Hei, olen Seela. 164 cm ja 68 kiloa. Painoindeksini 25,3 eli ”lievästi lihava”. En tosin tunne itseäni lihavaksi, vaan ehkä hiukan rupsahtaneeksi, joka aikoo piakkoin ryhdistäytyä urheilussa ja parin kilon pudottamisessa - niin kuin varmasti puolet Suomen naiskansasta.
Syy miksi kerron tämän, on se, että paino on meille naisille tabu. Sitä varjellaan samalla tavoin kuin pin-koodia, palkkatietoja tai omaa varallisuutta. Mutta en oikeastaan tiedä miksi.
Itsekin salailin tätä tietoa pitkän aikaa. Yläasteella painon kertominen oli sama kuin olisi paljastanut salaisen ihastuksensa nimen. Jostain olin oppinut, että lihava on paha. Ehkä se johtui siitä, että oma äitini kävi vaa’alla kauhistelemassa painoaan. Tai koska naapurin rouva puhui palopuheita siitä, kuinka hän lihoi nuoruudessaan ja tekisi nyt kaiken toisin, jos voisi. Tai ehkä se johtui lehdistä joita luin tai ohjelmista joita katsoin.
Vertailin teininä telkkarista missien strategisia mittoja ja luin nuorten lehtien terveyspalstoja, jonne sadat ikäiseni nuoret lähettivät kyselyitä: ”Olen 168 cm ja 58 kiloa. Olenko normaalipainoinen?”. Minäkin halusin olla normaali. Imin tietoa siitä, mitä se on. Yläaste oli raakaa aikaa itseään etsivälle ihmiselle.
Mutta ei se aikuisikäkään ollut helppoa. Kun noin 25-vuotiaana lopetin urheilun, lihoin lähes 10 kiloa. Ajattelin, että kyllä se nuoruuspaino palaa, kun alan urheilemaan taas. Ei palannut. Jonkun aikaa yritin pukeutua liian pieniin vaatteisiin siinä toivossa, että ne kannustaisivat syömään vähemmän. Lopulta luovutin. Isommissa vaatteissa oli vain mukavampaa ja hyvin syöneenä olin vähemmän kiukkuinen. Minusta tuli L-koon nainen.
Itseasiassa usempikin tutkimus on osoittanut, että ylipainoiset elävät pidempään. Kun laihat ja keskikokoiset kuihtuvat sairastuessaan, lihavat porskuttavat vararavinnollaan. Tutkimusten mukaan 65 ikävuoden jälkeen ideaalinen painoindeksi on lähellä kolmeakymmentä. Tosielämän esimerkit, ovat puolestaan osoittaneet, että lihavatkin ovat onnellisia. He löytävät puolison – menevät naimisiin – saavat lapsia – ja käyvät mieluisissa töissä. Onni ei ole siis kiloista kiinni. Miksi lihavuus olisi siis paha asia?
Kun päätin lopettaa painosta murehtimisin, minulle jäi yksi murhe vähemmän.
Joten: Hei, tytöt! Sanokaa ääneen se luku - olkoon se iso tai pieni! Sanokaa: ”tää on mun kroppa, nää on mun kurvit ja olen niistä ylpee!”
Linkkejä uutisiin tutkimuksista:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti