Kuinka minusta tulikaan onnellinen

Minun olisi pitänyt herätä tänä aamuna murheen murtamana. Pari viikkoa sitten työnantajani sanoi, ettei tarvitse enää palveluksiani. Yhtäkkiä työpanostukseni ei ollut enää minkään arvoinen ja yli puoli vuotta niska limassa raatamani markkinointisuunnitelman sai heittää roskikseen. Minun olisi pitänyt rynnätä itkien kotiin, mutta sen sijaan olen sen jälkeen joka aamu herännyt hymyillen. Nyt jälkikäteen ajatellen monet vaikeudet elämässä ovat tehneet minusta onnellisemman ihmisen.

Kun on räpiköinyt huonoissa suhteissa aikansa, sitä ymmärtää, mitä hyvä parisuhde tarkoittaa. Sitä ymmärtää, kuinka onnekas on, kun toinen hyväksyy sinut sellaisena kuin olet, uskaltaa puhua ongelmista, eikä pakene niitä töihin, baariin tai toisten naisten luo tai, kun riidat voi päättää niinkin, että kumpikin on samaa mieltä siitä, että ollaan eri mieltä. Sitä iloitsee jo pelkästään siitä, että voi perjantaina käpertyä toisen viereen sohvalle katsomaan Sohvaperunoita - eikä tehdä mitään muuta.

Kun on herännyt siihen, että sormet eivät liiku ja polvet eivät taivu, sitä kunnioittaa jokaista päivää, kun voi nousta sängystä ilman ongelmia. Kun on elänyt jatkuvan kivun kanssa, jokainen kivuton päivä on ilon aihe. Ja kipuilu on tehnyt minusta terveellisemmin elävän ihmisen. Jotta seuraavan kerran, kun niveljumit iskevät, lihakset kantaisivat, liikun nykyään vähintään kaksi kertaa viikossa ja olen löytänyt uusia harrasteita, joihin luulin, etten koskaan kykenisi.

Kun on työmaailmassa heitetty haasteesta toiseen, jatkuvassa vaatimuspaineessa, vähillä resursseilla ja muuttuvilla tekijöillä - ja silti selviytynyt siitä - sitä tietää, että pärjää melkein missä vain ja on oppinut tunnistamaan omat vahvuutensa ja osaamisensa. Sitä myös arvostaa selkeitä tavoitteita, yhteenpuhaltavia työkavereita, kannustavaa esimiestä ja hyvää työilmapiiriä, joita ei joka paikasta löydy.

Jos en olisi saanut potkuja, en olisi saanut vihdoinkin aikaa hengähtää, muuttaa kokoaikaisesti maaseutukotiini, viettää kunnolla aikaa mieheni kanssa ja miettiä rauhassa, mitähän haluisin tehdä isona.

Kuten huomaat, minun elämässäni on yhtä paljon ongelmia kuin kenen tahansa muunkin, mutta pari vuotta sitten tajusin tärkeän asian (josta olen toitottanut varmasti ennenkin): Kaikki, mitä minulla on, voi olla poissa minä tahansa hetkenä - siis ihan kaikki! Voisin käyttää kaiken aikani kaiken tämän murehtimiseen, mutta siitä ei olisi mitään hyötyä. Sen sijaan olen oppinut nauttimaan arjen pienistä iloista, vastaantulevista ihmetyksistä ja pienistäkin saavutuksista. Siksi joka aamu on kiva herätä tähän elämään.