Piti alunperin kirjoittaa kodin järjestelystä tai kestovaipoista, mutta sitten eräs viime viikon keskustelu jäi kaivamaan mieltä ja palautti muistoja. Yli 10 vuotta sitten sitten elin parisuhteessa henkilön kanssa, jonka elämää johdatti alkoholi. Se tunkeutui kaikkeen arkeen, ystävyyssuhteisiin, hyvinvointiin ja työelämään.
En suinkaan ajatellut alkaneeni seurustelemaan alkoholistin kanssa. Alussa hän oli vielä fiksu nuori opiskelijapoika, joka tykkäsi bilettää koulukavereidensa kanssa viikonloppuisin, niin kuin me kaikki muutkin sen ikäisinä. Mutta kun hänen kaverinsa vanhenivat ja vakiintuivat, yksi toisensa jälkeen heistä jättäytyi viikonloppujuhlista pois. Silloinen poikaystäväni ei vain koskaan jättäytynyt. Pikkuhiljaa hänestä alkoi ilmenemään alkoholistin piirteitä...
Aluksi meni muisti
Perjantait meillä menivät yleensä samalla kaavalla. Minä jäin kotiin katsomaan telkkarista viihdettä ja poikaystäväni lähti baariin kavereiden kanssa. Hän palasi joskus 01 ja 05 välillä, joskus enemmän, joskus vähemmän kännissä. Välillä hän ei muistanut, miten oli kotiin päässyt. Välillä oli koko loppuilta hämärän peitossa. Vitsailin hänelle, että tiesihän hän, että muistinmenetys on yksi alkoholismin merkeistä - mutta emme tainneet siinä vaiheessa kumpikaan ajatella sitä tosissaan.
Krapularyyppyjä, peruuntuneita suunnitelmia ja morkkista
Kun perjantai-iltana oli otettu rankasti, olotila oli masentunut lauantaiaamuna. Jotta sitä pystyi kohentamaan, piti ottaa krapularyyppy. Siitä sitten saattoikin jatkaa oluen maistelua lauantai-illan puolelle ja uuteen aamuun. Kierre oli valmis. Juominen aiheutti morkkista, jota piti helpottaa juomisella, joka johti morkkikseen. Kerran sukujuhliin lähtiessä käännyimme ulko-ovelta takaisin, koska miestä ahdisti. Välillä peruimme sovittuja tapaamisia, koska hänellä oli huono olo. En pystynyt enää suunnittelemaan mitään yhteisiä menoja, koska en tiennyt missä kunnossa mies olisi.
Aina on syytä juoda
Kun ahdisti, mies otti juoman. Kun oli syytä juhlia, piti juoda. Kun oli tylsää, piti juoda. Jossain vaiheessa huomasin, että juominen alkoi vaikuttamaan poikaystäväni arjen kulkuun. Hän ei käyttänyt enää autoaan, vaan käveli töistä kotiin - jotta saattoi pysähtyä lähibaarissa matkalla. Hänen vanhat kaverinsa eivät käyneet enää viikonloppuriennoissa, mutta ei hätää, baarista löytyi uusia ystäviä. Harvoin drinkki jäi yhteen. Monesti hän lupasi olla kotona kohta, mutta palasikin vasta tuntien päästä - tai ei edes silloin, koska ei kehdannut.
Juominen on "hallinnassa"
Se on alkoholistien vanha kikka: ole juomatta kuukausi, kaksi tai puoli vuotta vain osoittaaksesi, että pystyt hallitsemaan juomistasi - sitten jatka siitä, mihin lopetit. Juominen johti riitoihin. Uhkasin satoja kertoja, että minä lähden, jos asiat eivät muuttuisi. Poikaystävä skarppasi hetken. Hän halusi näyttää, ettei tässä mitään ongelmaa ollut. Sitten hän palasi vanhoihin tapoihin. Välillä lähdin hänen mukaansa baariin katsomaan, mitä siellä tapahtui. Hän saattoi ravata Helsingin Kallion kuppiloita läpi välillä käyden hakemassa kaupasta tai kioskista välijuomaa. Ja baarejahan oli 100 metrin välein. Kun sanoin, että eiköhän ole aika mennä kotiin, hän ei suostunut lähtemään. Alkoholi oli tärkeämpää kuin oman tyttöystävän seura.
Juominen vaikutti työelämään ja parisuhteeseen
Hän piti sairaspäiviä töistä, koska oli liian huonovointinen. Lopulta lopetti töissä käynnin kokonaan, koska se ahdisti. Sitten minä maksoin kaiken. Riidat yltyivät. Minä uhkailin, lahjoin, annoin anteeksi. Yritin keksiä kaikki keinot, joilla saisin miehen lopettamaan. Sovimme, että otamme hetken ja puhumme asiat halki - ja hän ei ilmestynyt paikalle ollenkaan. Sitten minä päätin lähteä. Siinä vaiheessa oli kestänyt 8 vuotta yhdessä.
Eron jälkeen kuulin, että hän oli hakenut apua ja päässyt kaupungin päihdehuollon piiriin, tsempannut ja retkahtanut uudestaan. Vuokra jäi maksamatta. Hän asui vanhassa kämpässämme ilman sähköjä. Jossain vaiheessa lopetin yhteydenpidon, koska tuntui liian kamalalta seurata, kuinka hän tuhosi elämäänsä. Myöhemmin olen miettinyt, että olisiko minun täytynyt tehdä enemmän - pyytää apua, puhua jollekin - mutta tein, mitä osasin ja pystyin. Kesti monta vuotta ennen kuin pystyin puhumaan aiheesta ilman tunnontuskia.
Nykyään olen onnellinen miehen kanssa, joka laittaa perheen etualalle ja juo oluttakin vain seurajuomana. En tiedä enää, mitä entiselle poikaystävälleni kuuluu. Ei meidän elämämme ollut 8 vuotta pelkkää hirveyttä. Oli myös paljon hyviä päiviä, mutta pikku hiljaa alkoholi pilasi sen kaiken.
