Epäonnistunut nainen

Minussa on jotain vikaa? Minulta puuttuu se naisille ominainen hoivavietti, joka saa heidät tietyssä iässä haluamaan lapsen. Tai kuten eräs amerikkalainen naiskoomikko sanoi: ”I just don’t have the instict of …ruin my life.”

Kun ikätoverit ympärillä pamahtaa paksuksi, omassa mielessä pyörii vain yksi kysymys: MIKSI? Miksi, teillä on joku erikoinen halu päästä vaihtamaan kuraisia vaippoja, valvoa öitä rääkyvän lapsen kanssa ja lahjoittaa KAIKEN aikanne jollekin toiselle ihmiselle, joka teini’iässä muistaa muistuttaa teitä siitä, että olette pilanneet hänen elämänsä? Mikä saa teidän haluamaan jotain niin epämukavaa ja miksi sama halu ei iske minuun?

Nyt varmaan ajattelette, että olen joku kamala lastenvihaaja. En sanoisi niinkään. Vauvat ovat söpöjä.  Niille on kiva leperrellä ja niiden kanssa on hauska leikkiä, mutta siinä vaiheessa, kun vauva alkaa huutamaan, nostan sen mielummin äitinsä hoivaan ja häivyn paikalta. Ehkä olen kuullut liian monta kauhutarinaa valvotuista öistä, vuotavista vaipoista ja menetetystä vapaa-ajasta, etten pidä elämää vauvan kanssa kovin ihanteellisena.

Älkää vain ymmärtäkö väärin. Minä HALUAN haluta hankkia lapsia. Jälkikasvun hankkiminen vain jotenkin kuuluu asioihin, joita elämän aikana täytyy tehdä. Teini-iässä ajattelin, että kun olen 28, saan ensimmäisen lapseni. Sitten täytin 28 ja totesin, että EN TODELLAKAAN aio hankkiutua raskaaksi. Vielä oli niin paljon asioita, joita halusin tehdä ja kokea. Nyt ikävuodet karahtivat jo yli kolmenkymmenen ja edelleen odotan sitä hetkeä, että vauvakuume iskee ja tuo tarve tehdä ja kokea katoaisi.

Vietin puutteen kanssa olisi oikeastaan helppo elää, ellei muu ikäpolvi eläisi täysin erilaisessa maailmassa. Varsinkin kotiäideillä on kumma tapa ajatella, että jokainen nainen HALUAA tulla raskaaksi. Saan vähän väliä vastata ystävieni esittämään kysymykseen: ”Jokos TE olette päättäneet hankkia lapsia?”. Yleensä vastaan tähän lyhyen hämmentyneen tauon jälkeen (, jonka aikana ehdin ajatella: ”Kysyykö se tuota todella MINULTA?” ”Eikö se tunne minua ollenkaan?” ja ”MIKSI ihmeessä me oltaisiin lapsia hankkimassa?”,) ”Ei”. Sosiaalinen paine on kauheaa. Sitä tuntee itsensä huonoksi ihmiseksi, kun ei elä samaa vaihetta kuin muut saman ikäiset. Minähän olen epäonnistunut nainen, kun en ole jo vatsa pyöreänä ja hihku innosta!!

Ehkä jonain päivänä tajuan, että itseasiassa vauvat ovat sitä mitä haluan ja, että en mitään muuta haluakaan kuin omistaa elämäni jollekin toiselle. Ehkä jonain päivänä tuo naiseuden vietti iskee minuun. Sitä odotellessa...