En ole se tyyppi

Voi olla, ettet tunne minua.

En ole se tyyppi, joka käy kirkossa ja tykkää puhua uskonnosta. En tuputa mitään muille tai odota heiltä vastakaikua ajatuksiini. En ole se tyyppi, joka lähtee rasisminvastaiseen mielenosoitukseen, seisoo kylttikädessä marsseilla tai jakaa aateprofiilikuvaa sosiaalisessa mediassa aina, kun uusi somekohu nousee. En ole se tyyppi, joka äänestää kunnallisvaaleissa, tai eduskuntavaaleissa, tai europarlamenttivaaleissa - vain koska aikuisen kuuluu äänestää.

En ole myöskään se tyyppi, joka miettii, missä asennossa wc-paperirullan kuuluu olla tai mikä on täydellinen kohta puristaa hammastahnatuubia. Enkä ole se tyyppi, jolle on tärkeää että astianpesukoneessa asiat on aseteltu oikein. En ota kantaa hillo- ja mantelimassalaskiaispullakeskusteluun tai mieti käyttääkö vihta- tai vasta-sanaa.

En halua olla se tyyppi, jolla on 2,5 lasta, omakotitalo ja koira tai, jonka elämän ainut suuri saavutus on lapsen hankkiminen. En halua olla se tyyppi, joka tekee samaa työtä koko ikänsä - tai joka pysyy puolisonsa kanssa vain, koska ei viitsi erota.

En ole se tyyppi, joka katsoo The Voice of Finlandia tai uutisia tai Linnan juhlia. En vedä lakanoita, käytä huuhteluainetta tai silitä kauluspaitoja. En käy kuntosalilla tai vahdi puntaria. Enkä ole se tyyppi, joka jaksaa koko ajan välittää - tai nauraa jokaiselle vitsille.

En ole se tyyppi. Nyt, kun tiedät tämän, älä anna sen, mitä en ole, johtaa sinua harhaan siinä, mitä olen.

Kaikki me ollaan erehtyväisiä

Oletko koskaan tehnyt isoa virhettä? Sellaista joka jää vaivaamaan mieltä vuositolkulla? Mitä, jos se jäisi muidenkin mieleen – ja he jaksaisivat ivata ja pilkata sinua siitä vuosi toisensa jälkeen? Internet täyttyisi pilkkakuvista ja ihmiset avoimesti herjaisivat sinua keskustelupalstoilla. Eikö tuntuisi pahalta?

VR:n kyydissä
(ja se ei tarkoita virtuaalitodellisuutta)

Miltä tuntuisi erehtyä ja joutua vuositolkulla pilkan kohteeksi? Kysykää VR:n johdolta tai Länsimetron rakentajilta. Viime aikoina internet on täyttynyt pilailu-meemeistä, kun länsimetro ei valmistunutkaan elokuussa 2016 – eikä edes tammikuussa 2017. Ymmärrättävästi ihmisten elämä on mennyt pilalle, kun he eivät pääsekään huristelemaan oranssilla metrolla työpaikalleen – ja Pääkaupunkiseudun liikenne on mennyt sekaisin, kun HSL on joutunut uudelleenjärjestelemään julkisen liikenteensä. Ihmiset ovat raivoissaan. Se, että minä joudun seisomaan vartin täpötäydessä bussissa työmatkalla on tietenkin Länsimetron rakentajien vika.

Myös VR raivostuttaa säännöllisesti. Milloin on lehtiä raiteilla, vaihteet jäässä tai ruuhkaa asemalla. Kun lipunmyyntijärjestelmä ei toimi ja joudun ostamaan lipun junasta tai vuoro on myöhässä ja myöhästyn palaverista, se on VR:n syy. Sekä Länsimetroa että VR:ää rahoitetaan minun verovaroillani, joten miten ne kehtaavat mokata! Näitä organisaatioita on helppo haukkua ja herjata julkisesti, koska ne ovat kasvottomia valtion laitoksia.

Mutta ajattele sitä VR:n junankuljettajaa, joka kohdalle myöhästyminen osui. Tai sitä Länsimetron insinööriä, jonka laskelmat eivät menneetkään oikein. Luuletko, että he tarkoituksella tekivät väärin? Luuletko, että kun se junankuljetta aamulla kömpi töihinsä, hän oli jo päättänyt, että tänään myöhästytään ja laitetaan ne työmatkalaiset vähän hikoilemaan? Tai luuletko, että se Länsimetron insinööri tarkoituksella viivästytti metron valmistumista, koska ”se metron rakentaminen on vaan niin kivaa”? Tuskin. Kaikki ihmiset erehtyvät joskus  – niin organisaatiotkin.

Antakaa jo olla. Antakaa anteeksi.

Koiran elämää

Talouteemme muutti elokuussa nelijalkainen kalusteiden purija - nimittäin nyt jo melkein 4 kuukautinen lapinkoiranpentu. Sen nimi on Pii. Sukupuolineutraalista nimestä huolimatta, se on tyttö. Vähän niin kuin lasten kohdalla, sitä kuvittelee, ettei se koira nyt elämää kauheasti muuta. Little did we know! Näin koira muuttaa elämää:

Nimeni on Pii.

Joka taskussa koirannameja ja kakkapusseja

On oikeastaan huojentavaa tietää, että jos nyt jumahtaisin kotimatkajunaan välille Rautatieasema-Pasila 7 tunniksi, minä pärjäisin. Olisihan minulla niitä kana-riisi-koirannameja joka taskussa huikopalaksi ja hädät voisi vetästä siihen kakkapussiin.

Sisustustyyli on askeettinen

Koiranpennun muuttaessa asuntoon, siitä riisutaan kaikki kiva: sisustusesineet, kasvit, lehtikorit ja eteisestä kengät. Johdot täytyy piilottaa jonnekin minne pikku-naskalihampaat eivät yletä. Alkuvaiheessa pissa saattaa tulla ihan mihin vain - mutta mieluiten tietysti siihen pehmoiselle matolle, josta saa tukevan asennon jaloille - joten hienoja mattoja ei kannata pitää esillä. Harva huonekasvi on koiralle terveellinen, joten nekin pitää ripustaa yli kiipeilykorkeuden. Lopulta lattialla on vain kauhea pino koiran leluja ja sanomalehtiä.

Pelkkiä kakka-pissa-juttuja

Tällaista keskustelua meillä käydään päivittäin:

Minä: Milloin kävitte viimeksi ulkona?

J: Neljän maissa.

Minä: Tuliko kakka ja pissa?

J: Tuli kakka, mutta se oli aika löysää.

Minä: Ok. Käyn pissalla kuudelta.

Kyllä, parisuhde kukoistaa!

Pysy valppaana

Mitä se nyt syö? Miksi se on noin hiljaa? Taasko se syö sohvan jalkaa? En kai jättänyt mitään lattialle? Pienen koiran kanssa täytyy olla koko ajan valppaana. Se on vain yksi silmänräpäys, kun se on syönyt jotain vaarallista, tuhonnut jotain arvokasta taikka pissannut sohvalle. Sitä oppii kasvattamaan silmät takaraivoonkin. Ja lopulta on niin valppaana, että työpaikallakin hätkähtelee lattialle putoilevista esineistä.

Herätys klo 2.30, 4.30 ja 7.00

Tiesittekö, että pieni koira käy pissalla KAHDEN TUNNIN VÄLEIN?!! Minä en tiennyt. Ensimmäisinä viikkoina kiidätimme pennun ulos tuon parin tunnin välein, jotta se oppisi sisäsiistiksi. MYÖS YÖLLÄ. Haasteita aiheuttivat kaupunkimiljöö, josta sopivaa pissattamispaikkaa oli vaikea löytää aralle pennulle ja ankeat naapurit, joiden mielestä ei ollut ok pissattaa pientä koiraa sisäpihalla. Onneksi koiran kasvaessa sen ulkoilutiheys on harventunut ja nyt toiletiksi kelpaa pienenpikin nurmikon nurkka tien varressa. Ja 3 kk iässä se oli jo sisäsiisti :)

Ennen kaikkea, vaikka pentu on tuonut elämäämme uusia haasteita, silti se jaksaa ihastuttaa jokapäiväisellä olemuksellaan. Jopa silloin, kun se aamuisella tervehdyksellään tuhosi design-sukkahousuni.

Meidän pikku-karvatassun elämää voi seurata Facebookissa: www.facebook.com/piikoiranelama

Kun pöly laskeutuu…

Seurustelun kutkuttavinta aikaa on se alkuhuuma, kun tutustuu toiseen ihmiseen. Kaikki hänessä on ihmeellistä ja ihanaa. Voisit vain tuijotella häntä tunti tolkulla silmiin ja hengitellä samaa ilmaa. Kaikki ajatuksenne tuntuvat kulkevan yhteistä rataa ja tulevaisuutenne on tähtiin kirjoitettu morseaakkosin.

Sitten tapahtuu niin kuin kaikissa suhteissa. Huomaat seurustekumppanissasi vikoja. Hän ei ehkä ole maailman ahkerin siivooja. Tai hän toistelee outoja lauseita. Tai kiihtyy autolla ajaessaan. Tai napostelee salaa karkkeja, kun vain silmä välttää.* Nämä eivät välttämättä ole suuria asioita - mutta ne kertovat yhdestä asiasta. Se rakkaus, joka leijui ilmassa, on laskeutunut.

Sama voi käydä toisinkin päin: kumppanisi alkaa huomautella sinulle omista huonoista puolistasi. Kuinka voisit liikkua enemmän… Tutustua enemmän uusiin tuttavuuksiin… tai viettää enemmän aikaa ulkona. Ette enää viestittele joka päivä kuulumisistanne - tai lähettele sydämillä täytettyjä viestejä kesken työpäivän. Kumppaniasi alkaa kiinnostamaan enemmän ne vanhat kaverit, joita hänellä oli ennen sinua, ja sinä priorisoit harrastuksesi ennen treffejä.

On sydäntä riipaisevaa nähdä, ettei olekaan enää toisen elämän keskipiste, mutta näinhän sen kuuluu mennä. Jossain vaiheessa rakkaus arkipäiväistyy. Toisesta tulee itsestään selvä osa omaa elämää. Mieleen palaa ne muut asiat, joista ennen kiinnostui.

Kun pöly on laskeutunut ilmasta, se hakeutuu nurkkiin ja sängyn alle. Sen voi joko lakaista pois tai nauttia niistä hippusista, jotka löytyvät sieltä täältä: välittävästä katseesta, käden hipaisusta, pienestä hymystä tai kauniista eleestä. Kun on nähnyt minkälainen on huono parisuhde, sitä arvostaa näitä pieniä asioita - ja ymmärtää, että myös ne toisen huonot puolet voivat olla osa isompaa, parempaa kokonaisuutta. Ja aika ajoin pöly nousee taas ilmaan ja saa sydämen lepattamaan...

*Esimerkit eivät liity todellisiin tilanteisiin.

Hyvän johtamisen alkeet, osa 2

Helmikuussa kuvittelin meneväni Johtajuus media-alalla -kurssilla, jossa käsiteltäisiin media-alan lainalaisuuksia ja johtajuuden haasteita nyky-yhteiskunnassa, mutta päädyinkin kurssille syvään itsetutkiskeluun. Tiistai- ja torstai-iltani eivät täyttyneetkään teoriapitoisista kalvosulkeisista vaan opettelimme johtamaan itseämme hyvin käytännön läheisesti. Tämä laukaisi minussa sekä ikäkriisin, että tulevaisuuden ahdistuksen. Mutta myös opin paljon:

Oppi 1: Kerro unelmistasi

Minulla on ollut pitkään haave. Haluan johtajaksi. Kukaan vain ei ole tullut pyytämään minua niihin hommiin. Tämä voi johtua siitä, etten ole haaveistani kenellekkään kertonut eikä ajatusten luku kuulu rekrytoijien hommiin. Kurssilta opin, että unelmat pitää sanoa ääneen. Jos niistä ei kerro muille, ei kukaan voi niiden toteuttamisessakaan auttaa. Sama pätee paljon arkisimpiinkin haaveisiin. Jos haaveilet syntymäpäivälahjaksi Guccin punaista nahka-käsilaukkua, paras antaa puolisollesi tarkat kuvaukset toiveesta. Muutoin hän tuo sinulle taas lahjaksi sen hierontalahjakortin.

Oppi 2: Hyvä johtajuus ei ole tutkinnosta kiinni

Toinen syy, miksi minusta ei ole johtajaa vielä tullut, on se etten ole johtajan paikkoja hakenut. Olen kokoajan ajatellut, että en ole tarpeeksi kokenut, koulutettu..  tai vanha. Totuus on ettei hyvä johtajuus ole iästä, koulutuksesta tai tutkinnosta kiinni. Jotkut ovat hyviä johtajia luonnostaan, toisten täytyy harjoitella enemmän. Hyvä johtaja osaa kuunnella alaisiaan, näyttää suuntaa, inspiroi sekä kannustaa hyviin tuloksiin – ja tiedän pystyväni ainakin tähän. Muut nippelitiedot oppii matkalla.

Oppi 3: Kerro ongelmistasi

Ongelmiin pätee sama asia kuin haaveisiin. Jos et kerro niistä, kukaan ei voi auttaa niiden ratkomisessa. Kun erosin avopuolisostani kolme vuotta sitten ja kerroin erosta ystävilleni, en voinut uskoa kuinka paljon tukea sain. Ennen kuin ehdin edes pyytää apua, hyvät ystävät tarjoutuivat muuttoavuksi, järjestivät pakettiauton ja kantoivat painavan pesukoneeni vanhasta asunnosta pois. Yksin en olisi kyennyt siihen mitenkään. Ei kukaan suoriudu isojen organisaatioiden johtamisestakaan yksin. Hyvä johtaja haalii alaisiksiin asiantuntevia ammattilaisia – ja jos hän on onnekas, hänen lähipiiristään löytyy hyviä ystäviä tueksi.

Oppi 4: Suunnittele tulevaisuutesi

Ikäkriisini sai alkunsa, kun meitä kurssilaisia pyydettiin aikatauluttamaan seuraavat 3 vuotta elämästämme. Yhtäkkiä tajusin kuinka rajallista elämämme on. Ihan kohta täytän 35 – ja se on jo puolet 70:stä. Jos aion toteuttaa elämäni aikana kaikki haaveilemani asiat – kohta tulee kiire. Ahdistuneena kirjasin välietappeja seuraavalle 3 vuodelle kuukausi kerrallaan: uratoiveita, perhehaaveita, harrastuksia… 3 vuotta tuntui olevan ikuisuuden päässä, mutta kuitenkin ihan kulman takana. Miten ihmeessä ehtisin toteuttaa kaikki tavoittelemisenarvoiset asiat? Suunnitelmakalenterin tarkoitus on luoda konkretiaa haaveille. Moni unelma jää toteuttamatta, koska aikataulu sille on ”sitten joskus”. Kun haaveen on kirjannut kalenteriin, ajankohdan lähestyessä tietää, että nyt pitää toimia.

Oman kalenterini marraskuulla 2016 lukee ”koulusta valmistuminen”. Ja ne sitä seuraavat unelmat … kerron niistä ehkä lisää myöhemmin.

Hyvän johtamisen alkeet, osa 1

Minkälainen on hyvä johtaja? Tähänhän on helppo latoa adjektiiveja. Kannustava. Rehellinen. Avoin. Tasapuolinen. Luottavainen. Työntekijöiden puolia pitävä. Jokainen tietää minkälaisen esimiehen haluaisi – mutta kuinka sellainen ollaan, on eri asia.

Viimeisen 9 kuukauden ajan en ole ehtinyt kirjoittaa Karamellimaailmaa niin paljon kuin olisin halunnut, koska opiskelen. Syyskuussa aloitin opinnot Metropoliassa Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon medianomiksi. Minusta tulee siis isona mediatuottaja. Nyt viimeiset 2 kuukautta olen käynyt Johtajuus-kurssia, jonka ansioista olen ajatellut johtajuutta eri näkökulmasta. Tässä siis jotain päässäni pyörineitä aatoksia.

Ihminen viihtyy työssään, jos häneen suhtaudutaan myönteisesti, hän innostuu työstään, ihmissuhteet työssä ovat kohdillaan, hän saa työstä merkitystä elämäänsä ja tuntee aikaansaamisen iloa.

Yllä mainitut ajatukset ovat omia muistiinpanojani Saku Tuomisen Työkirjasta, joka esiteltiin Johtajuus-kurssilla. Kun ihminen viihtyy työssään, hän antaa täyden panostuksensa työnantajalle ja edistää tämän menestymistä. Mitä sitten, jos työntekijä ei viihdy työssään? Ja mitä pitäisi tehdä, jos esimerkiksi kehityskeskustelussa työntekijä kertoo ainoaksi tavoitteekseen päästä eläkkeelle tai käytäväkeskusteluissa kritisoi jatkuvasti johdon päätöksiä? Tällöinhän on selvää, että pidemmän päälle työntekijää ei kiinnosta työssä kehittyminen, yhteiset tavoitteet tai yrityksen menestys. Onko siitä haittaa?

Jukka Jalonen kirjoittaa Menestyksen pelikirjassa (myös kurssilla esitelty) kutakuinkin seuraavasti: Joukkue on osionsa summa. Se on yhtä heikko kuin sen heikoin lenkki. Toisin sanoen, jos yksikin työntekijä latistaa työmotivaatiota tai -tehoa, se vaikuttaa kaikkiin. Pahimmassa tapauksessa koko yrityksen potentiaali laskee. Olisi siis tärkeää, että jokainen työorganisaation osa saataisiin motivoitua mukaan. Jalonen kuvaa hyvää johtajuutta suurinpiirtein näin:

Hyvä johtaja saa ryhmän toimimaan ja valitsee oikeat tyypit oikeisiin rooleihin. Hän antaa rajat ja arvostusta.

Ari Rämö sanoo lähes saman asian kirjassa Yksinkertaista johtamista arvostaen tähän tyyliin:

Kannusta ja kehu. Arvostamalla päästään parempiin tuloksiin kuin arvostelulla.

Yrityksen heikoinkin lenkki voidaan saada tuottamaan hyvää tulosta, kun hänelle annetaan arvostusta. Ja ennen kaikkea hänet voidaan saada viihtymään työssään. Tämä ei tarkoita sitä, että henkilöä pitäisi kehua joka sähköpostin lähettämisestä tai töihin saapumisesta, vaan että häneen luotetaan, häntä kuunnellaan, hänen parhaat puolensa tiedostetaan ja hänen mielipiteilleen annetaan arvoa.

Teoriassahan tuo kuulostaa helpolta. Sen kun arvostat työntekijöitäsi, niin olet hyvä johtaja. Mutta miten taiteilla vaikeasti käsiteltävien työntekijöiden, yritysten tulostavoitteiden ja muuttuvien strategioiden valtameressä? Miten selättää kiire, hankalat henkilökemiat ja epäselvät työprosessit? Tai miten pitää pinna, kun alainen tulee kymmenettä kertaa valittamaan samasta asiasta?

Tähän minulla on vain Gandhin opetuksiin perustuva ohjenuora (Keshavan Nair, Johtamisen suuri haaste):

Johtaminen on elämäntapa. Se vaatii rohkeutta, mutta rohkea elämä on elämisen arvoista.

Eikä pitkästä pinnastakaan ole haittaa.

Katkera ämmä

Viime aikoina mediassa on ollut paljon puhetta siitä, kuinka naiset puhuvat pahaa puolisoistaan. Naisten puhe on huomattavasti ilkeäsävyisempää kuin miesten. Rohkenipa jopa yksi työkavereistani väittää, etteivät miehet koskaan puhu pahaa vaimoistaan kavereilleen. Mistä näitä ilkeitä ämmiä sitten syntyy?

Tässä yksi tosielämän esimerkki:

Nainen kompasteli olohuoneen lattialla lojuviin muovipusseihin, joissa mies säilöi tavaroitaan. Ne eivät myöskään olleen kovin kaunis sisustuselementti. Imuroidessa ne piti nostaa sivuun, mutta niitä ei voinut missään nimessä siirtää muualle - muutoin mies ei löytäisi niitä, kun olisi tarve. Nainen ehdotti, josko pusseille löytyisi jokin toinen säilytyspaikka. Mies lupasi tehdä asialle jotain. 

Kun 4 viikkoa myöhemmin nainen taas kerran kompastui lattialla lojuviin muovipusseihin, hän päätti muistuttaa miestä asiasta. Vastaukseksi hän sai vain kommentin, ettei tarvitse nalkuttaa koko ajan. Kun nainen tapasi ystävänsä, hän sanoi tälle “... se on niin laiska, ettei se saa edes tavaroita kerättyä olohuoneen lattialta.” Naisesta oli tullut ilkeä ämmä.

Jos mies ei kuuntele, nainen etsii jonkun, joka kuuntelee - ja usein tämä on ystävä. Kun samantapaisia asioita kertyy iso lista, ilkeästä ämmästä muodostuu katkera ämmä. Sama kuvio voi tapahtua missä suhteessa tahansa, oli se sitten työ-, parisuhde- tai perhe.

Työympyröissä törmäsin kerran tilanteeseen, jossa kollega kuittasi työkaverinsa valituksen sanoilla "se nyt valittaa aina". Mielessäni näin taas yhden katkeran ämmän syntyvän. Kun henkilön valitukset sivuutetaan kerta toisensa jälkeen, ihminen katkeroituu. Katkera ihminen ei ole kovin hyvä työntekijä - puoliso - tai perheenjäsen.

Tämä katkera ämmä taannoin otti ja lähti parisuhteesta. Toki taustalla oli muutakin kuin lattialla lojuvat muovipussit, mutta suurin osa niistä asioista olisi voitu ratkoa kommunikoinnilla. Hyvät ihmiset, jos haluatte pitää kiinni puolisoistanne, työkavereistanne tai perheenne jäsenistä - ottakaa valitukset tosissaan, kommunikoikaa ja kuunnelkaa. Valituksen takana on nimittäin usein oikea asia.

Nykyään minä teen kaikkeni, jotta minusta ei tule enää katkeraa ämmää.