All I want for Christmas...

Jes! Joulu on kohta täällä!

Joulu on yksi suosikki ajankohdistani. Silloin koko perhe kokoontuu saman pöydän ääreen, syödään ihan liikaa, todella lyhyessä ajassa, pelataan vanhoja lautapelejä, joiden vastaukset kaikki muistavat ulkoa ja annetaan ja saadaan hartaudella paketoituja lahjoja - jotka joulun jälkeen löytyisivät alennusmyynnistä puolet halvemmalla.

Tänä vuonna toivon joulupukilta:

• Lisää aikaa. Tuntuu, että on koko ajan kiire, niin vapaa-ajalla kuin töissä. Koko syksy on töissä ollut yhtä todo-listaa ja aikataulutettua kalenterointia. Jos saisin lisää aikaa, käyttäisin sen ystävien kanssa olemiseen, pikkukoiran kanssa leikkimiseen, oman kullan kainalossa makoiluun, uusien harrastusten kokeiluun ja päivälehden ja kahvikupin kanssa olohuoneen sohvalla rentoutumiseen.
• Lämmin kesä. Viime kesä oli surkein ikinä sään puolesta. Jos ensi kesänä saisi edes viikon yli 25 astetta ja aurinkoa - mieluiten loma-aikaan. Ja lupaan, että en sitten valita liiasta kuumuudesta!
• Terveyttä - niin itselle kuin muille. Kipuilu on pepusta. Samoin flunssat.
• Valoa. Ulkona maa on niin musta, että se imee kaiken valon. Iltalenkillä en enää nää mihin se koira on jätöksensä jättänyt. Jos saisi kunnolla lunta, se valaisisi kummasti ympäristöä - tai edes otsalampun.
• Pitkiä hermoja ja ymmärrystä. Välillä, kun joku toinen töksäyttää oikein kunnolla päin naamaa, tekisi mieli kääriä hihat ja vetästä oikein kunnolla samalla mitalla takaisin. Mutta viisainta olisi astua askel takaisin päin, vetäistä henkeä ja miettiä mikä huonon käytöksen tai loukkauksen taustalla todella on. Miksi henkilöllä on niin paha mieli. Usein syy ei ole se, miltä näyttää.
• Ja maailman rauhaa.

Hyvää joulun odotusta kaikille!

Elämän kiertokulku

Homma menee jotenkuten näin: Sinulla on kutakuinkin kaikki hyvin, mutta et ole kuitenkaan tyytyväinen. Jotain vähän niin kuin puuttuu: kivempi työ/jännempi puoliso/kauniinpi koti/ihanampi arki. Haaveilet siitä salaa, mutta et jaksa kuitenkaan tehdä asialle mitään.

Haudot unelmiasi viikko/kuukausi/vuosikymmen kaupalla ja lopulta rohkaistut. Jotain täytyy tehdä! Uskallat asettaa tavoitteita ja uskot, että jossain tuolla on hyväpalkkainen työpaikka/Hugh Jackmanin näköinen uros/asunto suoraan House and living -lehdestä/jännittävä harrastus - joka odottaa sinua.

Olet valmis luopumaan vanhasta. Et enää panosta nykyisen työpaikkasi kehitystavoitteisiin/se Spede Pasasta muistuttava ex-miehesi muuttaa pois/pintaremontoit vanhaa asuntoasi myyntikuntoon/jätät loput kymppikerran kuntosalikortista käyttämättä, koska se maastavetolaitteen vängertäminen yksin salilla, on vaan niin ihan hiton tylsää!

Selailet silmät kiiluen netin rekrytointisivuja ja haet kaikkiin paikkoihin, joihin sinulla on pätevyyksiä - tai vaikka ei olisikaan / Laitat Tinderin laulamaan ja kirjoittelet kaikille Hugh Jackmaniä muistuttaville komistuksille / Juokset asuntonäytöissä ja hipelöit kymmenien liian kalliiden huoneistojen keittiöpintoja ja lattioita/ suuntaat urheilukauppaan ostamaan upouusia sukellusvälineitä vaikka et ole vielä ehtinyt varaamaan syvänmerensukelluskurssiakaan - saati ottaa selvää siitä, mitä siihen vaaditaan. Välillä koet joitakin takaiskuja, mutta jaksat silti uskoa tavoitteisiisi.

Sitten se oikea löytyy! Trendikäs digimarkkinointityö mediatalosta/seurallinen ja urheilullinen Teppo Lohjalta/merinäköalallinen kaksio Vuosaaresta/kerran viikossa kokoontuva twerkkausryhmä lähi-liikuntasalilla. Olet aivan rakastunut! Kaikki on uutta ja jännää. Uusi elämäntilanteesi tuo mukanaan paljon mielenkiintoisia ja mieltäavartavia kokemuksia/näkemyksiä/ihmisiä/näköaloja. Pian et enää muista minkälaista elämäsi oli ennen.

Parissa viikossa/kuukaudessa/vuosikymmenessä uuden elämän uutuuden viehätys hiljalleen haalenee. Jännittävyys katoaa ja hohto arkipäiväistyy. Myös trendikkäässä digi-mediatalossa paljastuu johtamis- ja viestintäongelmia/Hugh Jackmanin -näköisen Tepon pälvikalju alkaa paistaa ja itse asiassa hän muistuttaa hiukan Spede Pasasta/uudessa asunnossa omat tavarat eivät tahdo pysyä House and Living -maisessa järjestyksessä ja lattialistat repsottavat/ huomaat, että twerkkaus on itseasiassa tosi rankkaa ja lintsaat viikottain tunneilta eri tekosyillä.

Sinulla on kutakuinkin kaikki hyvin, mutta et ole kuitenkaan aivan tyytyväinen. Ihan kuin elämästäsi puuttuisi jotain...

Älä anna minulle onnellisuutta

Älä anna minulle ihmistä, jota rakastaa - koska sinä päivänä, kun hänet saan, alan pelätä, että menetän hänet - että hän hylkää minut, vaihtaa toiseen ja jään yksin rakastamaan.

Älä anna minulle onnen hetkiä, koska sinä hetkenä, kun koen ne, tunnistan niiden katoavaisuuden.

Älä anna minulle hyviä muistoja, jännittäviä matkoja ja iloisia viikonloppuja, koska niiden jälkeen arki tuntuu ankealta ja raskaalta.

Älä anna minulle intohimoista tekemistä ja suuria tavoitteita, koska sinä hetkenä, kun tajuan etten saavuta niitä enkä onnistu, petyn ja lakkaan yrittämästä.

Älä anna minulle hyviä ystäviä, jotka välittävät minusta, koska silloin en uskalla olla enää itseni, koska pelkään sen karkottavan heidät pois.

Älä anna minulle valtavia omaisuuksia, koska ne hallinnassani vain pelkäisin, että joku huijaisi ja kavaltaisi ne.

Älä anna minulle onnelliseksi tekeviä asioita ja rakkautta tuovia ihmisiä, koska jos ne menetän, murrun.

On paljon parempi elää murheessa ja ankeudessa, tylsyydessä ja harmaudessa, vailla iloja ja omaisuuksia, koska jos silloin menetän kaiken, se ei satu niin syvältä.

Matkalla jonnekin

Elämä on yhtä matkaa.

Syyskuun alussa reissasin työmatkalle Amsterdamiin pariksi päiväksi. Koko matkan ajan Whatuppi lauloi Suomeen Lahden takamaille. Aina, kun seisoin juna-asemalla miettien, mikäköhän raide pitäisi valita tai makasin hotellihuoneessa tylsistyneenä, uusi viesti lähti matkaan - ja tukihenkilö Suomessa vastasi yhtä nopeasti ja nasevasti kuin omat viestinikin. Yksin matkustaminen ei tuntunut yhtään niin pelottavalta ja yksinäiseltä, kun oli joku jolle viestiä koitoksista.

Kun palasin Suomeen, seuraava reissu odotti kulman takana, tällä kertaa Ruotsiin. Koska face-to-face-tapaamiskerrat olivat syyskuussa kortilla, Lahden takainen tukihenkilö kärräsi aamuseitsemältä minut lentokentälle ennen kuin jatkoi matkaansa 100 kilometrin päähän työpaikalleen.

Ruotsissa viestittely jatkui: kun matkasin yksin taksissa, kun istuin kokoushuoneessa Ruotsia keskenään puhuvien ihmisten kanssa, kun kauhistelin vanhahtavaa sisustusta hotellihuoneessa ja kun odotin iltamyöhään lähtevää lentoa kentällä. Saman päivän aamuna, kun lensin vihdoin takaisin, Lahden tukihenkilö hyppäsi omaan lentokoneeseensa ja suuntasi Albaniaan. Viestit jatkoivat kulkemistaan, kun palasin Suomeen. Milloin sain kuvia Kosovon vanhasta kaupungista, milloin Makedonian maisemista tai Tiranan katuvilinästä. Kun pesin kotona matkapyykkejä, oli hauska ajatella, että tuolla kaukana on joku ihminen, joka ajattelee aina minua, kun näkee jotain mielenkiintoista.

Albanian matkaaja palasi Suomeen maanantaiyöllä kello yksi vain kärrätäkseen minut taas aamulla seitsemäksi lentokentälle seuraavaa matkaa varten. Tällä kertaa Espanjan Mallorcalle. Vaikka Välimeren aurinko lämmitti ja paistoi kirkkaasti, silti mietin, että täällä olisi paljon kivempaa oman tukihenkilön kanssa - jonkun, jolle voisi jakaa kaikki matkan riemut ja surut.

Perjantaina 29.9. Norwegianin
kone laskeutuu ja Belavian kone
nousee.

Palasin Suomeen perjantaina 4 päivän reissun jälkeen surullisena siitä, etten seuraavana viikonloppunakaan näkisin Lahden takaista Albanian reissaajaa, koska sillä hetkellä, kun lentokoneeni laskeutui kello 16.20, oli hänen Valko-Venäjälle suuntaava koneensa nousemassa klo 16.35.

Heti, kun turvavöiden merkkivalo sammui, kaivoin kännykän esille ja avasin Whatsupin. Sinne tulvahti kuva Norwegianin lentokoneesta - MINUN lentokoneestani. Näin kuvassa nököttävän raidallisen kenttärakennuksen lentokoneen ikkunasta. Kun astuin koneesta ulos, ehdin nähdä puna-sinisen Belavian koneen ajavan ohimme kohti kiihdytysaluetta. 4 päivää myöhemmin Albanian ja Valko-Venäjän matkaaja palasi Suomeen suoraan luokseni.

Minulla on tunne, että olen matkalla jonnekin - mutta en yhtään tiedä minne. Onneksi matkaseura on kuitenkin hyvää.

Oletko Ambivertti?

Istun yksin hotellihuoneessa. Vedän henkeä. Alhaalla hotellin aulassa odottaa sosiaalinen haaste: parisenkymmentä ihmistä, joita en oikeastaan tunne eri maista, yhteinen illallinen ja pari tuntia merkityksemätöntä small talkia. Olen matkalla epämukavuusalueelleni. Haluisin jäädä vain hotellihuoneeseen katsomaan televisiota, mutta velvollisuudet vaativat, että laitan kivan mekon päälle, ryhdistäydyn ja leikin sosiaalista ilopilleriä seuraavat tunnit.

Näinä hetkinä tunnustan olevani luonteeltani introventti. Kartan hetkiä, joissa joudun olemaan tekemisissä tuntemattomien ihmisten kanssa tai osallistumaan keskusteluun suuressa joukossa. Peri-suomalaisena mielummin nököttäisin tuppisuuna illallispöydässä, mutta tilanne vaatii verkostoitumista ja toisiin tutustumista.

72 tuntia myöhemmin istun yksin kotona. Mielen valtaa toisenlainen ahdistus. Edessä on viikonloppu ilman suunnitelmia, koiraa, kavereita tai poikaystävää. Yhtäkkiä olen aivan yksin. Seinät alkavat kaatumaan päälle, koska ekstrovertti minussa kaipaa sosiaalista kanssakäymistä.

Oikeastaan en ole ekstro- tai introvertti, vaan jotain siitä väliltä, ambivertti. Näistä ominaisuuksista tunnistat ambivertin:

1. Kun ekstrovertti innostuu juhlista, koska niissä voi tutustua uusiin ihmisiin ja introvertti välttää niitä, koska paikalla on liikaa väkeä - ambivertti viihtyy bileissä kunhan paikalla on tuttuja.

2. Ambivertti voi olla seurueen hiljaisin kuuntelija - mutta kun puhutaan hänen erikoisosaamisestaan hänestä muotoutuukin puhelias keskustelija.

3. Ambivertti muokkaa automaattisesti käytöstää seuralaisensa mukaan. Puheliaan ihmisen seurassa hän on hiljainen kuuntelija, hiljaisemman ihmisen kanssa ahkerampi keskustelunaloittaja.

4. Koska ambivertti muokkaa käytöstään kanssakäymiensä ihmisten mukaan, joskus ihmisillä on hyvinkin erilaiset käsitykset hänen luonteenpiirteistään. Ambivertin työminä voi olla hyvinkin erilainen kuin minkälainen hän on ystäviensä seurassa.

5. Ambivertti kaipaa sitä, että voi välillä olla ihan yksin - mutta liika yksinäisyyskään ei sovi hänelle.

6. Kun introvertti välttelee huomiota ja ekstrovertti on oikea juhlien keskipiste - ambivertti nauttii välillä saamastaan huomiosta, mutta ei haikaile paraatipaikalle.

Ekstroverttius ja introverttius ovat luonteenpiirteitä, joita harvat omaavat täysin. Suurinnosa meistä sijoittuu johonkin näiden välille. On siis hyvin todennäköistä, että sinäkin olet ambivertti.

Lue lisää ambivertiudesta:
https://www.forbes.com/sites/travisbradberry/2016/04/26/9-signs-that-youre-an-ambivert/
https://www.buzzfeed.com/lukebailey/ambiverts-for-the-silver?utm_term=.ndVzqy13w#.dsVr65qKp

Suunnittelematon kesä

Yli 5 kuukautta sitten aloitin valmennuksessa, jossa päätin nauttia elämästä joka päivä. Samalla tein päätöksen, että kesän loppuun yritän elää mitään suunnittelematta, hetki kerrallaan ja vain katsoa mitä vastaan tulee. Ihan juuri on syyskuu ja se tarkoittaa, että kesä on ohi. Mitä tapahtui?

5 kuukautta sitten en osannut yhtään sanoa, mitä toivoin tulevaisuudelta, missä olisin 2 kuukauden, puolen vuoden tai 10 vuoden kuluttua - ja se antoi oikeastaan hyvän pohjan suunnittelemattomuudelle. Mutta tiedättekö, kuinka vaikeaa on kontrollifriikille perfektionistille olla suunnittelematta elämäänsä? Kuinka vaikeaa on olla laittamasta elämäänsä exceliin tai ToDo-listaan tai Elämän aarrekarttaan, ja alkaa suorittamaan? Helpompaa olisi hypätä alas 3-kerroksisen talon katolta. Ja minä olen sentään korkeanpaikankammoinen.

ToDo-listat ja Elämän aarrekartat ovat hyödyllisiä, jos haluat kiteyttää omat tavoitteesi ja saada niistä totta - mutta jos haluat olla avoinna kaikelle uudelle, ne helposti rajaavat pois kaiken sen, jota karttaan tai listaan ei mahdu. Jos asettaa itselleen liian tarkat tavoitteet, pian ei näe enää metsää puilta ja näe kaikkia niitä vastaantulevia mahdollisuuksia, joita omalta haavelistalta ei löydy.

Mitä siis tapahtui? Tein listoja asioista, joita haluan tehdä - mutta en asettanut niille aikarajoja. Annoin itselleni luvan haahuilla ja olla tietämättä, mitä ensi viikolla tapahtuu. Tartuin spontaaneihin ideoihin, jos ne tuntuivat hyviltä - mutta opettelin myös sanomaan ei asioille, jotka eivät kiinnostaneet. Yritin joka päivä pysähtyä ja tarkkailla ympäristöäni, juhlia onnistumisia ja tarttua uusiin, erilaisiin ideoihin.

