Asioita, joita kukaan ei kerro raskaudesta

Miksei näistä kukaan kerro etukäteen?

Kaikki on kiellettyä

Kyllähän sitä oli kuullut, että raskaana osa ruuista on kiellettyjen joukossa, mutta se että niin moni muukin asia, yllätti. Aloitetaan niistä ruuista. Kerran kuukaudessa seison kaupan myslihyllyn edessä etsien mysliä, jossa ei ole pellavan-, pinjan-, chian-, hampun-, seesamin-, kurpitsan-, unikon- tai auringonkukansiemeniä. Joulu oli tosi nasta - ilman graafilohta, homejuustoja, mätiä,  katkarapuja ja kunnon meetvurstia. Pari kertaa join alkoholitonta inkivääriolutta vahingossa, kun en muistanut, että inkiväärikin on kiellettyä.

Ulkomaiset pakastemarjathan ovat kieltolista - mutta ilmeisesti suomalaiset pakastimessa vuodesta 2007 lojuneet on ihan ok..? Ja kaikki nuo ruokakiellothan ovat vain "suosituksia", mutta auta armias, jos menet julkisella paikalla syömään yhden raa'an katkaravun! Heti sinut tuomitaan itsekkääksi, huonoksi ihmiseksi, joka ei välitä lapsestaan.

Ja sitten ne muut kielletyt: parasta olisi, jos vain harrastaisit liikuntana kävelyä ja joogaa, koska kaikki lajit, joissa on putoamisvaara, nopeita suunnanvaihdosliikkeitä, iskumahdollisuuksia, selinmakuuliikkeitä, vatsamakuuliikkeitä, punnerreksia, lankkuja tai hyppelyjä eivät ole hyväksi. Kunhan ei ole Yin-joogaa, koska raskaudessa nivelet löystyvät, eikä pitkät venytykset ole ok! 

Ja kuukausi sitten mietimme, minne lähtisimme ulkomaille reissuun, nyt vielä, kun voin matkustaa (raskausviikon 28 jälkeen tähän tarvitaan lääkärin suostumus ja 1kk ennen laskettua aikaa lentoyhtiöt eivät suostu enää kuljettamaan). Jäljelle jäi kutakuinkin vain Euroopan maat, kun suodatimme kaikki malaria- ja zika-virusvaaramaat pois - joten lähdemme eläkeläisten suosimalle aurinkorannalle Malagaan.

Jatkuvasti päivittyvät uudet vaivat

Kaikki tietävät aamupahoinnin, raskausarvet ja jatkuvan nälän - mutta raskauden kirjoon kuuluu n. 100 000 muutakin vaivaa, joista kukaan ei puhu. Näitä voivat olla mm. alkuraskauden jatkuva pahoinvointi, rintojen turvotus, tajuton väsymys, hajuarkuus, hengästyminen, turvonneet limakalvot, nenän tukkoisuus, karvan kasvu outoihin paikkoihin, vatsan vihlonta, virtsankarkailu, nivelien löystyminen, närästys, kaikenlaiset vuodot ja maksaläiskät - ja kaikki nämä ennen raskauden puolta väliä. Tiedä sitä, mitä tässä on vielä edessä! Onneksi nykyään löytyy monenlaisia mobiilisovelluksia, jotka varoittavat vaivoista etukäteen. Seuraavaksi olisi luvassa lantiosta napaan muodostuvan linea negra -viivan ilmestyminen vatsan kasvaessa.

Raskausviikkojärjestelmä

Sen tiesin, että raskaus kestää noin 9 kuukautta, mutta jos nyt kysytte, millä raskauskuukaudella olen, voin kertoa, ettei minulla ole mitään hajua. Raskautta nimittäin seurataan skyptisellä raskausviikkojärjestelmällä. Olen nyt viikolla 20, mutta se ei suinkaan ole sikiön ikä, vaan viikkojen määrä siitä, milloin edelliset kuukautiseni alkoivat. Lapsi on todennäköisesti saanut alkunsa noin 2 viikkoa sen jälkeen. Vielä monimutkaisemmaksi seurannan tekee päiväseuranta, nyt 19+5 - eli raskausviikkoja on todellisuudessa vajaa 20. En tiedä, miksi raskautta pitää seurata päivän päälle, mutta neuvolassa siitä muistutellaan jatkuvasti.

Syynäys

Viimeiseen 20 vuoteen, ketään ulkopuolista ei ole kiinnostanut, miten elän (lukuunottamatta työterveyshuollon terkkaria, joka lupasi tehdä terveyteeni liittyvä kehityssuunnitelman ja unohti sen sitten). Kun tulee raskaaksi, yhtäkkiä sitä on kunnallisen terveyshuollon jatkuvan syynäyksen kohde. Kuukausittaisilla (myöhemmin vielä tiheämmin) neuvolakäynneillä ollaan jatkuvasti pissimässä kuppiin ja antamassa verinäytettä. Neuvolan tädit ovat erikoistuneet utelemaan sinulta kaiken: miten olet voinut, mitä syönyt, oletko nukkunut, poltatko, urheiletko, miten on alkoholinkäytön puoli.

Eikä tässä kaikki! Heitä kiinnostaa myös fyysisen lisäksi kaikki muukin: minkälainen parisuhde on, onko teillä tukiverkostoa, minkälaisista kotioloista olette peräisin, oletteko keskustelleet, miten lapsi muuttaa parisuhdetta, ahdistaako… Itsenäiseen elämään tottuneena, sitä on vaikea tajuta, että nyt, kun saan lapsen, yhteiskuntaa yhtäkkiä kiinnostaa, kuinka voin.

"Miten sä oot voinu?"

Viimeisen 3 kuukauden aikana olen kuullut kysymyksen "kuinka olet voinut?" enemmän kuin koskaan sitä ennen. Yhtäkkiä se kiinnostaa joka toista henkilöä, joka saa tietää, että olen raskaana. Sen ymmärrän, että läheiset ja ystävät ovat asiasta aidosti kiinnostuneita, mutta, kun puolituttu kysyy asiaa, joka kerta häkellyn, miten minun pitäisi vastata. Todellako se haluaa tietää, että "No nyt on ollut vähän turvotusta ja vatsan vihlontaa" vai pitääkö vaan vastata, että "Ihan hyvin"?

Tips for business

Johtaminen ei ole helppoa. Tämän siitä olen oppinut:

1. Palaverista, jossa kukaan ei pidä muistiota, on yhtä monta muistikuvaa päätöksistä kuin on osallistujia.

2. Työntekijä, joka valittaa työssään, ei yritä aina mollata työnantajaansa, vaan tuoda esille kehityskohteita.

3. Joskus kuitenkin, kun työntekijä valittaa jatkuvasti kaikesta työssään, se ei johdukaan siitä, että työpaikka on huono - vaan siitä, että hän on väärässä työssä.

4. Luottamus ei synny siitä päättämällä, vaan sitä joko on tai ei. Jos et luota omiin alaisiisi, mieti johtuuko se itsestäsi vai muista.

5. Jos ei ole ohjetta, mikä on oikein, ei voi sanoa, että on tehnyt väärin.

6. Esimiesasemaa ei kannata käyttää palkintona hyvästä työtuloksesta, koska parhaat johtajat eivät aina ole niitä, jotka ovat hyviä omassa työssään.

7. Eivätkä hyvät puhujat ole aina hyviä työssään - vaan hyviä puheissaan.

8. Jos yritykselle on tärkeintä näyttää ulos ja sisäänpäin hyvältä, eikä epäkohdista voida puhua avoimesti, epäkohdat jäävät korjaamatta - ja lopulta se likaa yrityksen maineen.

9. Kaikkien vastuu on ei-kenenkään vastuu. Tämä pätee niin kahvihuoneen siisteyteen kuin työntekijätyytyväisyyden kasvattamiseen.

10. "Sä opit kyllä tänn ajan kanssa" ei ole perehdytysohjelma.

11. Organisaatiota, jota ei johdeta ja, jonka annetaan itseohjautua, päätyy moneen suuntaan.

12. Kaikki työntekijät eivät halua kehittää työtään. Osa haluaa vain tehdä työn, joka heille on määrätty. Hekin ovat tarpeellisia.

13. Mikäli joku ei tee niin kuin olisit toivonut, kerro se hänelle, kerro, miten toivoisit asian hoidettavan ja anna mahdollisuus tehdä seuraavalla kerralla toisin. Kollegat ja alaiset eivät ole ajatuksenlukijoita.

14. Organisaatio, joka ei uskalla epäonnistua, ei ikinä opi ja kehity.

15. Usein kehu ja kiitos motivoi ihmisiä parempiin tuloksiin kuin raha.

Kuinka ei olla äiti

Tämän osaan hyvin. Kenestäkään ei tarvitse pitää huolta (mies osaa pitää huolta myös itsestään). Mihinkään tiettyyn aikaan ei tarvitse olla kotona. Menoja voi suunnitella spontaanisti. Ruokaa tehdään sen mukaan, miten itse on nälkä. Lääkkeet, puhdistusaineet ja teräaseet voi sijoittaa alakaappiin. Nukkumaan mennään, kun nukuttaa ja viikonloppuisin nukutaan pitkään. Reissataan, kun on lomaa, ja rahaa voi käyttää kaikkeen turhaan. Ei-äitinä olo on helppoa. 

Ei siitä ole kauaakaan, kun joku kysyi minulta, onko minulla lapsia. Teki mieli kulmat kurtussa vastata: "Näytänkö minä todella siltä, että minulla olisi?". Tuntui loukkaavalta, että joku oletti niin, koska vapaa lapsettomuushan mielestäni ihan huokui minusta. Äidithän ovat sellaisia vakavia, vastuuntuntoisia kodinhengettäriä - ja minä taas sellainen huoleton vapaasielu, ainakin henkisesti. Se selkeästi muuttaa ihmisiä, kun pitää ottaa vastuu toisesta. Yhtäkkiä sitä alkaa kiinnostaa, mitä eduskunta päättää subjektiivisesta päivähoidosta tai minkälaiset turvatyynyt autossa on.

Äitiys on kuin kerhojäsenyys, jonka voi lunastaa vain yhdellä tavalla. Ei ole kerta eikä toinen, kun minut on suljettu ulos keskustelusta kommentilla "Niin sähän, ett voi tietää, mistä me puhutaan, kun sulla ei ole lapsia" - aivan kuin minulla lapsettomana ei voisi olla tietolähteitä tai mielipidettä asiasta. Ilmeisesti vapaasieluisuus vaikuttaa myös siihen, miten muut tulkitsevat minun ymmärtävän heitä äitinä.  Onneksi minulla on myös paljon ystäviä, jotka ovat koittaneet jakaa sen kokemuksensa, hyvine ja huonoine paloineen. Kyllä ei-äitikin voi ymmärtää, miten lasten turvaistuin, kestovaipat tai unikoulu toimii (tai ei toimi) - mutta äitiys - sitä ei opi kuuntelemalla. Sen voi vain kokea.

Joten - toistaiseksi elän huoletonta vapaaelämääni, mutta samaan aikaan yritän luopua vanhasta. Yritän innostua sittereistä, muskareista ja erikoismuodoilluista tuteista. Luen ahdistuneena imetysoppaita ja mietin mihin ihmeen nurkkaan mahtuu pinnasänky, hoitopöytä - ja se vauva. Sanon hyvästi vapaa-ajalle, ylimääräiselle rahalle ja harrastuksille ja nukun pitkiä yöunia nyt, kun vielä voin. Täytyy siis toivoa, että kaikki menee hyvin kesäkuulle asti - ja sitten minäkin tiedän, minkälaista on olla olematta ei-äiti.

7 syytä olla kiitollinen

Teini-ikäisestä asti olen kirjoittanut päiväkirjaa. Se on oikeastaan valitusten kirjan. Kirjoitan sitä vain, kun asiat ovat todella huonosti ja ahdistaa niin paljon, että asioiden sanominen ääneen tuntuu liian rankalta ja teksti on niin julmaa, ettei sitä blogiin voi kirjoittaa. Tänä vuonna olisi luullut, että kirjan sivut olisivat täyttyneet urakalla. On ollut niin valtavasti vastoinkäymisiä: läheisten sairastumisia, irtisanomisia, keskenmeno ja haasteellisia työkuvioita.

Silti en muista tästä vuodesta kuin hyviä asioita ja kokoajan olen tiennyt, että kyllä näistä kaikista haasteista selvitään. Näistä kaikista asioista olen kiitollinen vuodelle 2019:

1. Oma tukiverkosto

Kesäkuussa kun makasin yksin vertavuotavana, vatsakramppien kourissa Naistenklinikan päivystyksessä, ei tuntunut siltä, että olin yksin. Viestit kulkivat tiuhaan useammalle hyvälle ystävälle sekä omalle miehelle sadan kilometrin päähän. Sillä välin, kun mies järjesteli asiat niin, että pääsi lähtemään töistä, ystävät pitivät huolen, että pärjäsin. Oman tukiverkoston olemassaoloa ja tärkeyttä ei välttämättä tajua, ennen kuin sille on tarvetta. 

2. Koulutus

Maalis-huhtikuun niinä parina "työttömyyden" kuukautena en hetkeäkään epäillyt, etteikö osaamiselleni olisi käyttöä. Olen koko aikuisikäni säännöllisesti opiskellut työn ohella lisää, janonnut enemmän tietoa ja pistänyt itseni tilanteisiin, joissa on joutunut oppimaan uutta. Työttömyyden suurin haaste oli se, että osasin tarpeeksi selkeästi esitellä mahdollisille työnantajille taitoni. Suomessa me olemme todella onnekkaita siitä, että voimme milloin vain kouluttaa itseämme lisää tai jopa vaihtaa alaa. Meillä on iltalukioita, työväen opistoja, yksittäisiä kursseja tai kokonaisia ammattitutkintoja, joita voi suorittaa ilmaiseksi, pientä maksua vastaan tai aikuisopintotuen turvin.

3. Tärkeät läheiset

Vastoinkäymiset tiivistävät. Kun kaikki menee hyvin, läheisten olemassaolon ottaa itsestäänselvyytenä. Vasta, kun pelkää menettävänsä toisen, sitä tajuaa, kuinka tärkeä osa elämää tämä on.

4. Paras puoliso

Jos löydät puolison, jonka kanssa asuminen yli vuoden jälkeen on edelleen ihanaa joka ikinen päivä, jonka kanssa koko asunnon remontoiminen on kivaa puuhaa, jolta saat halauksen joka kerta, kun lähdet töihin tai suukon ennen nukkumaan menoa, pidä siitä kiinni. Näitä ei löydy joka kulman takaa.

5. Ystävät, jotka pysyvät

Aina en ole se henkilö, joka pitää ystäviini yhteyttä säännöllisesti. Välillä unohdun remonttiprojektin pariin puoleksi vuodeksi ja unohdan sosiaalisen elämän. Siksi on ihanaa, että on ystäviä, jotka eivät unohda, jotka ottavat yhteyttä spontaanisti ja kysyvät, pitäisikö nähdä - jotka kutsuvat kylään, elokuviin, näyttelyihin, urheilemaan, kahville tai vaikka vain kävelylenkille.

6. Mahdollisuus nähdä maailmaa

Kun olin lapsi, olin onnekas, jos pääsin kerran viidessä vuodessa Kanariensaarille turistikylään uima-altaan ääreen. Jo silloin ulkomaille matkustaminen oli jännittävää ja silmiä avaavaa. Sitä se on edelleenkin. Nyt minulla vain on mahdollisuus tehdä niin 1-2 kertaa vuodessa, parhaan matkakumppanin kanssa. Vaikka matkustaminen on nykyään ympäristön kannalta eettisesti väärin, olen kiitollinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus nähdä, minkälaista elämä on muualla. Enkä tarkoita näkymää uima-altaan viereltä. Muualla matkailu tuo perspektiiviä siihen, miksi jossain eletään erilailla ja tehdään toisenlaisia päätöksiä kuin meillä koti-Suomessa.

7. Tulevaisuus

Tämä vuosi on ollut pohjustusta ensi vuodelle. Tuleva vuosi tuo mukanaan paljon suuria muutoksia - nimittäin mikäli kaikki menee hyvin, meille syntyy ensi kesäkuussa vauva. Se tarkoittaa kokoaikaista Espoosta, työelämästä ja villistä vapaa-ajasta irrottautumista. Viimeinkin siirrän viimeisetkin muuttolaatikkoni Hollolaan, luovun Leppävaaran viikkoasunnosta ja rupean ihmettelemään, mitä se rauhallinen perhearki on. 

En vielä osaa kuvitella, minkälainen ensi vuodesta tulee - mutta tämä vuosi on luonut sille ainakin hyvän perustan.

Ei se mennyt niin

Näinhän sen kuuluisi mennä: opiskele nuorena itsellesi ammatti. Löydä sopiva työpaikka. Tapaa parikymppisenä unelmiesi puoliso. Muuta yhteen. Hanki koira. Osta omakotitalo. Mene naimisiin alle 3-kymppisenä ja hanki lapsia. Viihdy samassa työssä eläkeikään asti. Sitten odottele lapsenlapsien tuloa. Aina se ei mene näin.

Pari kuukautta sitten kävin keskustelua ystävän kanssa, jonka avioliitto oli hajonnut vuosien yhdessäolon jälkeen. Hän ihmetteli, kuinka toinen osapuoli voi vain kadota elämästä kaiken yhdessä koetun jälkeen. Keskustelun jälkeen jäin miettimään, kuinka paljon me oletamme, miten elämämme pitäisi mennä. Jokainen parisuhdehan oletetaan päättyvän yhteisiin eläkepäiviin. Jos elämä ei mene niin kuin "pitäisi", tulkitsemme, että olemme epäonnistuneet.

Jos elämää arvostellaan näin, minä olen epäonnistunut niin monessa asiassa. Olen opiskellut itselleni toisen ammatin, koska ensimmäinen ei ollutkaan sitä, mitä halusin tehdä koko loppuelämäni. En jäänyt nuoruuden ihastuksen kanssa elämään. Olen vaihtanut työpaikkaa olosuhteiden pakosta 7 vuoden välein. En ole naimisissa, omista omakotitaloa tai ole saanut lapsia. Sen sijaan elän kahdella paikkakunnalla, vietän viikonloput avomieheni kanssa ja arki-illat kimppakämpässä muualla. Ei lainkaan normaalia 38-vuotiaalta. Kaikista näistä epänormaaleista asioista huolimatta, olen todella tyytyväinen elämääni. Tuntuu siltä kuin kaikki olisi mennyt juuri niin kuin pitääkin. 

Kuinka moni henkilö onkaan onneton, koska hän tekee niin kuin "pitää"? Kuinka paljon maailmassa onkaan ihmisiä, jotka puurtavat epämiellyttävässä työpaikassa vain, koska sen vaihtaminen ei tulisi kuuloonkaan? Tai kuinka moni kituuttaa huonossa parisuhteessa? Tai kuinka paljon maailmassa on lapsia, jotka saavat toimivasta parisuhteesta väärän kuvan, koska heidän vanhempansa ovat yhdessä pakosta? 

Tämän oikeastaan halusin sanoa ystävälleni: se, että elämä ei mene niin kuin muilla, ei tarkoita etteikö elämä olisi hyvä. Ja se, että jokin asia päättyy, vaikka sen oletti jatkuvan, ei tarkoita sitä, että menneet vuodet olisivat olleet epäonnistuneita. Jokainen tehköön itse päätöksensä siitä, mikä on heille normaalia.  Ja jokainen itse määrittäköön, minkälaisesta elämästä he tulevat onnellisiksi - ei yhteiskunta tai toiset ihmiset. Tämä pätee niin sinuun itseesi kuin kadonneeseen aviomieheen. Jokaisella on oikeus tehdä omat päätöksensä.

Vähän aika sitten puhuimme mieheni kanssa siitä, pitäisikö mennä naimisiin. Kumpikin päätyi kysymykseen "Miksi?". Ai, siksikö, koska niin kuuluu tehdä? Vai, koska kaikki muutkin ovat? Emmekö voi muka muutoin sitoutua yhteen? Vai pitäisikö se tehdä vain hääjuhlien takia? Emme löytäneet tähän mitään hyvää vastausta. Joten kysyjille tiedoksi: emme suunnittele häitä. Asiat ovat hyvin juuri näin.

Roadtrippauksen alkeet

Heinä-elokuun vaihteessa tuli reissattua Keski-Eurooppaa ristiin rastiin autolla. Itse istuin kartturin paikalla ja yritin avittaa Googlen navikaattorin reittitulkinnoissa (välillä hyvin, välillä huonommin tuloksin) sekä keskityin maisemien ihasteluun. 

Rakastan roudtrippausta! Lapsuudessani vietin kesiä auton takapenkillä matkaten ympäri Suomea. Elimme karavaanarielämää ensin vaunun kanssa, myöhemmin asuntoautolla. Maisemat vaihtuivat auton ikkunasta, välillä pysähdyttiin extempore katsomaan nähtävyyksiä tai tutuille leirintäalueille lepäämään.

Parasta reissuissa on yllätykset kulman takana: koskaan et tiedä minkälainen nähtävyys, näköala tai kokemus seuraavan kulman takaa löytyy - sekä tietysti yhdessä vietetty aika läheisten kanssa. Mutta lupaavinkin reissu voi mennä pahasti pieleen, jos siihen ei ole valmistautunut kunnolla. Tässä aloittelijan vinkkejä roadtrippaamiseen ulkomailla:

1. Plan ahead
Ennen kuin hyppäät auton rattiin ja suuntaat reissulle, matkoja kannattaa suunnitella etukäteen. Kartalla matka voi näyttää lyhyeltä, mutta kun pistät navigaattoriin reittipisteet, ajotunnit voivatkin kasvaa hurjasti. Varsinkin Keski-Eurooppaa katkovat vuoret, joiden kiertäminen tai ylittäminen kasvattaa matka-aikaa rutkasti. 8 tunnin ajo joka päivä väsyttää kuskin, jonka olisi hyvä olla skarppina vieraassa maastossa, joten matkat kannattaa palastella sopivan lyhyiksi etapeiksi. Kannattaa myös jo etukäteen miettiä, haluatteko ajaa isoja valtateitä, joilla maisemat ovat tylsemmät, vaikka pikkuteitä, joilla näkee enemmän, mutta kulku on hitaampaa.

2. Navikoi
Kunnon navigaattori on oiva apu vierailla teillä. Monissa vuokra-autoissa tällainen tuleekin jo automaattisesti mukana - mutta vieraan navigaattorin opiskelu voi olla myös tuskaista reissussa. Kun ajat ruuhkassa satasta 5 kaistaista moottoritietä, todellakin haluat mahdollisemman selkeät ohjeet siitä, mikä kaista kannattaa ottaa ja minkä nimisestä liittymästä pitää erkaantua - muutoin vastassa saattaa olla 10 kilometrin extralenkki seuraavaan liittymään ja takaisin.

Itse olemme huomanneet, että jo pelkkä Google maps -navigointi puhelimen kautta toimii erinomaisesti. Ja kun lataat alueen kartat puhelimeen etukäteen, vältyt turhilta mobiilidatamaksuilta. Mukaan kannattaa ottaa oma kännykkäteline, jolla puhelimen saa näkyvälle paikalle kiinni ja sitä on helppo seurata. Mapsista voit myös valita haluatko vältellä valtateitä, tietulleja tai lauttoja.

3. Eväät - eväät - ja eväät
Yleisin roadtripin epäonnistumisen vaaranpaikka on se hetki, kun matkaajien edellisestä ruokailusta on liikaa aikaa, verensokeri laskee ja väsymys painaa. Silloin hermot kanssamatkustajiin menee helpommin ja skarppius tiellä ei ole parhaimmillaan. Siksi mukana on hyvä pitää pientä syötävää, jota ottaa esiin silloin tällöin tai pysähtyä välillä jaloittelemaan ja pitämään lounastaukoa kauniille näköalapaikoille.

Meillä Googlen navigaattori on ollut paras apu myös lounaspaikan etsintään. Kun reittivalikkoon syötää "Hae matkan varrelta" ja "Ravintolat", mapsi näyttää matkan varrelta löytyvät ravintolat ja kuinka monta minuuttia extramatkaa se tuo reissuun. Pahimman nälän yllättäessä me olemme etsineet ulkomailla lähimmän Burger Kingin. Vaikka hampurilaispaikka onkin aika tylsä valinta, Burger Kingejä löytyy melkein joka maasta teiden varsilta ja ruokavaihtoehtoa ei tarvitse kauaa empiä, kun vaihtoehdot ovat aina samat. Lisäksi nykyään lähes kaikista Burger Kingeistä löytyy tilausautomaatti - joten ulkomailla maissa, joissa englantia ei pahemmin osata, tilauksen saa tehtyä helposti ilman kielimuuria.

4. Kieli haltuun
Ennen kuin lähtee matkaan on hyvä opiskella kohdemaan perussanasto vähintään "kiitoksesta" numeroihin. Vaikka kuinka yritän painaa mieleen sanoja, minulla menee kuitenkin aina sekaisin missä maassa sanotaa "Grazie" ja missä "Gracias" - joten yleensä mumisen jotain tältä väliltä. Kännykän Google Translate-sovellus selvittää kieliongelmat missä vain. Kännykkään voi myös ladata kohdemaan kielet valmiiksi, joten et tarvitse nettiä.
Ravintolan menynkin saat käännettyä kätevästi Google Translaten kameratoiminnalla: ota vain kuvaa tekstistä ja sovellus kääntää tekstit suoraan kuvaan päälle. Todella elämää helpottavaa, kun mieli ei tee burgereita ja ette tarjoilijan kanssa löydä yhteistä kieltä!

5. Hyödynnä vessatauot
Käy vessassa AINA kun mahdollista - AINA! Koskaan et voi tietää, milloin vastaan tulee seuraava kunnollinen vessa. Joskus on pakko turvautua puskapissaan, joten paperia on hyvä kantaa mukana - mutta joskus esim. kun matkaat Italian maaseudulla, josta löytyy vain aavaa peltoa ja perässä kulkee hitaasti etenevä letka muita autoilijoita, puskaakaan ei ole mahdollisuus. Siksi kannattaa hyödyntää jokainen huoltoasema, ravintola tai levähdyspaikka, josta vain löytyy wc.

6. Pysähdy ja ihastele
Kiire vie roadtrippaamisesta ilon. Jos näette matkan varrella jotain hienoa, pysähtykää, ihastelkaa, pitäkää taukoa. Kuskikin jaksaa paremmin, kun hän saa välillä katsella nähtäviä tien sijaan. Jos vain kiiruhdatte paikasta A paikkaan B, menetätte kaiken näkemisenarvoisen matkan varrelta. Tämä pätee niin matkusteluun kuin elämään itseensä. Nauttikaa matkasta!

Kesken

Anna, kun kerron hullusta elämästäni.

Pariin vuoteen en ole osannut suunnitella elämääni pitkäkestoisesti. Pyrin ottamaan kaikki vastaantulevat käänteet vastaan innokkaalla positivismilla jäämättä murehtimaan turhaan menetyksiä tai vastoinkäymisiä. Aina, kun alan stressaamaan jotain turhanpäiväistä, otan käyttöön ajatuksen siitä, mitä jos nyt menettäisin muistini, mitä murheita jäisi jäljelle. Terveys- ja rahaongelmat sekä huoli läheisistä jäisi, mutta kaikki muu päänsisäinen murhe katoaisi tuulena ilmaan. Turha siis murehtia sitä, miten asiat voisivat olla. Tärkeintä on konkreettiset asiat. Tämän myötä olen siis antanut asioiden tulla vastaan sellaisena kuin ne tulevat. Ja oi, minkälainen vuosi tämä tähän asti onkaan ollut.

Alkuvuodesta kamppailin työpaineiden kanssa. Sitä mukaan kun sain suunnitelmia vuodelle 2019 aikaiseksi, asiat muuttuivat ja kaikki piti aloittaa uudestaan. Alkuvuosi toi myös uusia mielenkiintoisia haasteita, kun minut nostettiin pikkutiimini esimieheksi. Työnantajalle tuo roolin muutos oli varmasti vain välttämätön liike vastuukuvioissa, mutta itse pidin sitä etappina urakehitykselle. Olinhan kaivannut jotain muutosta työelämääni.

Helmikuussa muutimme vihdoinkin poikaystäväni kanssa yhteen ja muuttokuorma kärräsi suurimman osa tavaroistani Hollolaan. Leppävaaraan jäi edelleen työviikkoja varten kaupunkiasunto, jonka jaoin kämppiksen kanssa, mutta tästä lähtien "kotini" oli Päijät-Hämeessä. Vaikka muutto olikin odotettu ja riemua täynnä, samaan aikaan surin eroa pikkukoirasta. Pääsääntöinen Hollolassa asuminen tarkoitti sitä, etten voinut enää pitää koiraa pitkiä viikonloppuja ja etäpäiviä.

Maaliskuu toi suuria uutisia. Työpaikkani YT:t loppuivat siihen, että sain lähteä. Vaikka työkaverini surivatkin lähtöäni, itse ajattelin vain, että tämäpä mahdollisuus päästä tekemään jotain muuta. YT-päätöstilaisuudessa huomasin olevani ainut hymyilevä henkilö - ja 2 kuukauden palkallinen, työvelvoiteton irtisanomisaika tuli tarpeeseen rankan kevään jälkeen.

2 kuukautta kulki vauhdilla. Selailin työpaikkailmoituksia, mutta mitään kiinnostavaa ei tuntunut löytyvän. Ajankuluksi auttelin ystäviä uuden yrityksensä pystyyn pistämisessä sekä tapasin kavereita. Toukokuun lopulla lykästi: 1. työhakemus, jonka olin lähettänyt ulos poiki haastatteluihin ja lopulta uuteen työpaikkaan.

Olin päässyt unelmatyöpaikkaani - mutta samaan aikaan elämäni oli pyörryksissä. 2 viikkoa Yt-irtisanomispäätöksen jälkeen sain tietää olevani raskaana. Tieto oli todellakin hämmentävä, koska minulle oli koko pienen elämäni toitotettu, että "tässä iässä" raskaaksi tuleminen on sitten "todella vaikeata" ja siitä oli vain kuukausi, kun olimme poikaystävän kanssa päättäneet luopua ehkäisystä sen enempää asiaa ajattelematta. Samalla viikolla, kun aloitin uudessa työpaikassa, kävin naistenklinikalla toteamassa keskenmenon 11. raskausviikolla. Elämäni oli siis todella pyörryksissä.

Keskenmeno ei tullut yllätyksenä. Sitä oli enteillyt 3 viikon oireilu. Jollekin, joka olisi suunnitellut raskautta pitkään, se olisi varmasti ollut suuri shokki - mutta itse olin asennoitunut koko raskauteen niin, että uskoin kaiken todeksi vasta, kun näkisin sykkeen ultrassa. Siihen ei koskaan päästy. En siis koskaan ehtinyt suunnittelemaan vauvaelämää, joten asia oli vain yksi yllätyksellinen käänne lisää tässä vuodessa.

Se, miksi haluan kertoa tästä on, koska minua häiritsee ihmisten asenne. Joka 3. nainen kokee keskenmenon ja 15% raskauksista päätyy siihen, mutta silti ihmiset käyttäytyvät niin, etteikö niitä muka tapahtuisi. Keskenmenoista pitäisi hiljetä ja häpeillen pitää salaisuutena. Hiljeneminen pitää yllä myyttiä siitä, että se olisi harvinaista - ja kun tämä sitten osuukin kohdalle, sitä helposti alkaa kuvittelemaan, että olen jotenkin huonompi ihminen. Totuus kuitenkin on, että yksittäinen keskenmeno tarkoittaa vain sitä, että tämä yksilö ei vain ollut valmis syntymään.

Tulevaisuuden suunnitelmista en osaa sanoa yhtään mitään, mutta tämän osaan kertoa: tämä vuosi on vielä kesken. Mitä vain voi vielä tapahtua.