Uuden kodin koeaika

Aivan kuten työpaikoilla, myös asunnoilla pitäisi olla koeaika. Vasta, kun asunnossa on asunut jonkin aikaa huomaa, onko kämppä todella sopiva kodiksi. Teoriassa hyvältä kuulostava ja näytössä loistava asunto voi osoittautua käytännössä huonoksi valinnaksi. Ja syitä voi olla monia:

"Miten tämä asunto yhtäkkiä tuntuu niin pieneltä?"

Bad neigborhood

Tuttavan naapurista löytyi kaunista luontoa, metsää ja mukavan oloisia kallioita, joilla olisi ollut hienoa ottaa aurinkoa. Valitettavasti paikalliset ryyppyporukat olivat löytäneet kalliot myös. Viikonloppujen jälkeen maasto oli päällystetty lasinsirpaleilla, joten koiranomistajan täytyi tyytyä asfalttiteillä lenkkeilyyn – luonnon sijaan. Toisen tuttavan naapuristossa olisi voinut harrastaa huumeneulojen bongailua. Joka lenkillä löytyi vähintään yksi. Sitäpä ei lukenut asuntoesittelyssä.

Kolmas ystävä olisi saanut seuraa joka ilta naapuriston räkälästä.  Joko ovelta löytyi seinustalle kuseskelija taikka lepohetkeä kaivannut maailmanmatkaaja. Asuntonäytön aikaan, klo 12 naapuristo oli vaikuttanut kovin hiljaiselta. Illat näyttivät ympäristön toisen luonteen. Oman opiskelija-asuntoni ala-aulasta löysin kerran iltasaikaan juopuneen miehen, joka kyseli ”Täältäkö niitä maksullisia naisia saa?”. Ei saanut.

Paljon melua tyhjästä

Kun asuntoa käy katsomassa, harvoin tulee huomioitua minkälainen on naapuriston melutaso. Häiritsevää melua ei huomaa päivällä näyttöaikaan – vaan vasta yöllä, sunnuntaina tai aamuvarhain. Tällöin asunto on jo hankittu ja valittaminen turhaa. Pahimmassa tapauksessa naapurissa asuu ikuinen remontoija, jonka sunnuntaivarustukseen kuuluu sirkkeli, pora ja vasara. Edes lasten huuto tai koirien haukunta ei vedä vertoja korvia vihlovalle poran äänelle, joka toistuu epätasaisella tahdilla. Remonttia varten tyhjennetty asunto toimii myös tehokkaana kaikukoppana työnäänille. Näkemiin pitkät viikonloppu-unet!

Naapureitasi et voi valita

Naapuri seuraa ovisilmästä mitä rappukäytävässä tapahtuu. Kun astut portaikkoon, kuuluu kolahdus. Ääni lähtee siitä, kun kyylä-naapuri asettuu ovisilmän äärelle. Voit melkein kuulla hengityksen oven takaa. Tutkimukset eivät ole vielä selvittäneet, mitä tapahtuu kyylä-naapurin mielessä. Onko hän kontrollifriikki? Saako hän jotain sairasta mielihyvää siitä, että tietää mitä naapurit puuhailevat? Vai onko hänen televisionsa kenties rikki ja porraskäytävä on ainut viihdyke, jota tarjolla on?

Edellisessä asunnossani kyylä-naapuri meni niin pitkälle, että uskaltautui rappukäytävään. Hän tuijotti naapuriasuntoihin sisään näiden postiluukkujen kautta.  Todistimme tätä ovisilmästä katsellen. Me kyylät.

Mitä, jos asunto ei ole… vain sopiva?

Kuvittelin, että asunnollani oli minua jotain vastaan. Aina tuntui olevan seinä edessä. Olin mustelmilla, kun törmäilin ovenkarmeihin ja tavarat tippuilivat hyllyistä. Epäilin jo jonkinlaista asunnonhenkeä, joka oli päättänyt etten kuulunut sinne. Parissa kuukaudessa tajusin missä vika todella oli. Asunto oli liian pieni! Ovenkarmit kävivät iholle, koska seinän ja oven välissä oli liian vähän tilaa ja tavarat eivät pysyneet hyllyillä, koska ne olivat niin täynnä. Näytössä vanha 50-luvun asunto näytti romanttisen somalta - käytännössä se oli vanhanaikaisen pieni kömpelölle naisihmiselle. Mutta eihän sitä olisi voinut tietää kokeilematta.


Jos ”väärä” asunto tulee valittua, ei voi kuin uneksia siitä seuraavasta, täydellisestä kodista. Ja sitten, kun muutto siihen uuteen asuntoon tulee ajankohtaiseksi, sitä vanhaa, ”epäsopivaa” kotia tulee todennäköisesti ikävä.