Heinäkuun syntymäpäiväkirous

Heinäkuu on yksi parhaista kuukausista Suomessa. Uimavedet ovat ehtineet lämmetä ja luonto on vehreimmillään. Lämpöasteet saattavat nousta jopa helteen puolelle, ainakin Suomen mittapuussa. Aurinko paistaa – ellei sada ja ukkosta.

Heinäkuu on myös hyvää aikaa syntyä. Odottaville äideille on mieluisaa, kun ei tarvitse hankkia extra large –kokoisia talvivaatteita ja vastasyntyneelläkin vaatetukseksi riittää pelkkä vaippa – kunhan muistaa auringolta suojautumisen.

Heinäkuu alkupuolella syntyneet ovat rapuja (21.6.-22.7.) eli tunteellisen äidillisiä koti-ihmisiä. Ravut vaistoavat herkästi muiden mielialat ja tunteet sekä ovat varovaisen suojelevaisia, jopa liiallisuuksiin asti. Ravuille tärkeää on perhekeskeisyys ja perinteet. Heinäkuun loppupuolella syntyneet ovat puolestaan leijonia (23.7.-22.8.) eli esiintymistä rakastavia ekstroverttejä. Leijonat ovat luovia, itsevarmoja ja pahimmillaan turhamaisen ylpeitä. Leijonat haluavat mielellään olla valokeilassa. Itse olen syntynyt näiden kahden merkin vaihteessa, joten loogisesti olen kotisohvalla viihtyvä, huomionkipeä draamakuningatar.

Vaikka heinäkuu onkin mitä parasta aikaa syntyä, siihen liittyy kirous. Kun syntymäpäiväjuhlien kahvipöytä on katettu, kakku nostettu pöytään ja kynttilät sytytetty, juhlavieraat ovat jossain muualla. Mökillä. Reissussa. Lomalla. Heinäkuussa kukaan ei halua hikoilla sisätiloissa kahvipöytien ääressä. Heinäkuussa ollaan ulkona ja nautitaan hyvästä säästä.

Lapsuuteni syntymäpäiville saatiin aina houkuteltua vain lähimmät tuttavat ja sukulaiset. Kun iän myötä synttäreistä katosi pikkulapsen juhlasöpöys, nämäkin vieraat vähenivät entisestään. Huomionkipeälle leijona-minälleni oli vaikeaa, kun kukaan koulukavereista ei enää puolitoista kuukautta kesäloman alkamisen jälkeen muistanutkaan koko juhlia. Silloin ei ollut facebookia, sähköpostia taikka kännyköitä, joten kutsut jaettiin koulussa – heinäkuun puolella nuo kutsut olivat kadonneet jo sanomalehtikasojen väliin.

Ala-asteikäisenä pidin kerran kunnon koulukaverisynttärit elokuun puolella, kun koulut alkoivat. Tällöin ”kotisohvalla viihtyvä, huomionkipeä draamakuningatar” sai nauttia juhlista kaikilla mausteilla: koti oli täynnä kavereita, pukeutumisteema oli naamiaiset, tarjottavaa oli sipseistä itsetehtyyn mansikkakakkuun, kisailtiin ja tanssittiin. Silti juhlista puuttui yksi asia. Ei ollut heinäkuu, se ”oikea” syntymäpäivä.

Nykyisin perinteitä rakastava rapu-puoleni innostuu jo siitä, että syntymäpäivänäni postiluukusta tippuu äitini lähettämä kortti tai isäni soittaa onnitellakseen. Perinteisiin kuuluu myös, että mieheni harmittelee monta päivää etukäteen, kuinka vaikeaa minulle on hankkia lahja. Lähimmät ystävät muistavat aina, vaikka olisivatkin satojen kilometrien päässä mökillä tai ulkomailla reissussa. Syntymäpäivänäni pitää syödä mansikoita ja juoda skumppaa vaikka juhlijoita olisikin minimaalinen määrä.

Hyvää syntymäpäivää, heinäkuun lapset! Nauttikaa kesästä!