5 kuukaudessa huomasin kuinka paljon pieniä, kauniita asioita ympäriltä löytyy: auringonlaskuja, kukkivia kukkia, vehreitä metsiä ja luonnonihmeitä. Uskalsin tehdä pelottaviakin asioita, koska en kokoajan miettinyt, mitä voi mennä pieleen. Tartuin hetkeen ja olin spontaani - ja sen ansiosta tutustuin uusiin ihmisiin, tein asioita, joita en koskaan olisi ennen tehnyt sekä näin ja koin enemmän. Kesän loputtua olen toteuttanut 13 asiaa haavelistastani - vaikka en niitä varsinaisesti suunnitellut, vaan tartuin mahdollisuuksiin, kun ne tulivat vastaan. Kaiken kaikkiaan kesästä tuli hyvä.

Nyt, kun kesä on loppu, olen antanut itselleni luvan taas suunnitella, mutta en edelleenkään tiedä, mitä elämä tuo - ja se on ihan hyvä.

Pahat puolet

Kun tapaa uuden ihmisen, välillä haluaisi levittää omat huonot puolensa tarjottimelle nähtäväksi - etteivät ne sitten 2 kuukauden, puolen vuoden tai 2 vuoden kuluttua tule yllätykseksi.

Jos kertoisin omista pahoista puolistani, kertoisin:

Etten pysty hallisemaan hiuksiani. Vaikka kuinka niitä laittaisin, käyttäisin kaikki aineet, föönit ja kihartimet, ne taipuvat aina omaan tahtoonsa - eivätkä mitenkään söpösti kiharaan, vaan epämääräisesti sekaisin: joka toinen suortuva suoraan, toinen kiekuraan ja kolmas pörrölle.

Tulee kausia, jolloin en jaksa liikkua, jolloin iltaisin sohvalla istuminen ja piirtäminen tuntuu parhaalta. Varsinkin silloin, kun on kylmää ja kosteaa ja niveliä kalvaa jomottavat kivut. Mutta silloinkaan en valita ääneen, koska kaikkeen tottuu.

En ole hyvä olemaan yksin. Siksi kaivan ympärilleni tekemistä, harrastuksia, ihmisiä ja ystäviä. Pari sairaspäivää yksin kotona, saa minut kävelemään seinillä - ja 4 viikkoa lomaa kuulostaa pelottavalta, koska jokaisesta lomapäivästä löytyy 16 tuntia, joille pitää keksiä tekemistä.

Minäkin, kuten moni muukin nainen, sheivaan säärikarvoja, nypin kulmakarvoja, värjään hiuksiani, yritän piilotella finnejä ja muita ihon värivirheitä - ja välillä unohdan tehdä kaiken tämän.

En ole kiinnostunut politiikasta, nykyisestä maahanmuuttotilanteesta, kaukaisista sodista tai huonoista ihmisoikeuksista maailmalla, koska en pysty niihin vaikuttamaan - ja vaikuttamattomuusmahdollisuuteni saa minut lähinnä ahdistumaan.

Kilpailutilanteessa luovutan heti, jotta minun ei tarvitse kohdata häviämistä. Mielummin pelaan kivan pelin ja häviän, kuin yritän voittaa. Ja jos voitan, se on silkkaa sattumaa.

En muista, miten kirjoitetaan sana viksu ...tai fiksu. Joudun jatkuvasti googlettamaan oikean kirjoitusasun - ja sitten taas unohdan sen.

Kirjoitan paljon henkilökohtaisista, vaikeistakin asioista julkisesti. En koskaan halua loukata ketään kirjoituksillani, mutta välillä kosketan liian läheltä oikeaa elämää ja läheisiä ihmisiä niin, että joku saattaa loukkaantua.


Ongelma on, ettei kaikkia huonoja puoliaan voi tuntea. Se mikä toiselle on hieno piirre, voi toiselle olla ärsyttävä tapa. Tai se mikä toisesta tuntuu hävettävältä ominaisuudelta, voi olla toiselle ihastuttava persoonallisuuden osa.