Ei oo kaikki äidit tehty sokerista, kanelista, inkivääristä ja kukkasista

"Odotapahan vain, kun se vauva syntyy! Sitten aika kuluu vain sitä vauvaa tuijotellessa ja haistellessa." Näin useampi tuttava valisti minua odotusaikana. Nyt vauvan syntymästä on 3 viikkoa. Tuijottelen sohvalla vauvaa. Se haisee pissalle (vaippa pitäisi vissiin vaihtaa). Tätäkö se kuuluisa vauvan tuoksu on? Ajatukset pyörii kaikessa muussa paitsi vauvakuplassa. Ois nälkä, mutta olen tissistä kiinni imetyksessä. Voisin selailla kännykästä uutisia samalla, mutta kännykkä jäi jonnekin käden ulottumattomiin. Vilkaisen vauvaa. Se vaikuttaa tyytyväiseltä. Onhan se maailman söpöin ja ihanin, mutta keksisin 10 asiaa, joita mielumin tekisin kuin imettäminen 8 kertaa vuorokaudessa.

Imetyksen pitäisi nostaa äidissä oksitosiinia, mielihyvähormonia. Olen miettinyt, missä minun oksitosiinit viipyvät. Imetys kyllä rauhoittaa, pystyn helposti nukahtamaan sen ääreen, mutta mielihyvää se ei aiheuta. Testasin rintapumppua. Sen ohjeessa luki, että vauvan tuijottelu voi edesauttaa maidon nousua. Tuijottelin vauvaa puoli tuntia pumpaten ja tunsin itseni idiootiksi, kun mitään ei tapahtunut. Lopulta luovutin ja homma alkoi pelittämään, kun ajattelin ihan jotain muuta.

Olen aina tiennyt, että haluan lapsen, mutta kun kaverit kolmekymppisinä pamahtivat paksuksi, ajattelin, että ovatko he tulleet hulluksi. Maailmassa oli kolmikymppisenä vielä niin paljon asioita, joita halusin kokea ja lasten hankinta olisi ollut esteenä niille. Kun ikä läheni 4-kymppiä, oli jo hilkulla etten olisi päätynyt äidiksi. Kun sain tietää, että olen raskaana, tiesin että selviydyn odotusajasta, synnytyksestä ja vauva-ajasta kyllä, mutta mielummin olisin tilannut postimyynnistä valmiin taaperon ja skipannut alkutaipaleen kokonaan - vaikka moni väittikin, että se on elämän parasta aikaa. Edelleen olen samaa mieltä.

Nyt vauva-aikana koen, että olen menettänyt suuren osan minuudestani: vapaa-ajan harrastaa minulle tärkeitä asioita, energiaa ideoida uutta - ja tuntuu, että aivokapasiteettikin on vähentynyt. En malta odottaa sitä hetkeä, kun vauva ei enää ole koko aikaa rinnassa kiinni, eikä häntä tarvitse kannella ympäriinsä. Tiedän, että jonain päivänä nämä asiat ovat taas osa elämääni, mutta se vie aikansa.

Älä ymmärrä nyt väärin! Vaikka vauva-aika on rankkaa, aion lusia sen kunnialla läpi. Noudatan orjallisesti imetysohjeita ja pumppuakin käytän vain sen takia, että pakkasessa olisi pahan päivän varalle ravintoa. Kantelen vauvaa kantoliinassa ympäri asuntoa, vaikka hiki valuu, jotta se saa tarpeeksi läheisyyttä. Lepertelen sille, vaikka se ei vielä osaa reagoida puheeseeni. Juoksisin palavaan taloon pelastamaan sen ja hyökkäisin nyrkit ojossa kenen tahansa kimppuun, joka häntä uhkaisi satuttaa. 

Olen todennut, etten ole sellainen pullantuoksuinen äiti, jolle teini-iästä asti lapsensaanti on ollut kutsumus ja jolle pelkkä vauvan tuijottelu on palkinto kaikesta vaivasta. Ei se haittaa, vaikka en olekaan - enkä usko, että kaikille muillekaan äideille se on. Sitä vaan ei kuulu sanoa ääneen. Pullantuoksuisen äidin sijaan olen kuin tiikeriemo, joka tekisi mitä vain jälkikasvunsa eteen. Ei oo kaikki äidit tehty sokerista, kanelista, inkivääristä ja kukkasista - vaan suolasta, pippurista, rikkaruohoista ja villistä huumorista. Ja sekin on hyvä se!

Huomioita äitiydestä

2 viikkoa äitiyttä takana. Tällaisia ajatuksia se herättää:

Verkkopikkuhousut eivät ole yhtä seksikkäät kuin verkkosukkahousut.

Yhtäkkiä kodista on tullut topless-baari, jossa tarjoillaan vain alaikäisille.

Nopeasti sitä oppii syömään vasemmalla kädellä, pitelemään imetettävää vauvaa oikealla ja poimimaan pudonnutta peittoa jalalla.

Äitiyslomalla eletään omalla aikavyöhykkeellä, jossa aamupala syödään milloin tahansa, milloin on valoisaa. 

Vaikka sitä vuoraisi koko kämpän pyyhkeillä, harsoilla ja vilteillä, ja vauva viettäisi pääosa-aikansa vaipoissa, joiden kiinnityskireys on tuplatsekattu, silti vähän joka puolelta voi löytyä pissaa, puglua ja välillä jopa kakkaa.

Kakkashow voi viedä kahdelta ihmiseltä 2,5 tuntia. Varsinkin, jos tyyppi kakkaa tunnin sisällä 3 kertaa ja yhdet niistä suoraan hoitopöydälle.

Käsittämätöntä, kuinka nopeasti mieli voi siirtyä ajatuksesta "Voispa toi jo nukahtaa" ajatukseen "Apua, miten tuo on noin hiljaa?".

3 tunnissa ehtii tehdä yllättävän vähän asioita.

"Onko tää normaalia?" on normaalikysymys.

Miehen huomio: Ihmislapsi on aika avuton. Metsäkauriin poikasen täytyy nousta jaloilleen lähes heti synnyttyään, jotta se ei joudu pedon kitaan. Ihmislapsi viettää 1. vuotensa toisten ihmisten kannettavana, ruokittavana ja putsattavana.

Luulisi, että 9 kk kasvava maha olisi kehittänyt timanttiset selkälihakset, jotka tukee keskivartaloa, mutta ei. Kaikki on aloitettava alusta.

Sitä pystyy kehittelemään miljoona eri syytä, miksi on huono vanhempi, kuten: 1) aina, kun lapsi itkee, annan maitoa, vaikka ei ole sen aika, 2) vaikka lapsi itkee, en anna maitoa, koska ei ole sen aika, 3) vaikka lapsi ei itke, annan maitoa, 4) lapsi ei itke ja unohdan antaa maitoa ajallaan… jne.

Siitäkin voi olla kateellinen, että mies joutuu heräämään seitsemältä ja lähtemään 8 tunniksi tapaamaan muita ihmisiä.

On luksusta käydä yksin Prismassa.

Koska me seuraavan kerran miehen kanssa ollaan vaan kahdestaan ja puhutaan muusta kuin vauvasta?

Vaikka hermot menee huutoon, yöheräilyyn ja kakkasirkukseen, on tuo pieni ihminen maailman tärkein ja ihanin!

Urbaani synnytyssanasto

Alkuvuodesta olin lukenut tusina kirjaa vauvoista ja synnytyksestä ja luulin, että olen aika kärryillä niiden perusjutuista. Sitten liityin Facebookin äitiryhmiin ja paljastui, että maailmasta löytyy miljoona muuta raskausvaivaa, joista en ollut kuullutkaan, ja että synnytyskin voi tapahtua tuhannella eri tavalla. Kaiken lisäksi odottavat äidit puhuvat ihan omaa kieltään, jota muu maailma ei tunne.

Tähän olen yrittänyt koota joitakin selityksiä heidän käyttämilleen termeille:

Etinen istukka (yleistermi) - se ei ole etäinen istukka, eikä eteinen istukka, kuten luulin vaan etinen. Tämä tarkoittaa sitä, että istukka (josta lapsi saa ravintonsa ja happensa), sijaitsee jossain kohdun kaulan (=se menoaukko pois kohdusta) tienoilla ja voi aiheuttaa mm. ylimääräisiä vuotoja ja istukan irtoamisvaaraa.

Epi - tarkoittaa myös epinefriiniruiskua, jolla hoidetaan äkillisiä allergiareaktioita, mutta siitä tuskin olisi synnytyksessä apua. Sen sijaan synnyttäessä sillä viitataan epiduraalipuudutukseen.

Eppari - Tätä en varmastikaa halua! Se on episiotomia eli välilihan leikkaus, jolla tehdään syntyvälle lapselle tilaa ulos tuloon.

Harjoitussupistukset (yleistermi) - sellasia kivoja supistuksia. Ne eivät satu, vaan vetävät hetkeksi vatsan kivikovaksi. Niiden tarkoitus on kypsyttää kohtua.

Kypsyminen - kohtu tai kohdun kaula on kuin persikka, joka kypsyy ja pehmenee ajan ja supistuksien kera, kunnes lapsi on valmis puskemaan itsensä maailmaan.

LA - Kun minulta ekan kerran kysyttiin viestillä "Millon on la?", olin vastaamassa "Noh, 3 päivän päästä. Nyt on keskiviikko!", kunnes tajusin, että se on lyhenne "lasketusta ajasta".

Plussaus - positiivisen raskaustestin saaminen. Ehkä sillä viitataan joihinkin raskaustesteihin, jotka näyttävät tulokset plus-merkin muodossa - mutta minun testissäni oli ainakin kaksi miinus-merkkiä positiivisuuden merkiksi.

Poliklininen synnytys (yleistermi) - kuulostaa siltä, kuin synnytys hoidettaisiin jotenkin valvotuimmissa ja tiukemmissa oloissa, mutta itseasiassa tämä tarkoittaa sitä, että mikäli lapsen synnyttyä sekä lapsi että äiti ovat hyvässä kunnossa, he voivat kerätä heti kamppeensa ja lampsia kotiin. Tämähän olisi oikea unelma! Mutta ensisynnyttäjiä harvemmin näin nopeasti päästetään menemään, vaikka kaikki kunnossa olisikin.

Päks/Tays/Oys/Hyks/Tyks - Öyks! Okei, toi vika ei ole, mutta muut ovat lyhenteitä sairaaloiden nimistä. Itse asioin Päijät-Hämeen keskussairaalassa eli Päksissä.

Radi - kun odottaja sanoo, että hänellä on radi, hän ei ole "radikaali äiti" vaan hänellä  on raskausajan diabetes. Noin joka 10. odottavalla äidillä todetaan diabetes raskauden aikana, ja se yleensä katoaa synnytyksen jälkeen.

RT - Raivotarjonta. Tämä tarkoittaa sitä, miten päin lapsi on kohdusta syntymässä. Raivotarjonta, eli pää edellä, on hyvä juttu, perätila, eli jalat edellä, huono. MIKSI sitä kutsutaan raivotarjonnaksi? En tiedä. Kenties silloin lapsi pääsee vapaasti raivoomaan itsensä ulos.

RV - eli riviväli tai raskausviikko. Laskettuaika sijoittuu 40. raskausviikolle.

SF mitta - kertoo jotenkin, minkä kokoinen lapsi on. Sen tulkinta on omaa tiedettänsä, mutta kunhan arvot kulkevat keskiarvojen kohdilla, tiedät että kaikki on ok.

Tenssi - TENS-laite, jolla lievitetään supistuskipuja. Huvittavaa sinänsä, että "tense" tarkoittaa jännittynyttä, vaikka TENS-laitteen pitäisi rentouttaa.

Tässä on vasta osa mysteerisestä synnytysslangista. Mitähän muuta listasta puuttuu?

Kuinka rakennetaan vahva brändi

Nyt, kun olen koronaeristyksen ja äitiysloman turvin päässyt tarkastelemaan yritysmaailmaa etäämmältä, olen huomannut, kuinka aika moni suht suuri yritys toistaa samoja virheitä brändiviestinnässään. Moni yritys toimii kuin heidän brändinsä olisi vain pelkkä logo tai ilme - ja yrityksen muut toimet perustuvat käytännön sanelemiin ratkaisuihin. Toisin sanoen yrityksen brändilupaus ei näy heidän toiminnassaan mitenkään - jos heillä sellaista edes on. 

Tässä yksinkertainen lista, kuinka vahva brändi luodaan:

1. Älä tee niin kuin muut

Benchmarkkaus on tehokas tapa hahmottaa, mitä kilpailijat tai muut yritykset tekevät - mutta jos yrityksen kaikki toimet perustuvat matkimiseen, sille ei muodostu omaa identiteettiä ollenkaan. Identiteetitön brändi ei erotu muista, eikä tule ensimmäisenä asiakkaan mieleen, kun hän miettii palvelua tai tuotetta. Jos yritys haluaa erottua muista, sen pitää itse keksiä omat tapansa toimia ja näkyä.

2. Määritä mitä olette

Brändi ei ole vain yrityksen käyttämä tehosteväri ja hauska logo jokainen mainoksen kulmassa. Brändi on kaikki, mitä yritys edustaa: miksi se on olemassa, mitä lisäarvoa se tuo asiakkaille, mitkä ovat yrityksen edustamat eettiset arvot, miten ne näkyvät yrityksen toiminnassa jne. Kaikki nämä muodostavat brändimielikuvan asiakkaan pään sisällä ja näiden perusteella asiakas päättää ottaako hän brändin omakseen. Jotta asiakas voi käsittää, mitä yritysbrändi on, ensin yrityksen itse täytyy tehdä päätös näistä. Tämän takia monelta suurelta firmalta löytyy sisäiseen käyttöön ns. Brand book, johon on määritelty, mitä yritys on.

3. Pidä huolta, että työntekijäsi tuntevat brändin ja sen arvot

Uudelle yritykselle brändin rakentaminen on helppoa. Se voi vain päättää, mitä yritys edustaa, palkkaa työntekijät, perehdyttää heidät brändilupauksiin ja vaatii toimimaan niiden mukaisesti. Vanhemmalla yrityksellä määrittämättömän brändin kirkastaminen on vaikeampaa. Useasti yritysjohto palkkaa tähän hommaan ulkopuolisen konsultin tai firman. Konsultti järjestää johdolle pari osallistavaa workshoppia, kehittelee yritykselle uutuutta kiiltävän identiteetin, esittelee sen henkilöstölle powerpointein ja korjaa kovat rahat työstä. Tämän jälkeen henkilöstö pyörittelee hiukan silmiään hienoille brändilupauksille ja jatkaa toimintaansa kuin ennen. 

Vanhalla yrityksellä on jo brändimielikuva jokaisen työntekijän pään sisällä - ja nämä mielikuvat voivat vaihdella todella paljonkin. Vanhan mielikuvan muuttaminen on todella haastavaa ja aikaa vievää hommaa ( joskaan ei mahdotonta). Kun vanhan yrityksen brändimielikuvaa kirkastetaan, usein homma kompastuu siihen, että "osallistaviin workshoppeihin" kutsutaan vain johto. Asiakasrajapinnassa työskentelevät henkilöt ovat kuitenkin ne, jotka välittävät brändisanomaa eteenpäin eniten. Tämän takia heidät on hyvä osallistaa brändin kirkastamineen jo alkuvaiheessa. Samalla konsulttiyritys sekä johto voivat oppia yrityksestä paljon uusia asioita ja myös henkilöstö on uudistetun brändin takana.

4. Näytä brändiarvot kaikessa toiminnassanne

Kun yritys tietää, mitä se edustaa, ja sen henkilökunta on arvojen takana, brändin arvot pitäisi näkyä sen kaikessa toiminnassa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos yritys sanoo olevansa " uuden sukupolven ympäristöystävällisyyden edustaja", se ei voi toimittaa tuotteitaan kovapäästöisellä lentorahdilla. Yrityksen arvot täytyy näkyä niin sen sisäisissä ja ulkoisissa toimissa, asiakasrajapinnassa, yhteistyökumppanien kanssa sekä hankintakanavissa. Asiakas kyllä näkee ja kuulee, jos brändilupauksilla ei ole oikeaa pohjaa.

5. Valitse brändin mukainen markkinointitapa

Jotta asiakas ymmärtää, mitä yritys on, siitä pitää myös viestiä. Mikäli markkinointirahaa on rajattomasti, sen kun vaan lanseeraat kaikille suunnatun mainoskampanjan, joka kertoo tämän. Usein kuitenkin rahaa on rajoitetusti, jolloin kannattaa lähteä kohderyhmäajattelulla. Mieti, ketä on yrityksen kohderyhmä, miksi he tarvitsevat sen tuotteita tai palveluja, mitä medioita he käyttävät, mitkä mediat edustavat yrityksen arvoja ja mitä asiakkaille halutaan sanoa. Myös brändin mukaisten yhteistyökumppaneiden, kuten bloggareiden tai muiden yritysten etsintä voi olla tehokas tapa saada brändin viesti eteenpäin oikealle kohderyhmälle.

6. Pysy brändin takana

Brändin tavoitemielikuva ei ole mikään vaate, jota vaihdetaan mielialan mukaan. Brändin rakentaminen asiakkaiden pään sisälle vie aikaa. Jos vaihtelet tavoitemielikuvaa vähän väliä, asiakas ei ehdi sisäistää sitä. Aina välillä brändin kirkastaminen on paikoillaan, mutta brändin kokonaisvaltainen muutos tarkoittaa sitä, että yritys palaa lähtökuoppiin. Vahvat brändit jaksavat toistaa sanomaansa vuodesta toiseen ja etsivät uusia tapoja tuoda identiteettiään esille sekä markkinoinnissa, että jokapäiväisessä muussa toiminnassaan.

Nämä "teesit" eivät ole itse keksimiäni, vaan vuosien saatossa kokemuksen, lukemani ja opiskelemani kautta oppimiani asioita. Ei siis mitään uutta materiaalia - mutta toivottavasti osasin yksinkertaistaa ne mahdollisimman selkeään muotoon.

Ikuinen poikkeustila

Olen sen sanonut ennenkin: kaikki se, mitä sinulla on, voi olla poissa minä hetkenä tahansa. Tämä koskee niin läheisiä, omaa terveyttä kuin pandemian viemää yleistä turvallisuuden tunnetta.

Ken olisi viime vuoden lopulla uskonut, että keväällä kökötämme kaikki kotonamme eristäytyneenä? Tai että töihin ei voi mennä ja liikkumistamme aletaan rajoittaa valtiovallan taholta? Itse vielä helmikuussa kuvittelin, että huhtikuussa viimeistelisin viimeisiä työpäiviäni ennen äitiyslomaa ja treffailisin kavereita. Toukokuussa suunnittelin kiertäväni kauppoissa etsien puuttuvia lastentarvikkeita ja tutustumalla paikallisiin äitiryhmiin ja vanhemmuusvalmennuksiin.

Sitten kaikki peruuntui: työt, menot ja tapaamiset. Viimeinen työkuukausi muuttui lomautukseen, kaverien tapaamiset kotieristykseen ja osittainen  pääkaupunkilaiselämä täyteen maalaiskotoiluun, hiukan aikaisemmin kuin olin kuvitellut. En ehtinyt sanomaan kavereilleni hyvästit pääkaupunkiseudulla, perehdyttämään töissä tuuraajaani tai käyttämään kaikkia kymppikerran sarjakortteja harrastuspaikkoihini. Kaupassa kiertely muuttui empivään nettishoppailuun ja valmennukset googletteluun. Ei ole babyshowereita, Hollolan rempan valmistumistupareita tai äitiryhmien tapaamisia. Me kaikki olemme nyt vain kotona, itseksemme.

Ennen pitkää tämä kaikki yleinen eristäytyminen ja koronapandemia päättyy, ja elämä palaa jonkunlaiseen "normaaliarkeen" - mutta ei minulla. Minä en tule koskaan enää palaamaan töihin samanlaisena kuin ennen, en muuta takaisin pääkaupunkiseudulle tai pysty tapaamaan vanhoja kavereitani yhtä jouhevasti. Koronaa tai ei - elämäni muuttuu pysyvästi.

Moni varmasti myös luulee, että heidän koronan jälkeinen "normaaliarki" on samanlaista kuin ennen pandemiaa. Se saattaa tulla yllätyksenä, kuinka se kuitenkin muuttuu. Etäisyyden pitäminen, huoliteltu hygienia ja etätyöt tulevat varmasti pysymään "uutena normaalina".

Mutta se, että elämä muuttuu, ei aina ole huono asia. Koronaeristys on varmasti tuonut elämäämme myös hyviä asioita, joista haluamme pitää kiinni: aikaa perheen kanssa, hetkiä ottaa rauhallisesti ja arvostusta Suomen terveydenhoitoa kohtaan. Samoin minäkin odotan paljon hyvää tulevalta. Paljon vanhaa on poissa, mutta paljon uusia jänniä asioita edessä!

