Neuvoja parikymppiselle itselleni

Mitä haluisin kuiskata parikymppisen itseni korvaan...

1. Luota ihmisiin - älä elämän pysyvyyteen. Harva ihminen on todella epäluotettava, mutta elämä voi muuttaa tilanteita ja ihmisiä.

2. Olet itse vastuussa omasta onnellisuudestasi - ei puolisosi! Ei työnantajasi! Ei vanhempasi!

3. Synnyt tähän maailmaan ilman mitään - joten kaiken, minkä saat, on lahja, ei itsestäänselvyys.

4. Jos joku haukkuu, loukkaa tai pettää sinua, se kertoo enemmän tekijän luonteesta kuin sinusta. Sinun ei tarvitse olla samanlainen.

5. Et tule koskaan olemaan tarpeeksi kaunis, laiha tai täydellinen. Hyväksy se ja nauti elämästä.

6. Kaikki tekevät virheitä tai nolaavat itsensä joskus. Älä stressaa niitä etukäteen.

7. Tulee päiviä, jolloin luulet elämäsi loppuvan ja musertuvasi tuskan alle, mutta selviät siitä vahvenpana kuin koskaan - ja löydät vielä uuden onnen.

8. Et voi olla kaikille mieliksi. Et voi pitää kaikkia kavereinasi. Et voi aina tehdä niin kuin sinulta toivotaan.

9. Ole anteeksiantavainen, avoin ja hupsu - vaikka se vaikuttaisi muista teennäiseltä, naivilta ja tyhmältä. Ole oma itsesi.

10. Älä pelkää rakastaa - vaikka se voi satuttaa.

Sukset ristissä

"Saa nähdä pysyykö Seela pystyssä!", huikattiin naureskellen, kun vedin monoja jalkaan. Joulun välipäivinä tajusin, miksei minusta tullut koskaan huippu-urheilijaa. 

Sain joululahjaksi sukset. Vaikka en ole hiihtänyt vuosiin, enkä hiihtäjänä ole mikään kovinkaan hyvä, haaveilin suksista, koska niillä pääsisi talvellakin metsään, luonnon rauhaan. Monoja kiristäessä, kommentteja kuunnellessa aloin epäillä taitojani entisestään. Tosissaan en ollut hiihtänyt pitkään aikaan ja mäissä vauhti pakostikin kasvaisi. Mitä, jos en pystyisi pitämään suksia hallinnassa, mietin.

Kun viimein pääsin mäen kohdalle, luovutin ennen kuin pääsin vauhtiin. Kaaduin tahallani lumivalliin - jotta ei sattuisi pahemmin, jotta tilanne pysyi hallinnassa ja jotta epäonnistuminen ei olisi niin suuri. Sitten nostin kädet ylös suurieleisesti. "Katsokaa nyt! Minä kaaduin!" Halusin näyttää, kuinka huono olin ja tehdä siitä yhteisen vitsin.

Koko suksi-episodi oikeastaan kuvastaa koko urheilu-uraani. Aina, kun joku kysyy, mitä harrastan, kerron kiipeileväni ja käyväni uimassa - mutta heti perään kiirehdin lisäämään "mutta en ole niissä kovin hyvä". Työkaverini kanssa muistelimme kouluaikojen liikuntatunteja. Vihasin niitä! Niillä aina kisailtiin: pesäpalloa, pituushyppyä, sählyä, juoksua, keihäänheittoa... En ollut koskaan missään hyvä ja jos en onnistunut jossain, luovutin samantien. Tuloksena oli tyydyttävä liikuntanumero.

Vasta aikuisiällä opin hiukan sattumaltakin, että urheilu voi olla kivaakin. Kaikki alkoi siitä, kun oma kroppa alkoi hajoilemaan. Tarvitsin liikuntaa, jotta pysyin kunnossa. Kokeilin eri lajeja ja pidättäydyin niissä, jotka tuntuivat vähemmän epämiellyttäviltä. Pikkuhiljaa jäin koukkuun treenin jälkeisiin endorfiinipurkauksiin ja vapauteen tehdä asioita omassa rauhassa.

Jospa joku ala-asteen liikunnan tunnilla oli kertonut, ettei urheilussa tarvitse aina olla paras ja että liikkua voi myös, koska se vain tuntuu hyvältä. Jospa kouluissa ei olisi aina keskitetty kilpailemaan. Jospa joku olisi kehunut ja kannustanut, kun olin pieni, vaikka en onnistunutkaan. Sillä ei kukaan synny huippu-urheilijaksi. Ensin pitää löytää liikunnan riemu - ja kehityä epäonnistumisien kautta huippua kohden.

Minulla on nyt sukset - ja aion käyttää niitä. En ehkä pääse huipulle, mutta ainakin metsän rauhaan. :)

Elämäni vaikein vuosi & roppakaupalla hyvää

Kun tämä vuosi alkoi, pääni oli aivan tyhjä. En tiennyt, mitä odottaa tai minne suunnata. Edellisenä vuotena olin saanut opinnot päätökseen ja nyt vain odotin jonkunlaista vinkkiä siihen, mitä minun pitäisi elämälläni tehdä seuraavaksi. Sitten yhtäkkiä joku teki päätöksen puolestani ja kaikki muuttui.

Koko kevät meni erosta toipuessa. Piti ajatella tulevaisuutta uudelta kantilta, nähdä omat vahvuudet kaiken keskellä, selvitä arjesta yksin, pitää kiinni siitä, mitä piti tärkeänä, eikä luopua arvoistaan ja oppia taas luottamaan.

Kesä oli uuden kokeilua, huolettomuuden harjoittelua, seikkailuja, uusia ystäviä ja itsensä ylittämistä. Kun syksy saapui, luulin jo, että vaikeimmat ajat olivat takana, mutta sitten työpaikalleni iski yt-neuvottelut ja päädyin neuvottelevaksi osapuoleksi henkilöstön edustajistoon. Ihmisten elämästä neuvottelu on sydäntä raatavaa hommaa ja tuloksena oli monta huonosti nukuttua yötä.

Loppu syksy meni matkustellessa sekä työn, että vapaa-ajan puitteissa. Välillä kävin kotona vain vaihtamassa laukkua ja kalenterini oli aikataulutettu joka sekunnille. Vähemmästäkin väsyy ja vaikka matkustaminen on kivaa, välillä unelmoin vain viikonlopusta, jolloin saisi vain olla kotona.

Nyt, kun vuosi lähenee loppuaan, pakko sanoa, että vaikka vuosi oli vaikea, se sisälsi myös roppakaupalla hyvää.

• Opin itsestäni paljon. Osaan ja uskallan, kun vain jätän turhan hermoilun. 
• Tajusin, että minulla on todella paljon, ihania ystäviä, eivätkä hyvät ystävyyssuhteet katoa vaikka elämäntilanteet muuttuisivat. 
• Elämässäni on pieni karvatassu, joka riemastuttaa olemuksellaan joka viikko ja pitää minut liikkeellä huonollakin säällä. 
• Terveyteni on pysyny stabiilina ja, vaikka välillä kipuilenkin, pahemminkin voisi olla.
• Minulla on työ, jossa saan näyttää kynteni ja kehittyä jatkuvasti.
• Saan olla kiitollinen, että minulla on perhe, joka tukee vaikeina hetkinä ja pitää yhteyttä säännöllisesti - sitä ei ole kaikilla. 
• Ja vaikka ajattelinkin, etten varmasti enää koskaan rakastuisi vakavasti ja luottaisi toiseen ihmiseen, olen kuin ihmeen kautta löytänyt ihmisen, jolle voin uskoa salaisuuteni ja jonka ajatteleminenkin saa hymyilemään ja sydämen hakkaamaan lujempaa. 

Oikeastaan en malta odottaa, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Ja tiedän, että tämä vuosi tuskin tulee olemaan koko elämäni vaikein vuosi - vaikeampia on varmasti edessä - mutta tämän vuoden perusteella voin sanoa, että kyllä minä pärjään. Eihän minun tarvitse kestää mitään yksin. Kiitos siitä ystävät ja rakkaat!

All I want for Christmas...

Jes! Joulu on kohta täällä!

Joulu on yksi suosikki ajankohdistani. Silloin koko perhe kokoontuu saman pöydän ääreen, syödään ihan liikaa, todella lyhyessä ajassa, pelataan vanhoja lautapelejä, joiden vastaukset kaikki muistavat ulkoa ja annetaan ja saadaan hartaudella paketoituja lahjoja - jotka joulun jälkeen löytyisivät alennusmyynnistä puolet halvemmalla.

Tänä vuonna toivon joulupukilta:

• Lisää aikaa. Tuntuu, että on koko ajan kiire, niin vapaa-ajalla kuin töissä. Koko syksy on töissä ollut yhtä todo-listaa ja aikataulutettua kalenterointia. Jos saisin lisää aikaa, käyttäisin sen ystävien kanssa olemiseen, pikkukoiran kanssa leikkimiseen, oman kullan kainalossa makoiluun, uusien harrastusten kokeiluun ja päivälehden ja kahvikupin kanssa olohuoneen sohvalla rentoutumiseen.
• Lämmin kesä. Viime kesä oli surkein ikinä sään puolesta. Jos ensi kesänä saisi edes viikon yli 25 astetta ja aurinkoa - mieluiten loma-aikaan. Ja lupaan, että en sitten valita liiasta kuumuudesta!
• Terveyttä - niin itselle kuin muille. Kipuilu on pepusta. Samoin flunssat.
• Valoa. Ulkona maa on niin musta, että se imee kaiken valon. Iltalenkillä en enää nää mihin se koira on jätöksensä jättänyt. Jos saisi kunnolla lunta, se valaisisi kummasti ympäristöä - tai edes otsalampun.
• Pitkiä hermoja ja ymmärrystä. Välillä, kun joku toinen töksäyttää oikein kunnolla päin naamaa, tekisi mieli kääriä hihat ja vetästä oikein kunnolla samalla mitalla takaisin. Mutta viisainta olisi astua askel takaisin päin, vetäistä henkeä ja miettiä mikä huonon käytöksen tai loukkauksen taustalla todella on. Miksi henkilöllä on niin paha mieli. Usein syy ei ole se, miltä näyttää.
• Ja maailman rauhaa.

Hyvää joulun odotusta kaikille!

Elämän kiertokulku

Homma menee jotenkuten näin: Sinulla on kutakuinkin kaikki hyvin, mutta et ole kuitenkaan tyytyväinen. Jotain vähän niin kuin puuttuu: kivempi työ/jännempi puoliso/kauniinpi koti/ihanampi arki. Haaveilet siitä salaa, mutta et jaksa kuitenkaan tehdä asialle mitään.

Haudot unelmiasi viikko/kuukausi/vuosikymmen kaupalla ja lopulta rohkaistut. Jotain täytyy tehdä! Uskallat asettaa tavoitteita ja uskot, että jossain tuolla on hyväpalkkainen työpaikka/Hugh Jackmanin näköinen uros/asunto suoraan House and living -lehdestä/jännittävä harrastus - joka odottaa sinua.

Olet valmis luopumaan vanhasta. Et enää panosta nykyisen työpaikkasi kehitystavoitteisiin/se Spede Pasasta muistuttava ex-miehesi muuttaa pois/pintaremontoit vanhaa asuntoasi myyntikuntoon/jätät loput kymppikerran kuntosalikortista käyttämättä, koska se maastavetolaitteen vängertäminen yksin salilla, on vaan niin ihan hiton tylsää!

Selailet silmät kiiluen netin rekrytointisivuja ja haet kaikkiin paikkoihin, joihin sinulla on pätevyyksiä - tai vaikka ei olisikaan / Laitat Tinderin laulamaan ja kirjoittelet kaikille Hugh Jackmaniä muistuttaville komistuksille / Juokset asuntonäytöissä ja hipelöit kymmenien liian kalliiden huoneistojen keittiöpintoja ja lattioita/ suuntaat urheilukauppaan ostamaan upouusia sukellusvälineitä vaikka et ole vielä ehtinyt varaamaan syvänmerensukelluskurssiakaan - saati ottaa selvää siitä, mitä siihen vaaditaan. Välillä koet joitakin takaiskuja, mutta jaksat silti uskoa tavoitteisiisi.

Sitten se oikea löytyy! Trendikäs digimarkkinointityö mediatalosta/seurallinen ja urheilullinen Teppo Lohjalta/merinäköalallinen kaksio Vuosaaresta/kerran viikossa kokoontuva twerkkausryhmä lähi-liikuntasalilla. Olet aivan rakastunut! Kaikki on uutta ja jännää. Uusi elämäntilanteesi tuo mukanaan paljon mielenkiintoisia ja mieltäavartavia kokemuksia/näkemyksiä/ihmisiä/näköaloja. Pian et enää muista minkälaista elämäsi oli ennen.

Parissa viikossa/kuukaudessa/vuosikymmenessä uuden elämän uutuuden viehätys hiljalleen haalenee. Jännittävyys katoaa ja hohto arkipäiväistyy. Myös trendikkäässä digi-mediatalossa paljastuu johtamis- ja viestintäongelmia/Hugh Jackmanin -näköisen Tepon pälvikalju alkaa paistaa ja itse asiassa hän muistuttaa hiukan Spede Pasasta/uudessa asunnossa omat tavarat eivät tahdo pysyä House and Living -maisessa järjestyksessä ja lattialistat repsottavat/ huomaat, että twerkkaus on itseasiassa tosi rankkaa ja lintsaat viikottain tunneilta eri tekosyillä.

Sinulla on kutakuinkin kaikki hyvin, mutta et ole kuitenkaan aivan tyytyväinen. Ihan kuin elämästäsi puuttuisi jotain...

Älä anna minulle onnellisuutta

Älä anna minulle ihmistä, jota rakastaa - koska sinä päivänä, kun hänet saan, alan pelätä, että menetän hänet - että hän hylkää minut, vaihtaa toiseen ja jään yksin rakastamaan.

Älä anna minulle onnen hetkiä, koska sinä hetkenä, kun koen ne, tunnistan niiden katoavaisuuden.

Älä anna minulle hyviä muistoja, jännittäviä matkoja ja iloisia viikonloppuja, koska niiden jälkeen arki tuntuu ankealta ja raskaalta.

Älä anna minulle intohimoista tekemistä ja suuria tavoitteita, koska sinä hetkenä, kun tajuan etten saavuta niitä enkä onnistu, petyn ja lakkaan yrittämästä.

Älä anna minulle hyviä ystäviä, jotka välittävät minusta, koska silloin en uskalla olla enää itseni, koska pelkään sen karkottavan heidät pois.

Älä anna minulle valtavia omaisuuksia, koska ne hallinnassani vain pelkäisin, että joku huijaisi ja kavaltaisi ne.

Älä anna minulle onnelliseksi tekeviä asioita ja rakkautta tuovia ihmisiä, koska jos ne menetän, murrun.

On paljon parempi elää murheessa ja ankeudessa, tylsyydessä ja harmaudessa, vailla iloja ja omaisuuksia, koska jos silloin menetän kaiken, se ei satu niin syvältä.

Matkalla jonnekin

Elämä on yhtä matkaa.

Syyskuun alussa reissasin työmatkalle Amsterdamiin pariksi päiväksi. Koko matkan ajan Whatuppi lauloi Suomeen Lahden takamaille. Aina, kun seisoin juna-asemalla miettien, mikäköhän raide pitäisi valita tai makasin hotellihuoneessa tylsistyneenä, uusi viesti lähti matkaan - ja tukihenkilö Suomessa vastasi yhtä nopeasti ja nasevasti kuin omat viestinikin. Yksin matkustaminen ei tuntunut yhtään niin pelottavalta ja yksinäiseltä, kun oli joku jolle viestiä koitoksista.

Kun palasin Suomeen, seuraava reissu odotti kulman takana, tällä kertaa Ruotsiin. Koska face-to-face-tapaamiskerrat olivat syyskuussa kortilla, Lahden takainen tukihenkilö kärräsi aamuseitsemältä minut lentokentälle ennen kuin jatkoi matkaansa 100 kilometrin päähän työpaikalleen.

Ruotsissa viestittely jatkui: kun matkasin yksin taksissa, kun istuin kokoushuoneessa Ruotsia keskenään puhuvien ihmisten kanssa, kun kauhistelin vanhahtavaa sisustusta hotellihuoneessa ja kun odotin iltamyöhään lähtevää lentoa kentällä. Saman päivän aamuna, kun lensin vihdoin takaisin, Lahden tukihenkilö hyppäsi omaan lentokoneeseensa ja suuntasi Albaniaan. Viestit jatkoivat kulkemistaan, kun palasin Suomeen. Milloin sain kuvia Kosovon vanhasta kaupungista, milloin Makedonian maisemista tai Tiranan katuvilinästä. Kun pesin kotona matkapyykkejä, oli hauska ajatella, että tuolla kaukana on joku ihminen, joka ajattelee aina minua, kun näkee jotain mielenkiintoista.

Albanian matkaaja palasi Suomeen maanantaiyöllä kello yksi vain kärrätäkseen minut taas aamulla seitsemäksi lentokentälle seuraavaa matkaa varten. Tällä kertaa Espanjan Mallorcalle. Vaikka Välimeren aurinko lämmitti ja paistoi kirkkaasti, silti mietin, että täällä olisi paljon kivempaa oman tukihenkilön kanssa - jonkun, jolle voisi jakaa kaikki matkan riemut ja surut.

Perjantaina 29.9. Norwegianin
kone laskeutuu ja Belavian kone
nousee.

Palasin Suomeen perjantaina 4 päivän reissun jälkeen surullisena siitä, etten seuraavana viikonloppunakaan näkisin Lahden takaista Albanian reissaajaa, koska sillä hetkellä, kun lentokoneeni laskeutui kello 16.20, oli hänen Valko-Venäjälle suuntaava koneensa nousemassa klo 16.35.

Heti, kun turvavöiden merkkivalo sammui, kaivoin kännykän esille ja avasin Whatsupin. Sinne tulvahti kuva Norwegianin lentokoneesta - MINUN lentokoneestani. Näin kuvassa nököttävän raidallisen kenttärakennuksen lentokoneen ikkunasta. Kun astuin koneesta ulos, ehdin nähdä puna-sinisen Belavian koneen ajavan ohimme kohti kiihdytysaluetta. 4 päivää myöhemmin Albanian ja Valko-Venäjän matkaaja palasi Suomeen suoraan luokseni.

Minulla on tunne, että olen matkalla jonnekin - mutta en yhtään tiedä minne. Onneksi matkaseura on kuitenkin hyvää.