Tämä on saanut minut miettimään ystävyyssuhteita ja sitä, miten ne syntyvät. Miten joistakin ihmisistä tulee läheisiä ja tärkeitä ja jotkut pysyvät etäisimpänä tuttavuuksina? Missä vaiheessa mennään yli sen tuttavuudesta rajan ja ollaan tukena vaikeina hetkinä?
Pisimmät ystäväsuhteeni ovat alkaneet ala-asteella. 1. luokan 1. päivänä istuuduin koululuokassa Piian viereen ja siitä lähtien näimme samalla kaveriporukalla lähes joka päivä kunnes iskimme ylioppilaslakit päähämme lukiossa. Kun viettää 12 vuotta elämästään toisen seurassa, sitä kasvaa hyviksi ystäviksi.
Lukion jälkeen kukin kaveriporukasta jalkautui ympäri Suomea opiskelemaan, mutta aina, kun kaipasin juttuseuraa oudolla, uudella paikkakunnalla, kaivoin Nokian kännykkäni käteen ja soitin vanhoille koulukavereille. Myöhemmin tämä kuulumistenvaihto siirtyi sosiaalisen median myötä Facebookiin.
Jotkut ystävyyssuhteet ovat syntyneet sattumalta, kuten asuintalon rappukäytävässä törmäämällä, yhteisen työn parissa ahertaessa tai tutustumalla ystävän ystäviin. Aina, kun olen tavannut hyvän ihmisen, jonka kanssa olemme tuntuneet olevan samalla aaltopituudella ja jonka kanssa on ollut hauskaa, olen yrittänyt pitää tämän elämässäni tavalla tai toisella. Vanhojen partioaikaisten työkavereiden kanssa kokoonnumme säännöllisen epäsäännöllisesti samaan ravintolaan vaihtamaan kuulumisia, lapsuudenaikaisen ystävän kanssa käymme puolen vuoden välein leffassa ja aina, kun vierailen muilla paikkakunnilla pyrin näkemään siellä tuntemiani ihmisiä. Jotkut ihmiset jäävät vain muistoksi Facebook-kaverilistalle.
Vaikka näitä ihmisiä näkisi usein, se ei kuitenkaan tarkoita, että heistä tulisi automaattisesti läheisiä. Hyvien ystävien kanssa on jaettu elämän ilot ja surut, eivätkä he tuomitse huonoja elämänvalintoja. Heille voi soittaa milloin vain ja he tukevat vaikeina hetkinä. Mutta kenenkään hyväksi ystäväksi ei voi pakottautua. Yhteydenpidon ja välittämisen täytyy olla molemminpuolista - siksi en uskalla puuttua mainitsemani etäisen tuttavan tilanteeseen.
Tiedän, että tuttavani elämäntilanne on muuttunut viimeisen puolen vuoden aikana sellaiseksi, jota hän ei itselleen toivonut eikä siitä ole enää paluuta vanhaan - ja tämän takia hän varmaankin oireilee. Ja seuraavat pari vuotta tulevat olemaan entistä haastaviampia. Toivon vain, että hän löytää itselleen jostain ystävän, jolle voi puhua tunteistaan. Sillä vaikka ystävät eivät pysty korjaamaan tilannetta, heidän tukensa auttaa eteenpäin.
Aikojen saatossa olen saanut omilta ystäviltäni niin paljon tukea, että olen heille miljoonan vastapalveluksen velkaa. Siksi haluankin sanoa, mikäli ikinä kaipaat henkilöä, jolle puhua, minä olen täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti