Miesihanteet uusiksi

Nuoruudessa kaikki vanhemmathan varoittelevat hulttioista: "Älä nyt sellaisen kanssa ala seurustelemaan!" - mutta harva teini tätä kuuntelee. Hulttiothan olivat jännittiviä ja mielenkiintoisia, oman tiensä kulkijoita. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä paremmin ymmärrän tuon varoituksen. Hulttio on parikymppisenä kiinnostava ihminen, mutta iän myötä, perhe-elämän astuessa kuviin, hän ei olekaan enää ihannemies. Tai miten ajattelit hulttion selviytyvän lapsen päiväkodin vanhempainillasta? Näin ihannemiehet muuttuvat iän myötä:

Rokkari

20v. iässä 

romanttinen hurmuri, joka omistaa kappaleensa sinulle

30 v. iässä

viettää kaikki viikonloput keikoilla, muiden ihailevien naisten ympäröimänä.

Hauska bilettäjä

20v. iässä

sosiaalinen hauskanpitäjä, mukana jokaisessa bileessä

30v. iässä

todennäköisesti alkoholisti, kulkee yksin baareissa, koska kavereilla on jo perhe-elämä.

Kapinallinen

20v. iässä

rohkea rajojenrikkoja, joka kyseenalaistaa sosiaaliset normit, ajaa moottoripyörällä ja pukeutuu nahkatakkiin

30 v. iässä

taparikollinen, joka ei sopeudu yhteiskuntaan. Kuuluu ehkä johonkin liivijengiin.

Hurmuri

20 v. iässä

lupaa satulinnoja, maalailee hattarapilviä ja yhteistä tulevaisuutta

30v. iässä

Naistenmies, jota ei uskalla jättää muiden naisten seuraan.

Atleetti

20 v. iässä

ihanan kunnianhimoinen, pitää itsestään huolta, urheilee ahkerasti

30v. iässä

viettää kaiken ajan salilla tai kisoissa. 

Menestyjä

20v. iässä

Rahaa ja ideoita löytyy, perustaa start upin nuorella iällä

30v. iässä

työnarkomaani, viettää kaikki arki-illat ja vapaapäivät työn ääressä.

Minun ihannemieheni

Laittautuja

20 v. iässä

aina hyvännäköinen, vaatekokonaisuus mietitty

30v. iässä

Panostaa ulkoasuunsa niin paljon, että et koskaan kehtaa olla hänen seurassaan pieruverkkareissa ja lököpaidassa.

Autoharrastaja

20 v. iässä

kuskaa sinua milloin milläkin tuunaamallaan kulkuvälineellä romanttisiin paikkoihin, takapenkillä pauhaa kovaääninen subbari

30 v. iässä

kädet aina autorasvassa, haluaa auton moottorin olohuoneeseen sisustuselementiksi.

Mikä oli sinun miesihanteesi parikymppisenä? Entä nyt?

Näillä suuntaamme syksyyn - lastenvaatepäivitys

Taaperon vanhempana tutustuin ensimmäistä kertaa käsitteeseen "välikausivaate". Mitä ihmettä se on? Lastenvaatekauppojen rekit hytkyvät softshellejä, fleecekerrastoja ja kuorivaatteita ja jotenkin minun pitäisi vain tietää, mitä niistä pitää pukea lapsen päälle tietyllä säällä. Viime kevään ja kesän pärjäsimme lapsen kanssa hyvin yksinkertaisella pukeutumisella - koska emme ulkoile huonolla säällä - mutta nyt, kun lapsi aloittaa päiväkodin, yhtäkkiä pitää varautua siihen, että vaatetta on kaikille keleille. Aikamoisen hiustenhalkomisen ja pään pyörittelyn jälkeen päädyimme näihin:

Softsell-, kuori- vai välikausihaalari

Syksyvaatetusta nettishoppaillessa olin jo lisännyt softshell-haalarin ostoskoriin, kunnes mieheni informoi, että softshell-materiaali on muuten yksi suurimmista mikromuovin levittäjistä vaateteollisuudessa. Ihan kuin lapsen vaatteiden pähkiminen ei olisi tarpeeksi vaikeaa, sitten pitää vielä miettiä ympäristöpuolta. Olin valmis luovuttamaan! Joku muu saa hoitaa nämä vaatehankinnat! Lopulta päädyin kuitenkin tilaamaan vanuvuorisen talvikurahaalarin. Sen toimivuudesta minulla ei ole mitään takeita, mutta se ainakin lapsella on joku ulkovaate marraskuun kuraloskasäihin.

Kumpikin takki on hankittu kirpparilta. Oikealla Didriksonin tuulitakki ja Marimekon sadetakki. 

Oma äitini yllätti meidät kirpparilta löytämällään 3 euron välikausihaalarilla. Ollakseen niin halpa, se oli todella hyvässä kunnossa. Sillä lapsi saa pärjätä syys-lokakuun kelit välikerroksien kera. Kirpparilta olen löytänyt myös Marimekon sadetakin sekä Didriksonsin tuulitakin, jotka saavat toimia kurahousujen kanssa.

Fleece- vai villavälikerrasto

Softsellin ohella myös fleece on yksi suurimmista mikromuovin levittäjistä. Tämän takia meidänkin on helppo päätyä villakerrastoon. Onneksi meiltä löytyy äitiyspakkauksen mukana tullut villasekoitehaalari sekä lapsen tädin neuloma merinovillahaalari viime keväältä, jotka vielä sopivat.

Merinovillahaalari on lapsen tädin tekemä,
yökkäri kirppikseltä.

Ja ne kengät!

Kenkien valitseminen sitä vasta pitkää matikkaa tarvitaankin! Ensin pitää mitata lapsen jalanpohjan pituus (joka taaperon kanssa on aikamoista taiteilua). Sitten kesäkenkiin ja lenkkareihin lisätään 1 cm pituuteen, talvikenkiin ja kumppareihin 2 cm. Tällä laskutoimituksella ja kenkätaulukon avulla saadaan pääteltyä, että 12 cm jalan pituudella tarvitaan koon 21 lenkkarit ja 22 kumpparit. Mutta juuri, kun olet löytänyt sopivan kokoiset ja hintaiset kengät, myyjä ilmoittaakin kengän koon brittikoossa 3:sena ja olet taas ihan pihalla.

Vain Vikingin varsilenkkarit on hankittu uutena. Alla 3 euron välikausihaalari. 

Sitten on goretexiä, vuorellista kumpparia, varsilenkkaria, mystistä "välikausikenkää" ja kuomaa. Missään ei lue millä säällä ja lämpöasteella näitä pitäisi käyttää. Mietin, että voisiko lapsi pärjätä vain pelkissä vuorikumppareissa koko vuoden… Lopulta päätän, että ostelen vain erilaisia kenkiä ja vien ne kaikki tarhaan. Päiväkodin täti saa sitten päättää, mitä pukee päälle.

Sisävaatteet kulutuksen kestävinä

Kuulin, että päiväkotiin ei kannata laittaa lapselle mitään parhampia päälle - ja mietin, että mitähän ne parhaimmat edes olisi. Meidän lapsella ei pahemmin juhla- tai uusia merkkivaatteita löydy. Kaikki vaatteet on tarkoitettu käytettäväksi - ja missä me niitä ykkösiä käytettäisiinkään edes??? Suurin osa sisävaatteista on hamstrattu kirpparilta euron hintaan tai saatu käytettynä ystävältä. 

Vasemmalla lapsen tädin ompelemat legginsit, keskellä kirpparibody, oikealla alesta hankittu Muumi-paita.

Kauniimmat vaatteet on saatu lapsen tädiltä, joka loihtii omien ompelutöidensä jämäpaloista lapselle legginsejä ja bodyjä noin vain. Välillä olemme saaneet lahjaksi neuleita, kuten villashortsit, jotka toimivat niin kesähelteiden kuin viileimpien syyspäivien asusteeksi sukkahousujen kera. Myös lapsen isoäidit ovat pitäneet huolta, että lapsella on villavaatetta. Tämä on ihanaa, koska itsehän en ehdi tai jaksa mitään neuloa.

Lapsen tädin neulomat villashortsit käy kesään ja syksyyn. Kaikon legginsit on harvoja uutena ostettuja merkkivaatteita.

Ja mitä vielä?

Varmasti jotain puuttuu! Pelkään, että päiväkodista tulee noottia liian isoista ulkohaalareista tai liian pienistä kengistä. Samoin lapsi saattaa venähtää hetkessä ja sitten kaikki hamstraamani talvivaatteet ovatkin turhia. Tämän takia en halua hankkia liikaa aivan uusia vaatteita tai monia ulkohaalareita. Täytyy vain olla uuden vaatetarpeen sattuessa valmis ryntäämään kirpparille tai verkkokauppaan etsimään lisää!

Ja se välikausi tarkoittaa muuten märkää kevät- ja syksykautta, talven ja kesän välissä.

7 väittämää imetyksestä

Ajattelin, että imettäminen on vaivatonta, helppoa ja kätevää - mutta Oi, mitä kaikkea muutakin se on ollut! Se on aikaa ja energiaa vievää, lapseen sitovaa ja koko päivän kulkua muokkaavaa. Koska alkutietämykseni imetyksestä oli hyvin erilaista kuin mitä tiedän nyt, ajattelin kirjata muistiin suurimmat huomioni väittämistä, joihin alkuaikoina uskoin.

Imetys on kätevä lapsen ruokintatapa, koska ruoka on äidillä mukana kokoajan ja syöttää voi missä vain. Paitsi - jos - on - TALVI! Ulkona sitä saisi rintatulehduksen ja keuhkokuumeen! Lisäksi Korona-aikana lapsen syöttäminen julkisissa sisätiloissa on ihan mahdotonta, koska kaikki istuinpaikat on poistettu, jotta ihmiset eivät kokoontuisi yhteen. No voihan sitä imettää sitten vaikka vessassa…

Maidon pumppaaminen vapauttaa äidin tekemään omia juttujaan ja mahdollistaa isän osallistumisen syöttämiseen. ...tai sitten et saa sillä saakelin pumpulla mitään irti. Nyt, jos päättäisin, hankkisin sähkökäyttöisen pumpun käsikäyttöisen tai alipainepumpun sijaan - mutta yhtälailla pumppaaminen vie todella paljon aikaa. Yhtä "vapaailtaa" ja syöttöä varten, minun piti pumppailla 6 kertaa 2 vuorokauden aikana. Joka kerralla sain irti n. 100 ml extramaitoa. Helpompaa oli sitten kuitenkin syöttää lapsi itse. Onneksi lapsen isä pääsi mukaan syöttöpuuhiin, kun kiinteät aloitettiin.

Alku on aina vaikeaa. Kuva: @kihirvon

Alle 4 kk lapsen täytyy syödä vain äidinmaitoa. Äidinmaito toki on se paras ravinto lapselle, mutta aina se ei lapselle sovi tai imetys ei muuten onnistu. Silloin löytyy myös muita ratkaisuja. Kun lapseni oli vastasyntynyt, hän sai pari kertaa korviketta, koska maidontuotanto ei käynnistynyt kunnolla. Monta kuukautta myöhemmin olimme miehen kanssa lähdössä ensimmäistä kertaa kahdestaan elokuviin ja yritin hikipäässä pumppailla tarpeeksi maitoa lapselle hoidon ajaksi. Silloin tajusin sen. Miksi lapsi ei voisi saada korviketta hoidon aikana? Jos korvike on lapsen vatsalle sopivaa, miksi pitäisi olla pelkän äidinmaidon varassa? Tajusin, että minun ei tarvitse olla 100% yhden koulukunnan äiti. Sama koskee monia muita asioita, kuten sormiruokailua, kestovaippailua yms. Jos ne eivät sovi kokonaisvaltaiseksi elämäntavaksi, miksi niitä ei voisi hyödyntää silloin, kun itselle sopii tai ne helpottavat elämää?

Äidinmaito on lapsen pääsääntöinen ruoka 1. ikävuoteen asti. ...paitsi, että äitiysloma (äitiysvapaa+vanhempainvapaa) kestää vain 9-10 kk ikään asti. Sen jälkeen äidin pitäisi elää hoitaessaan lastaan pelkällä kotihoidontuella, joka on pienimmillään n. 350 euroa. Voi olla, että rahatilanteen takia, äidin on pakko palata töihin ja imetys täytyy unohtaa. Voi myös käydä niin, että lapsi itse unohtaa suositukset ja päättää aikaisemmin, ettei maito enää kiinnosta.

Imettäminen on kätevän nopea tapa ruokkia lapsi. ...mutta myös välillä todella aikaa vievä. Alussa syötin lasta 8 kertaa vuorokaudessa, 30 minuuttia kerrallaan. Tämä tekee 4 tuntia vuorokaudessa!!! Kun alkuvaikeuksien jälkeen imetys alkoi nopeutumaan, ajattelin, että tämähän on kätevää - kunnes kuvioihin astui taas kiinteiden syöminen. Yhtäkkiä tajusin, etten mitään muuta teekään taas kuin ruokin lasta tai valmistelen ruokailua. Imetin lasta 7 kertaa päivässä ja näiden lisäksi piti tarjota kiinteitä vielä 2-5 kertaa vuorokaudessa. Eipä siihen päivään sitten vaipanvaihtojen ja päiväunien lisäksi paljon muuta mahtunut.

Kukin hoitaa homman tyylillään.
Kuva: @kihirvon

Äitihormonit auttavat äitiä selviytymään vauvavuodesta. Tai sitten ne saavat sinut sekoamaan! Itkuisuutta, mielialanvaihtelua, masennusta, hiustenlähtöä, hikoilua, seksihaluttomuutta. Näitä kaikkia voi synnytyksen jälkeinen hormonitoiminta aiheuttaa. Kun heti synnytyksen jälkeen hormonit auttavat äitiä heräilemään kesken yötä ruokkimaan lasta, auta armias, kun nämä hormonit lopettavat auttamasta. Olet kuin kävelevä hermoraunio jokaisen yöherätyksen jälkeen. Ei ole ihme, että puhutaan äitiaivoista. Kun imetys vie energiaa ja lapsi pitää yöt hereillä, ei ole oletettavaa, että aivotoiminta käy täysillä.

(https://yle.fi/uutiset/3-7513959) Ja pelottaa ajatella, miten imetyksen lopetus vaikuttaa, koska se kuulemma aiheuttaa seuraavan hormonimyrskyn.

Imetys laihduttaa. Tai sitten ei. Voi olla, että vedät väsymykseen ja energiavajeeseen hirveän määrän irtokarkkeja. Itse en ole aikaisemmin ollut karkinsyöjä, mutta nyt kaikki, missä on sokeria, kelpaa.

Mainittakoon vielä, että en ole todellakaan mikään imetyksen tai lastenkasvatuksen asiantuntija. Nämä huomiot perustuvat yhden lapsen kanssa kokemaani. Kokemuksia voi olla yhtä monenlaisia kuin on äitejä. Toisille lapsen ruokinta on ihanaa yhteistä puuhaa, toisille tuskainen taival, joka loppuu lyhyeen. Itselleni se on jotain tästä välistä. Se on velvollisuus, jonka hoidan "vähillä mukinoilla". Ihanimmillaan se on ollut sitä, kun lapsi nukahtaa omaan kainalooni suun edelleen käydessä. 

Arjen pelastaja-appsit

Elän nykyään kännykkä liimautuneena toiseen käteen. Etsin viihdykettä, viestittelen läheisille ja ystäville sekä selaan verkkolehdistä uutisia pitkin päivää ja yötä. Kun supernanny jossain haastattelussa paasasi siitä, kuinka nykyäidit eivät nosta katsettaan kännykästä imettäessään, meinasin itkunauraa. Imetin pahimmillaan 8 kertaa, yhteensä n. 4 tuntia vuorokaudesta. Jos minun olisi se kaikki aika pitänyt vain tuijotella lasta, olisin tullut hulluksi. 

Kännykkä ei kuitenkaan ole vain viihdeväline. Se sisältää myös monta hyödyllistä sovellusta. Tässä lista meidän vauvaperheen arjen pelastajista eli Androidin parhaista appseista.

Listonic

Listonic on listausväline, joka toimii yleisimmin kauppalistan luonnissa. Hyödyllisintä siinä on se, että samaa listaa voi käsitellä monta ihmistä samaan aikaan, kuten meillä minä ja mieheni. Vielä silloin, kun mies kävi toimistolla töissä (eikä ollut kokoajan etänä), päivittelin pitkin päivää, mitä kaupasta tarvitaan. Kun mies lähti töistä, lista löytyi hänen kännykästään valmiina kauppareissua varten. Listaan oli helppo lisätä myös kuvia tuotteista (kuten se tietty pikkuhousunsuojapakkaus) sekä linkkejä, esim. resepteihin. Listonicista minulta löytyy myös joululahja-, mökkipakkaus- ja ruokaideat-lista.

Ostoslista Listonicissa

Huckleberry

Erilaisia sovelluksia vanhemmille löytyy liuta. Osassa seurataan lapsen kasvua ja annetaan vinkkejä kehitysvaiheista. Huckleberry babytracker on lapsen syöttöjen, unen ja vaipanvaihtojen seurantaväline. Sovelluksesta löytyy kalenteri, jonne voi lisätä milloin lapsi on imetetty, kakannut, nukkunut tai saanut esim. lääkkeet. Itse käytän sovellusta lähinnä lapsen syöntien seurantaan. Aloin käyttämään appsia, koska lapsen syntymän jälkeen saatoin herätä yöllä muistamatta olinko syöttänyt lapsen 5 minuuttia vai 3 tuntia sitten. Jos olisin imettänyt lasta liian usein, se olisi pahentanut hänen vatsavaivojaan. Mikäli lapsen unia olisi jaksanut merkkailla, sovelluksesta saisi myös vinkkejä unirytmin muokkaamiseen.

Lapsen syötöt, unet ja lääkkeet 

Google maps

Kaikkihan Google Mapsin tuntee, mutta oletteko hyödyntäneet sen sijainnin jakamista? Meillä tätä ominaisuutta käytetään silloin, kun pitää tavata puoliso jossain epämääräisessä paikassa. Jaan vain miehelle reaaliaikaisen sijaintini, niin hän osaa tulla samaan paikkaan. Samalla ominaisuudella näen myös, kuinka kaukana hän on sovitusta tapaamispaikasta, kun hän jakaa oman sijaintinsa.

Tori.fi

Torillekin löytyy appsi. Tätä on tullut käytettyä rutkasti, kun etsin lastenvaunuja, kantoliinaa, matkasänkyä ja kantoreppua käytettyinä sekä myynyt omia tavaroitani. Sovelluksen ainut ongelma on se, että se välillä unohtaa kirjautumistiedot ja joudut kaivella salasanoja uudestaan ja uudestaan.

Spotify

Spotify julkaisi juuri jokaisen vuoden 2020 soitetuimmat biisit. Minun top kolmoseen kuuluu lapsen nukutuskappaleita. Spotifystä löytyy myös nukutuskohinaa, sitä kaipaavalle. Tiesitkö, että soittolistaan saa myös uniajastuksen päälle? Tällöin ohjelma lopettaa soiton, kun valittu aikamääre on täynnä. Tämä on kätevä nimenomaan lapsen nukutuksessa. Kelloon 15 minuuttia, känny pinnasängyn viereen soimaan, itse telkkarin ääreen ja lapsi takuuvarmasti nukahtaa ...jos hänen vireystasonsa on oikea, soittolista mieluisa ja tähdet oikeassa asennossa.

Usko tai älä, tämä on
lapsen nukutuskappale.

WhatsApp

WhatsAppkin on tuttua kauraa monelle, mutta vasta nyt olen alkanut käyttämään sen videopuheluominaisuutta. Nyt, kun kasvokkain tapaaminen on pannassa, videopuhelut isovanhemmille on ollut kultaa arvokkaampia. Näin isovanhemmatkin näkevät livenä, kuinka lapsi on kasvanut ja kehittynyt. Isänpäivänä otettiin sekä lapsen, että vaarin ensimmäinen videopuhelu. Siinä olikin kummallakin ihmettelemistä!

Sitten on vielä Netflix, Yle Areena, Tiktok, Youtube, Instagram, Facebook... - näiden sovellusten avulla pysyin järjissäni pitkinä imetys- ja nukutusöinä.

Ja uskokaa minua, kun elää 24 tuntia vuorokaudessa lapsen kanssa, sitä tulee kyllä myös antaumuksella tuijoteltua. Parhaat hetket on kuitenkin ruudun ulkopuolella.

Uusi elämä

Eräänä päivänä heräsin Hollolasta kotiäitinä. Voisin vaikka vannoa, että siitä on vain pari kuukautta, kun olin vielä kiireinen uranainen Espoosta - mutta todellisuudessa lapsen syntymästä on jo 5 kuukautta. En vieläkään osaa käsittää, kuinka valtavasti elämä on muuttunut puolessa vuodessa. Eikä vain vanhemmuuden takia - vaan koko maailma on muuttunut.

Kun 10 maissa havahdun hereille omasta sängystä, vieressä tuhisee lapsi. Yön aikana heräsimme kahdesti syömään. Kasin maissa siirsin lapsen viereeni nukkumaan, kun mies oli lähtenyt töihin. Vuosi sitten olisin ollut jo töissä, pitänyt pari palaveria ja vastannut tusinaan sähköpostia. Äitiyslomalla aika kulkee omaa tahtiaan. Yhdessä päivässä en saa aikaiseksi mitään, mutta yhdessä yössä lapsi tuntuu kasvavan ainakin yhden vaatenumeron verran. Se on kuin aikaparadoksi. Toisaalta mitään ei tapahdu - toisaalta tapahtuu vaikka mitä.

Viime viikolla lapsi viimeinkin alkoi kierähtelemään selältä vatsalle. Seurasimme miehen kanssa yrityksiä kuin suurempaakin sirkusshowta. Kaikki muut samanikäiset lapset osasivat nämä temput jo kuukausi sitten. En tiedä osaanko enää keskustella ns. normaaleista aiheista. Kun joku kysyy, mitä kuuluu, alan selittämään silmät kiiluen, kuinka lapsi on juuri oppinut tarraamaan jalkoihinsa - aivan, kuin hän olisi löytänyt atomin ytimen ja ehdolla Nobelin fysiikan palkinnolle. Onneksi on vertaistukea. Muut äidit ymmärtävät hulluuteni. Turha oli raskausaikana hokea, että "musta ei tuu sitt sellasta äitiä, joka puhuu vaan lapsistaan". Ei ole mitään muita puheenaiheita. Elämässä ei yksinkertaisesti tapahdu muuta!

Tuntuu kuin olisin pudonnut Liisan kaninkolosta toiseen maailmaan. Kaukana ovat pääkaupunkiseudun työkiireet ja tulospaineet. Vielä keväällä suunnittelin, että syksyllä sitten reissaan junalla moikkaamaan kavereita ja työkavereita vauvan kanssa. Pandemia on vienyt viimeisimmänkin innon matkustaa Helsinkiin. Täällä maalla olemme turvassa väenpaljoudelta ja ahtaudelta. Niinä päivinä, kun matkustan bussilla Lahden keskustaan, tuskailen sitä, kuinka lähelle ihmiset tulevat - rattaiden kanssa, kun ei pääse niin kätevästi karkuun.

Vuosi sitten suurimmat haasteeni olivat, kuinka saada markkinointibudjetti kestämään koko vuodelle ja saada sillä parhaat tulokset. Nyt laskeskelen syöttövälejä ja yritän hahmottaa kaupungilta parhaita paikkoja imettää ja vaihtaa vaipat. Kun näen somessa kuvia illanvietoista kaupungin vilinässä, se tuntuu niin vieraalta. Missä vaiheessa näin kävi? Missä vaiheessa "aikuistuin" ja aloin arvostaa rauhallista kotielämää? 

Mikä sitten ei ole muuttunut? Me olemme edelleen miehen kanssa tiimi. Kun ennen laadimme kesäksi sotasuunnitelmia Euroopan valloitukseen, nyt punomme juonia lapsen nukuttamiseen. Kun toinen väsyy hyssyttelyyn ja hytkyttelyyn, toinen astuu tilalle. Illalla sänkyyn nukahtaa kaksi yhtälailla väsynyttä vanhempaa. Euroopanvalloituksia ja yhteistä aikaa on ikävä, mutta ilman lastakin reissaaminen on nyt mahdotonta.

Kun vihdoin palaan äitiysloman jälkeen työelämään, toivon, että voin pitää palan tästä maailmasta: maaseudun rauhallisen ajatusmaailman, ihmisläheisyyden, turhan stressin välttelyn ja seesteisyyden - mutta sitä ennen tämä maailma ehtii muuttua vielä moneen kertaan - toivottavasti parempaan suuntaan.