Vanhemmuus ei ole tasa-arvoista

Olen ehkä elänyt koko elämäni jonkunlaisessa tasa-arvokuplassa. Siellä kaikki asiat ovat samanarvoisesti tarjolla sekä miehille, että naisille. En ole koskaan kokenut, että maailmassa olisi asioita, joita en voisi tehdä, koska olen nainen. Jos jossain työpaikassa palkka olisi ollut samasta työstä huonompi naisella kuin miehellä, oma ratkaisuni olisi ollut - vaihda työpaikkaa. Viimeisen puolen vuoden aikana olen kuitenkin todennut, että vanhemmuus ei ole tasa-arvoista.

Kaikki alkaa oikeastaan hedelmöityksestä. Kun lapsi saa alkunsa, naisella on täysi valta päättää jatkuuko sen elämä. Vaikka mies kannattaisi lapsen syntymää, nainen voi silti päättää raskauden keskeytyksestä. Homma toimii myös toisinpäin. Vahinkoraskaudessa nainen voi päättää pitävänsä lapsen ja lapsen isästä tulee automaattisesti elatusvelvollinen, halusi hän lasta tai ei. Riitatilanteessa isyys ja elatusvelvollisuus voidaan jopa oikeudenpäätöksellä todeta pakollisella verikokeella. Miehellä ei siis ole oikeutta päättää siitä, saako hän lapsen vai ei. Hän voi vain päättää siitä, harrastaako hän suojaamatonta seksiä.

Hyvässä parisuhteessa lapsen hankinta on yhteinen päätös. Samoin modernissa, tasa-arvoisessa yhteiskunnassa lapsen vanhemmat yhdessä pitävät huolta lapsesta. Itselleni tuli kuitenkin yllätyksenä, kuinka neuvolajärjestelmämme syytää kaikki päätökset ja velvollisuudet äidin vastuulle. Ensinnäkin työaikalain mukaan välttämätön neuvolakäynti on odottavalle äidille palkallista työaikaa - mutta miehelle palkatonta. Näin, vaikka mies joutuisi käymään neuvolassa hoitamassa lain vaatimia velvollisuuksiaan, kuten isyydentunnustamista.

Neuvolan esittelysivuilla sanotaan, että neuvolaan ovat tervetulleet kummatkin lapsen vanhemmat, mutta käytännössä äitiysneuvolat ovat nimensä mukaan suunnattu vain äideille. Ja kun mies vihdoinkin uskaltautuu paikalle, hän helposti saa kokea itsensä ulkopuoliseksi - kuin ennenvanhaan "nainen autokaupoilla" konsanaan: kysymykset ja neuvot esitetään naiselle ja mies pysyy statistina taustalla. Jos neuvoloiden toiminta olisikin vain raskauden seuraamista, verikokeiden ja pissakokeiden ottamista, epätasa-arvoisuuden voisi ymmärtää - mutta neuvoloissa käsitellään paljon muutakin: perheen tukiverkostoja, alkoholin käyttöä, parisuhteen hyvinvointia ja kummankin vanhemman terveystaustoja. 

Niin kauan, kun lapsen äiti on ainut osallistuja, vastaukset näistä ovat vain yhden henkilön näkemyksiä. Mitä, jos äidillä onkin ongelmia alkoholin tai mielenterveyden kanssa, mutta hän haluaa ne salata? Eikö isällä ole oikeutta kertoa omia näkemyksiään? Yhdellä neuvolakäynniltä minulta jopa tarkoituksella ilman miestäni kysyttiin, onko miehelläni väkivaltaisia taipumuksia (No ei ole!) - ja mietin, eikö heidän pitäisi kysyä myös mieheltäni, onko minulla (hän varmasti vastaisi, ei tietenkään).

Nyt koronan aikana vanhemmuuden epätasa-arvoisuus on vain korostunut. Nyt neuvolaan mies on tervetullut vain isyydentunnustukseen. Synnytyssairaalaan isä saa käydä vain itse synnytyksessä ja tätä ennen hänen pitää odotella rakennuksen ulkopuolella. Synnytyksen jälkeen isä näkee lapsensa vasta kolmen päivän jälkeen, kun noutaa äidin ja lapsen sairaalasta. Jopa vierailut ovat kiellettyjä. Tätä kaikkea perustellaan isän tuomalla virusriskillä, mutta todennäköistähän on, että jos isä kantaa virusta, se todennäköisesti on myös äidillä - ja näin hoitohenkilökunta on jo sille vielä läheisemmässä kontaktissa altistettu.

