Kun voisikin sanoa, että sattuu paljon. Mutta, kun ei satu –
sattuu vain vähän – koko ajan. Suureen kipuun saa lääkkeitä. Siitä saa vapaasti
valittaa. Pieni kipu on katala kelmi. Se vaanii salaa kulman takana. Sitä voi
mielessään ajatella, että kyllähän pienen kivun kestää – se on vain asenteesta
kiinni, mutta ei se niin mene. Pieni kipu vaikuttaa hiljaa ja salakavalasti.
Ensin menee yöunet. Kun yö on nukuttu katsonaisesti, aamulla
herää kiukkuinen ihminen. Sen jälkeen kaikki tuntuu hiukan vaikealta:
liikkuminen, kanssakäyminen, ajatteleminen… elämä kaikenkaikkiaan. Kun huonosti
nukuttuja öitä on kestänyt tarpeeksi kauan, se vaikuttaa itsetuntoon. Sitä
alkaa kuvittelemaan, että on huono ihminen, kun mikään ei tunnu sujuvan.
Väsymys vie myös henkiset voimat.
Pahinta on, että sitä ei edes tajua, että kaiken tämän
takana on pieni kipu. Sen on melkein jo ehtinyt unohtaa. Kaikkeen tottuu. Se muistuttaa itsestään vain lyhyinä hetkinä, pieninä vihlaisuina
taikka jomotuksena. Sitä kuvittelee näyttävänsä kivulle keskisormea, mutta
todellisuudessa se hakkaa takaraivoon nuijalla koko ajan.
Vain otettu lääke auttaa, sanoi lääkäri kerran. Se on totta.
Älkää ihmiset kipuilku, nauttikaa siihen lääkettä, kun sitä tarjolla on. Toiset
välttelevät lääkkeitä, koska pelkäävät niiden pitkäaikaisvaikutuksia. Voin
kertoa, että täysillä eletty, lyhytkin elämä on paljon arvokkaampaa kuin
pitkään kipuilu. Älkää antako pirulliselle kivulle valtaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti