Kaksin aina kaunihimpi – vai onko?

Yksin asuessa sitä harmittelee mitä kaikkea menettää, kun ei asu jonkun kanssa. Yksin asuminen on kallista, kaikki kotityöt pitää tehdä itse ja juttuseuraakin pitää etsiä. Kaksin on vain niin paljon helpompaa ja mukavampaa… vai mitenkä se nyt menikään?

KUN ASUT YKSIN, roskapussi odottaa töiden jälkeen eteisessä, johon sen unohdit.
KUN ASUT TOISEN KANSSA, roskapussi voi edelleen odottaa siinä eteisessä, koska kukaan ei ole PYYTÄNYT viedä sitä ulos.

KUN ASUT YKSIN, et voi kello kolmelta yöllä pyytää ketään menemään rappukäytävään tarkastamaan mistä pelottava melu tulee.
KUN ASUT TOISEN KANSSA, et kuule rappukäytävän meluja, koska kumppanisi kuorsaa niin kovaa.

KUN ASUT YKSIN, SINÄ siivoat, SINÄ peset pyykin, SINÄ maksat laskut.
KUN ASUT TOISEN KANSSA, TE kinastelette siitä kenen vuoro on tiskata, pestä pyykit ja maksaa laskut.

KUN ASUT YKSIN, ketään ei ole sinua kotona odottelemassa.
KUN ASUT TOISEN KANSSA, saatat ihmetellä missä se toinen taas on? Ja miksei se ole ilmoittanut milloin se on kotona?!

KUN ASUT YKSIN ja jätät likaiset vaatteet lojumaan johonkin, vielä viikon päästäkin se lojuu siinä.
KUN ASUT TOISEN KANSSA, keräilet päivät pitkät likaisia vaatteita, jotka SE TOINEN on jättänyt lojumaan.

KUN ASUT YKSIN, vietät illat sohvalla, yksin, telkkaria katsellen.
KUN ASUT TOISEN KANSSA, vietätte illat telkkaria katsellen – sinä olohuoneessa katsellen Satuhäitä, hän makuuhuoneessa katsellen illan matsia.

KUN ASUT YKSIN, haaveilet romanttisista päivällisistä unelmiesi kumppanin kanssa.
KUN ASUT TOISEN KANSSA, tilaatte pitsaa.

Väärinymmärretty Espoo

Jos pyytäisin sinua luettelemaan Suomen suurimmat kaupungit väkiluvun mukaan, kuinka monennelle sijalle sijoittaisit Espoon? Harva tietää, että tuo kaupunki ilman keskustaa, on Suomen 2. suurin kaupunki heti Helsingin jälkeen, ennen Tamperetta, Vantaata ja Turkua (tässä järjestyksessä). Silti kukaan ei puhu Espoosta samaan tapaan kuin Tampereesta tai Turusta – intohimoisesti, puolustelevasti, sen historiaa korostaen.

Espoon Haukilahden ranta erään auringonlaskun aikaan.

Vastikään Metro-lehden kolumnisti, Jenni Utriainen kirjoitti ennakkoluuloistaan Espoota kohtaan. Hän yritti henkisesti valmistautua muuttamaan tähän”citymaastureiden luvattuun kaupunkiin” ja kiteytti pääkaupunkiseudun kaupungit seuraavasti: ”Espoossa asuu snobeja, Vantaalla juntteja ja Helsingissä luusereita”.

Jopa Espoossa jo kauan asuneet vitsailevat sille. Radio NRJ:n Aamupoikien vakiovitsailun aihe on juontaja Anssin espoolaisuus sekä sen yhdessä sketsikuunnelmasarjassa, ”Espoo 112”:ssa, parodioidaan Espoon hälytyskeskuksen arkea ja naureskellaan espoolaisten rikkaiden ja opiskelijoiden uusavuttomuudelle. Helsingin Sanomissa puolestaan toimittaja Heikki Aittokoski Kilon lyyrikko –palstalla mm. runoili kotikaupungistaan: ” Hyödykkeitä! Hyödykkeitä! Meillä Espoossa on niin paljon hyödykkeitä että kun kerran Kampissa rastatukka pysäytti "hei kiinnostaako ihmisoikeudet?" niin piti oikein miettiä eikös mulla oo ne jo?”

Espoossa asuu siis uusavuttomia rikkaita, snobeja insinöörejä, ihmisoikeuksista ja ympäristöarvoista välinpitämättömiä maastoautokuskeja. Ihmisiä, jotka eivät ole ylpeitä edes omasta asuinkaupungistaan. Espoo on muualta muuttaneiden kaupunki. Se ei tunnu olevan kenenkään koti, mutta on niin monen asuinpaikka.

Parin viikon päästä minusta tulee helsinkiläinen ja jätän lähes 10 vuoden asumisen jälkeen hyvästit Espoolle. Ja täytyy sanoa, että minulle tulee ikävä tätä hajalleen ripoteltua, itsekkäiden ja avuttomien ihmisten suurkaupunkia. Koska onhan Espoossa muutakin kuin rikkaita ja välinpitämättömiä ihmisiä. Lukuisat kerrat olen kulkenut Espoon rantaa myöten ja ihaillut sen maisemia. Olen ihmetellyt Tapiolan hienoa arkkitehtuuria ja ahminut taideteoksia Espoon modernin taiteen museo EMMAssa. Ystävien kanssa olen samonnut Nuuksion metsissä ja pulahtanut Bodom-järveen. Bussipysäkillä moikkaamme naapureitamme, vaikka emme heitä tunnekaan. Olen kerryttänyt täällä niin paljon hyviä muistoja ja tavannut hyviä tyyppejä.

Vaikka Espoo ei ole synnyinkaupunkini – on se silti ollut lähes 10 vuotta kotini. Malja sille!

Sairas tapaus

Taas kerran istun lääkärin vastaanoton odotustilassa ja mietin jokohan tänään saisin diagnoosin.

Kaikki alkoi noin 2,5 vuotta sitten, kun aamuisin heräilin käsien jäykkyyteen ja kipuun. Kävin valittamassa asiasta työterveyslääkärillä ja sain tulehduskipulääkettä toisensa perään. Lopulta minut ohjattiin reumatologin vastaanotolle ja siitä vasta alkoikin tutkimusten ja laboratoriokokeiden suma. 2,5 vuodessa diagnoosissa ei olla päästy sen pidemmälle kuin ”epäselvä artriitti” eli niveltulehdus. Todennäköisin syypää on suvussani oleva psoriaasis, mutta, kun sitä ei verikokeilla voida todistaa, eivät lääkärit halua tehdä lopullista diagnoosia.

Tänä aikana olen saanut tutustua koko lääkärikunnan värikkääseen kirjoon sekä testata palveluja niin julkisella kuin yksityisellä puolella:

Yksityisellä puolella eräs, lähes satakiloinen lääkäri pyysi minua makaamaan vatsalleni tutkimuspöydälle ja painoi lähes koko painollansa selkääni. Kun hän kysyi ”Sattuuko?”, en voinut kuin irvistellä kivusta ja miettiä ”Eikö sen muka pitäisi?”.

22.6.2012 Nimetön ei taivu
tämän enempää. Onneksi en osaa
käyttää 10-sormijärjestelmää,
joten ei haittaa!

Julkisella puolella törmäsin ulkomaalaistaustaiseen, tummahipiäiseen reumalääkäriin nimeltä Kura (siis todellakin: mies parka! Eipä hän ole nimensä merkitykselle mitään voinut, kun on tähän maahan päätynyt). Mieslääkäri osoittautui ihan päteväksi tyypiksi, mutta kun ensi tapaamisella tämä kirjoitti n. 10x10cm:n post-it-lapuille sairaskertomustani vartin (joita lopulta kertyi 8 kpl – 2-puoleisenä) ja tutki niveliäni 20 denierin sukkahousujen läpi, mietin, että ”Voi herran jumala, mihinkä minä nyt olen joutunut!”.

Toisen kerran päädyin jo eläkkeellä olevan, tuuraamaan tulleen reumalääkärin hoiviin. Tapaamiseen oli varattu vartti aikaa, mutta se suijuikin ihmeen nopeasti, jo 5 minuutissa. Puolet tästä ajasta lääkäri kertoi omasta työhistoriastaan. Vointiani kysyttäessä vastasin ”Ihan hyvä, mutta lonkka on ollut hiukan kipeä.”  Kotiin lähetettyyn sairausselontekoon lääkäri oli kuitenkin kirjoittanut ”Vointi ollut varsin mukava.” Siis olimmekohan me olleet samassa tapaamisessa?

Alkuaikoina minulta pumpattiin koeputkitolkulla verta, kun diagnoosia varten haluttiin sulkea pois vaihtoehtoisia sairauksia. Kun työterveystarkastuksen yhteydessä otettiin yksi putkilo verta ja hoitaja kysyi haluisinko lasin tuoremehua, minun teki mieli nauraa ja tokaista, että ”Hei, multa otettiin viimeks 9 putkiloa. Eihän tuo nyt ole mitään!”.

Vaivojen vaihdellessä on ollut outoa seurata, kun kroppa ei yhtäkkiä toimikaan. Joinakin aamuina olen herännyt siihen, että sormet eivät kertakaikkisesti taivu. Vartin jumppaamisen jälken olen saanut käden toimimaan yhtä nimetontä lukuunottamatta. Sitten piti koko päivä elää harottavan sormen kanssa.

Toisena päivänä kyyristyin lattialle nostamaan jotain ja huomasin, että en pääsekään ylös, koska polvet eivät taivu ja ranteet ovat niin kipeät, ettei niille uskalla laittaa painoa. Pienen pohdinnan jälkeen tulin tulokseen, että ei auttanut kuin odottaa, että puoliso pääsi auttamaan.

Mutta kaikesta huolimatta, minun vaivani ovat pieniä ja nyt oikeastaan voin jo hyvin. Edellisessä työpaikassani työtoverini sairasti hiljalleen syöpää. Hän istui yksin työhuoneessa, ei valittanut kivuistaan eikä halunnut vaivata muita taudillansa. Loman jälken tuli tieto, että hän ei koskaan palaisikaan työpaikalle ja pian sen jälkeen saimme tietää, että hän oli menehtynyt sairauteensa.

Pienen kivun kanssa pärjää – onhan olemassa särkylääkkeitä. Kun jalka ei taivu, niin voin vain todeta, ettei minusta sprintteriä ollut tulossakaan! Ja eihän se lopullinen diagnoosikaan tautia pois veisi. Eli näiden vaivojen kanssa pystyy kyllä elämään – olen vain pieni, sairas tapaus.

Pelottava teknologia

Television kaukosäädin.
Mitä tapahtuu Magic-nappulasta?
Vastaus: Ei mitään.

Eräänä päivänä Facebook kysyi minulta ”Miten hurisee?”. Häkellyin. Ihmettelin milloin meistä oli tullut niin tuttavallisia.
Toki käytän sovellusta päivittäin ja jaan siellä kaikki suurimmat saavutukseni ja pienimmät toiveeni, mutta mistä lähtien Facebook on tiennyt, että olen sellainen henkilö, jolla saattaa ”hurista” aina välillä?

Henkilökohtainen sähköpostini täyttyy roskaposteista, joissa ehdotellaan milloin mitäkin. Tänään saisin ilmaiset bokserit, laihdutusneuvoja sekä pikavippejä. En tiedä mistä he ovat yhteystietoni saaneet, mutta selvästi he tietävät, että olen puutteessa.

Ulkomaalainen nettisivusto mainostaa minulle suomalaista vaate-verkkokauppaa. Mistä se tietää, että osaan suomea? Tai että olen kiinnostunut vaatteista? Tai että juuri nyt vaatekaappini kaipaisi vaaleanpunaista kesämekkoa?

Facebookista löytyy kartta, joka kertoo missä olen käynyt. Se osoittaa jopa kuvat, jotka olen siinä paikassa ottanut. En ole sitä sinne ladannut enkä tietoja päivittänyt. Ilmeisesti syyllinen on kännykkäni, joka lavertelee tietoja aina, kun loggaudun Facebookiin taikka jaan siellä kuvia. Mistä lähtien kännykkäni on ollut noin epäluotettava?

Sama kännykkä on pettänyt minut ennenkin. Pari kuukautta sitten erehdyin kirjautumaan Linkediniin kännykälläni. Salamana puhelimeni yhteystiedot täyttyivät ”yhteyksistäni”. Tarpeelliset työnumerot katosivat satojen henkilötietojen joukkoon – henkilöiden, joille en tule koskaan soittamaan. Eihän minulla ole heidän numeroitakaan – vaan pelkät LinkedIn-tiedot.

Samainen teknologia, joka viihdyttää ja avustaa meitä, valvoo ja hallitsee meitä. Eikö ole pelottavaa?

 

Nuoruudessani poikaystävä vippasi minulle kaksikymppiä. Verkkopankin tiliotteessa luki pojan nimen vierellä ”Pano”. Mietin, mistä se kone tiesi?!

Ihminen on erehtyväinen

Vahingossa…

… unohdin laittaa sulatetun voin pannukakkutaikinaan. Se löytyi sitten aamulla mikroaaltouunista.

”Vahingossa" ostin nämä kengät.
Harvoinpa tulee niin hienoja juhlia, että niitä voisi
käyttää, mutta on ne vaan nii-in ihanat!

… kävin nykyisellä työpaikallani kaksi ensimmäistä kertaa miesten vessassa. Ihmettelin, että kylläpäs siellä siivotaan usein, kun kummallakin kerralla oli pöntön rinkula nostettu ylös. Vasta toisella kerralla tajusin katsoa ovikylttiä tarkemmin – ja tikku-ukkohan siellä oli, eikä -akka.

… kutsuin veljeni tyttöystävää veljeni entisen tyttöystävän nimellä.

… olen ostanut maustekaappiini 3 purkkia kirveliä, koska reseptejä läpikäydessäni en koskaan muista, että olisin hankkinut mitään niin ”harvoin käytettävää” maustetta.

… löin naapurin tyttöä rautakangella silmään kahdeksanvuotiaana. Siis ihan vahingossa!! Tai niin ainakin kerroin vanhemmilleni. Kukaan ei onneksi sokeutunut.

… salakuljetin sekä nesteitä, että lääkkeitä lentokoneella käsimatkatavaroissa Ruotsiin. Matkan jälkeen meikkipussin pohjalta löytyi kertakäyttö-silmätippoja ja lääkkeet olisi kuulemma pitänyt kuljettaa alkuperäispakkauksissaan reseptin kera. Noh, ei niistä kukaan kysellyt turvatarkastuksessa.

… vien aina mieheni mustat sukat. Pesukorissa ne näyttävät kaikki samoilta, mutta kun ne on ollut puoli päivää jalassa huomaan, että ovathan ne vähän isot.

Kiitos ja anteeksi!

Miten sinustakin tulee pikku graafikko?

Graafikon ammatissa on pieniä varjopuolia. Kun lääkäreiltä kysytään sukujuhlissa ”Voisitko vilkaista tätä outoa paisetta ihan nopeasti?”, graafikoilta kysytään ”Voisitko neuvoa miten saisin tehtyä yhden pikku painojulkaisun?”. Kysymykseen yleensä vastaan: "Noh, sitä varten minä opiskelin 4 vuotta ammattikorkeakoulussa, mutta tokihan minä voin tiivistää sen tiedon sinulle noin 5 minuuttiin."
Tässä siis teillekin kaikki tietämäni jakoon eli graafikon sanasto:

Tein tämän Paintilla.

Bleed – Sillä ei ole mitään tekemistä verenvuodatuksen kanssa vaikka leikkaamiseen liittyykin. Bleed on leikkuuvara eli alue, joka täytyy varata julkaisun sivun ympärille leikkausta varten.

Illustrator eli Illu – Vektorigrafiikkaohjelma …Noh, kutsutaan sitä vaikka graafikon powerpointiksi.

Indesign eli Indi – Taitto-ohjelma eli graafikon Word.

Jälkikäsittely – Kyse ei ole siitä käsittelystä, jonka portsari antaa, kun hän taluttaa baarissa riehuneen asiakkaan ulos baarista. VAAN Jälkikäsittelyä on se mitä työlle tehdään painamisen jälkeen eli nuuttataan, perforoidaan, preeglataan, stanssataan, leikataan, stiftataan tai laatikkopakataan. Ai mitä ovat nuuttaus, perforointi, preeglaus, stanssaus ja stiftaus? Kato vaikka googlesta!

Leikkuumerkki – Merkki, jonka plastiikkakirurgi piirtää leikkausta odottavan vartaloon – taikka merkki, jolla ilmoitetaan mistä kohden lopullinen sivun koko painossa leikataan.

Painomies – Ja nyt nauretaan kaikki yhdessä: Painomies on PANOMIES!! HEH, HEH, HEH!!
(Jokainen graafikko on kuullut tämän vitsin.)

Photoshop eli Photari – Kuvankäsittelyohjelma eli ammattilaisen Paint.

Pikseli – Kuvat koostuvat näistä. Elleivät sitten ole vektorikuvia.

PMS – Ei - kyse ei ole naistenvaivoista vaan prosessiväreistä. Noh, selkokielellä ne on sellaisia erikoisvärejä, joita laitetaan painokoneeseen.

Resoluutio – Resoluutiolla on monta merkitystä. Lääketieteessä se on kroonisen tai akuutin tulehdustilan tervehtymistä, elektroniikkakaupassa television kokoon viittaava termi ja graafisella alalla mittayksikkö, joka kertoo kuinka monta pikseliä kuvasta löytyy pituusyksikköä kohden.

Taittaminen - Juu, graafikot taittavat julkaisuja. Se ei tarkoista, että he taittelevat papereita päivät pitkät – vaan taitot tehdään tietokoneella – taitto-ohjelmilla.

Vektorikuva – Vektorikuvassa ei ole pikseleitä... vaan vektoreita.

Värierottelu – Ei se liity Aparheidiin taikka perussuomalaisten puolueohjelmaan. Vaan, kun julkaisu toimitetaan painoon, ennen painamista sen värit erotellaan erillisille painolevyille. Julkaisu sitten painetaan käyttäen avuksi näitä painopeltejä, joita perusvärillisessä työssä on neljä: keltainen, cyaani, magenda ja musta.

Word – Ei! Painojulkaisua ei voi tehdä wordilla!

Nyt, kun olet lukenut tämän, olet lähestulkoon graafikko. Ja muista, että graafikon perustyönkuvaan kuuluu myös livauttaa näitä sanoja arkiseen puheeseen, jotta kuulostat asiantuntevalta. Tähän tapaan: ”Minun rasterini ovat ihan sekaisin! Tänä aamuna piti ottaa käyttöön jälkikäsittelu photarissa, mutta resoluutio olikin väärä. Taidan tarvita vähän PMS:ää!”

 

Minä olen rasisti

Minä olen rasisti. Olen epäsuvaitsevainen. En siedä kaikkea.

En siedä laikuutta, tai julkista juopottelua. Tai haisevia ihmisiä. Tai meluavia naapureita. En siedä kadulla päivisin kerjääviä, jotka muutoin voisivat olla töissä. En siedä katujuoppoja, jotka huutavat raitiovaunussa ja kaatavat kaljaa sen lattioille. En siedä ihmisiä, jotka puhuvat suvaitsevaisuudesta, mutta toisessa lauseessa kutsuvat ”maalaisia junteiksi”. En pidä valittajista. Taikka kaduille virtsaajista.

En halua asua ryövärin naapurissa, tai jakaa puistonpenkkiä sovinistin kanssa. En pidä roskaajista, liikennesääntöjä rikkovista taikka valehtelijoista.  Enkä ihmisistä, jotka puhuvat toisten päälle. En miehistä, jotka eivät kättele naisia. Taikka naisista, jotka tuomitsevat toisen ulkonäön perusteella. En pidä äideistä, jotka solvaavat toisten lapsia. Taikka iseistä, jotka hakkaavat perhettänsä. En pidä ihmisistä, jotka tuomitsevat sisällön pelkän otsikon perusteella.

Nämä ihmiset kuuluvat rotuun ”epämiellyttävät ihmiset”. Minulle on ihan sama mistä maasta tuo henkilö on kotoisin tai, minkä värinen hän on tai, mitä kulttuuria hän edustaa. Enkä myöskään välitä siitä, mihin uskontokuntaan hän kuuluu. Tulkoon kaikki ulkomaalaiset ja kansoittakaa Suomi! Perustakaa pitseria naapuriini, naikaa kaikki suomalaiset naiset – hankkikaa 10 lasta – kunhan ette vain melua kello 23 jälkeen, varasta laukkuani taikka tallo varpaitani.