tiistai 22. joulukuuta 2020

Vuosi vauvakuplassa

Vuosi 2020 alkoi lumettomana. Se tuntui vitsiltä, kuin huhtikuulle jatkuvana marraskuuna. Maaliskuussa maailmankaikkeus pisti vitsilinkoon lisää kierroksia ja tuli poikkeusoloja, lomautuksia, sosiaalista eristäytymistä. Ne vaikuttivat koko loppuvuoteen. Ilmaan jäi roima annos epävarmuutta terveydestä ja hyvinvoinnista, maailman taloudesta, töistä, rahasta… Olen seurannut tätä kaikkea kuin kaukaa, vauvakuplasta.




Huomasin vauvakuplan muodostumisen jo alkuvuodesta. Työpaikalla puhalsi muutoksen tuulet, mutta tuuli ei enää kääntynyt suuntaani. Pikkuhiljaa minua ei enää kutsuttu oleellisiin palavereihin ja kokouksissa käytiin keskusteluja aivan kuin en olisi ollut paikalla. Samaan aikaan se sekä ärsytti, että herätteli tulevaan. Miksi suunnittelisin mitään uutta, kun en kuitenkaan olisi valvomassa niiden onnistumista.


Lopulta Korona pakotti irrottautumaan kokonaan arjesta ja vetäydyin lopuksi raskausajaksi Hollolaan rakentamaan pesää. Samalla, kun pesin vauvanvaatteita ja järjestelin lapsen huonetta tuunasin kuplaa ympärilleni. En osannut pelätä sairastumista tai taloudellista ahdinkoa, kun oli haalittava viimeisiä puuttuvia tarvikkeita sekä jännitettävä h-hetkeä.


Heti sen sekunnin jälkeen toukokuussa, kun lapsi syntyi, olisi ollut ihan sama, jos maailmalla olisi jyllännyt 3. maailman sota. Minä näin vain me. Paljon ihmetystä, opettelua ja uusien rutiinien hakemista. Toisaalla harmiteltiin, kuinka ei päästy perinteiselle ulkomaan matkalle. Me emme yrittäneetkään edes minnekään. Pelkkä uudistettu takapihakin tuntui jo mahtavalta ja 1,5 viikkoa mökillä oli seikkailu.


Syksy yritti tuoda lisää murheita. Miehen työpaikan tehdas ilmoitettiin suljettavan ja itse sain kuulla työnantajaltani, että tehtäväni aiotaan lopettaa. Miehen työt jäivät kuitenkin jatkumaan normaalisti ja omat työkuvioni selvenisivät vasta, kun palaisin töihin.


Sen saattoi jo melkein arvata, että kunhan lämpöasteet painuvat nollaan, toinen tautiaalto vyöryää ympärillemme. En siis ollut yhtään yllättynyt, että joulukuussa taas istumme eristyksistä. Vaikka meitä neljän seinän sisällä pyörii kokoajan kolme, kertaakaan en ole toivonut, että mies palaisi toimistolle tai lapsen voisi laittaa jonnekin hoitoon. Sen sijaan on ollut ihanaa, että mies on voinut etätyönsä ohella seurata lapsemme kasvua ja kehitystä joka päivä.


Elämä vauva kanssa on erilaista kuin ajattelin. Se on hitaampaa. Rauhallisempaa. Ja täynnä jokapäiväistä kikatusta. Joka aamu pinnasängyn pohjalta löytyy iloa pursuava tyttö. Joka ilta sänkyyn peitellään uusia asioita oppinut ja kokenut energiapommi. Ei siinä ehdi murehtia maailman menoa, kun täytyy miettiä, miten minä tuosta pienokaisesta kasvatan vastuuntuntoisen, rohkean, elämänmyötäisen, lempeän ja hyvinvoivan ihmisen.



Kun vuosi 2020 tekee loppuaan, minä pelkään, että vauvakuplani puhkeaa. Ensi vuoden puolella on pakko alkaa miettimään töihin paluuta, etsiä isompi asunto ja laskeskella, kuinka pitkälle kotihoidontuella elellään. Ennen pitkää onnellinen yhteiselomme kotona loppuu.


Vuosi 2020 on ollut hyvä meille. Toivottavasti vuonna 2021 elämä on hyvää myös vauvakuplan ulkopuolella.

maanantai 14. joulukuuta 2020

Lapsi pilalla

Olisi kiva, jos lapsesta olisi yksi käyttöopas. Sellainen universaali kaikkeen pätevä, EU-standardoitu. Lopussa olisi aakkoshakemisto, josta voisi etsiä haluamansa kohdan vaivattomasti. Mutta ei. On sata suositusta, kehotusta ja kieltoa. Tuntuu, että olen rikkonut puolia niistä kielloista tietämättäni - kun ei ole sitä käyttöohjetta. Osan kanssa olen saanut pähkiä pääni puhki, käytänkö sitä globaalia amerikkalaista tutkimustietoa vai Suomen neuvolan suosituksia. Tein niin tai näin, lapsi on jo pilalla. Häntä ei ole kasvatettu kaikkien hyvien oppien mukaisesti.



Kaikkien kieltojen ja suositusten laajuus alkoi valjeta minulle neuvolan fyssari-ryhmävideopuhelussa. Siellä toinen äiti kysyi, että olihan se niin, että pientä lasta ei saanut vielä istuttaa sylissä, koska oli nähnyt linjalla toisen äidin pitävän lasta sylissään näin. Fyssari kertoi, että tämä oli totta. Liian pienen lapsen selkä ei vielä kestä istumista. No me oltiin se toinen äiti ja istuva lapsi. Meidän pikkuneiti nojaili sylissä käteeni niin kuin hän aika usein tekee. Olisipa joku kertonut tämän 2 kuukautta sitten!


Seuraavaksi kerrottiin, kuinka seisottaminen ennen aikojaan on pahaksi ja hyppykeinut ja taaperokärryt kiellettyjä. Myöhemmin tutkiskeltuani lista näistä kielletyistä asioista on vain jatkunut:


Nokkamukit ovat haitallisia, koska ne voivat aiheuttaa väärän nielaisumallin ja äännevirheitä.


Sitterissä vauvaa voi pitää vain lyhyitä aikoja, esimerkiksi 10-20 minuuttia, koska siinä istuessa lapsi käyttää yksipuolisesti vain vatsalihaksiaan. 

Samoin turvakaukalossa lasta ei suositella pidettävän pitkään tai nukutettavan.


Tv:n katselu on haitallista, koska “Suodattamaton ärsyketulva voi aiheuttaa pienelle lapselle peruuttamatonta haittaa”. 


Nukkumisasiat ne vasta säänneltyjä onkin: 


Unipesää ei saa käyttää perhepedissä. Tukes suosittelee, että unipesää käytetään vain, kun aikuinen on hereillä ja pystyy valvomaan vauvaa.


Sängyssä kosteussuojien käyttöä tulisi välttää, koska ne eivät päästä lävitseen ilmaa. Niiden rakenteen takia on olemassa vaara, että vauva ei saa happea, jos hän on jostain syystä kääntynyt vatsalleen ja on kasvot osittain vasten patjaa.


Perhepetiä ei tukehtumisvaaran takia suositella. Myös puoliunessa imettäminen on riski vauvalle.


Aikaisemmin kuin puolivuotiaana vauvan sängyn siirtämistä omaan huoneeseen ei suositella.


Irtopeiton sijaan suositellaan unipussia tai vastaavaa vaatetusta. Irtopeitto voi kietouta vauvan ympärille aiheuttaen tukehtumisriskin.


Vauvaa ei tule nukuttaa nojatuolissa, sohvassa eikä turvaistuimessa.

Tyynyjä tai pehmoleluja ei tule laittaa vauvan sänkyyn.

Kätkytkuoleman ehdottomasti merkittävin riskitekijä on vatsallaan nukuttaminen. Myös kylkiasento, pehmeä, upottava nukkumisalusta, vieressä nukuttaminen ja liiallinen kuumuus lisäävät riskiä.


Meillä on käytetty irtopeittoa, kosteussuojia, tyynyjä ja pehmoleluja sängyssä sekä nukutettu vierellä. Lapsi on nukkunut öitä kyljellään (auttoi vatsavaivoihin) ja päikkäreitä sohvalla (oli näköetäisyydellä). Ja ken äiti nyt ei olisi lastaan imettänyt puoliväsyneenä! Lapsi siirtyi 2 kuukautisena omaan sänkyynsä, omaan huoneeseensa. Sen jälkeen koko perheen unen laatu parani, kun en enää herännyt lapsen jokaiseen ynähdykseen eikä lapsi havahtunut aikuisten jutteluun. Nokkamukia olemme käyttäneet silloin tällöin soseruokailun yhteudessä. Hän on nukkunut sitterissä ja turvakaukalossa sekä katsonut sivusilmällä telkkaria. Lapsi on siis ihan pilalla!


Onneksi asioista on monenlaisia suosituksia. Esimerkiksi Vau.fi:n jutun mukaan perhepsykolofi Jaana Pajunen suosittelee, että lapsi nukkuu ainakin ensimmäiset kuukaudet vanhempiensa lähellä - mutta esim. Ranskassa suositellaan, että lapsi siirretään jo syntymästä lähtien omaan sänkyyn ja huoneeseen. Suurin osa kielloista ja suosituksista on tarkoitettu lapsen turvallisuuden takaamiseksi, mutta valtaosa ihmisistä selviää kuitenkin aikuiseksi näistä tietämättä. Lisäksi säännöt vaihtuvat usein. Kuten ystävänikin tokaisi "Vastahan nokkamukit oli ok!" -  ja mm. pienten lasten mediankäytön suosituksetkin ovat muuttuneet viime aikoina. Pitää myös muistaa, että valtaosa näistä säännöistä on kuitenkin vain suosituksia.


Haluisin nähdä sen lapsen, joka on kasvanut kaikkien oppien mukaisesti. Tuliko hänestä parempi ihminen? Oppiko hän kävelemään ennen aikojaan? Puhuiko R:iä ja S:siä ennen muita? Oliko hänellä onnellisempi lapsuus? Epäilen. Eiköhän tärkeintä ole kuitenkin rakastavat vanhemmat, jotka tekevät parhaansa lapsen kehityksen ja turvallisuuden eteen. Ja tuo meidän pilattu lapsi on sellaisenaan aivan täydellinen!



* Lähteen linkitetty väittämiin

Etsi kuvasta virhe. (P.s. Se ei ole lapsi)


tiistai 8. joulukuuta 2020

Arjen pelastaja-appsit

Elän nykyään kännykkä liimautuneena toiseen käteen. Etsin viihdykettä, viestittelen läheisille ja ystäville sekä selaan verkkolehdistä uutisia pitkin päivää ja yötä. Kun supernanny jossain haastattelussa paasasi siitä, kuinka nykyäidit eivät nosta katsettaan kännykästä imettäessään, meinasin itkunauraa. Imetin pahimmillaan 8 kertaa, yhteensä n. 4 tuntia vuorokaudesta. Jos minun olisi se kaikki aika pitänyt vain tuijotella lasta, olisin tullut hulluksi. 


Kännykkä ei kuitenkaan ole vain viihdeväline. Se sisältää myös monta hyödyllistä sovellusta. Tässä lista meidän vauvaperheen arjen pelastajista eli Androidin parhaista appseista.


Listonic

Listonic on listausväline, joka toimii yleisimmin kauppalistan luonnissa. Hyödyllisintä siinä on se, että samaa listaa voi käsitellä monta ihmistä samaan aikaan, kuten meillä minä ja mieheni. Vielä silloin, kun mies kävi toimistolla töissä (eikä ollut kokoajan etänä), päivittelin pitkin päivää, mitä kaupasta tarvitaan. Kun mies lähti töistä, lista löytyi hänen kännykästään valmiina kauppareissua varten. Listaan oli helppo lisätä myös kuvia tuotteista (kuten se tietty pikkuhousunsuojapakkaus) sekä linkkejä, esim. resepteihin. Listonicista minulta löytyy myös joululahja-, mökkipakkaus- ja ruokaideat-lista.


Ostoslista Listonicissa

Huckleberry

Erilaisia sovelluksia vanhemmille löytyy liuta. Osassa seurataan lapsen kasvua ja annetaan vinkkejä kehitysvaiheista. Huckleberry babytracker on lapsen syöttöjen, unen ja vaipanvaihtojen seurantaväline. Sovelluksesta löytyy kalenteri, jonne voi lisätä milloin lapsi on imetetty, kakannut, nukkunut tai saanut esim. lääkkeet. Itse käytän sovellusta lähinnä lapsen syöntien seurantaan. Aloin käyttämään appsia, koska lapsen syntymän jälkeen saatoin herätä yöllä muistamatta olinko syöttänyt lapsen 5 minuuttia vai 3 tuntia sitten. Jos olisin imettänyt lasta liian usein, se olisi pahentanut hänen vatsavaivojaan. Mikäli lapsen unia olisi jaksanut merkkailla, sovelluksesta saisi myös vinkkejä unirytmin muokkaamiseen.


Lapsen syötöt, unet ja lääkkeet 

Google maps

Kaikkihan Google Mapsin tuntee, mutta oletteko hyödyntäneet sen sijainnin jakamista? Meillä tätä ominaisuutta käytetään silloin, kun pitää tavata puoliso jossain epämääräisessä paikassa. Jaan vain miehelle reaaliaikaisen sijaintini, niin hän osaa tulla samaan paikkaan. Samalla ominaisuudella näen myös, kuinka kaukana hän on sovitusta tapaamispaikasta, kun hän jakaa oman sijaintinsa.


Tori.fi

Torillekin löytyy appsi. Tätä on tullut käytettyä rutkasti, kun etsin lastenvaunuja, kantoliinaa, matkasänkyä ja kantoreppua käytettyinä sekä myynyt omia tavaroitani. Sovelluksen ainut ongelma on se, että se välillä unohtaa kirjautumistiedot ja joudut kaivella salasanoja uudestaan ja uudestaan.


Spotify

Spotify julkaisi juuri jokaisen vuoden 2020 soitetuimmat biisit. Minun top kolmoseen kuuluu lapsen nukutuskappaleita. Spotifystä löytyy myös nukutuskohinaa, sitä kaipaavalle. Tiesitkö, että soittolistaan saa myös uniajastuksen päälle? Tällöin ohjelma lopettaa soiton, kun valittu aikamääre on täynnä. Tämä on kätevä nimenomaan lapsen nukutuksessa. Kelloon 15 minuuttia, känny pinnasängyn viereen soimaan, itse telkkarin ääreen ja lapsi takuuvarmasti nukahtaa ...jos hänen vireystasonsa on oikea, soittolista mieluisa ja tähdet oikeassa asennossa.


Usko tai älä, tämä on
lapsen nukutuskappale.

WhatsApp

WhatsAppkin on tuttua kauraa monelle, mutta vasta nyt olen alkanut käyttämään sen videopuheluominaisuutta. Nyt, kun kasvokkain tapaaminen on pannassa, videopuhelut isovanhemmille on ollut kultaa arvokkaampia. Näin isovanhemmatkin näkevät livenä, kuinka lapsi on kasvanut ja kehittynyt. Isänpäivänä otettiin sekä lapsen, että vaarin ensimmäinen videopuhelu. Siinä olikin kummallakin ihmettelemistä!


Sitten on vielä Netflix, Yle Areena, Tiktok, Youtube, Instagram, Facebook... - näiden sovellusten avulla pysyin järjissäni pitkinä imetys- ja nukutusöinä.


Ja uskokaa minua, kun elää 24 tuntia vuorokaudessa lapsen kanssa, sitä tulee kyllä myös antaumuksella tuijoteltua. Parhaat hetket on kuitenkin ruudun ulkopuolella.

tiistai 1. joulukuuta 2020

Koronaeristyksen actionlist

Täällä sitä taas ollaan - koronaeristyksessä. Myös Päijät-Häme on päätynyt pahimpaan leviämisvaiheeseen, mikä tarkoittaa, että kaikki harrasteet on peruttu, yli 10 henkilön kokoontumisia ei suositella ja kaikkialla pitää kulkea maskissa. 


Viime keväänä olin ihan tyytyväinen, kun etätyöpakko alkoi. Eipä tarvinnut matkata ruuhkajunassa Pääkaupunkiseudulle. Kun jouduin lomautetuksi kuukauden ajalle, olin innoissani, kun pääsin rakentamaan kotipesää tulevalle lapsoselle ajoissa. Mutta, kun viimeinen raskauskuukausi ja äitiysloma koitti, olin jo valmis palaamaan toimistolle töihin. Olin puunannut kotia jo ihan tarpeeksi ja samojen seinien jokapäiväinen tuijottelu kyllästytti. Siksi suhtaudun tähän loppuvuoden eristykseen tottuneen tyynenä pienen ahdistuksen välkkyessä horisontissa.


Jotta viimeinen kuukausi ennen joulun juhlapyhiä ei olisi pelkkää seinien tuijottelua, on tehtävä jotain! Laadin toimintalistan, jonka avulla aion tehdä koronaeristyksestä mukavaa puuhaa. Kopsaa mieleisesi tai tee oma listasi :)


Koronaeristyksen actionlist:


  1. Opettele tekemään nutturaletti

Koronatukalle en pysty nyt tekemään mitään, koska lapsen takia en pääse kampaajalle silloin, kun olisi vapaita aikoja, joten paras ratkaisu on keksiä muita tapoja piilottaa kamala juurikasvu.


  1. Kirjoita ystävälle

Tätä tulee nykyään tehtyä liian harvoin. Yleensä viestittely tulee hoidettua nopeilla whatsup- tai messenger-viesteillä, mutta mitä jos kerrankin kirjoittaisi kunnon kirjeen.


  1. Käytä vaatekaappiin unohtuneita vaatteita. Karsi turhat.

Ikuinen projekti, vaatekaapin siivous! Aina sinne jää niitä "tätä käytän sitten, kun menen cocktail-kutsuille"-vaatteita. Milloinkohan se tapahtuisi?! Ehkä nyt on "Use it or Lose it!".


  1. Soita videopuheluita tavallisen puhelun sijaan

Kun ystäviä ja läheisiä ei nyt uskalla nähdä kasvokkain, videopuhelun avulla saa edes jonkunlaisen tunteen läheisyydestä.


  1. Piirrä

Vaikka harrastan piirtämistä aktiivisesti, aina sille ei tunnu löytyvän aikaa. Jos välineitä pitäisi kokoajan esillä, niihin olisi helpompi tarttua lyhyinäkin vapaahetkinä, lapsen päikkäreiden aikaan.


  1. Leivo ja valmistele joulunameja

Leipominen on nopein tapa saada jouluntuntu kotiin. Ja kun pakkanen on täynnä omia leipomuksia, ei tarvitse käydä kaupoilla niin usein leipää ostamassa.


  1. Lajittele lapsen liian pienet vaatteet

Humps vain ja lapsen yksi vaatekerta on liian pieni! Se kirjaimellisesti tapahtuu yhdessä yössä. Huono juttu on se, että liian pienet vaatteet jäävät pyörimään sopivankokoisten sekaan ja joka aamu käyn läpi rituaalin, jossa lapselle yritetään tunkea päälle liian pientä vaatetta. Nyt on aika käydä kaappi läpi!


  1. Käytä viikon ajan huulipunaa

Omistan varmaan kymmenisen huulipunaa, mutta en koskaan käytä niitä. Jospa nyt harjoittelisin käyttämään niitä sen cocktail-mekon kanssa ja samalla tekisin arjesta glamouria 😬


  1. Kirjoita. Kirjoita. Kirjoita.

Otin äitiyslomani tavoitteeksi kehittää blogiani. Toistaiseksi se on jäänyt kaiken vaipanvaihdon, syöttöjen ja vauvakerhojen takia varjoon, mutt nyt vihdoinkin voin asialle jotain tehdä.


  1. Tee ja lähetä joulukortit

Pari vuotta minulta jäi joulukorttien lähettäminen välistä, koska kaikki aika ja energia meni muuhun kiireeseen. Tänä vuonna aion ryhdistäytyä ja ekaa kertaa pääsen lähettämään niitä "Kattokaa, kuinka söpö lapseni on"-valokuvakortteja.


  1. Ulkoile itseksesi

Ulkoilen muutenkin todella paljon, mutta normaalisti raahaan mukanani lastenvaunuja. Siksi reitit ja maastot täytyy suunnitella noille taisteluvaunuille sopiviksi. Nyt, kun koko perhe nököttää kotona, omaa aikaa jää vähän. Pikku lenkki aina silloin tällöin itsekseen tekisi terää.


  1. Osallistu webinaareihin.

Webinaareja järjestetään nyt todella paljon: verkostoitumisia, musiikkiesityksiä, standuppia, joululauluja, koulutuksia, näytelmiä. Osa ilmaisia, osa maksullisia. Niiden avulla tuntee taas olevansa osa jotain yhteisöä.


  1. Hanki joululahjat

Tänä vuonna pyrin ostamaan verkkokaupoista joululahjaksi vain suomalaista.


  1. Koristele joulu

Kaiva ne pölyiset koristeet kaapin periltä esille ja verhoile koti joululla. Siinä kynttilän valossa on sitten mukava ihailla tulosta ja siemailla vähän glögiä. Sitten ei koronaeristykset haittaa tippaakaan!