Nyt parin vuoden ajan olen toiminut ruotsinlapinkoiran yhteishuoltajana. Pikkukoira on viikottain reissannut kahden kodin välillä ja viipynyt luonani välillä parista tunnista kokonaiseen viikkoon, vaikka en sitä virallisesti omistakaan. Nyt tämä aikakausi on päättymässä - ja se on elämäni vaikein päätös.
Koiran yhteishuoltajuus on ollut oikeastaan paras ratkaisu yksin asuvalle. Pitkinä työpäivinä minun ei ole tarvinnu stressata yksin kotona odottavaa koiraa ja vapaailtoina olen voinu olla ja mennä. Toisaalta silloin kun se on ollut minulla, olen saanut säännöllisesti ulkoilla, lenkeillä kohdannut mitä hienoimpia luonnonilmiöitä ja päässyt nauttimaan pikkukoiran riemukkaista leikeistä ja rakkaudenosoituksista.
Helppoa se ei ole ollut, joten siksi haluankin jakaa parhaat vinkit muille samaa harkitseville:
1. Sovi kirjallisesti
Koiran vaihtoajat, ruokavalio, käyttäytymissäännöt, yhteiset käytännöt - Asioita ei tarvitse kirjata paperille, esimerkiksi pelkkä Watsup-keskustelu riittää. Tärkeintä on kukin osapuoli voi siitä tarkastaa, mitä on sovittu, kun oma muisti pettää. Ja välillä yhteisistä keskusteluista eri osapuolille jää täysin omat mielikuvansa. Kun asiat ovat kirjallisina, tekstistä on helppo tarkastaa, oltiinko lopputulemasta samaa mieltä.
2. Noudata yhteisesti sovittujasääntöjä - vaikka ne tuntuisivat tyhmiltä
Joskus toisten asettamat säännöt tai käytännöt voivat tuntua itsestä typeriltä, mutta koiran koulutuksen kannalta on tärkeää, että niitä noudatetaan kummassakin kodissa yhtäläisesti. Jos esimerkiksi koira toisessa kodissa saa lenkillä vetää ja toisessa ei, se saa ristiriitaisia signaaleja eikä ikinä opi käyttäytymään remmissä.
3. Jousta
Aina suunnitelmat eivät mene niin kuin sovittiin. Aikataulut pettävät, ilmenee uusia menoja tai sovitut asiat unohtuvat. Jotta yhteistyö olisi helppoa, kummankin puoleinen jousto on tärkeää.
4. Kunnioita toisten aikaa
Vaikka joustaminen on tärkeää, toisten aikaa täytyy myös kunnioittaa. Kukaan ei tykkää odotella tuntikaupalla saapuvaa koiraa tai koiran noutajaa.
5. Älä jää hautomaan vaan keskustele
Mikäli yhteiset säännöt eivät miellytä, myöhästelyt harmittavat tai watsup-kommunikaatio ei suju, puhu, äläkä jää kantamaan kaunoja. Kaikkien tavoite on kuitenkin pikkukoiran hyvinvointi ja suurin osa harmistuksista johtuu väärinymmärryksistä. Kun kommunikaatio on avointa, kaikki hyötyvät järjestelyistä.
Pikkukoirasta luopuminen on elämäni vaikein asia - pahempi kuin yksikään ero, sairastelut tai työkriisit - ja olen itkenyt tätä jo yli puoli vuotta - siitä asti, kun aloimme puhumaan miesystävän kanssa muutosta yhteiseen kotiin. Vaikeimmaksi asian tekee se, että päätös on kokonaan omani.
Koirasta luopumisen vaikeutta on vaikea selittää henkilölle, jolla ei koskaan ole ollut koiraa. Se on hiukan sama kuin yhtäkkiä joutuisit päättämään ettet näe veljeäsi/siskoasi enää ikinä. Ystävät yrittävät tukea sanomalla "ainahan voit ottaa uuden koiran", mutta miltä sinusta tuntuisi, jos joku sanoisi, että "ainahan voit adoptoida naapurista uuden veljen"? - Ei se ole sama asia. Koira on perheenjäsen siinä missä veli, sisko tai lapsikin.
Olen valtavan kiitoksen velkaa pikkukoiran toisille huoltajille siitä, että he ovat mahdollistaneet huoltajuuden. Jatkossakin otan pienen ilopillerin vastaan avosylin vastaan milloin vain pitemmäksi tai lyhyemmäksi ajaksi, mutta 100 kilometrin päässä se ei ole enää niin helppoa kuin ennen. Onneksi tiedän, että se asuu hyvässä kodissa, jossa siitä pidetään huolta, se saa tarpeeksi aktiviteetteja ja se pääsee säännöllisesti ulos peuhaamaan.
Ensi viikko on viimeinen viikko yhdessä ja nautimme yhdessä olosta koko sen ajan edestä.
