Matkastressaajien tukiryhmä

Tervetuloa tänne matkastressaajien tukiryhmään. Aloitetaan ihan siitä, että käydään kuulumiset läpi. Seela, haluisitko sinä aloittaa? Sinulla oli ilmeisesti joku reissu luvassa.

- Joo, lauantaiaamulla pitäs lähteä etelään.
- Mitä tuntemuksia se sinussa herättää?
- Noh, lähinnä hermostuttaa. Se aikanen herätys, check-inin tekeminen, matka lentokentälle, turvatarkastus ja kaikki...
- Kerro vähän tarkemmin?

- Noh, nyt koko loppuviikko menee pilalle, kun pitää jännittää, että muistanko hoitaa check-inin perjantaina. Sitt edellinen yö pitää valvoa, että voin vahtia kelloa, jotta ehdin ajoissa lähtemään lentokentälle.
- Onko sinulla kovinkin aikainen lento?
- Joo - ei. Lento lähtee vasta 12 jälkeen, mutta pitää siellä lentokentällä olla vähintään 2 tuntia aikasemmin, jos jotain tulee. Matkaan pitää varata puoltoista tuntia, vaikka Reittiopas näytti, että menis vaan 40 min - mutta sitä ei voi koskaan tietää..
- Niin tietysti ja matkalaukkujen jättämiseen pitää varata aikaa.
- Joo, ei - en mä mitään tavaroita ruumaan laita. Nehän saattas kadota ja sitten niitäkin pitäs jännittää, että löytyykö niitä enää ikinä.

- Mikä siinä turvatarkastuksessa niin hermostuttaa?
- Noh, siis siinähä voi mennä ihan kaikki pieleen. Pahimmassa tapauksessa mä seison sitt siellä alusvaatteisillani kaikkien toljoteltavana, kun se turvatarkastustäti etsii mun vaatteiden joukosta jotain unohtunutta metalliklemmaria. Tai ne löytää sillä pyyhkäisytestillä mun käsistä jotain ruudin jämiä - sitä ikinä tiedä, mitä noista julkisista tarttuu mukaan... Tai mun nesteet on väärissä paikoissa - väärän kokosia - tai väärin pullotettuja... Tai mun tavarat katoaa sinne linjastolle, eikä tuu toisesta päästä koskaan ulos.
Eikä sitä ikinä tiedä kauanko siinä jonossa menee. Yleensä menee 8 minuuttia - mutta sitä voi mennä vaikka puoltoista tuntia, jos joutuu jonku kiinalaisseurueen perään - tai lapsiperheiden - niillä on aina kamalasti kamaa mukana...

- No mutta Seela, eiköhän se ihan mukavasti mene, kun oot varannu noin hyvin aikaakin.
- Joo, mutt sen jälkeen pitää löytää oikee portti! Tiedät sä, että ne välillä siellä lentokentällä ihan tarkoituksella vaihtelee niitä portin numeroita. Ett just ku oot asettunu hyvin siihen jonoon odottelee omaa vuoroas, ni yhtäkkii ne vaihtaaki porttia ihan toiselle puolelle lentoasemaa. Sitt pitää kaikkien kamppeiden kanssa rynniä äkkiä oikeeseen paikkaa. Koko ajan pitää pitää silmällä niitä boarding-tauluja, ett jos tulee yllätysmuutoksia!

- Sua varmaan jännittää myös se lentomatkustaminen?
- No, ei oikeastaan. Lähinnä vaan se, ett onks lippu mukana. Tai onks muistanu passin. Tai tarviiks sittenkin jonku viisumin. Ja onks liikkeellä oikeena päivän. Tai miten siellä kohdemaassa sitten: miten sielt lentoasemalta pääsee hotellille? Puhuuks taksikuskit englantia?  Onks se loukkaavaa jos suomalaisittain vaan mököttää hiljaa taksimatkan? Käyks luottokortti? Ja kuuluuks taksikuskii tipata? Sellasii.

- No, mutta Seela noita asioitahan sä ehdit hyvin sulatella tässä ennen matkaa. Hyvin onnistunut reissu siitä varmasti tulee!
Haluisiko joku muu vuorostaan avautua?

Luottamusta opettelemassa

Kun olin n. 12 vuotta, vieras mies pysäytti minut ja ystäväni autollaan tien viereen. Hän väitti olevansa poliisi ja huomautti, ettei meillä ollut heijastimia. Kun pääsimme kuljettajan ikkunan viereen, näin, että hän istui autossa housut avoimena. Hän sanoi, että päästäisi meidät varoituksella, mikäli pitäisimme kiinni hänen sukukalleudestaan. Sinä päivänä opin yhden elämäni ensimmäisistä suurista opeista: kaikkiin tuntemattomiin ei kannata luottaa.

Mies pyysi meidät autoonsa. Olimme nuoria ja tietämättömiä, emmekä oikein ymmärtäneet, mistä oli kyse, mutta joku varoitusääni päänsisälläni huusi, että kaikki ei ollut kunnossa. Juoksimme läheiselle talolle, jossa asui ystäväni luokkakaveri. Miestä ei näkynyt sen koommin, emmekä puhuneet asiasta vanhemmillemme, koska emme oikein osanneet.

Voit kauhistella sitä, mitä tapahtui - noin ei pitäisi tapahtua kenellekään 12-vuotiaalle - mutta minulle tuo oli suuri oppi. Se oli ensimmäinen kerta, kun tajusin, ettei maailma ole yhtä leikkiä ja vilpittömiä aikomuksia.

Myöhemmin elämässä olen oppinut sen toisen suuren opin. Myös tärkeimmät ja rakkaimmat ihmiset voivat pettää meidän luottamuksemme ja kääntää selkänsä. Myös läheisimmillämme voi olla salattuja aikomuksia ja omia agendoja. Näiden oppien ansiosta osaan nykyään olla varautuneempi enkä pidä kaikkea, mitä minulle sanotaan, automaattisesti täytenä totena.

Mutta näillä opeilla on myös nurja, epäreilumpi puoli: ne vaikuttavat kaikkiin myöhempiin ihmissuhteisiin - myös niihin tärkeimpiin ja rakkaimpiin, jotka eivät ole epäluottamusta mitenkään ansainneet. Vaikka tiedän, että suurin osa ihmisistä puhuu aina totta ja heidän aikomuksensa ovat vilpittömät, silti pelkään, että minua huijataan taas - ja tämä ei ole reilua muita kohtaan.

Paskoja juttuja tapahtuu meille kaikille joskus. Elämä ei ole aina leikkiä ja hyviä aikeita. Ehkä sen suurin opetus pitäisikin olla, että vaikka pahoja asioita tapahtuu, tästä kaikesta kuitenkin selviää. Menneet tapahtumat tekevät meistä ennen kaikkea vahvempia ja viisaampia. Ja kun tietää selviytyvänsä pahasta, sitä uskaltaa taas luottaa ja laittaa elämänsä likoon.