Onko pakko olla kaunis, fiksu ja sosiaalinen?

Vähän aikaa sitten Dove-kosmetiikkabrändi julkaisi videon, jossa naiset ympäri maailmaa saivat valita, kummasta ovesta he haluavat kulkea: ovesta, jonka päällä luki ”beautifull” (=kaunis) vai ovesta, jonka päällä luki ”average”(=tavallinen / keskimääräinen). Videon sanoma oli, että jokaisen naisen pitäisi pystyä kulkemaan ylpeänä Kaunis-ovesta, koska kaikki me olemme kauniita. Katselin videota ristiriitaisin tuntein. Onko naisten pakko olla kauniita?

Doven videon voi kokonaisuudessaan nähdä täällä: youtu.be/7DdM-4siaQw

Sana Kaunis asettaa kamalasti paineita. Pitäisi hoitaa ihoa, meikata, värjätä hiuksia, poistaa ihokarvoja, panostaa pukeutumiseen, laihduttaa ja hymyillä. Kamalasti hommaa. Koko ajan tunnen huonoa omatuntoa siitä, että joku näistä asioista on huonolla tolalla. Jos olen saanut varattua kampaajan (joka maksaa maltaita), seuraavaksi pitäisi ottaa yhteyttä kosmetologiin, punnertaa ja  vahata säärikarvoja. Tai voisihan sitä olla vain sisäisesti kaunis, mutta se vasta konstikasta onkin. Kuka nyt jaksaa ajatella kauniisti koko ajan!

Miehet pääsevät niin paljon helpommalla! Eihän kukaan hoe heille, että ”sinäkin olet komeä sisäisesti” ja ”kaikki me ollaan kauniita”! Miehiltä ei odoteta hehkeää ihoa ja tuoksuvaa kuontaloa, vaikka onhan miestenkin kauneusihanteet muuttuneet aikojen kuluessa. Mutta edelleenkin poikien lelut voivat olla mutanttikilpikonnia ja hirviöitä, kun tytöt leikkivät kauniilla nukeilla ja söpöillä poneilla.

Teini-iässä kuvittelin olevani ujo. Muistan, että minulle oli hoettu sitä sanaa koko lapsuuteni, koska en ollut kovin puhelias vieraiden ihmisten kanssa. Samaan aikaan iski kamala tarve olla täydellinen: kaunis, fiksu, kaikkien kanssa toimeentuleva. Opettajat vaativat hyvää käytöstä, vanhemmat hyviä koenumeroita, kaverit hauskaa seuraa. Minä kuten moni ystävänikin taistelimme kaikkien näiden tavoitteiden kanssa yrittäen pärjätä kaikessa samaan aikaan. Koska olin ”ujo”, ajattelin, etten ole yhtä hyvä tyyppi kuin ne sanavalmiit, kauniit, menestyvät ihmiset. 

Ei meikkiä, ei kuvan käsittelyä,
en harjannut edes hiuksia ja otin vain
yhden valokuvan. Tässä mää oon!

Vasta aikuisiällä olen tajunnut, etteivät ujo ja hiljainen ole sama asia. En ollut puhelias vieraiden ihmisten kanssa, koska en tiennyt mitä heille olisin sanonut. Enkä suinkaan arastellut. Minulla ei vain ollut mitään asiaa. Nykyään tiedät, ettei jokaisen ihmisen tarvitse olla äänessä koko ajan. Jonkun on hyvä myös kuunnella. Nykyään tiedän, etteivät ulkonäkö, hyvät numerot ja sosiaaliset suhteet, takaa hyvää elämää.

Jos voisin nyt jutella teini-ikäisin itseni kanssa sanoisin: ”Ei tarvitse menestyä kaikessa. Ei tarvitse olla kaunis, puhelias, fiksu ja filmaattinen. Elämästä nauttii paljon enemmän, kun ei yritä olla hyvä kaikessa. Aikaa säästyy, kun ei yritä puunata itseään täydelliseksi. Voit ihan hyvin mennä siitä ” average”-ovesta ja olla ylpeästi tavallinen!”