Onnellisen elämän manifesti

Huomasin tässä eräänä päivänä hokevani ”sitten kun”. ”Sitten, kun opiskelen lisää, voin edetä urallani, eikä tarvitse enää murehtia rahahuolista.” ”Sitten, kun löydän unelmien miehen, voin perustaa perheen ja elää onnellista kotielämää.” ”Sitten, kun olen vanha, olen viisaampi enkä tee niin paljon virheitä.” ”Sitten, kun tämä kaikki on tehty, olen onnellinen...”

Havahduin. Mitä, jos ”sitten” ei koskaan tulekaan. Mitä, jos en koskaan tapaa unelmieni miestä, pääse opiskelemaan tai vaikka elä vanhaksi ja viisaaksi. Mitä, jos vaikka kuolen huomenna ja kaikki jää haaveeksi. Miksi en voisi olla onnellinen nyt?

Oikeastaan minulla on kaikki eväät onneen: vakituinen työ, josta pidän, rakastavan vanhemmat, oma koti, kohtuullisen kohdallaan oleva terveys, rahaa ruokaan ja vähän luksukseenkin sekä ystäviä, joiden kanssa jakaa murheet ja onnistumiset. Miksi tämä ei riitä? Aina, kun joku tärkeä asia on saavutettu, nautin siitä vain hetken ja sitten alan suunnittelemaan seuraavaa tavoitetta. Oikeastaan siis ei uusi tutkinto, puoliso, eteneminen uralla, perheen hankkiminen tai vanheneminen tee minusta yhtään onnellisempaa kuin juuri nyt.

Rupesin miettimään mikä elämästä oikeastaan tekee onnellisen ja tajusin, että onni on pienissä hetkissä; Siinä hetkessä, kun saa opiskelut saavutettua. Kun tutustuu ihanaan uuteen tyyppiin. Kun iso työprojekti saadaan loppuun. Arpaonnen osuessa kohdalle. Kun tapaa kaverin kanssa pitkästä aikaa. Kesäilloissa. Pyöräretkissä. Pitkissä sunnuntaiaamu-unissa. Illanistujaisissa. Auringonlaskuissa. Pulkkamäessä. Kohtaamisissa. Näitä hetkiä on ympärillä koko ajan ja paljon. Kun vain tajuaisi pysähtyä ja nauttia niistä.

Näitä listatessani laadin onnellisen elämän manifestin. Se menee näin:

Et tiedä kuoletko huomenna vai 60 vuoden kuluttua, joten nauti elämästä nyt eikä huomenna!

Asenne on tarttuvaa – sekä negatiivisuus, että positiivisuus. Mieti kumpaa haluat ympärillesi – elä sen mukaisesti.

Jos elämässäsi ei ole mukavaa, muuta se. Kukaan muu ei tee sitä puolestasi.

Vain ne murheet ovat oikeita, jotka jäävät jäljelle, jos menettäisit muistisi. Muu on vain päänsisäistä.

Nauti pienistä hetkistä. Pysähdy ja katso ympärillesi. Niitä on tuhansia päivässä.

Nyt olen kutakuinkin puoli vuotta yrittänyt elää tämän manifestin mukaisesti. Aina se ei ole ollut helppoa. Kun taivaalta sataa räntää ja kylmä vihloo kirpaisevasti lonkkia, onnen hetket ovat olleet kaukana, haudattuna alitajumman rajamaille. Mutta sitten –  olen huomannut istuvani bussissa ja pohtivani kuinka mahtavaa on matkata sisätiloissa, lämpimässä ilman huolen häivää kohti kotia. Ennen kaikkea olen ruvennut huomaamaan kuinka paljon päivän aikana on hetkiä, jolloin kaikki on vain hyvin. Ja kuinka paljon maailmassa on asioita, jotka tekevät iloiseksi.

Välillä ajattelen, että taidan olla ihan sekaisin. Eihän kukaan voi olla onnellinen aina! Tai jos on, se johtuu varmasti jostain sairaudesta. Ehkä minulla on aivokasvain, joka sörkkii aivojen onnentuntemuksia aiheuttavaa sopukkaa. Ja mitä oikeutta minulla on nauttia elämästä? Toisella puolella maailmaa kärsitään nälänhädästä ja täällä minä vain nautin lämpöisistä bussikyydeistä. Mutta toisaalta – mitä se on keneltäkään toiselta pois, jos nautin elämästä – ketään muuta satuttamatta. Ja enhän minäkään ole onnellinen aina. Välillä pitää olla huonoja päiviä, jotta hyvät päivät tuntuvat hyviltä.

Facebookissa kiertää tällä hetkellä haaste, jossa seitsemän päivän ajan pitää joka päivä listata kolme positiivista asiaa. Kehotan kaikkia kokeilemaan tätä. Voit vaikka huomata olevasikin onnellinen.