torstai 23. maaliskuuta 2017

Kaiken kattava rakkaus

Viime aikoina olen paljon puhunut ystävien kanssa rakkaudesta. Siitä mitä se rakkaus on? Ja mitä eroa on sillä rakkaudella, joka saa pariskunnat pysymään vuosikymmeniä yhdessä - tai sillä rakkaudella, joka hiipuu?

Ajauduin siis tilanteessa, jossa mies, jonka kanssa luulin viettäväni koko loppuelämän ilmoitti, ettei halua enää jatkaa yhdessä. Rakkautemme oli kuulemma hiipunut. Olin kuin ällikällä päähän lyöty, koska päin vastoin en kokenut näin.

Pakottauduin miettimään miten toiset pariskunnat pysyvät yhdessä - ja toiset eroavat. Mikä saa ihmiset pysymään 19 vuotta yhdessä? Onko se totuttu tuttuus - vai syvä rakkaus? Jokaisessa suhteessa tulee eteen hetkiä, jolloin toisen likaiset kalsarit ärsyttävät - tai toisen vatsamakkarat eivät enää kiehdo, tästäkin huolimatta parit pysyvät yhdessä ja löytävät kipinänsä.

Tulin siihen tulokseen, että taustalla on kaiken kattava rakkaus. Kun parin rakastumisvaihe hiipuu, punnitaan kuinka paljon he todella toisiaan rakastavat. Tällöin tulee ilmi toisen puutteet, erilaiset näkemykset ja unelmat. Jos näiden asioiden kanssa pystyy elämään, vuoroon astuu kaiken kattava rakkaus. Se, jossa toisen hyväksyy sellaisenaan, puutteineen kaikkineen. Jotta pari kuitenkin pysyisi yhdessä, kaiken kattava rakkaus täytyy olla molemminpuolista - ja parilla on oltava yhteisiä unelmia.

Viikko eroilmoituksen jälkeen sain tietää, että miehelläni oli jo uusi lohduttaja. Pari viikkoa hajoilin. En käsittänyt kuinka toinen ihminen voi noin nopeasti vaihtaa seuraavaan. Oliko meillä ollut oikeaa rakkautta ollenkaan?

Kun olen kertonut ystävilleni tilanteesta, minua on kehotettu suuttumaan - koska vihasta saa voimaa jatkaa eteenpäin. Olen kuitenkin todennut, etten pysty. En halua olla vihainen tai muuttua katkeraksi. Olen vain surullinen, että kävi näin. Tiedän, että erilaiset unelmat ja toiveet, ovat ajaneet meidät tähän tilanteeseen - ja välitämme edelleen toisistamme.

"If you love somebody, set them free" on korni sanonta, mutta se kiteyttää kaiken kattavasta rakkaudesta. Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä sinne, missä hän on onnellinen.

Siksi hyväksyn tilanteen sellaisena kuin se on - ja rakastan miestä niin paljon, että haluan hänen olevan onnellinen vaikkakin se olisi toisen ihmisen kanssa. Ja tiedän, että jossain on vielä tyyppi, joka rakastaa minua sellaisena kuin olen ja jakaa samat unelmani. Kuulostaa ehkä typerän sinisilmäiseltä - mutta mitäs minä silmilleni voin.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Kaikilla saduilla ei ole onnellista loppua

Olipa kerran tyttö, joka eli kamalassa suhteessa. Sellaisessa, jossa haukuttiin, riideltiin ja heiteltiin tavaroita. Sellaisessa, jossa mies katosi joka päivä ulos ryyppäämään, palasi kännissä aamuyöllä kotiin kännykässään tuntemattomien naisten numeroita ja haastoi riitaa. Aamulla hän anoi taas anteeksiantoa ja sanoi rakastavansa. Tyttö itki itsensä uneen joka ilta ja toivoi ja rukoili, että hänellä olisi voimaa lähteä tästä helvetistä – ja että hänellä olisi mahdollisuus joskus löytää itselleen joku, joka kunnioittaisi ja rakastaisi häntä.


Kesti vuosia ennen kuin tyttö sai voimaa lähteä. Pari vuotta tyttö eli yksin pohtien löytäisikö hän koskaan omaa prinssiään. Sellaista ihmistä, joka pitäisi hänestä huolta tilanteessa kuin tilanteessa ja seisoisi hänen rinnallaan vaikeinakin aikoina. Se tuntui mahdottomalta.

Eräänä päivänä sitten vastaan tuli silinteriprinssi. Mies, joka oli kaikkea tätä. Komea, hauska, luotettava henkilö, joka tykkäsi seikkailla kuten tyttökin, joka nauroi samoille jutuille ja, jonka syleilyssä tuntui hyvältä. Tyttö ei voinut uskoa, että hän oli näin onnekas. Kaikkien niiden vaikeiden vuosien jälkeen onni oli vihdoinkin mahdollista. He rakastuivat, viettivät joka ikisen viikonlopun yhdessä, matkustivat vieraisiin maihin ja kulkivat käsi kädessä hymy huulilla. Ennen pitkää he päättivät muuttaa yhteen.

Sitten koitti arki. Elämä ei ollut enää yhtä seikkailua. Raskaan työpäivän jälkeen arkirutiinit veivät kaiken energian ja romantiikalle jäi vähemmän aikaa. Silti säännöllisin väliajoin tyttö katsoi miestä, hymyili ja oli kiitollinen siitä, että oli löytänyt jonkun noin hyvän ihmisen.

Vaan ei kaikki sadut lopu onnellisesti. Jos tyttö olisi tiennyt, että mies on onneton, hän olisi tehnyt kaikkensa tilanteen pelastamiseksi. Jos hän olisi tiennyt, että tämä kaipasi lisää seikkailuja, olisi hän hypännyt minkä tahansa hevosen selkään ja suunnannut uusiille poluille. Tai, jos hän olisi tiennyt, että mies kaipasi enemmän läheisyyttä, olisi hän jättänyt arjen ja pyhittänyt päivät tälle. Vaan ei hän tiennyt.

Koitti päivä, jolloin silinteriprinssi kertoi, että hän haluaa erota. Arki oli hänelle liian arkista ja rakkaus säkenöimätöntä. Hän oli ajatellut näin jo kauan, mutta oli kertonut tunteistaan vain ystävilleen. Mitään ei ollut kuulemma enää tehtävissä. Tytön elämä mureni hetkessä palasiksi. Missä oli se rakkaus, joka hetki sitten näkyi vielä jokaisessa kosketuksessa, hymyssä ja katseessa? Vai oliko se kaikki ollut valetta?

---

Hyvät ystävät osaavat lukea, mitä tämä tarina tarkoittaa. Lähimmät ystävät tietävät, ettei tarina lopu tähän.