Synnytystä ja paria tuntia sen yhteydessä lukuun ottamatta, tuore isä menettää siis kaikki ensihetket uuden ihmetyksen kanssa. Tämän kaiken myötä kätilöiden vauvanhoito-ohjeet jäävät vain väsyneen äidin muistin varaan - eikä sairaalassa ole apukäsiä, kun äiti ei jaksa lasta hoitaa. Parissa päivässä äiti ehtii tutustua ja kiintyä uuteen lapseensa, mutta vasta, kun vauva pääsee kotiin, isän tutustuminen uuteen tulokkaaseen alkaa. Pahimmassa tilanteessa vauva jää isälle vieraaksi, eikä hän koe, että osaa hoitaa sitä, koska ei ole saanut mitään opastusta siihen.

Olen ehkä naiivi näiden tasa-arvoajatusteni kanssa. Kaikki isäthän eivät ole kiinnostuneita lapsen alkutaipaleisiin osallistumisesta, mutta niille, joille lapsen syntyminen on merkittävä asia, pitäisi olla oikeus täysivaltaiseen vanhemmuuteen heti alusta alkaen. Koska lapsihan on MEIDÄN, ei vain MINUN.

Mamma-fobia

Olen löytänyt uuden fobian. Istuin joogasalin aulassa odottaen seuraavaa perustuntia. Yhtäkkiä salista alkoi purkautumaan edellisen tunnin ryhmä, joukko möhömahaisia, raskaana olevia naisia Mamapilateksesta. Sitä mukaa, kun jono, mitä muhkeampia naisia virtasi ohitseni, tunsin kuinka paniikki sisälläni jyristen kasvoi. Yritin piilotella omaa raskausvatsaani juomapullon taakse, jotta kukaan ei luulisi, että kuulun samaan ryhmään. Samaan aikaan ajattelin, etteihän tässä tunteessa ole mitään järkeä! Onko minulla mamma-fobia?!!

Eih, en minä pelkää äidiksi tulemista tai halua salata sitä - minä pelkään muita äitejä! Mielessäni ne ovat suuri lauma tuomitsevia kaikkitietäväisiä. Siellä missä on äiti, siellä on lastenkasvatuksen pro-ammattilainen. Eivätkä he pelkää kertoa mielipiteitään. Kysyppä joltain äidiltä mielipidettä imetyksestä - mutta varo sanomasta halaistua sanaa vastaan, koska jos olet eri mieltä - voit saada turpaasi. Tai vieraile vauva.fi-foorumilla. Siellä äidit tappelevat siitä, onko raskausviikolla 20 ulkomaille matkaava odottaja "idiootti", kun riskeeraa syntymättömän lapsensa hengen. Äidit varjelevat lastenkasvatusoppejaan kuin leijonaemot pentujaan. Kun he kerran ovat jonkun asian sisäistäneet, se on jumalan totuus sen jälkeen.

Jo pidemmän aikaan neuvolassa on yritetty kannustaa

erilaisiin vanhemmuusvalmennuksiin. Niissä on kuulemma myös helppo tutustua muihin odottaviin äiteihin. Olen pyöritellyt silmiäni ja yrittänyt vältellä aihetta. Miksi ihmeessä haluaisin kaveerata jonkun kanssa vain sen takia, että hänkin on kyennyt lisääntymään - ja voihan niitä vanhemmuusfaktoja lukea netistäkin! Aivan sama kuin kaikki sukkahousujen käyttäjät olisi kutsuttu samaan kerhoon vertailemaan kokemuksiaan. Miksi haluaisin sinne tuomittavaksi - minun sukkahousuissani, kun on paljon reikiä.

Olenhan aika noviisi tällä saralla. Rehellisesti sanottuen en ole jaksanut opetella ulkoa jokaista lapsiopusta ja syventyä uusiinpiin turvallisuustrendeihin. Voin vain kuvitella, kuinka tulevaisuudessa leikkikentän laidalla muut äidit katsovat nenänvartta pitkin valintojani: kuinka en ole osannut pukea lapselle oikeaa syyskerrastoa ja olen valinnut liian vanhat, nyt jo epämodernit "epäturvalliset" rattaat. 

Tiedän, että sitten, kun eristäydyn kotiäidiksi Hollolan perukoille, tulen todennäköisesti kaipaamaan muiden aikuisten seuraa - mutta TOIVON, että löydän ihmisiä, jotka voivat keskustella muustakin kuin kurahaalarien sopivasta väristä, enkä muuntaudu pelottavaksi mammaksi!