Seurustelun kutkuttavinta aikaa on se alkuhuuma, kun tutustuu toiseen ihmiseen. Kaikki hänessä on ihmeellistä ja ihanaa. Voisit vain tuijotella häntä tunti tolkulla silmiin ja hengitellä samaa ilmaa. Kaikki ajatuksenne tuntuvat kulkevan yhteistä rataa ja tulevaisuutenne on tähtiin kirjoitettu morseaakkosin.
Sitten tapahtuu niin kuin kaikissa suhteissa. Huomaat seurustekumppanissasi vikoja. Hän ei ehkä ole maailman ahkerin siivooja. Tai hän toistelee outoja lauseita. Tai kiihtyy autolla ajaessaan. Tai napostelee salaa karkkeja, kun vain silmä välttää.* Nämä eivät välttämättä ole suuria asioita - mutta ne kertovat yhdestä asiasta. Se rakkaus, joka leijui ilmassa, on laskeutunut.
Sama voi käydä toisinkin päin: kumppanisi alkaa huomautella sinulle omista huonoista puolistasi. Kuinka voisit liikkua enemmän… Tutustua enemmän uusiin tuttavuuksiin… tai viettää enemmän aikaa ulkona. Ette enää viestittele joka päivä kuulumisistanne - tai lähettele sydämillä täytettyjä viestejä kesken työpäivän. Kumppaniasi alkaa kiinnostamaan enemmän ne vanhat kaverit, joita hänellä oli ennen sinua, ja sinä priorisoit harrastuksesi ennen treffejä.
On sydäntä riipaisevaa nähdä, ettei olekaan enää toisen elämän keskipiste, mutta näinhän sen kuuluu mennä. Jossain vaiheessa rakkaus arkipäiväistyy. Toisesta tulee itsestään selvä osa omaa elämää. Mieleen palaa ne muut asiat, joista ennen kiinnostui.
Kun pöly on laskeutunut ilmasta, se hakeutuu nurkkiin ja sängyn alle. Sen voi joko lakaista pois tai nauttia niistä hippusista, jotka löytyvät sieltä täältä: välittävästä katseesta, käden hipaisusta, pienestä hymystä tai kauniista eleestä. Kun on nähnyt minkälainen on huono parisuhde, sitä arvostaa näitä pieniä asioita - ja ymmärtää, että myös ne toisen huonot puolet voivat olla osa isompaa, parempaa kokonaisuutta. Ja aika ajoin pöly nousee taas ilmaan ja saa sydämen lepattamaan...
*Esimerkit eivät liity todellisiin tilanteisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti