keskiviikko 20. joulukuuta 2017

All I want for Christmas...

Jes! Joulu on kohta täällä!

Joulu on yksi suosikki ajankohdistani. Silloin koko perhe kokoontuu saman pöydän ääreen, syödään ihan liikaa, todella lyhyessä ajassa, pelataan vanhoja lautapelejä, joiden vastaukset kaikki muistavat ulkoa ja annetaan ja saadaan hartaudella paketoituja lahjoja - jotka joulun jälkeen löytyisivät alennusmyynnistä puolet halvemmalla.


Tänä vuonna toivon joulupukilta:
  • Lisää aikaa. Tuntuu, että on koko ajan kiire, niin vapaa-ajalla kuin töissä. Koko syksy on töissä ollut yhtä todo-listaa ja aikataulutettua kalenterointia. Jos saisin lisää aikaa, käyttäisin sen ystävien kanssa olemiseen, pikkukoiran kanssa leikkimiseen, oman kullan kainalossa makoiluun, uusien harrastusten kokeiluun ja päivälehden ja kahvikupin kanssa olohuoneen sohvalla rentoutumiseen.
  • Lämmin kesä. Viime kesä oli surkein ikinä sään puolesta. Jos ensi kesänä saisi edes viikon yli 25 astetta ja aurinkoa - mieluiten loma-aikaan. Ja lupaan, että en sitten valita liiasta kuumuudesta!
  • Terveyttä - niin itselle kuin muille. Kipuilu on pepusta. Samoin flunssat.
  • Valoa. Ulkona maa on niin musta, että se imee kaiken valon. Iltalenkillä en enää nää mihin se koira on jätöksensä jättänyt. Jos saisi kunnolla lunta, se valaisisi kummasti ympäristöä - tai edes otsalampun.
  • Pitkiä hermoja ja ymmärrystä. Välillä, kun joku toinen töksäyttää oikein kunnolla päin naamaa, tekisi mieli kääriä hihat ja vetästä oikein kunnolla samalla mitalla takaisin. Mutta viisainta olisi astua askel takaisin päin, vetäistä henkeä ja miettiä mikä huonon käytöksen tai loukkauksen taustalla todella on. Miksi henkilöllä on niin paha mieli. Usein syy ei ole se, miltä näyttää.
  • Ja maailman rauhaa.

Hyvää joulun odotusta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti