lähteä kahdeksi viikoksi isyyslomalle.
Eikun onnea vain pressataistoon!
torstai 1. joulukuuta 2011
Romanttisen elokuvan kaava
Nuorempana pilasin ystävieni elokuvakokemuksia paljastamalla elokuvan loppuratkaisun. En ollut nähnyt kyseisiä elokuvia, mutta niiden juonet olivat niin ennalta-arvattavia, että ihmettelin kuinka ystäväni pystyivät katsomaan niitä jännittyneenä, arvaamatta miten niissä käy. Tottakai, poika sai tytön, sankari pelastui ja päähenkilö parani yllättäen vakavasta sairaudesta. Pahimpia olivat romanttiset elokuvat. Vaikka kuinka niistä oli yritetty tehdä realistisia ja maanläheisiä, ne AINA loppuivat yhtä siirappisesti.
Perusromanttisen elokuvan kaava on kutakuinkin seuraava: Poika ja tyttö tapaavat. He rakastuvat. Hetken aikaa kaikki menee hyvin. Sitten toisen osapuolen petos paljastuu (hän on valehdellut/ pettänut / jättänyt jotain oleellista kertomatta). Pariskunnan välit tulehtuvat. Pettäjä-osapuoli tekee kaikkensa hyvittääkseen tilanteen, mutta tämä ei auta. Viimein petetty on poistumassa maasta / suuren esiintymisen partaalla / menossa naimisiin jonkun toisen kanssa. Pettäjä ryntää paikalle viime hetkellä, suuri eleisesti ja vannoo kaikkien kuullen rakkauttaan ja pyytää anteeksi. Tällöin petetty viimein tajuaa, että hän todella rakastaa tätä pettäjä-osapuolta, antaa anteeksi ja jättää matkansa/esiintymislavan/uuden sulhasen. Pariskunta suutelee ja yleisö ympärillä hurraa.
Kumpa elämä ympärillä olisikin tällaista. Kuinka monta kertaa sitä onkaan täytynyt itkeä jonkun pojan perään, joka ei viime hetkellä ilmestynytkään junalaiturille, tai sitä ettei unelmien mies tajua heikolla hetkellä pyytää anteeksi. Kuvittele nyt kuinka ihanaa olisi, jos tosi elämä olisi yhtä romanttista draamaa:
Seisoisit olohuoneessa imuri kädessä. Katseenne kohtaisivat. Miehesi kysyisi, lähdettäisiinkö tänään elokuviin. Sanoisit ettet voisi, koska huomista appivanhempien vierailua varten pitäisi siivota. Mies ottaa imurin kädestäsi, katsoo syvälle silmiisi ja sanoo, että voisitte siivota huomenaamulla yhdessä. Iloissasi myönnyt elokuvareissulle.
Elokuvan jälkeen vietätte kaunista iltaa ravintolassa. Mies tunnustaisi, että hän juuri muisti, ettei ole maksanut sähkölaskua. Olet pettynyt ja ilmoitat, ettet ehkä voi luottaa mieheesi enää koskaan. Mies vakuuttaa, että tämä oli vain yksi kerta. Olet poistua ravintolasta kyynel poskella, mutta viime hetkellä miehesi pysäyttää sinut ja julistaa kaikkien kuullen rakkauttaan sinuun ja pyytää anteeksi. Ihmiset ympärillänne tuijottavat. Viimein myönnyt antamaan anteeksi ja suutelette näyttävästi ravintolassa, naisten huoneen edessä.
