Vaikeiden tilanteiden some

Some on ihana. Some mahdollistaa sen, että voin olla yhteyksissä kaikkien ihmisten kanssa kaiken aikaa. Tai siis ainakin niiden, jotka käyttävät samaa somekanavaa – ja suostuvat ystäväkseni. 

Kun vuonna 2007 liityin Facebookiin, silloisen työkavererini kannustamana, en voinut tietää, että tästä välineestä tulisi yksi tärkeimmistä kommunikointi- ja tiedonsaantivälineistä ikinä. Se pitää minulle seuraa yksinäisinä iltoina. Se pitää minut yhteydessä ystäviini, jotka muutoin unohtuisivat. Se tuo minulle valtavan määrän uutta tietoa videoiden, testien, uutislinkkien ja hassunhauskojen kuvien muodossa. Mutta se on tuonut elämääni myös lukuisia uusia, vaikeita tilanteita. 

Tässä vain osa niistä:

Too much information

Eräänä päivänä avasin facebookin ja siinä etusivulla oli jonkun tuntemattoman naisen kohtu. Siinä se möllötti uutisfeedini päällimmäisenä. Nainen oli halunnut kerto kaikelle kansalle olevansa raskaana ja laittanut ultraäänikuvansa faceen. Koska ystäväni oli käynyt häntä onnittelimassa, kuva pompsahti myös hänen kavereidensa uutisvirtaan. Harvoin sitä tulee toisen ihmisen sisimpään tuijotelutua niin syvästi.

Note to myself: Kaikkea ei tarvitse jakaa kaikille – käytä yksityisyyyssuodatusta.

”Mä en leiki sun kaa”

Eräässä työpaikassa, kollegani toivotti minut halauksin tervetulleeksi 1. työpäivänäni. Kuljimme hänen kanssaan joka paikkaan: lounaalle, kokouksiin ja kahvitauolle. Luulin, että olimme hyviäkin ystäviä. Uskaltauduin laittamaan hänelle facebook-ystäväkutsun – vahingossa jopa kahteen kertaan. Sitten eräänä päivänä hän pysäytti minut käytävällä ja sanoi ”Seela, halusin vain sinun tietävän, että minä pidän facebookissa vain lähimpiä kavereitani ja sen takia en ole hyväksynyt sinua siellä ystäväkseni.” Se oli kuin läpsäys vasten kasvoja. Varsinkin, kun tiesin, että hän oli hyväksynyt fb-kaverikseen toisen kollegamme. Mieleen palasi muistot lapsuuden hiekkalaatikon reunalta, jossa joku sanoi ”Mä en leiki sun kaa. Mä en oo sun kaveri”.

Note to myself: Jos et hyväksy toista somekaveriksesi, älä selittele miksi. Se on kuin veista kääntäisi haavassa.

Kokoajan jonkun synttärit

Entisaikaan minulla oli tapana onnitella henkilöä, jos muistin, että hänellä oli syntymäpäivä. Nyt facebook pitää ilmoituksillaan huolen, että olen koko ajan tietoinen siitä kenen syntymäpäivä on minäkin päivänä. Ensin pidin periaatteena, että onnittelen tietysti kaikkia - parhaassa tapauksessa etsin jonkun kivan kuvan onnitteluviestiin. Mutta jossain vaiheessa ystäväpiirini kasvoi niin suureksi, että onnitteluviestejä pitäisi olla laittamassa joka päivä, enkä kertakaikkiaan ehdi huomioida kaikkia. Ja sitten tulee huono omatunto siitä, että miksi tuo yksi sai onnittelut ja kivan kuvan, mutta tuo toinen ei!

Note to myself: Palaa vanhanaikaisiin postikortteihin.Lähetä vain niille joiden osoitteen tiedät.

Someraivo

Someraivo syttyy sekunneissa. Se lähtee käyntiin siitä, kun joku lataa nettiin videon, kirjoituksen tai kuvan, jossa kuvataan joku vääryys. Ihmiset innostuvat sadattelemaan kuinka kamala asia on. Haukutaan väärintekijät. Levitetään linkkiä/kuvaa/videota, jotta kaikki tietävät kuka se ”mulkku” oli. Ja maailmansotien tasolle yltävä nettiselkkaus on valmis. Harva vaivautuu kaivautumaan asiaan syvemmälle. Viime talvena facessa pyöri video, jonka oli kuvannut mies ratin takana. Hän halusi näyttää kuinka idiootti rekkakuski ajoi liian lähellä hänen autoaan. Autoa, jonka kyydissä nukkui pieni lapsi. Video levisi kulovalkean tavoin netissä. Rekkakuskit haukuttiin ajattelemattomiksi. Kukaan ei tullut ajatelleenksi kuinka pienen pojan isä vaaransi ajoa, keskittymällä kuvaamiseen, eikä edessä olevaan tiehen. 

Toinen tapaus: Lauttasaaressa joku oli nähnyt miehen kameran kanssa koulun lähellä ja ilmoitti tästä paikallisessa facebook-ryhmässä. Pedofiili!, yleisö pelästyi. Joku tiesi kyseisen miehen. Toinen kysyi, että kai kameramiehen bongannut oli soittanut poliisit paikalle. Tuliko kenellekään mieleen, että kameran kanssa liikkuminen koulun lähellä ei ole rikollista eikä varsinkaan tee kenestäkään vielä pedofiiliä? Ja nyt pienellä paikkakunnalla kyseinen mies on saanut rikollisen leiman.

Note to myself: Älä lähde raivoon mukaan.

Kielletty some

Aloitin taannoin yrityksessä, tehtävänkuvanani mm. sosiaalisesta mediasta vastaaminen. IT-perehdytyksessä minulle sanottiin, että muistathan sitten, ettei somessa saa kirjoittaa _mitään_ tästä yrityksestä. Olin vetää pullat kurkkuun. Mites sitä sosiaalisen median markkinointia olisi sitten tarkoitus tehdä?, kysyin. Toisessa työpaikassa menin hehkuttamaan facebook-sivullani loppuun vietyä projektia. Joku verkkoviestintäosastolla veti herneen nenään. Omista töistä ei saisi kuulemma kirjoittaa mitään somessa. Siellä ne suljetun profiilini vajaat 100 fb-ystävääni olivat nyt saaneet tietää jotain salaista – että olin ihan oikeasti ylpeä työstäni. Muutahan en oikeastaan ollut edes kertonut.

Välillä ihmetyttää yritysten asennoituminen sosiaaliseen mediaan. Samaan aikaan, kun yritetään saada mainetta uskottavana yrityksenä sekä kerätä seuraajia Twitterissä ja Facebookissa, kielletään työntekijöiltä sananvalta. Tässä vähän uutisia: Sosiaalinen media koostuu ihmisistä. Myös työntekijät ovat ihmisiä. Heillä on ystäviä ja seuraajia. Jos edes yrityksen työntekijä ei puhu somessa työnantajastaan hyvää, miksi kukaan muukaan puhuisi.

Note to myself: Puhu hyvää työpaikastasi.

Rikolliset netissä

Joululomien alla somekansaa peloteltiin sillä, että ei kannata kertoa lomamatkoistaan sosiaalisessa mediassa, koska murtovarkaat saavat tällöin tiedon milloin et ole kotona. Lehtien palstoilla unohdettiin mainita, että somessa ei kannata myöskään kertoa käyvänsä töissä, tapaavansa kavereitaan tai käyvänsä kaupassa, koska suurinosa murtovarkauksista tapahtuu kirkkaaseen päiväsaikaan. Somessa ei kannata myöskään kertoa omistavansa kallista moottoripyörää, arvokkasta rannekelloa tai ihanaa aviomiestä, koska joku sitä tarvitseva, voi sen viedä.

Note to myself: Älä hyväksy murtovarkaita facebook-kavereiksesi.