Some on ihana. Some mahdollistaa sen, että voin olla
yhteyksissä kaikkien ihmisten kanssa kaiken aikaa. Tai siis ainakin niiden,
jotka käyttävät samaa somekanavaa – ja suostuvat ystäväkseni.
Kun vuonna 2007
liityin Facebookiin, silloisen työkavererini kannustamana, en voinut
tietää, että tästä välineestä tulisi yksi tärkeimmistä kommunikointi- ja
tiedonsaantivälineistä ikinä. Se pitää minulle seuraa yksinäisinä iltoina. Se
pitää minut yhteydessä ystäviini, jotka muutoin unohtuisivat. Se tuo minulle
valtavan määrän uutta tietoa videoiden, testien, uutislinkkien ja
hassunhauskojen kuvien muodossa. Mutta se on tuonut elämääni myös lukuisia
uusia, vaikeita tilanteita.
Tässä vain osa niistä:
Too
much information
Eräänä päivänä avasin facebookin ja siinä etusivulla oli
jonkun tuntemattoman naisen kohtu. Siinä se möllötti uutisfeedini
päällimmäisenä. Nainen oli halunnut kerto kaikelle kansalle olevansa raskaana
ja laittanut ultraäänikuvansa faceen. Koska ystäväni oli käynyt häntä
onnittelimassa, kuva pompsahti myös hänen kavereidensa uutisvirtaan. Harvoin
sitä tulee toisen ihmisen sisimpään tuijotelutua niin syvästi.
Note
to myself: Kaikkea ei tarvitse jakaa kaikille – käytä
yksityisyyyssuodatusta.
”Mä
en leiki sun kaa”
Eräässä työpaikassa, kollegani toivotti minut halauksin
tervetulleeksi 1. työpäivänäni. Kuljimme hänen kanssaan joka paikkaan:
lounaalle, kokouksiin ja kahvitauolle. Luulin, että olimme hyviäkin ystäviä.
Uskaltauduin laittamaan hänelle facebook-ystäväkutsun – vahingossa jopa kahteen
kertaan. Sitten eräänä päivänä hän pysäytti minut käytävällä ja sanoi ”Seela,
halusin vain sinun tietävän, että minä pidän facebookissa vain lähimpiä
kavereitani ja sen takia en ole hyväksynyt sinua siellä ystäväkseni.” Se oli kuin
läpsäys vasten kasvoja. Varsinkin, kun tiesin, että hän oli hyväksynyt
fb-kaverikseen toisen kollegamme. Mieleen palasi muistot lapsuuden
hiekkalaatikon reunalta, jossa joku sanoi ”Mä en leiki sun kaa. Mä en oo sun
kaveri”.
Note
to myself: Jos et hyväksy toista somekaveriksesi, älä selittele
miksi. Se on kuin veista kääntäisi haavassa.
Kokoajan
jonkun synttärit
Entisaikaan minulla oli tapana onnitella henkilöä, jos
muistin, että hänellä oli syntymäpäivä. Nyt facebook pitää ilmoituksillaan
huolen, että olen koko ajan tietoinen siitä kenen syntymäpäivä on minäkin
päivänä. Ensin pidin periaatteena, että onnittelen tietysti kaikkia - parhaassa
tapauksessa etsin jonkun kivan kuvan onnitteluviestiin. Mutta jossain vaiheessa
ystäväpiirini kasvoi niin suureksi, että onnitteluviestejä pitäisi olla
laittamassa joka päivä, enkä kertakaikkiaan ehdi huomioida kaikkia. Ja sitten
tulee huono omatunto siitä, että miksi tuo yksi sai onnittelut ja kivan kuvan,
mutta tuo toinen ei!
Note
to myself: Palaa vanhanaikaisiin postikortteihin.Lähetä vain niille
joiden osoitteen tiedät.
Someraivo
Someraivo syttyy sekunneissa. Se lähtee käyntiin siitä, kun
joku lataa nettiin videon, kirjoituksen tai kuvan, jossa kuvataan joku vääryys.
Ihmiset innostuvat sadattelemaan kuinka kamala asia on. Haukutaan
väärintekijät. Levitetään linkkiä/kuvaa/videota, jotta kaikki tietävät kuka se
”mulkku” oli. Ja maailmansotien tasolle yltävä nettiselkkaus on valmis. Harva
vaivautuu kaivautumaan asiaan syvemmälle. Viime talvena facessa pyöri video,
jonka oli kuvannut mies ratin takana. Hän halusi näyttää kuinka idiootti
rekkakuski ajoi liian lähellä hänen autoaan. Autoa, jonka kyydissä nukkui pieni
lapsi. Video levisi kulovalkean tavoin netissä. Rekkakuskit haukuttiin
ajattelemattomiksi. Kukaan ei tullut ajatelleenksi kuinka pienen pojan isä
vaaransi ajoa, keskittymällä kuvaamiseen, eikä edessä olevaan tiehen.
Toinen
tapaus: Lauttasaaressa joku oli nähnyt miehen kameran kanssa koulun lähellä ja
ilmoitti tästä paikallisessa facebook-ryhmässä. Pedofiili!, yleisö pelästyi.
Joku tiesi kyseisen miehen. Toinen kysyi, että kai kameramiehen bongannut oli
soittanut poliisit paikalle. Tuliko kenellekään mieleen, että kameran kanssa
liikkuminen koulun lähellä ei ole rikollista eikä varsinkaan tee kenestäkään
vielä pedofiiliä? Ja nyt pienellä paikkakunnalla kyseinen mies on saanut
rikollisen leiman.
Note to myself: Älä lähde raivoon mukaan.
Kielletty
some
Aloitin
taannoin yrityksessä, tehtävänkuvanani mm. sosiaalisesta mediasta vastaaminen. IT-perehdytyksessä
minulle sanottiin, että muistathan sitten, ettei somessa saa kirjoittaa
_mitään_ tästä yrityksestä. Olin vetää pullat kurkkuun. Mites sitä sosiaalisen
median markkinointia olisi sitten tarkoitus tehdä?, kysyin. Toisessa
työpaikassa menin hehkuttamaan facebook-sivullani loppuun vietyä projektia.
Joku verkkoviestintäosastolla veti herneen nenään. Omista töistä ei saisi
kuulemma kirjoittaa mitään somessa. Siellä ne suljetun profiilini vajaat 100
fb-ystävääni olivat nyt saaneet tietää jotain salaista – että olin ihan
oikeasti ylpeä työstäni. Muutahan en oikeastaan ollut edes kertonut.
Välillä
ihmetyttää yritysten asennoituminen sosiaaliseen mediaan. Samaan aikaan, kun
yritetään saada mainetta uskottavana yrityksenä sekä kerätä seuraajia Twitterissä
ja Facebookissa, kielletään työntekijöiltä sananvalta. Tässä vähän uutisia:
Sosiaalinen media koostuu ihmisistä. Myös työntekijät ovat ihmisiä. Heillä on
ystäviä ja seuraajia. Jos edes yrityksen työntekijä ei puhu somessa
työnantajastaan hyvää, miksi kukaan muukaan puhuisi.
Note to myself:
Puhu hyvää työpaikastasi.
Rikolliset
netissä
Joululomien alla somekansaa peloteltiin sillä, että ei
kannata kertoa lomamatkoistaan sosiaalisessa mediassa, koska murtovarkaat
saavat tällöin tiedon milloin et ole kotona. Lehtien palstoilla unohdettiin
mainita, että somessa ei kannata myöskään kertoa käyvänsä töissä, tapaavansa
kavereitaan tai käyvänsä kaupassa, koska suurinosa murtovarkauksista tapahtuu
kirkkaaseen päiväsaikaan. Somessa ei kannata myöskään kertoa omistavansa kallista
moottoripyörää, arvokkasta rannekelloa tai ihanaa aviomiestä, koska joku sitä
tarvitseva, voi sen viedä.
Note to myself: Älä hyväksy murtovarkaita
facebook-kavereiksesi.
