Sitä ei koskaan oikeasti toivo pääsevänsä tosi elämän Diili-ohjelmaan, YT-neuvotteluihin. Kun tuo kutsu saapuu postilaatikkoon, iskee epäusko. Aivan kuten Diili-kilpailun osallistujan ensi ajatukset ovat: ”Ihanko totta, minäkö? Voiko tämä todella tapahtua minun kohdallani?” yt-neuvotteluväkeän ensiajatukset pyörivät hämmennyksessä: ”Ei kai meillä nyt oikeasti ketään eroteta? Mehän olemme kuin yhtä perhettä. Onhan tässä mennyt vähän aikaa huonommin, mutta ollaan me huonoista tilanteista aina ennenkin yhdessä selviydytty.” Sitten mielen valtaa Diili-kilpailijan riemun sijaan alakulo.
Kun lähtijöiden määrä varmistuu, työpaikalla syntyy yhteishenkeä. Puhalletaan yhteen hiileen. Mietitään vaihtoehtoja. Pyritään neuvottelemaan. Mitä jos luovuttaisiin lomarahoista? Voisiko sillä pelastaa jonkun. Lasketaan summia uudelleen. Ehkä työnantajan osapuoli on laskenut väärin. Ei vieläkään osata uskoa, että irtisanomiset tulevat olemaan totta. ”Kyllä me tästä jotenkin selvitään! Ei tämä tehtävä ole mahdoton.”
Samaan aikaan tosielämän pelaajien mielessä pyörii toisten arvottaminen. ”Olenko minä parempi työntekijä kuin tuo naapurihuoneen Toni? Sakarilla on enää pari vuotta eläkkeeseen, eikö sen kannattaisi uhrautua? Muistikin sillä jo alkaa pätkiä. Päivi ainakin viettää enemmän aikaa puhelimessa hoitaen omia asioitaan kuin työjuttuja. Kumpi on enemmän vaakalaudalla, minä vai tuo uusi sälli?” Huomaamattaan sitä alkaa arvioimaan muita – niitä lähes ”perheenjäseniä”. ”Olenko minä parempi kuin nuo muut? Näkyykö se myös työnantajalle?” Entiset tiimikaverit muuttuvat nopeasti vastapelaajiksi.
Pahinta on odottelu. Päätökset eivät synny nopeasti. Yt-neuvotteluaika on vähintään 14 päivää. Ne ovat piinallisempia kuin ne 30 minuuttia Diili-palaajien takahuoneessa tulosta odottaessa. Mielessä pyörii vain ”kuka lähtee, kuka jää?”. Kello tikittää hitaasti.
Lopputulos aiheuttaa vastustusta - ”Epäreilua! Onko nämä päätökset nyt tehty oikeiden tietojen pohjalta ja järkevästi?” – mutta todellisuudessa se on huojennut. Ei tarvitse enää odottaa. Jos lähtö osuu omalle kohdalle, työkaverit jäävät kaipaamaan ja toistelevat kuinka hyvä työkaveri sinä olit. Voit alkaa suunnittelemaan uutta tulevaisuutta. Ainahan ne Diili-pudonneetkin mainostavat, kuinka heistä vielä kuullaan. ”Elämä ei lopu tähän!” Pari yhteistä kyynelpisaraa jaetaan. Sitten työyhteisö voi palata pikku hiljaa normaaliin päivärutiiniinsa. Seuraava Diili-tuotantokausi palaa ehkä ensi vuonna.
* Kuvatut tapahtumat ja ihmiset eivät perustu mihinkään todellisiin tilanteisiin tai henkilöihin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti