Rakkautta ilmassa – ja rikkinäisiä astioita

Olen nyt seurustellut mieheni kanssa 7 vuotta 5 kuukautta ja 3 päivän – siis jos lasketaan siitä, kun tapasimme. Monilta itkuilta ja hampaita kiristäviltä riidoilta, olisi vältytty, jos olisin tiennyt sen, minkä tiedän nyt parisuhteesta. Tässä siis kokemukseni jakoon vastarakastuneille nuorikoille:

Lautasien rikkominen riitatilanteessa ei kannata pidemmän päälle.
Ennen pitkään astiakaappi alkaa käydä aika tyhjäksi.

Jos riidoissa toinen aina voittaa, parisuhde on se häviäjä.

Kun toinen seurustelun alkuvaiheessa sanoo ”Minä rakastan sinua”, se ei tarkoita, että elätte onnellisina elämänne loppuun.

Rakastumisen tunne ei kestä ikuisuuden. Rakkaus voi kestää.

Puolisosi ei osaa lukea ajatuksiasi – ei, vaikka olisitte asuneet yli viisi vuotta yhdessä.

Jos puolisosi tuo yllättäin sinulle kukkia, älä kysy miksi.

Ei pidä paikkansa, että jokaiselle olisi joku tuolla jossain. Jokaiselle on tuolla useita, joista pitää valita se vähiten ärsyttävä ja eniten samaan talouteen yhteensopiva.

On virhe ajatella, että ajan kanssa puolisosi muuttuu ja hänen huonot puolensa katoavat. Ei hän muutu, sinä muutut – opit sietämään hänen huonoja puoliaan.

Vaikka puolisosi olisi kuinka lihonnut, älä MISSÄÄN NIMESSÄ ehdota hänelle laihduttamista! (Äläkä ainakaan lähetä häntä mihinkään ”Rakas, sinusta on tullut pullukka!”-tv-ohjelmaan!!) 

Rakkaus ei pese pyykkiä eikä vie vanhentunutta ruokaa jääkaapista roskikseen. Siivousvuoroista ja muista kotiaskareista kannattaa sopia.

Jos miehesi tarjoutuu kantamaan sinut kynnyksen yli sänkyyn, kieltäydy. Terve mies on paljon seksikkäämpi kuin selkävammainen.

Kaupassa

Linja-autossa vatsa kurnii. Joku vetelee vieressä banaania – siis bussissa!!! Eihän bussissa saa edes syödä – ja siihen on syynsä. Mulkoilen häntä vihaisena. Linja-auto kaartaa vielä viimeiset mutkat ja lähestymme pysäkkiäni. Enää pari sataa metriä ja pääsen kotiin syömään. Kun auton ovet avautuvat ja astelen asfaltille, tajuan… Ei helv.., eihän siellä kotona ole mitään ruokaa! Käännän kulkuni väsyneenä kodin sijaan lähikauppaan.

Leipää, juustoa ja maitoa… leipää, juustoa ja maitoa, hoen matkalla. Muuta ei kaupasta tarvita. Toivon kauppareissusta nopeaa ja vaivatonta, mutta tiedän, että toivomukseni on mahdoton. Kello viiden aikaan lähes kaikki työmatkalaiset kiertävät kaupan kautta kotiinsa ja lähimarketissamme on ruuhkaa.

Kaupan ovelta noukin korin kainalooni ja valmistaudun henkisesti selviytymään kauppasokkelon läpi. Hedelmä- ja vihannesosasto on selvästi töistä palaajien kansoittama. Jakkupukuiset miehet ja naiset puristelevat hedelmiä ja punnitsevat vihanneksia väsynyt ja ärtynyt ilme kasvoillaan yrittäen muistaa mitä heidän piti ostaa. Päärynät näyttävät mehukkailta. Pussitan niitä kolme, vaikka en niitä tarvitsisikaan.

Leipähyllyillä vallitsee kaaos. Perheenisä on päättänyt tuoda koko katraansa ostoksille. Kaksi natiaista kiskoo hyllystä leipäpaketteja lattialle sillä aikaa, kun heidän isänsä tuijottaa pohtivasti ruisleipiä ja kolmas polvenkorkuinen huutaa rattaissa. Mietin pitäisikö minun puuttua tilanteeseen, mutta päätän napata nopeasi vain paahtoleipäpakkauksen.

Ahmin hyllyjä katseellani. Pekonisuikaleita… lauantaimakkaraa.. Pitäisikö tehdä makkarakeittoa viikonloppuna??, ajattelen. Vai maksalaatikkoa? Jopa kuivat riisikakut vaikuttavat herkullisilta naposteltavilta, kun on tarpeeksi nälkä. Lisään koriin lihapiirakoita. Ja suolakeksejä, koska perjantaille tarvitaan jotain naposteltavaa.

Maitotuoteosastolla mummot vaeltavat käytävällä kuin laiduntavat lehmät, hitaasti, tepastellen eteenpäin kuin heillä ei olisi elämässä kiire minnekään. Heitän koriin pari purkkia jugurttia ja yritän päästä lauman ohi maitohyllylle tyrkkäämättä ketään kumoon. Matkalla kassalle lisään koriin vielä säilykkeitä. Pitäähän hätävararuokaa aina olla! Niin wc-paperi oli loppu – kai. Otetaan varmuuden vuoksi!

Jono kassoilla on pit-kä. Kassoja on käytössä kaksi ja juuri, kun olen valinnut niistä lyhyimmän, kolmannelta kassalta kuulutetaan, että sillekin voi maksaa. Viereinen jono jakautuu kahdeksi ja lopulta olen siinä ”pisimmässä” jonossa. Kun viimein pääsen kassahihnan tuntumaan, yritän mulkoilemalla saada viestini perille edessä olevalle. Hän on ladannut tavaransa hihnalle, mutta ostosvuorot jakava kapula on kaukana tavoittelemattomissani. Mietin kurotunko suurieleisesti hänen ostoksiensa yli ottamaan kapulan vai odotanko hänen tajuavan viestini. 

Ei-iiih!!!, huutoni kaikuu kaupassa liian myöhään. Myyjä on juuri pussittanut pakasteeni pieniin läpinäkyvään muovipussiin. Vihaan niitä pusseja! En tajua miksi pakasteita varten pitää uhrata vielä yksi muovipussi??! Pakasteethan ovat jo valmiiksi pakkauksissaan ja ostoksen jälkeen ne pakataan isompaan kassiin. Kotona en raaski heittää pikkupusseja roskiin, mutta ei minulla ole niille varsinaisesti mitään käyttötarkoitustakaan. Joten kerään pussit yhteen keittiön vetolaatikkoon, joka pursuaa niitä jo nyt. Yleensä myyjä sentään kysyy haluanko pakasteeni pikkupussiin, mutta ei tällä kertaa.

Onko teillä bonuskorttia?, myyjä kysyy. Tarjoan hänelle kirjastokorttia ja kilpailevan yrityksen etukorttia ennen kuin oikea muoviläpyskä löytyy. Kaivan luottokortin esille. Onneksi maksupääte sentään toimii. Koko heinäkuun ajan laite ei tahtonut hyväksyä luottokorttiani ja tunsin kuinka takanani jonottavat mummot tuijottivat minua kuin mitäkin maksuhäiriöistä. Varmaan johtui jostain helteesta tai jostain... Pakkaan ostokset omiin puuvillakasseihini.

Kotimatkalla kiroan kantamuksiani. Kaksi kassia ostoksia!! Minunhan piti ostaa vain leipää, juustoa ja maitoa!

10 syytä pitää savolaisista

"Oesko tiällä vessoo jossaen?"
"Se on tuolla tornin erillissiivessä."

Savo on lapsuuteni kesälomapaikka. Joka kesä matkustimme 6 tuntia autolla Etelä-Suomesta Savonlinnaan. Pitkää automatkaa eivät tehneet yhtään lyhemmäntuntuisiksi edes pysähdykset Juvan Visulahdessa tai Imatran koskella. Matka kesti ikuisuuden. Teini-iässä en enää jaksanut lähteä kesäreissuille. Eihän siellä  ”landella”, ollut edes mitään tekemistä ja ne ihmisetkin puhuivat ihan ihme kieltä.

Tänä vuonna pitkästä aikaa matkustin tuonne itään – ja Savo yllätti. Lapsuuteni takamaasta oli muodostunut kansainvälinen kesäkohde ja paikka oli ulkomaisia turisteja täynnä. Syynä oli tietysti 100 vuotta täyttävät Oopperajuhlat, mutta huomasin muitakin syitä pitää savolaisista:

1. Saimaa

Saimaa on Suomen suurin järvi ja neljänneksi suurin makeavetinen luonnonjärvi Euroopassa. Saimaassa on myöskin aina kylmää vettä, joten se on täydellinen virkistäytymiseen niille kahdelle hellepäivälle, joista Suomessa nautitaan per vuosi.

2. Perinneruoka

Savossa ruoka kääritään taikinakuoreen. Jos sen sisus on kalaa ja ulkokuori ruista, kyseessä on Kalakukko. Jos sisus on hilloa tai lihaa ja kuori vehnää, kyseessä on todennäköisesti lörtsy. Ja nimensähän lörtsy on saanut siitä, että kun sitä yrittää syödä, ainahan se vähän.. noh, lörtsähtää.

3. Murre

Kun savolainen kysyy ”Tullooko pulloo?”, hän ei tarjoa sinulle ryyppyä vaan kysyy haluatko pullaa kahvin kanssa. Kun savolainen etsii ”hommoo”, hän ei ole homoseksuaali vaan työtä vaille. Kun savolaismies voihkii ”Nyt ei naarata!” hänen vaimonsa hukkuessa, hän ei toki yritä päästä vanhasta akastaan eroon, vaan yksinkertaisesti toteaa, että tämä ei ole naurun paikka.

4. Savolainen luonne

"Savolainen ei ole yhtä vilkas kuin aito karjalainen. Ei hän liiku niin ravakasti, eikä puhele niin nopeasti. Hän tosin huitoo käsillä puhuessaan, mutta ei tee niin suuria ja äkkinäisiä liikkeitä kuin serkkunsa karjalainen… Mutta vilkkaampi hän on hämäläistä, ainakin suustaan. Savolainen on nimittäin hyvin puhelias ja seuraa rakastava. … Savolainen pyrkii aina "hoastattelemaan" lähimmäisiään. Se, joka hoastattelloo toista, on hänen mielestään kohtelias ja vaatimaton ihminen. Tuppisuu taas hänen mielestään on koppava ja ikävä henkilö.” kirjoittaa Ernst Lampén Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirjassa v. 1926.

5. Savolaiset miehet – ja naiset

Ernst Lampénkin toteaa, että savolainen mies ei koskaan itke. ”Savonlainen ilmaisee riemunsa ja surunsa vain kielenkärellä. Naama pysyy värähtelemättä.” Savolainen mies ei kuulemma myöskään naura, vaikka kuulisi ”vihlovan sukkeluuden”. ”Jos nauraakin, niin se on lyhyttä, vaikkakin äänekästä.” (Ernst Lampén Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirja 1926)
Savossa naiset puolestaan ovat kuuleman mukaan ”haaskan näkösiä”.

6. Savolaiset nähtävyydet

New Yorkista löytyy 380 metriä korkea Empire State building, Dubaista 828 metriä korkea Burj Khalifa ibn Zayid –torni, Kuopiosta 75 metriä korkea Puijon torni. Ranskalaisilla on aurinkokuninkaansa rakennuttama Versaillesin linna, intialaisilla suurmogulivaltakunnan aikana rakennettu Taj Mahal ja savonlinnalaisilla maailman pohjoisin, kasassa pysynyt, keskiaikainen kiviröykkiö, Olavinlinna. Vatikaanivaltiosta löytyy maailman suurin kirkko (23 000 m²), mutta Kerimäellä onkin maailman isoin puukirkko (1 900 m²) – kaikki suuremmat on poltettu.

7. Vanha, nostalginen Savo

Savossa pääsee matkustelemaan vanhoilla höyrrylaivoilla, putputtamaan paikallisjunalla kuten ennen vanhaan, kiertämään museoita, joissa kerrotaan entisajasta ja muistelemaan menneitä vanhoissa kirkoissa. Turistin suusta pääseekin usein ”Voi, miten romanttisen nostalgista” tai sitten ”Eikö täällä hemmetti vie olla päästy vielä 2000-luvulle?!!”

8. Savolaiset tapahtumat

Sonkajärvellä kannetaan eukkoja, Iisalmessa on Olutfestivaali, Kuopiossa viinijuhlat ja Kuopio ”Tanssii ja soi”. Savonlinnassa naiset laulaa lujaa oopperajuhlilla ja Mikkelissä juostaan kuninkuusraveissa. Siis naisia, viinaa ja vedonlyöntiä – aika hulvatonta menoa!

9. Vitsikkäät savolaiset

Savosta tulee hauskoja miehiä, kuten keksijä-koomikko Spede Pasanen sekä viihdetaiteilijat Esa Pakarinen sekä Sakari Kuosmanen. Savosta tulee myös jäyhiä poliitikkoja kuten Paavo Lipponen, Jyrki Katainen ja Urho Kekkonen – mutta tavallaan nuokin tyypit ovat aika vitsejä.

10. Ja ne savolaisvitsit

” Savolaisakka meni valokuvaajalle. Valokuvaaja kysyi:
- Otetaanko rintakuva?
- Saeshan tuo piäkii olla mukana, tuumasi akka.”

tai

” Matkustaja kysyi Savossa konduktööriltä:
- Onko tuolla perässä tilaa?
- "On siellä tilloo, vuan ku ei oo junnoo", konduktööri vastasi.”

ja

” Talon emäntä käski savolaispojan hakea kanna-nimisen kukan puutarhurilta.
Poika meni puutarhurin luokse ja kysyi:
- Äet käski tulla hakemaa sitä kannoo? Puutarhuri vastasi:
- Mitä kannoo? Kuule poeka, ei tämä ou mikkää kanala. Poika epätoivoisena:
- Eikun minä tarkotin sitä kukkoo.”

Heinäkuun syntymäpäiväkirous

Heinäkuu on yksi parhaista kuukausista Suomessa. Uimavedet ovat ehtineet lämmetä ja luonto on vehreimmillään. Lämpöasteet saattavat nousta jopa helteen puolelle, ainakin Suomen mittapuussa. Aurinko paistaa – ellei sada ja ukkosta.

Heinäkuu on myös hyvää aikaa syntyä. Odottaville äideille on mieluisaa, kun ei tarvitse hankkia extra large –kokoisia talvivaatteita ja vastasyntyneelläkin vaatetukseksi riittää pelkkä vaippa – kunhan muistaa auringolta suojautumisen.

Heinäkuu alkupuolella syntyneet ovat rapuja (21.6.-22.7.) eli tunteellisen äidillisiä koti-ihmisiä. Ravut vaistoavat herkästi muiden mielialat ja tunteet sekä ovat varovaisen suojelevaisia, jopa liiallisuuksiin asti. Ravuille tärkeää on perhekeskeisyys ja perinteet. Heinäkuun loppupuolella syntyneet ovat puolestaan leijonia (23.7.-22.8.) eli esiintymistä rakastavia ekstroverttejä. Leijonat ovat luovia, itsevarmoja ja pahimmillaan turhamaisen ylpeitä. Leijonat haluavat mielellään olla valokeilassa. Itse olen syntynyt näiden kahden merkin vaihteessa, joten loogisesti olen kotisohvalla viihtyvä, huomionkipeä draamakuningatar.

Vaikka heinäkuu onkin mitä parasta aikaa syntyä, siihen liittyy kirous. Kun syntymäpäiväjuhlien kahvipöytä on katettu, kakku nostettu pöytään ja kynttilät sytytetty, juhlavieraat ovat jossain muualla. Mökillä. Reissussa. Lomalla. Heinäkuussa kukaan ei halua hikoilla sisätiloissa kahvipöytien ääressä. Heinäkuussa ollaan ulkona ja nautitaan hyvästä säästä.

Lapsuuteni syntymäpäiville saatiin aina houkuteltua vain lähimmät tuttavat ja sukulaiset. Kun iän myötä synttäreistä katosi pikkulapsen juhlasöpöys, nämäkin vieraat vähenivät entisestään. Huomionkipeälle leijona-minälleni oli vaikeaa, kun kukaan koulukavereista ei enää puolitoista kuukautta kesäloman alkamisen jälkeen muistanutkaan koko juhlia. Silloin ei ollut facebookia, sähköpostia taikka kännyköitä, joten kutsut jaettiin koulussa – heinäkuun puolella nuo kutsut olivat kadonneet jo sanomalehtikasojen väliin.

Ala-asteikäisenä pidin kerran kunnon koulukaverisynttärit elokuun puolella, kun koulut alkoivat. Tällöin ”kotisohvalla viihtyvä, huomionkipeä draamakuningatar” sai nauttia juhlista kaikilla mausteilla: koti oli täynnä kavereita, pukeutumisteema oli naamiaiset, tarjottavaa oli sipseistä itsetehtyyn mansikkakakkuun, kisailtiin ja tanssittiin. Silti juhlista puuttui yksi asia. Ei ollut heinäkuu, se ”oikea” syntymäpäivä.

Nykyisin perinteitä rakastava rapu-puoleni innostuu jo siitä, että syntymäpäivänäni postiluukusta tippuu äitini lähettämä kortti tai isäni soittaa onnitellakseen. Perinteisiin kuuluu myös, että mieheni harmittelee monta päivää etukäteen, kuinka vaikeaa minulle on hankkia lahja. Lähimmät ystävät muistavat aina, vaikka olisivatkin satojen kilometrien päässä mökillä tai ulkomailla reissussa. Syntymäpäivänäni pitää syödä mansikoita ja juoda skumppaa vaikka juhlijoita olisikin minimaalinen määrä.

Hyvää syntymäpäivää, heinäkuun lapset! Nauttikaa kesästä!

Kamala, kavala lomastressi

Kärsitkö lomastressistä? Siis siitä tunteesta, joka iskee, kun ystäväsi kysyy, mitä aiot tehdä lomallasi.

"Ota nyt se kuva, että muistetaan,
kun käytiin täällä."

Lomallahan ei voi olla tekemättä mitään. Loma ei tunnu lomalta, jos sen viettää samalla tavalla kuin arkivapaat. Lomalla täytyy matkustaa, kokea ja nähdä – oli se sitten koti-Suomeen mökille tai sitten kauas ulkomaille. Suunnitelmaton loma aiheuttaa stressiä, koska taka-alalla elää pelko siitä, että loma lipuu vain ohi. Lisäksi kommentilla ”Me olimme vain kotona ja katsoimme telkkaria”, ei pärjää kovin hyvin työpaikan kahvipöytä-lomakokemusvertailussa – eikä siitä jää ikimuistoisia valokuvia loma-albumiin.

Myös suunniteltu loma aiheuttaa stressiä. Varsinkin, jos matkustat ulkomaille. Ensin pitää muistaa ottaa kaikki tarpeellinen mukaan: passi, hammasharja, pyyhe… Ja mistä sitä tietää mikä on sopiva vaatetus määränpäässä? Paistaako siellä aurinko vai oletko Stadiumin shortseissasi alipukeutunut? Itse lomakohteessa on otettava selvää, mistä saa syömäkelpoista, hintaluokaltaan sopivaa ruokaa. On sopeuduttava vieraaseen kieleen, valuuttaan ja kulttuuriin – unohtamatta tippaus- ja tinkaustapoja. Sitten on kierrettävä kaikki paikalliset turistikohteet, jättämättä väliin yhtäkään, jotta ei kävisi niin, että se upein jäisi näkemättä. Välillä voi maata uima-altaan reunalla ottamassa aurinkoa, mutta silloinkin on muistettava lisäillä tasaiseen tahtiin aurinkorasvaa ja juotava nesteitä.

Valuutta ja kieli ongelmat voi välttää matkustamalla koti-Suomessa, mutta silloinkin vastaan tulee samoja kulttuuriongelmia: ”Mistä täällä saa ruokaa?”, ”Kauanko tänne museoon pitää jonottaa?” ja ”Mitä tuo myyjä oikeen selittää epäselvällä murteellaan?”.

Toiset kuvittelevat välttyvänsä lomastressiltä pakenemalla mökille, mutta turhaan! Mökkihän on kuin toinen koti, jossa samat velvollisuudet kuin normaaliympäristössäkin. Pitää pyyhkiä pölyt, tampata matot, leikata nurmikko ja tehdä ruokaa kuten kotonakin. Sen lisäksi myös kentien kantaa vettä kaivosta, hakata halkoja sekä huoltaa venettä. Ja sitten vielä on ne vieraat, jotka tuppaavat kylään kutsutusti tai kutsumatta. Heitä pitää kestitä, saunottaa, juottaa, syöttää, kehitellä ohjelmaa sekä kuljetuttaa läpi kaikki lähitienoon turistikohteet. Mökillä on aina tekemistä. ”Rentoutuminen mökillä” on urbaali legenda, josta moni mökkeilijä puhuu ennen lomaansa, mutta jonka jokainen tunnistaa valheeksi mökillä ollessaan.

Vietit lomasi miten tahansa, yksi asia on varmaa. Kun palaat lomalta, se on huojennus. Edessä on vain tuttua ja turvallista arkea. Ei enää suunniteltua ohjelmaa, nähtävyyksien kiertämistä velvollisuuden tunteesta taikka vieraiden tapojen omaksumista – eikä enää lomastressiä.