Suunnittelematon kesä

Yli 5 kuukautta sitten aloitin valmennuksessa, jossa päätin nauttia elämästä joka päivä. Samalla tein päätöksen, että kesän loppuun yritän elää mitään suunnittelematta, hetki kerrallaan ja vain katsoa mitä vastaan tulee. Ihan juuri on syyskuu ja se tarkoittaa, että kesä on ohi. Mitä tapahtui?

5 kuukautta sitten en osannut yhtään sanoa, mitä toivoin tulevaisuudelta, missä olisin 2 kuukauden, puolen vuoden tai 10 vuoden kuluttua - ja se antoi oikeastaan hyvän pohjan suunnittelemattomuudelle. Mutta tiedättekö, kuinka vaikeaa on kontrollifriikille perfektionistille olla suunnittelematta elämäänsä? Kuinka vaikeaa on olla laittamasta elämäänsä exceliin tai ToDo-listaan tai Elämän aarrekarttaan, ja alkaa suorittamaan? Helpompaa olisi hypätä alas 3-kerroksisen talon katolta. Ja minä olen sentään korkeanpaikankammoinen.

ToDo-listat ja Elämän aarrekartat ovat hyödyllisiä, jos haluat kiteyttää omat tavoitteesi ja saada niistä totta - mutta jos haluat olla avoinna kaikelle uudelle, ne helposti rajaavat pois kaiken sen, jota karttaan tai listaan ei mahdu. Jos asettaa itselleen liian tarkat tavoitteet, pian ei näe enää metsää puilta ja näe kaikkia niitä vastaantulevia mahdollisuuksia, joita omalta haavelistalta ei löydy.

Mitä siis tapahtui? Tein listoja asioista, joita haluan tehdä - mutta en asettanut niille aikarajoja. Annoin itselleni luvan haahuilla ja olla tietämättä, mitä ensi viikolla tapahtuu. Tartuin spontaaneihin ideoihin, jos ne tuntuivat hyviltä - mutta opettelin myös sanomaan ei asioille, jotka eivät kiinnostaneet. Yritin joka päivä pysähtyä ja tarkkailla ympäristöäni, juhlia onnistumisia ja tarttua uusiin, erilaisiin ideoihin.

5 kuukaudessa huomasin kuinka paljon pieniä, kauniita asioita ympäriltä löytyy: auringonlaskuja, kukkivia kukkia, vehreitä metsiä ja luonnonihmeitä. Uskalsin tehdä pelottaviakin asioita, koska en kokoajan miettinyt, mitä voi mennä pieleen. Tartuin hetkeen ja olin spontaani - ja sen ansiosta tutustuin uusiin ihmisiin, tein asioita, joita en koskaan olisi ennen tehnyt sekä näin ja koin enemmän. Kesän loputtua olen toteuttanut 13 asiaa haavelistastani - vaikka en niitä varsinaisesti suunnitellut, vaan tartuin mahdollisuuksiin, kun ne tulivat vastaan. Kaiken kaikkiaan kesästä tuli hyvä.

Nyt, kun kesä on loppu, olen antanut itselleni luvan taas suunnitella, mutta en edelleenkään tiedä, mitä elämä tuo - ja se on ihan hyvä.

Pahat puolet

Kun tapaa uuden ihmisen, välillä haluaisi levittää omat huonot puolensa tarjottimelle nähtäväksi - etteivät ne sitten 2 kuukauden, puolen vuoden tai 2 vuoden kuluttua tule yllätykseksi.

Jos kertoisin omista pahoista puolistani, kertoisin:

Etten pysty hallisemaan hiuksiani. Vaikka kuinka niitä laittaisin, käyttäisin kaikki aineet, föönit ja kihartimet, ne taipuvat aina omaan tahtoonsa - eivätkä mitenkään söpösti kiharaan, vaan epämääräisesti sekaisin: joka toinen suortuva suoraan, toinen kiekuraan ja kolmas pörrölle.

Tulee kausia, jolloin en jaksa liikkua, jolloin iltaisin sohvalla istuminen ja piirtäminen tuntuu parhaalta. Varsinkin silloin, kun on kylmää ja kosteaa ja niveliä kalvaa jomottavat kivut. Mutta silloinkaan en valita ääneen, koska kaikkeen tottuu.

En ole hyvä olemaan yksin. Siksi kaivan ympärilleni tekemistä, harrastuksia, ihmisiä ja ystäviä. Pari sairaspäivää yksin kotona, saa minut kävelemään seinillä - ja 4 viikkoa lomaa kuulostaa pelottavalta, koska jokaisesta lomapäivästä löytyy 16 tuntia, joille pitää keksiä tekemistä.

Minäkin, kuten moni muukin nainen, sheivaan säärikarvoja, nypin kulmakarvoja, värjään hiuksiani, yritän piilotella finnejä ja muita ihon värivirheitä - ja välillä unohdan tehdä kaiken tämän.

En ole kiinnostunut politiikasta, nykyisestä maahanmuuttotilanteesta, kaukaisista sodista tai huonoista ihmisoikeuksista maailmalla, koska en pysty niihin vaikuttamaan - ja vaikuttamattomuusmahdollisuuteni saa minut lähinnä ahdistumaan.

Kilpailutilanteessa luovutan heti, jotta minun ei tarvitse kohdata häviämistä. Mielummin pelaan kivan pelin ja häviän, kuin yritän voittaa. Ja jos voitan, se on silkkaa sattumaa.

En muista, miten kirjoitetaan sana viksu ...tai fiksu. Joudun jatkuvasti googlettamaan oikean kirjoitusasun - ja sitten taas unohdan sen.

Kirjoitan paljon henkilökohtaisista, vaikeistakin asioista julkisesti. En koskaan halua loukata ketään kirjoituksillani, mutta välillä kosketan liian läheltä oikeaa elämää ja läheisiä ihmisiä niin, että joku saattaa loukkaantua.


Ongelma on, ettei kaikkia huonoja puoliaan voi tuntea. Se mikä toiselle on hieno piirre, voi toiselle olla ärsyttävä tapa. Tai se mikä toisesta tuntuu hävettävältä ominaisuudelta, voi olla toiselle ihastuttava persoonallisuuden osa.