Totuus on valitettavasti toista. Usein pelkät elokuvaillat ja illallisetkin jäävät pelkäksi haaveksi – saati sitten julkiset rakkaudenosoitukset. Oikeastaan, kukapa todella jaksaisi rakkauselokuvien draamoja jokapäiväisesti. Joku kerran sanoi, että rakkaus on helpompaa, kun se ei tulisesti roihua – tulee vähemmän palovammoja. Ehkä tämän takia olen oppinut arvostamaan romanttisia elokuvia vanhemmalla iällä. Yksinkertaisessa arjessa on helppo elää, mutta pala romantiikkaa ei ole pahitteeksi silloin tällöin. Ja sitten kerrankin, kun se oma unelmien mies pyytää romanttiselle illalliselle, se tuntuu todella luksukselta. Onnelliset loput jääköön elokuviin.
Perusromanttisen elokuvan kaava on kutakuinkin seuraava: Poika ja tyttö tapaavat. He rakastuvat. Hetken aikaa kaikki menee hyvin. Sitten toisen osapuolen petos paljastuu (hän on valehdellut/ pettänut / jättänyt jotain oleellista kertomatta). Pariskunnan välit tulehtuvat. Pettäjä-osapuoli tekee kaikkensa hyvittääkseen tilanteen, mutta tämä ei auta. Viimein petetty on poistumassa maasta / suuren esiintymisen partaalla / menossa naimisiin jonkun toisen kanssa. Pettäjä ryntää paikalle viime hetkellä, suuri eleisesti ja vannoo kaikkien kuullen rakkauttaan ja pyytää anteeksi. Tällöin petetty viimein tajuaa, että hän todella rakastaa tätä pettäjä-osapuolta, antaa anteeksi ja jättää matkansa/esiintymislavan/uuden sulhasen. Pariskunta suutelee ja yleisö ympärillä hurraa.
Kumpa elämä ympärillä olisikin tällaista. Kuinka monta kertaa sitä onkaan täytynyt itkeä jonkun pojan perään, joka ei viime hetkellä ilmestynytkään junalaiturille, tai sitä ettei unelmien mies tajua heikolla hetkellä pyytää anteeksi. Kuvittele nyt kuinka ihanaa olisi, jos tosi elämä olisi yhtä romanttista draamaa:
Seisoisit olohuoneessa imuri kädessä. Katseenne kohtaisivat. Miehesi kysyisi, lähdettäisiinkö tänään elokuviin. Sanoisit ettet voisi, koska huomista appivanhempien vierailua varten pitäisi siivota. Mies ottaa imurin kädestäsi, katsoo syvälle silmiisi ja sanoo, että voisitte siivota huomenaamulla yhdessä. Iloissasi myönnyt elokuvareissulle.
Elokuvan jälkeen vietätte kaunista iltaa ravintolassa. Mies tunnustaisi, että hän juuri muisti, ettei ole maksanut sähkölaskua. Olet pettynyt ja ilmoitat, ettet ehkä voi luottaa mieheesi enää koskaan. Mies vakuuttaa, että tämä oli vain yksi kerta. Olet poistua ravintolasta kyynel poskella, mutta viime hetkellä miehesi pysäyttää sinut ja julistaa kaikkien kuullen rakkauttaan sinuun ja pyytää anteeksi. Ihmiset ympärillänne tuijottavat. Viimein myönnyt antamaan anteeksi ja suutelette näyttävästi ravintolassa, naisten huoneen edessä.
Totuus on valitettavasti toista. Usein pelkät elokuvaillat ja illallisetkin jäävät pelkäksi haaveksi – saati sitten julkiset rakkaudenosoitukset. Oikeastaan, kukapa todella jaksaisi rakkauselokuvien draamoja jokapäiväisesti. Joku kerran sanoi, että rakkaus on helpompaa, kun se ei tulisesti roihua – tulee vähemmän palovammoja. Ehkä tämän takia olen oppinut arvostamaan romanttisia elokuvia vanhemmalla iällä. Yksinkertaisessa arjessa on helppo elää, mutta pala romantiikkaa ei ole pahitteeksi silloin tällöin. Ja sitten kerrankin, kun se oma unelmien mies pyytää romanttiselle illalliselle, se tuntuu todella luksukselta. Onnelliset loput jääköön elokuviin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)