Kun kaikki hajoaa palasiksi ja unelmat murenevat – jäljelle
jää vain variseva raunio. Kaikki toivo tuntuu menneen eikä sitä näy enää
horisontissa. Tällöin alkaa rakennustyö.
Kuinka ihminen kootaan? Ensin katsotaan, mitä tuhosta jää
jäljelle. Mitä kappaleita, unelmia, tavoitteita ja muistoja? Mitä koettua ja
kokematta jäämätöntä? Jokaista palaa tarkastellaan. Ovatko ne vielä
käytettävissä? Kannattaako ne heittää pois? Vai säilöä nurkkaan odottamaan
parempia päiviä? Joukosta erotellaan särki menneet unelmat, korjaamattomat suunnitelmat
ja turhaksi käyneet muistot. Tuhkat ja murut heitetään pois, koska niistä ei
ole enää rakennusainesta.
Sitten aloitetaan sovittamistyö. Sopiiko palat enää
raunioihin? Ovatko unelmat ja haaveet enää oikean muotoisia ja kokoisia,
toteutettavissa olevia? Mitä hyljätään vain sen takia, että perusta ei ole
tarpeeksi vankka – tai rakennusaine tarpeeksi luja. Pikku hiljaa palat löytävät
paikkansa – toiset roskakorista, toiset rakennelmaan liitettävissä.
Jäljellä on enää viimeinen vaihe: tyhjien kolojen paikkaus.
Mistä löytyy tilke raoille, säröille ja rikkoutuneille unelmille? Millä saadaan
rakennelma tuntumaan taas kokonaiselta? Jokaista palaa ei välttämättä löydy
ihan heti – siksi keskeneräisen tekeleen kanssa täytyy elää jonkin aikaa.
Välillä tuuli, muistot, yhdessä koetut asiat, varisuttavat rakennelmaa lisää –
mutta se pysyy silti pystyssä. Ja ajan kanssa – kyllä siitä vielä rakentuu
oikea, uusi elämä.
-- -
Saattaa päältäpäin näyttää siltä, että kaikki on jo kunnossa
- nauran, nautin ja hymyilen – mutta todellisuudessa rakennustyö on vielä
kesken. Oma rakennelmani horjuu joka toinen päivä ja joka toinen päivä löydän
siihen uusia rakennusaineita. Kiitos ystävät, kun jaksatte kysyä, kuinka minä voin,
sekä toimia rakennustyömiehinä. Toivottavasti jonain päivänä pystyn tekemään
teille vastapalveluksen - vaikka vain tuomalla laastia elämäänne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti