4-vuotiaan Seelan nimmariharjoituksia. |
Olisin halunnut olla kauniisti sointuva Helena tai Katriina. Mielestäni Seela oli nimenä kylmän suoraviivainen, mitääntarkoittamaton, kirjaimien yhdistelmä. Ja ennen kaikkea noilla kauniilla nimillä oli nimipäivä. Kadehdin veljeäni, joka vietti nimipäiväänsä isäni syntymäpäivänä. Hänellä oli siis yksi ylimääräinen juhlapäivä – sellainen joka minulta puuttui. Marraskuun viimeisenä päivänä kieltäydyin juhlimasta, koska lapsekkaan itsekkäästi ajattelin sen olevan epäreilua.
6-luokalla koulun käytävillä kulki huhu, että alemmalle luokalle oli tullut toinen Seela. Tiedustelut paljastivat, että kyseessä olikin ulkomaalaisperäinen Sheela - ei siis Seela laisinkaan. Sain kulkea ylväässä yksinäisyydessä nimeni kanssa vielä monta vuotta.
Kun parikymppisenä etsin töitä, huomasin että Seela on tarttuva nimi. Puhelimessa sanottuna se jäi hyvin mieleen ja erottui helposti hakupapereista. Toisaalta se kuulosti suomalaisen tutulta. Haittana oli se uniikkius. Kun kerroin etunimeni opiskeluaikoina eräälle poikaystäväkanditaatille, hän googletti sillä netistä kaikenlaista, mm. tet-harjoitteluraporttini 9-luokalta.
3-kymppisenä alkoi tapahtumaan kummia. Yhtäkkiä pieniä polvenkorkuisia Seeloja alkoi putkahtelemaan sinne sun tänne. Havahduin kaupassa nimeni huutoon, mutta paikalle talsikin pieni taapertaja äitinsä kutsumana. Seelasta oli tullut trendinimi. Tuntui oudolta, että joku oli varastanut nimeni. Olinhan tottunut olemaan se ainoa. Tunnetta voisi verrata siihen hetkeen, kun huomaat, että joku ympärilläsi on pukeutunut täysin samanlaisiin vaatteisiin kuin sinä. Aivan kuin joku olisi vienyt identiteettisi. Ja minun copycattini olivat pieniä polvenkorkuisia olioita, jotka kulkivat kurahaalarit jalassa kaupan käytävillä.
Tänä sunnuntaina saan kiittää Seela Sellaa sekä noiden satojen uusien Seelojen vanhempia nimivalinnastaan. Tänä sunnuntaina nimittäin vietetään1. virallista Seelan nimipäivää. Sen kunniaksi keitän nimipäiväkahvit.