Yksin

On maanantai. Asunnossa kaikuu hiljaisuus. Nurkissa lojuu koiran leluja, mutta mistään ei kuulu tasaista hengitystä tai tassujen rapinaa vasten parkettia. Poikaystävä on jättänyt eteiseen lenkkarit odottamaan. Takana on ihana viikonloppu, mutta nyt kumpainenkin näistä on palannut toiseen kotiinsa viikoksi - ja olen taas yksin.

Puhuimme ystäväni, kahden lapsen äidin kanssa yksinolemisesta. Ystäväni puheista ei jäänyt epäselväksi, että hän rakastaa täysillä lapsiaan - mutta hän silti toivoo, että voisi edes joskus olla yksin. Ymmärrän häntä täysin. Vanhemmuus on täysiaikaista ja kokonaisvaltaista. Vanhempi ei voi extempore lähteä joogatunnille tai Italian reissulle. Se illan viimeinen hetki, kun saa puoli tuntia rauhassa katsoa Netflixistä hömppää, on harvinaista laatuaikaa. Silti voin kertoa teille, että yksinoleminenkin on rankkaa.

Yleensä pyrin täyttämään viikkoni ohjelmalla: spinningillä, joogalla, piirtämällä, tekstiä luomalla ja kavereita tapaamalla. Mutta aivan jokaista sekunttia arki-illoista ei jaksa ja voi ohjelmoida - ja silloin koittaa yksinäisyyden vaikein osio: liika aika ja liika ajattelu. Päässä pyörii tuhansia kysymyksissä: "Miksi se yksi ei vastaa viesteihin - onko sillä kaikki hyvin? Onko se suuttunut vai stressaantunut?", "Miten se toinen jaksaa elämänmuutosten murroksessaa ? Voisinko jotenkin auttaa?", "Eihän se kolmas uuvuta itseään töihin, kun sillä ei ole koskaan aikaa? Pitäisikö soittaa ja kysyä?", "Miten pikkukoira voi, kun en kuule siitä mitään"? ja "Vieläkö rakas rakastaa vaikka ei nähdä joka päivä?".

Suurin osa näistä kysymyksistä on ihan turhia, eivätkä ne murehtimalla ratkea. Silti, mitä enemmän vietän aikaa itsekseni, sitä suuremmaksi nämä huolet kasvavat ja lopulta kaikki eskaloituu huonosti nukuttuihin öihin, stressiin ja ikävään.

Ja minulla on kuitenkin elämässäni kaikki hyvin. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu yksinjääneeltä vanhukselta, jolla ei ole ketään, jolle jutella ja jonka kunto ei riitä liikkumiseen sinne, missä on ihmisiä. En tiedä onko tämä liika ajattelu naisten vaiva, ikäkysymys vai henkilökohtainen ongelma - mutta ilmeisesti pitäisi hankkia lapsia, jotta olisi muuta ajateltavaa.

Ihmemaassa

Välillä työelämässä tuntuu siltä, että olisin pudonnut kaninkolosta johonkin ihmemaahan, jossa elämä on jännittävän ihmeellistä, mutta jossa kaikki luonnonlait eivät toimi aivan kuten muualla ja ympärillä pyörii omantakeisia ihmisiä. Tunnistatko sinäkin nämä hahmot omalta työpaikaltasi?

Irvikissa - Irvikissa hymyilee isoa leveää hymyä, joka yltää korvasta korvaan. Hän on hyvä kuuntelija ja antaa viisaita vinkkejä työprojekteihin tai tekemisiin, mutta kun tulee toiminnan aika, hän katoaa. Ei vastaa sähköposteihin tai kokouskutsuihin. Saattaa löytyä puusta.

Hullu hatuntekijä - hullu hatuntekijä pyörittää hullua teeseuruetta. Hän on kovaääninen ja vahva mielipiteistään. Teeseurueensa kanssa hän ruotii kaikki työpaikan ongelmat ja antaa kovasanaisesti palautetta, jos on tarve. Hän kuitenkin pelkää herttakuningatarta eikä uskalla kyseenalaistaa tämän auktoriteettiä.

Valkoinen kani - Valkoisella kanilla on aina kamala kiire ja hirveästi hommaa. Kiireessä hän häslää, mutta saa kuitenkin paljon asioita aikaan.  Valkoiseen kaniin kannattaa tutustua, koska hänellä on suhteita kaikkialle ja asemansa puolesta hän voi vaikuttaa moneen.

Kaalimato - Kaalimadon löytää usein työpaikan tupakkapaikalta. Äkkituntumalta hän voi vaikuttaa ankaralta ja epäystävälliseltä, mutta kun häneen tutustuu paremmin, saatat saada työkokemuksen kartuttamia kallisarvoisia neuvoja haasteiden selättämiseen.

Herttakuningatar - Herttakuningatarta ajaa intohimo työtään kohtaan. Hänellä on vähän kärsivällisyyttä eikä hän pelkää näyttää tunteitaan. Kun hommat eivät toimi, hän on valmis mestauttamaan ihmisiä. Auktoriteetillaan hän saa ihmiset tekemään asioita, mutta kun hän kääntää selkänsä, hänen asettamansa tavoitteet unohtuvat.

Liisa - Liisa on nuori, kohtelias, kunnianhimoinen ja kiinnostunut muista, mutta auttamattoman lapsellinen ja naiivi. Hän tekee välillä vääriä johtopäätöksiä ja loukkaantuu helposti toisten käytöksestä. Hän pyrkii aina tekemään parhaansa, mutta ei aina tiedä, mitä se on.

Elämäni aikana olen törmännyt jokaiseen yllämainittuun hahmoon työn parissa, mutta silti kaikista huonoista puolistaan huolimatta jokaisella hahmolla on ollut myös tärkeä roolinsa työyhteisössään. Meistä jokaisesta löytyy pala Irvikissaa, Hullua hatuntekijää, Valkoista kania, Kaalimatoa, Herttakuningatarta ja Liisaa - osaa enemmän, jotain vähemmän. Välillä uusi tilanne työssä, ikä tai uusi asema voi tuoda meistä esille aikaisemmin näkemättömän hahmon. Kaikesta omintakeisuudestaan tai erilaisista luonnonlaeista huolimatta ihmemaa voi silti olla hyvin toimiva työpaikka.

Syntymähumalassa

"Siis aivan mahtava olo!!!" Kävelen junalta vesilätäkköjen ja loskakasojen reunastamaa jalkakäytävää kotia kohden. Loskamassat litisevät jalkojen alla, mutta minä vain kuulen lintujen laulun ja kuvittelen ohikulkevien ihmisten hymyilevän normaalia enemmän. Olo on täysin toinen kuin noin viikko sitten, kun kuukautiset nujersivat sekä kroppaani, että mieltä. PMS kyllä tunnetaan, mutta miksei kukaan koskaan puhu sen jälkeisestä estrogeenihumalasta?

Aikaisemmin luulin olevani jotenkin kummallinen. Kuukautisten aikaan mielialani laski maan rajaan. Epäilin jokaista sanottua sanaa ja pelkäsin aina, että loukkaisin ystäviäni jotenkin - ilman mitään syytä. Kun työkaveri kritisoi tekemisiäni, olin valmis irtisanoutumaan, muuttamaan maalle ja alkaa kasvattamaan vaikka kanoja - koska en ollut mielestäni kykeneväinen mihinkään muuhun. Peilistä tuijotti takaisin epämääräinen valkoinen valas - ja ihmettelin, miten kukaan voisi pitää tuota muhkurakroppaista otusta viehättävänä.

Sitten koitti kuukautisten jälkeinen aika ja mieliala kasvoi päivä päivältä kohta melkein hipoen kattoa. Yhtäkkiä peilistä katsoikin takaisin upeakroppainen sporttimimmi, joka loisti sosiaalisissa tilanteissa. Mikään ei tuntunut mahdottomalta: hankalat työprojektit, työläät urheilusuoritukset, haastavat käsityöprojektit ja uusiin ihmisiin tutustuminen. Saatoin katsella vanhoja piirustuksiani ja hokea mielessäni "Vitsi mähän olen taitava!" - vaikka viikko sitten sama työ oli näyttänyt kauhealta sotkulta. Hullua, eikö!

Ei, en ole hullu. Enkä bipolaarinen. Nämä mielialan muutokset aiheutuvat normaaleista hormonivaihteluista naisen kehossa. Kuukautiskierron viimeisellä viikolla, juuri ennen kuukautisten alkamista kropan estrogeeni-, testosteroni- ja keltarauhashormonit ovat alhaisimmillaan ja aiheuttavat ns. PMS-oireita kuten masentuneisuutta, ahdistusta ja mielialojen ailahtelua. Kun estrogeenitaso kuukautisten alkamisen myötä alkaa kasvaa, tämä vapauttaa aivoihin serotoniinia eli toisin sanoen mielihyvähormonia. Tämä on siis se, joka aiheuttaa minussa voimakkaan kaikkivoipaisuuden tunteen.

Naisen kiertokulku on kuin humala. Parhaimmillaan se on nousuhumalavaiheessa, kun kaikki on yhtä tanssia ja maailma hymyilee. Mutta tätä kaikkea seuraa laskuhumala, huonoine oloineen ja mielialan vaihteluineen - ja sen jälkeen kuukautiset, se naiseuden krapula.

En ole syönyt e-pillereitä yli 5 vuoteen, koska en pidä siitä, kuinka ne sekoittavat kropan hormonitasapainoa. Olen mielummin tässä luontaisessa syntymähumalassa, jota en voi hallita, mutta johon osaan varautua.
On hyvä ymmärtää, kuinka hormonit vaikuttavat ihmisen mielialoihin - ja tietää, että jopa masennus, on vain aivokemiaa. Eikä se ole niin kummallista.


- - -
En mä näitä faktoja keksinyt - eli lähteet:
www.voice.fi/terveys-ja-hyvinvointi/a-78990
www.self.com/story/how-your-menstrual-cycle-affec/amp
www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/hormonit_ja_kuukautiskierto