Kaikilla saduilla ei ole onnellista loppua

Olipa kerran tyttö, joka eli kamalassa suhteessa. Sellaisessa, jossa haukuttiin, riideltiin ja heiteltiin tavaroita. Sellaisessa, jossa mies katosi joka päivä ulos ryyppäämään, palasi kännissä aamuyöllä kotiin kännykässään tuntemattomien naisten numeroita ja haastoi riitaa. Aamulla hän anoi taas anteeksiantoa ja sanoi rakastavansa. Tyttö itki itsensä uneen joka ilta ja toivoi ja rukoili, että hänellä olisi voimaa lähteä tästä helvetistä – ja että hänellä olisi mahdollisuus joskus löytää itselleen joku, joka kunnioittaisi ja rakastaisi häntä.


Kesti vuosia ennen kuin tyttö sai voimaa lähteä. Pari vuotta tyttö eli yksin pohtien löytäisikö hän koskaan omaa prinssiään. Sellaista ihmistä, joka pitäisi hänestä huolta tilanteessa kuin tilanteessa ja seisoisi hänen rinnallaan vaikeinakin aikoina. Se tuntui mahdottomalta.

Eräänä päivänä sitten vastaan tuli silinteriprinssi. Mies, joka oli kaikkea tätä. Komea, hauska, luotettava henkilö, joka tykkäsi seikkailla kuten tyttökin, joka nauroi samoille jutuille ja, jonka syleilyssä tuntui hyvältä. Tyttö ei voinut uskoa, että hän oli näin onnekas. Kaikkien niiden vaikeiden vuosien jälkeen onni oli vihdoinkin mahdollista. He rakastuivat, viettivät joka ikisen viikonlopun yhdessä, matkustivat vieraisiin maihin ja kulkivat käsi kädessä hymy huulilla. Ennen pitkää he päättivät muuttaa yhteen.

Sitten koitti arki. Elämä ei ollut enää yhtä seikkailua. Raskaan työpäivän jälkeen arkirutiinit veivät kaiken energian ja romantiikalle jäi vähemmän aikaa. Silti säännöllisin väliajoin tyttö katsoi miestä, hymyili ja oli kiitollinen siitä, että oli löytänyt jonkun noin hyvän ihmisen.

Vaan ei kaikki sadut lopu onnellisesti. Jos tyttö olisi tiennyt, että mies on onneton, hän olisi tehnyt kaikkensa tilanteen pelastamiseksi. Jos hän olisi tiennyt, että tämä kaipasi lisää seikkailuja, olisi hän hypännyt minkä tahansa hevosen selkään ja suunnannut uusiille poluille. Tai, jos hän olisi tiennyt, että mies kaipasi enemmän läheisyyttä, olisi hän jättänyt arjen ja pyhittänyt päivät tälle. Vaan ei hän tiennyt.

Koitti päivä, jolloin silinteriprinssi kertoi, että hän haluaa erota. Arki oli hänelle liian arkista ja rakkaus säkenöimätöntä. Hän oli ajatellut näin jo kauan, mutta oli kertonut tunteistaan vain ystävilleen. Mitään ei ollut kuulemma enää tehtävissä. Tytön elämä mureni hetkessä palasiksi. Missä oli se rakkaus, joka hetki sitten näkyi vielä jokaisessa kosketuksessa, hymyssä ja katseessa? Vai oliko se kaikki ollut valetta?

---

Hyvät ystävät osaavat lukea, mitä tämä tarina tarkoittaa. Lähimmät ystävät tietävät, ettei tarina lopu tähän.