maanantai 12. marraskuuta 2012

Onnellisempi päivä

Viime viikolla Metro-lehden kolumni esitteli amerikkalaisen myyntiguru Jeffrey Jamesin ajatuksia onnellisuudesta. Jeffrey James luetteli omassa blogissaan 9 kohtaa onnelliseen päivään, jotka Metron kolumnisti, Heidi Lämsä oli ystävällisesti suomentanut. Epäilin sekä intoilia juttua samaan aikaan. Näinkö helppoa se todellisuudessa on? Pakkohan sitä oli kokeilla:

1.       Aloita päivä ajattelemalla, että tänään tapahtuu jotain mahtavaa – niin se tulee tapahtumaan.

Aamulla kömmin unisena sängystä ylos. Kestää vartin ennen kuin muistan, että  minun piti ajatella nyt aamulla jotain kivaa. Ulkona aurinko ei ole vielä noussut ja sataa kaatamalla vettä. ”Ei hitto” manaan. Bussipysäkillä nököttely ei tunnu yhtään houkuttelevalta. Pakotan itseni ajattelemaan jotain positiivista ”Pakkohan sen auringon on jossain vaiheessa noustava - ja työpaikalla minua odottavat mukavat työkaverit”. Kun olen saanut aamupalani naposteltua ja puettua vaatteet päälle, aurinko on edelleen verhoutunut jonnekin sadepilvien taakse. Parempaa päivää odotellessa…
"Olen kiitollinen, että tänään ei sada
yhtään niin paljon kuin eilen."
2.       Suunnittele ja priorisoi työsi.

Työpaikan aulassa minua tervehtii aina iloinen vastaanottovirkalijamme – ainakin yksi odotuksistani on siis toteutunut. Sähköpostissa puolestaan odottelee kaaostulva. Tekemistä riittää ja hetken ehdin ahdistua jo pelkästä työnmäärän ajattelusta, mutta sitten muistan Jeffrey Jamesin neuvot. ”Älä piehtaroi tekemättömissä töissä, vaan keskity yhteen asiaan, jonka teet tänään”. Jes! Jätän kaikki tylsät ja hankalat hommat loppuviikkoon ja teen tänään vain jotain mukavaa – vaikkakin se kostautuisi loppuviikosta.
3.       Anna lahja jokaiselle, jonka tapaat.

Voi hitto, taisin unohtaa käydä lahjaostoksilla! Onneksi Jeffrey James tarkoitaakin yksinkertaisempia lahjoja, kuten hymyä, ”kiitosta” ja mukavia sanoja. Tämähän on helppoa. Hymyilen kuin naantalin aurinko ja työpaikan käytävillä kääntyvät päät, kun työkaverit luulevat, että minulla on ruuvit löysällä. Ei haittaa!
4.       Vältä politiikasta ja uskonnosta keskustelua – näissä ei ole koskaan ”oikeaa” mielipidettä.

Ruokatauolla joku aloittaa keskustelun Kokoomusnuorten puheenjohtajan kohupuheista. Minun on helppo väistellä aihetta – en tiedä yhtään kuka on sanonut, missä ja mitä. Kiinnitän huomioni käsillä olevaan lehteen.
5.       Oleta ihmisistä hyvää.

Katseeni eksyilee lehden sivuilla: Ateenassa mellakoidaan, Syyriassa soditaan ja Talvivaarassa kakkavedet valuu järviin. Noh, kaippa siellä kaikki tarkoittavat kuitenkin hyvää…
6.       Syö laadukasta ruokaa hitaasti.

Pakasterasiaan survottu, kaksi päivää sitten tehty pekoni-sienipastani ei näytä kovin laadukkaalta, mutta syön kyllä hitaasti, koska ruokatuntini on puolentunnin mittainen. Jos söisin normaalivauhtia olisin valmis kymmenessä minuutissa. Nautiskelen jokaista ruokapalaa, vaikka ruuanmaku on kadonnut jo jossain välillä kotijääkaappini-työpaikan taukohuone. ”Focus on it; taste it; savor it.”, ajattelen, kuten Jeffrey James neuvoo.
 
7.       Älä huolehdi, mitä saattaa tapahtua – elä hetkessä.

Kotimatkalla aurinko on ehtinyt jo laskeutua ja pimeys vallitsee. Turvaudun kahteen heijastimeen ja toivon, että autoilijat huomaavat minut matkallani bussipysäkille. Suojatiellä epäröin. Autot kaahaavat kauheaa vauhtia ohi, eivätkä näytä muistavan, että suojatielle astuvaa jalankulkijaa tulee västää. Hetken mielessäni pyörii Jeffreyn sanat ”älä huolehdi, mitä saattaa tapahtua”, mutta en uskaltaudu siltikään suojatielle. Tässähän voisi tapahtua vaikka mitä!
8.       Sulje taustalla meluava tv.

Kotona on kovin hiljaista ilman tv:tä taustalla. Kuulen omat ajatukseni, naapurista kantautuvan kolinan sekä korvamatona päässäni jytäävän Erinin ”Vanha nainen hunningolla”-kappakeen. Pitikin kuunnella radiota töissä! Jeffrey Jamesin mielestä televisiolähetysten tehtävä on ainoastaan tehdä meistä tyytymättömiä ja saada meidät hankkimaan lisää tavaraa. En tiedä miten Teeman dokumentit tai kolmosen Salkkarit saavat minut shoppailemaan, mutta pitäydyn taustameluttomassa olotilassa.
9.       Juuri ennen kuin menet nukkumaan, kirjoita muistiin, mistä olet tässä päivässä kiitollinen.

”Olen kiitollinen, että selvisin töihin kastumatta. Olen kiitollinen, että töissä on mukavia ihmisiä ja, että työt eivät kaatuneet päälle ja, että lounasseura oli mukavaa ja sain ylipäätänsä ruokaa. Ja että sain pari vastahymyä työpaikan käytävillä, enkä jäänyt kotimatkalla auton alle. Pääsin eroon Erinin korvamatokappaleesta! ja siitä, että sängyssä odottavat puhtaat lakanat.” Ihan hyvä päivä siis!

Linkki Metron näköislehteen: http://static.metrolive.fi/nakoislehdet/metro/MET20121107/
Linkki Jeffrey Jamesin blogiin: http://www.inc.com/geoffrey-james/9-daily-habits-that-will-make-you-happier.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti