Kukaan ei tykkää tulla dumpatuksi - oli jättäjä sitten poikaystävä, kaveri tai työpaikka. Mukavampaahan se on, jos itse saa päättää, miten suhde jatkuu. Olen tullut elämäni aikana useamman kerran jätetyksi, ja tämän takia se on ollut ihan parasta:
Kaikki elämäni erot ovat tuoneet minut tähän hetkeen. |
Muistikuvieni mukaan ensimmäisen kerran tulin dumpatuksi ala-asteella. Kaveerasin silloin hauskan, tyylikkään ja suositun tytön kanssa - ja yhtäkkiä hän ei halunnutkaan enää leikkiä kanssani, koska en ollut tarpeeksi hauska, tyylikäs ja suosittu. En oikein edes tiedä, mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä hän leikkikin vain muiden suosittujen tyyppien kanssa.
Ensimmäisen kerran minut dumppasi poikaystävä parikymppisenä. Hän oli ensirakkauteni, Suomeen opiskelemaan tullut ranskalaispoika. Olimme nuoria ja täynnä intoa. Seurustelimme pari vuotta ja juuri ennen kuin hän matkusti kesäksi takaisin Ranskaan, hän sanoi rakastavansa minua. Kesän kirjoittelin hänelle ylipitkiä rakkauden tunnustuksia sähköpostitse vanhempieni jumittavalla tietokoneella ja itkin huoneessani, kun en saanut vastausta. Kesän jälkeen asiat olivat toisin. Hän ei ollutkaan enää varma rakkauden tunteestaan.
Työrintamalla minut on dumpattu 3 kertaa YT-neuvotteluissa. Ensimmäinen oli järkytys. Olin niin jämähtänyt työhöni, etten osannut ajatellakaan mitä muuta voisin tehdä. Toisella kerralla olin vain tyytyväinen lopputulokseen. Olin nähnyt ja tehnyt työnantajalla jo kaiken, enkä kokenut, että minulla olisi siellä enää kehittymismahdollisuuksia haluamaani suuntaan. Kolmas kerta harmittaa eniten, koska se tapahtui hoitovapaani aikana ja koin, etten ollut päässyt työssä edes vauhtiin.
Kaikkia näitä jättämisiä yhdistää se, että ne ovat vieneet minua eteenpäin.