tiistai 17. huhtikuuta 2018

Ihmemaassa

Välillä työelämässä tuntuu siltä, että olisin pudonnut kaninkolosta johonkin ihmemaahan, jossa elämä on jännittävän ihmeellistä, mutta jossa kaikki luonnonlait eivät toimi aivan kuten muualla ja ympärillä pyörii omantakeisia ihmisiä. Tunnistatko sinäkin nämä hahmot omalta työpaikaltasi?

Irvikissa - Irvikissa hymyilee isoa leveää hymyä, joka yltää korvasta korvaan. Hän on hyvä kuuntelija ja antaa viisaita vinkkejä työprojekteihin tai tekemisiin, mutta kun tulee toiminnan aika, hän katoaa. Ei vastaa sähköposteihin tai kokouskutsuihin. Saattaa löytyä puusta.

Hullu hatuntekijä - hullu hatuntekijä pyörittää hullua teeseuruetta. Hän on kovaääninen ja vahva mielipiteistään. Teeseurueensa kanssa hän ruotii kaikki työpaikan ongelmat ja antaa kovasanaisesti palautetta, jos on tarve. Hän kuitenkin pelkää herttakuningatarta eikä uskalla kyseenalaistaa tämän auktoriteettiä.

Valkoinen kani - Valkoisella kanilla on aina kamala kiire ja hirveästi hommaa. Kiireessä hän häslää, mutta saa kuitenkin paljon asioita aikaan.  Valkoiseen kaniin kannattaa tutustua, koska hänellä on suhteita kaikkialle ja asemansa puolesta hän voi vaikuttaa moneen.

Kaalimato - Kaalimadon löytää usein työpaikan tupakkapaikalta. Äkkituntumalta hän voi vaikuttaa ankaralta ja epäystävälliseltä, mutta kun häneen tutustuu paremmin, saatat saada työkokemuksen kartuttamia kallisarvoisia neuvoja haasteiden selättämiseen.

Herttakuningatar - Herttakuningatarta ajaa intohimo työtään kohtaan. Hänellä on vähän kärsivällisyyttä eikä hän pelkää näyttää tunteitaan. Kun hommat eivät toimi, hän on valmis mestauttamaan ihmisiä. Auktoriteetillaan hän saa ihmiset tekemään asioita, mutta kun hän kääntää selkänsä, hänen asettamansa tavoitteet unohtuvat.

Liisa - Liisa on nuori, kohtelias, kunnianhimoinen ja kiinnostunut muista, mutta auttamattoman lapsellinen ja naiivi. Hän tekee välillä vääriä johtopäätöksiä ja loukkaantuu helposti toisten käytöksestä. Hän pyrkii aina tekemään parhaansa, mutta ei aina tiedä, mitä se on.

Elämäni aikana olen törmännyt jokaiseen yllämainittuun hahmoon työn parissa, mutta silti kaikista huonoista puolistaan huolimatta jokaisella hahmolla on ollut myös tärkeä roolinsa työyhteisössään. Meistä jokaisesta löytyy pala Irvikissaa, Hullua hatuntekijää, Valkoista kania, Kaalimatoa, Herttakuningatarta ja Liisaa - osaa enemmän, jotain vähemmän. Välillä uusi tilanne työssä, ikä tai uusi asema voi tuoda meistä esille aikaisemmin näkemättömän hahmon. Kaikesta omintakeisuudestaan tai erilaisista luonnonlaeista huolimatta ihmemaa voi silti olla hyvin toimiva työpaikka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti