Töissä

Neljän ja puolen kuukauden tauon jälkeen olen taas töissä. Töihin paluun suurin shokki on ollut se, että pitää taas totutella nousemaan 7.30, eikä voi vaan kääntää kylkeä, kun mies lähtee töihin.

Väistämättä uudessa työpaikassa herää kysymyksiä. Näin minulla:

Apua, mitä mä laitan päälle!??

Se mitä laittaa päälleen ensimmäisenä päivänä määrittää sen, minkälaisen ensivaikutelman kanssatyöntekijät sinusta saavat. Jos alipukeudut, olet hulttio. Jos ylipukeudut, olet snobi.

Eräs työkaverini sanoi entisestä työpaikastani, että se on ainut paikka, missä ihmiset saattoivat tulla töihin vaikka yöpuvussa eikä kukaan sanonut mitään. Samaisessa työpaikassa kävin kesällä töissä punaisissa minishortseissa ja verkkosukkahousuissa (koska en kehdannut pitää minishortseja ilman sukkiksi ). Syy tähän oli se, että työhuoneessamme oli lähes 30 astetta lämmintä, joten piti keksiä innovatiivisia tapoja pukeutua mahdollisimman vähiin vaatteisiin, niin että päällä on kuitenkin jotain. Valitettavasti – ja onneksi – monessa työpaikassa on pukukoodit – sekä parempi ilmastointi.

Onneksi olin työhaastattelussa tarkkasilmäisenä pannut merkille mitä kelläkin oli päällä, joten osasin pukeutua suht asiallisesti. Täytyy vain vielä miettiä milloin uskallan laittaa päälleni sen 50-luvun vintage-mekon, jonka olin hankkinut työvaatevarastooni…

Kuka sä oot?

Puolessatoista viikossa olen tavannut noin 100 henkeä, joista muistan nimeltä noin 5. Saman ajan olen kulkenut työpaikan käytäviä käsi ojossa ja kätellyt kaikki vastaantulijat, niin siivoojista talon vieraisiin, kun en ole tiennyt kuka on tarpeeksi tärkeä ja tarpeellinen tutustuttavaksi. Enää en kehtaa kahvitauolla sanoa vierellä istuvalle ”Ollaanko me jo tavattu?”, koska todennäköisesti olemme – jo kolmesti – mutta en vain muista häntä.

Mistä täällä saa kahvia?

Joskus kello kahden aikoihin se iskee: mahdoton väsymys yhdistettynä hermostuneeseen tytinään. Äkkiä kahvia!! Mutta mistä sitä saa? Epätoivoisen tiedustelureissun tuloksena sain tietää, että minun osastollani kukaan ei juo kahvia ja mikäli haluan sitä, minun on haettava sitä toisesta talosta (!!) ala-aulan maksuautomaatista tai toiselta osastolta. Nyt joka aamu käyn sisäistä kamppailua siitä yritänkö olla ilman kahvia vai lähdenkö naapuritalon ala-aulaan (jonka kahvi on hyvää, mutta automaattiannokset kovin pieniä – kahvi on juotu ennen kuin pääsen takaisin työpisteelleni) tai toiselle osastolle (jossa pariin kertaan olen käynyt toteamassa, ettei kukaan ole edes keittänyt pannullista).

Ajan kanssa varmasti löydän uusia kysymyksiä - ja vastauksia -, opin tunnistamaan ihmisiä ja pärjään ilman kahvia (Niin varmaan!). Ajan kanssa tästäkin työpaikasta tulee varmasti tuttu ja turvallinen, mutta sitä ennen olen yhtenä kysymysmerkkinä.