Kun pöly laskeutuu…

Seurustelun kutkuttavinta aikaa on se alkuhuuma, kun tutustuu toiseen ihmiseen. Kaikki hänessä on ihmeellistä ja ihanaa. Voisit vain tuijotella häntä tunti tolkulla silmiin ja hengitellä samaa ilmaa. Kaikki ajatuksenne tuntuvat kulkevan yhteistä rataa ja tulevaisuutenne on tähtiin kirjoitettu morseaakkosin.

Sitten tapahtuu niin kuin kaikissa suhteissa. Huomaat seurustekumppanissasi vikoja. Hän ei ehkä ole maailman ahkerin siivooja. Tai hän toistelee outoja lauseita. Tai kiihtyy autolla ajaessaan. Tai napostelee salaa karkkeja, kun vain silmä välttää.* Nämä eivät välttämättä ole suuria asioita - mutta ne kertovat yhdestä asiasta. Se rakkaus, joka leijui ilmassa, on laskeutunut.

Sama voi käydä toisinkin päin: kumppanisi alkaa huomautella sinulle omista huonoista puolistasi. Kuinka voisit liikkua enemmän… Tutustua enemmän uusiin tuttavuuksiin… tai viettää enemmän aikaa ulkona. Ette enää viestittele joka päivä kuulumisistanne - tai lähettele sydämillä täytettyjä viestejä kesken työpäivän. Kumppaniasi alkaa kiinnostamaan enemmän ne vanhat kaverit, joita hänellä oli ennen sinua, ja sinä priorisoit harrastuksesi ennen treffejä.

On sydäntä riipaisevaa nähdä, ettei olekaan enää toisen elämän keskipiste, mutta näinhän sen kuuluu mennä. Jossain vaiheessa rakkaus arkipäiväistyy. Toisesta tulee itsestään selvä osa omaa elämää. Mieleen palaa ne muut asiat, joista ennen kiinnostui.

Kun pöly on laskeutunut ilmasta, se hakeutuu nurkkiin ja sängyn alle. Sen voi joko lakaista pois tai nauttia niistä hippusista, jotka löytyvät sieltä täältä: välittävästä katseesta, käden hipaisusta, pienestä hymystä tai kauniista eleestä. Kun on nähnyt minkälainen on huono parisuhde, sitä arvostaa näitä pieniä asioita - ja ymmärtää, että myös ne toisen huonot puolet voivat olla osa isompaa, parempaa kokonaisuutta. Ja aika ajoin pöly nousee taas ilmaan ja saa sydämen lepattamaan...

*Esimerkit eivät liity todellisiin tilanteisiin.

Pari (imelää) sanaa rakkaudesta

Rakastuneet ihmiset ne vasta ärsyttäviä ovat. Ne näkevät ympärillään vain sateenkaaria ja vaaleanpunaisia pilvihattaroita. Ne kehuvat säätä, vaikka ulkona sataisi räntää – kesäkuussa. Ne päivittelevät Facebookiin über-söpöjä kuhertelukuvia, kirjoittavat sokerikuorrutteisia riimejä muistivihkonsa kylkeen ja puhuvat mielitietystään kuin prinssi Rohkeasta, joka ruokakaupassa tainnutti hirviön. Vielä ärsyttävämpää on, jos satut itse olemaan tuo rakastunut.

Rakkaus on imelää karkkia.

22-vuotiaana leikkasin Hesarista talteen artikkelin, jossa kerrotaan, että rakastuminen on kuin ahne pakkomielle. Aivotutkijat olivat tutkineet rakastuneiden aivokäyriä ja todenneet, että rakastumisen tunne vastaa suklaanhimoa. Vastarakastuneet haluavat siis ahmia rakkauden mielihyvää – eivätkä suinkaan kiinny vielä kumppaniinsa kuin vasta pidemmän seurustelun jälkeen.

Olen kantanut tätä artikkelia mukanani muistutukseksi siitä, että kaikki tunteemme ovat vain aivokemiaa. Niin surut, ilot kuin rakastumisetkin. Se oikeastaan lohduttaa silloin kuin mieli on maassa – sekä varoittaa rakastumasta liian heppoisesti.

Mutta ärsyttävintä rakastumisessa on se, ettei sille voi mitään. Se iskee tajuntaan kuin salama tähtikirkkaalta taivaalta – eikä siitä sitten pääse enää eroon. Yhtäkkiä sitä huomaa tuijottelevansa toisen silmiin ja ihailevan toisen kaikkia piirteitä – jopa niitä vähän ärsyttäviä. Sitä miettii lakkaamatta missähän se toinen juuri nyt on, mitähän se ajattelee ja kuinka kauan menee siihen kuin seuraavan kerran tavataan. Vaikka järki yrittäisikin huutaa vierellä ”Koita nyt hyvä nainen ryhdistäytyä!”, se on menoa se. Rakkauden tunne päihittää järjen, se sepittelee omia pilvilinnaisia tulevaisuuden suunnitelmia  ja värittää kylmän arjen vaaleanpunaiseksi.

Rakastumisen tunteen aiheuttaa oksitoniini, joka synnyttää aivoissa ylitsevuotavaa onnellisuuden tunnetta. Jotkut tutkijat sanovat, että rakastumisen tunne voi kestää maksimissaan 4 kuukautta – toiset uskovat 6-18 kuukauteen. Joka tapauksessa jossain vaiheessa se loppuu. Tämän jälkeen, jos onni suo, tunteen syrjäyttää syvä kiintymys, jota kutsutaan myös oikeaksi rakkaudeksi. Pitkässä suhteessa rakastumisen tunne voi aika ajoin palata, mutta kukaan ei jaksaisi sitä koko ajan. Se aiheuttaa energian purkauksia ja sumentaa järjenjuoksun. Lopulla siihen nääntyisi.

Täytyy sanoa, että olen koukussa. En vain rakastumisen tunteeseen – vaan myös siihen yhteen tyyppiin. Olen harkinnut AA-kerhoa, mutta kuten kaikki kunnon addikti, en oikeasti halua päästä eroon riippuvuudestani. Haluisin vain ahmia sitä isoina paloina koko ajan. Vaarana tiestysti on, että pakahdun – tai vuoden päästä huomaan, että rakkaus on johdattanut minut harhaan. Kaikesta huolimatta, uskon, että se on sen arvoista. Ja vaikka tunnemylläkkä loppuisikin 4 kuukauden kohdalla, toivon, että se palaa vielä useasti uudestaan – ja vielä vanhainkodin kiikkustuolissakin me laitetaan toistemme sukat pyörimään jalassa.