Huomasin tässä eräänä päivänä hokevani
”sitten kun”. ”Sitten, kun opiskelen lisää, voin edetä urallani, eikä tarvitse
enää murehtia rahahuolista.” ”Sitten, kun löydän unelmien miehen, voin perustaa
perheen ja elää onnellista kotielämää.” ”Sitten, kun olen vanha, olen viisaampi
enkä tee niin paljon virheitä.” ”Sitten, kun tämä kaikki on tehty, olen
onnellinen...”
Havahduin. Mitä, jos ”sitten” ei koskaan tulekaan. Mitä, jos en
koskaan tapaa unelmieni miestä, pääse opiskelemaan tai vaikka elä vanhaksi ja
viisaaksi. Mitä, jos vaikka kuolen huomenna ja kaikki jää haaveeksi. Miksi en
voisi olla onnellinen nyt?
Oikeastaan minulla on kaikki eväät onneen:
vakituinen työ, josta pidän, rakastavan vanhemmat, oma koti, kohtuullisen
kohdallaan oleva terveys, rahaa ruokaan ja vähän luksukseenkin sekä ystäviä,
joiden kanssa jakaa murheet ja onnistumiset. Miksi tämä ei riitä? Aina, kun
joku tärkeä asia on saavutettu, nautin siitä vain hetken ja sitten alan
suunnittelemaan seuraavaa tavoitetta. Oikeastaan siis ei uusi tutkinto,
puoliso, eteneminen uralla, perheen hankkiminen tai vanheneminen tee minusta
yhtään onnellisempaa kuin juuri nyt.
Rupesin miettimään mikä elämästä
oikeastaan tekee onnellisen ja tajusin, että onni on pienissä hetkissä; Siinä
hetkessä, kun saa opiskelut saavutettua. Kun tutustuu ihanaan uuteen tyyppiin.
Kun iso työprojekti saadaan loppuun. Arpaonnen osuessa kohdalle. Kun tapaa
kaverin kanssa pitkästä aikaa. Kesäilloissa. Pyöräretkissä. Pitkissä
sunnuntaiaamu-unissa. Illanistujaisissa. Auringonlaskuissa. Pulkkamäessä. Kohtaamisissa.
Näitä hetkiä on ympärillä koko ajan ja paljon. Kun vain tajuaisi pysähtyä ja
nauttia niistä.
Näitä listatessani laadin onnellisen
elämän manifestin. Se menee näin:
Et tiedä kuoletko huomenna vai 60 vuoden
kuluttua, joten nauti elämästä nyt eikä huomenna!
Asenne on tarttuvaa – sekä negatiivisuus, että positiivisuus. Mieti kumpaa
haluat ympärillesi – elä sen mukaisesti.
Jos elämässäsi ei ole mukavaa, muuta se. Kukaan muu ei tee sitä puolestasi.
Vain ne murheet ovat oikeita, jotka jäävät jäljelle, jos menettäisit muistisi.
Muu on vain päänsisäistä.
Nauti pienistä hetkistä. Pysähdy ja katso ympärillesi. Niitä on tuhansia
päivässä.
Nyt olen kutakuinkin puoli vuotta
yrittänyt elää tämän manifestin mukaisesti. Aina se ei ole ollut helppoa. Kun
taivaalta sataa räntää ja kylmä vihloo kirpaisevasti lonkkia, onnen hetket ovat
olleet kaukana, haudattuna alitajumman rajamaille. Mutta sitten – olen huomannut istuvani bussissa ja pohtivani
kuinka mahtavaa on matkata sisätiloissa, lämpimässä ilman huolen häivää kohti
kotia. Ennen kaikkea olen ruvennut huomaamaan kuinka paljon päivän aikana on
hetkiä, jolloin kaikki on vain hyvin. Ja kuinka paljon maailmassa on asioita,
jotka tekevät iloiseksi.
Välillä ajattelen, että taidan olla ihan
sekaisin. Eihän kukaan voi olla onnellinen aina! Tai jos on, se johtuu varmasti
jostain sairaudesta. Ehkä minulla on aivokasvain, joka sörkkii aivojen onnentuntemuksia
aiheuttavaa sopukkaa. Ja mitä oikeutta minulla on nauttia elämästä? Toisella
puolella maailmaa kärsitään nälänhädästä ja täällä minä vain nautin lämpöisistä
bussikyydeistä. Mutta toisaalta – mitä se on keneltäkään toiselta pois, jos nautin
elämästä – ketään muuta satuttamatta. Ja enhän minäkään ole onnellinen aina. Välillä
pitää olla huonoja päiviä, jotta hyvät päivät tuntuvat hyviltä.
Facebookissa kiertää tällä hetkellä
haaste, jossa seitsemän päivän ajan pitää joka päivä listata kolme positiivista
asiaa. Kehotan kaikkia kokeilemaan tätä. Voit vaikka huomata olevasikin
onnellinen.
