Näillä suuntaamme syksyyn - lastenvaatepäivitys

Taaperon vanhempana tutustuin ensimmäistä kertaa käsitteeseen "välikausivaate". Mitä ihmettä se on? Lastenvaatekauppojen rekit hytkyvät softshellejä, fleecekerrastoja ja kuorivaatteita ja jotenkin minun pitäisi vain tietää, mitä niistä pitää pukea lapsen päälle tietyllä säällä. Viime kevään ja kesän pärjäsimme lapsen kanssa hyvin yksinkertaisella pukeutumisella - koska emme ulkoile huonolla säällä - mutta nyt, kun lapsi aloittaa päiväkodin, yhtäkkiä pitää varautua siihen, että vaatetta on kaikille keleille. Aikamoisen hiustenhalkomisen ja pään pyörittelyn jälkeen päädyimme näihin:

Softsell-, kuori- vai välikausihaalari

Syksyvaatetusta nettishoppaillessa olin jo lisännyt softshell-haalarin ostoskoriin, kunnes mieheni informoi, että softshell-materiaali on muuten yksi suurimmista mikromuovin levittäjistä vaateteollisuudessa. Ihan kuin lapsen vaatteiden pähkiminen ei olisi tarpeeksi vaikeaa, sitten pitää vielä miettiä ympäristöpuolta. Olin valmis luovuttamaan! Joku muu saa hoitaa nämä vaatehankinnat! Lopulta päädyin kuitenkin tilaamaan vanuvuorisen talvikurahaalarin. Sen toimivuudesta minulla ei ole mitään takeita, mutta se ainakin lapsella on joku ulkovaate marraskuun kuraloskasäihin.

Kumpikin takki on hankittu kirpparilta. Oikealla Didriksonin tuulitakki ja Marimekon sadetakki. 

Oma äitini yllätti meidät kirpparilta löytämällään 3 euron välikausihaalarilla. Ollakseen niin halpa, se oli todella hyvässä kunnossa. Sillä lapsi saa pärjätä syys-lokakuun kelit välikerroksien kera. Kirpparilta olen löytänyt myös Marimekon sadetakin sekä Didriksonsin tuulitakin, jotka saavat toimia kurahousujen kanssa.

Fleece- vai villavälikerrasto

Softsellin ohella myös fleece on yksi suurimmista mikromuovin levittäjistä. Tämän takia meidänkin on helppo päätyä villakerrastoon. Onneksi meiltä löytyy äitiyspakkauksen mukana tullut villasekoitehaalari sekä lapsen tädin neuloma merinovillahaalari viime keväältä, jotka vielä sopivat.

Merinovillahaalari on lapsen tädin tekemä,
yökkäri kirppikseltä.

Ja ne kengät!

Kenkien valitseminen sitä vasta pitkää matikkaa tarvitaankin! Ensin pitää mitata lapsen jalanpohjan pituus (joka taaperon kanssa on aikamoista taiteilua). Sitten kesäkenkiin ja lenkkareihin lisätään 1 cm pituuteen, talvikenkiin ja kumppareihin 2 cm. Tällä laskutoimituksella ja kenkätaulukon avulla saadaan pääteltyä, että 12 cm jalan pituudella tarvitaan koon 21 lenkkarit ja 22 kumpparit. Mutta juuri, kun olet löytänyt sopivan kokoiset ja hintaiset kengät, myyjä ilmoittaakin kengän koon brittikoossa 3:sena ja olet taas ihan pihalla.

Vain Vikingin varsilenkkarit on hankittu uutena. Alla 3 euron välikausihaalari. 

Sitten on goretexiä, vuorellista kumpparia, varsilenkkaria, mystistä "välikausikenkää" ja kuomaa. Missään ei lue millä säällä ja lämpöasteella näitä pitäisi käyttää. Mietin, että voisiko lapsi pärjätä vain pelkissä vuorikumppareissa koko vuoden… Lopulta päätän, että ostelen vain erilaisia kenkiä ja vien ne kaikki tarhaan. Päiväkodin täti saa sitten päättää, mitä pukee päälle.

Sisävaatteet kulutuksen kestävinä

Kuulin, että päiväkotiin ei kannata laittaa lapselle mitään parhampia päälle - ja mietin, että mitähän ne parhaimmat edes olisi. Meidän lapsella ei pahemmin juhla- tai uusia merkkivaatteita löydy. Kaikki vaatteet on tarkoitettu käytettäväksi - ja missä me niitä ykkösiä käytettäisiinkään edes??? Suurin osa sisävaatteista on hamstrattu kirpparilta euron hintaan tai saatu käytettynä ystävältä. 

Vasemmalla lapsen tädin ompelemat legginsit, keskellä kirpparibody, oikealla alesta hankittu Muumi-paita.

Kauniimmat vaatteet on saatu lapsen tädiltä, joka loihtii omien ompelutöidensä jämäpaloista lapselle legginsejä ja bodyjä noin vain. Välillä olemme saaneet lahjaksi neuleita, kuten villashortsit, jotka toimivat niin kesähelteiden kuin viileimpien syyspäivien asusteeksi sukkahousujen kera. Myös lapsen isoäidit ovat pitäneet huolta, että lapsella on villavaatetta. Tämä on ihanaa, koska itsehän en ehdi tai jaksa mitään neuloa.

Lapsen tädin neulomat villashortsit käy kesään ja syksyyn. Kaikon legginsit on harvoja uutena ostettuja merkkivaatteita.

Ja mitä vielä?

Varmasti jotain puuttuu! Pelkään, että päiväkodista tulee noottia liian isoista ulkohaalareista tai liian pienistä kengistä. Samoin lapsi saattaa venähtää hetkessä ja sitten kaikki hamstraamani talvivaatteet ovatkin turhia. Tämän takia en halua hankkia liikaa aivan uusia vaatteita tai monia ulkohaalareita. Täytyy vain olla uuden vaatetarpeen sattuessa valmis ryntäämään kirpparille tai verkkokauppaan etsimään lisää!

Ja se välikausi tarkoittaa muuten märkää kevät- ja syksykautta, talven ja kesän välissä.

Miksi hoitovapaalta töihinpaluu pelottaa?

Vajaa 3 viikkoa hoitovapaalta palaamiseen. Samaan aikaan pelottaa, jännittää ja olen innoissani. On kivaa päästä arkipäiviksi aikuisten ihmisten pariin, näyttää kynteni osaamisalueellani ja työskennellä designin parissa, mutta pelottaa, koska...

Mitä jos en osaa enää mitään

Tätä olen hokenut koko hoitovapaani ajan: työalani digimedia muuttuu ja kehittyy koko ajan. Järjestelmät ja algorytmit päivittyvät ja uusia ohjelmia tulee lisää. Se, mikä oli eilen toimiva juttu, voi nyt olla menneisyyttä. Mitä, jos olen pudonnut vuodessa kehityksen kärryiltä? Mitä, jos en opi uutta? Vaikka olen vuoden ajan yrittänyt seurata alan trendejä ja osallistua erilaisiin webinaareihin, tekeminen on kuitenkin eri asia kuin asiasta kuuleminen.

Jos työnantaja on löytänyt parempia tilalle

Mitä siis jos seuraajani on minua parempi?! Mitä, jos he ovat tajunneet, että tällä uudella työntekijän avulla saamme enemmän aikaiseksi! Ja jos hän on muutenkin hurmaavampi, sosiaalisempi ja paremmin pukeutuva. Noh, omassa työpaikassani seuraajani, pomoni ja puolet työkavereistani ovat vaihtuneet, ja tilalle on tullut liuta uusia työntekijöitä - eli ehkä liuta minua parempia ihmisiä. 

Jos en osaa enää pukeutua edustavasti

Kun on yli vuoden pukeutunut kotiverkkareihin, ei meikkaa tai käy kampaajalla ja vetäisee vain mammanutturan niskaan, töihin pukeutuminen kuulostaa järisyttävältä muutokselta. Osaankohan edes meikata enää tai ovatko työvaatteet sopivia - tai muodikkaita. Pukeutumisen helppous on ollut niin rentouttavaa, että työasun miettiminen tuntuu valtavalta hommalta.

Mitä, jos työnantaja ei jousta perheen takia

Ennen saatoin helposti tehdä pitkiä työpäiviä ja joustaa työajoista. Nyt on pakko lähteä kotiin tiettyyn aikaan hakemaan lasta päiväkodista. Ja mitä, jos päiväkodista soitetaan kesken tärkeän kokouksen, että nyt täytyy noutaa sairas lapsi kotiin? Ymmärtääköhän työnantaja tätä? Tuolla on kuitenkin liuta innokkaita, nuorempia, lapsettomia työnhakijoita, jotka mieluusti ottaisivat minun työpaikkani.

Mitä jos työmatkani venyvät liian pitkiksi

Ennen lasta meillä oli miehen kanssa hyvin toimiva asumisjärjestely: viikot asuin Espoossa työasunnollani, etäpäivät ja viikonloput kotonamme Hollolassa. Lapsen kanssa tämä ei ole mahdollista - joten nyt matkaan 1,5-2 tuntia suuntaansa joka päivä - kunnes löydämme uuden asunnon lähempää Lahden juna-asemaa. Saatan siis työpäivän lisäksi viettää jopa 4 tuntia työpäivän lisäksi poissa kotoa. 1-vuotiaan lapsen kanssa tämä poissaolo on raastavaa, mutta onneksi minulla on mies, joka pärjää lapsen kanssa yhtä hyvin ja teen nelipäiväistä viikkoa. 

Ja mikä minua ei pelota?

Tiedän, että monelle hoitovapaalta työelämään palaavalle lapsen päiväkotiin jättäminen on henkisesti vaikea juttu, mutta itse en tätä pelkää. Tyttäremme on niin kiinnostunut muista ihmisistä ja lapsista, että hän viihtyy varmasti päiväkodissa. Lisäksi siellä tarjotaan paljon järkevämpää ohjelmaa, mitä minä en ikinä osaisi järjestää. Tilanteet voivat tietysti muuttua. Mitä, jos lapsi alkaa potemaan kauheaa ikävää eron hetkellä tai ei enää nuku öitään hyvin muutoksen takia?

Tuhannet äidit käyvät näitä samoja tunteita läpi joka vuosi. En siis ole yksin. On ollut lohduttavaa kuulla ystäviltä, että alkuhaparoinnin jälkeen töihinpaluu on sujunut yllättävän hyvin. Silti ennen kuin meidän perhearki alkaa rullaamaan ja löydän paikkani työyhteisössämme, minulla on hiukan jännitettävää.

Taaperokaravaanari

Olen viettänyt kaikki lapsuuteni kesät asuntoauton kyydissä kierrellen Suomea. Koska tänäkään kesänä ei uskallettu ulkomaan reissuun lapsen kanssa, yhdeksi reissuratkaisuksi päätyi vanhempieni asuntoauton lainaus ja Suomen matkailu. Taaperon kanssa asuntoautoilemaan lähteminen jännitti monesta syystä - varsinkin, kun emme miehen kanssa ole kokeneita karavaanareita (siis kuskin paikalla!).

Etukäteen stressasin, miten taapero viihtyisi autossa, olisiko se tarpeeksi turvallinen ja miten me kaikki saisimme nukuttua yöt. Turhaan jännitin! Alkutestailujen jälkeen reissaamiseen löytyi oma rytminsä ja keinot selvitä ahtaissa tiloissa. Näin taaperostamme tuli karavaanari:

Oikeanlainen turvaistuin

Heti alussa matkajärjestelyt meinasivat tyssätä vääränlaiseen lapsen turvaistuimeen. Omamme kiinnittyy vain Isofix-kiinnityksellä, eikä asuntoautossa ollut tätä. Hetken pähkäiltyämme ja Facebookissa huudeltuani, meitä onnisti. Saimme toiselta äitiystävältä turvavöillä kiinnitettävän lainaan matkan ajaksi.

Auto turvalliseksi

Kun turvaistuin oli saatu asennettua, vuorossa oli muun auton taaperoturvaaminen: avoin roska-astia vessaan, irtotavarat ylähyllyille ja johdot piiloon. Nukkumajärjestelyt aiheuttivat myös päänvaivaa. Auton sängyt ovat korkealla, takaosassa ja niiltä potoaminen yöaikaan oli yksi uhka. Saimme lapsen matkasängyn patjan mahdutettua omien sänkyjemme väliin sopivasti ja nokkelat vanhempani rakensivat puusta ja verkosta sänkyihin kestävän turvaverkon. Lopputulos oli kuin olisimme koko perhe nukkuneet isossa matkasängyssä.

Vanhempani rakensivat autoon taaperoturvakaaren.

Onneksi asuntoauto on valmiiksi kompaktin turvallinen. Kaapeissa täytyy olla tärinän kestävät lukitukset, joten lapsikaan ei niitä helpolla saa auki, ja mitään irtotavaraa autossa ei voi olla ajon aikana, joten niitä ei tarvitse myöskään korjailla lapsen jaloista pois. Auton sisustaa tutkiessaan taapero sai pari kertaa hätävilkut päälle, mutta tämä olikin ainut asia, jota piti pitää silmällä paikalla ollessa.

Sopivasti ajoitetut ajot

Yritimme ajoittaa ajot aina lapsen päiväunien ajalle. Tällä saatiin 1-1,5h mukavaa ajoaikaa. Tämän jälkeen siirryin lapsen viereen viihdyttäjäksi. Riitti, että lapselle antoi käteen erilaisia esineitä, ja hän jaksoi ihmetellä niitä puolesta tunnista tuntiin. Ihan mikä tahansa kelpasi: kenkälusikat, paistinlastat, kahvisuodatin suppilot… Kun lapsella loppui näihin kiinnostus, siirryttiin naksutarjoiluun. Annoin lapselle käteen pienen pieniä maissinaksun tai riisikakun palasia, ja hän jaksoi napsia niitä pisimmillään noin tunnin verran.

Kolmen tunnin ajo olikin pisin aika, jota lapsen kanssa jaksoimme ajaa putkeen. Runsaat tauot ja jaloittelut tekivät matkaamisesta mukavampaa ja virkistivät myös aikuisten mieltä.

Rytmi romukoppaan

Jo heti ensimmäisenä reissupäivänä totesimme, että normirytmin nukkumisten ja syömisten kanssa voi unohtaa. Emme saaneet mitenkään ajoitettua syömisiä normaaleihin ateria-aikatauluihin ja lapsi torkahteli auton kyydissä, miten sattui. Ensimmäisenä yönä lapsi nukahti 11 maissa 1,5 tunnin sänkymöyrinnän jälkeen ja heräsi seitsemältä aamulla - kun normaalisti hän meni nukkumaan kahdeksalta ja heräsi puoli ysiltä. 

Tämän jälkeen sovelsimme. Kun lapsi näytti nälän merkkejä, mutta lounaspaikkaa ei näkynyt missään, tarjosimme naksuja, kunnes sopiva syömähetki löytyi. Illalla annoimme lapsen valvoa pidempään ja seurailimme väsymyksen elkeitä. Yhtenä iltana lapsi jopa tarjosi miehelleni tuttia ja hammasmukia merkkinä siitä, että nyt oli aika mennä nukkumaan. "Lomalla muutoinkin voi valvoa pidempään ja syödä, miten sattuu" oli lomamietelauseemme.

Asuntoauto on aika kompakti kulkuväline: mukana keittiö, kylpyhuone ja makkari.

Hyödynnä huoltoasemat, kahviot ja leirintäalueiden palvelut

Meidän laina-autostassamme ei ollut mikroa tai vedenkeitintä. Suihku- ja vessatila olisi löytynyt, mutta välttelimme silti niiden käyttöä. Sen sijaan hyödynsimme kaikkia huoltoasemia, kahvioita ja leirintäalueiden lastenhoitotiloja. ABC:n hoitohuoneessa on huomattavasti helpompi pestä taaperon pyllyä kuin ahtaassa auton suihkutilassa. Samoin aamupuuron keitto ja pilttien lämmitys sujuu huomattavasti nopeammin ja siistimmin leirintäalueen keittokatoksen mikrossa kuin kaasuhellalla autossa.

Emme itsellemmekään pahemmin kokkailleet, joten aina, kun vierailimme ravintolassa, pyysimme saada lämmittää myös lapsen ruuan. Myös pussipuurot ja smoothiet helpottivat huomattavasti ruokailua - vaikka niistä aiheutuikin turhaa roskaa. Ahtaissa tiloissa ja yksinkertaisten välineiden kanssa nopeus ja helppous on valttia.

Tämän kokemuksen perusteella lähtisin taaperon kanssa uudestaan asuntoautoilemaan, mutta vielä pitää miettiä ollaanko me miehen kanssa sittenkään karavaanariainesta. 😄

Taapero mökillä eli trilleri Nuuksiossa

Vauvan kanssa mökkeily on ihanaa. Pieni nyytti kulkee mukana kaikessa joko kantoliinassa tai sylissä. Vain vaippojen vaihto voi olla haasteellista ilman juoksevaa vettä. Mökkeily taaperon kanssa on jotain ihan muuta...

No childproof

Mökki suorastaa huutaa vaaranpaikkoja: kivisiä rinteitä ja juurakkoisia polkuja. Lattian rajasta löytyy halkopuita, irtonaisia johtoja ja avoimia roska-astioita. Taaperon silmät kiiluvat kiinnostuksesta, kun hän näkee kaiken uuden ja jännittävän. Jokapaikkaan on päästävä, jokainen tavara kiskottava lattialle. Vuoronperään pitää estää lasta juoksemasta portaita alas tai kiskomasta pöydiltä esineitä päälleen.

Kun mökki on ensimmäisen vuorokauden aikana saatu lapsiturvalliseksi, eli kaikki irtotavara on nostettu hyllyn/takan/jääkaapin päälle ja putoamiskohdat on estetty, mökki ei ole enää kauniisti sisustettu lomakeidas, vaan askeettinen leikkitanner. Ja SILTI lapsi edelleen löytää ne kaikki… vaahtosammuttimet, hiilihangot, tyhjät kylmäkassit, jotka yritit piilottaa. Häntä on siis pidettävä silmällä 24/7.

Näyttääkö tämä laituri taaperoystävälliseltä?

Shitty business

Taaperon vaipanvaihdossa on mökillä samat haasteet kuin vauvallakin, mutta taapero on vain liikkuvaisempaa sorttia. Kun pepunpesuvesi lämmitetään padassa, aina ei ole täydellisen sopivaa pesuvettä heti tarjolla. Jos vesi on liian kylmää, lapsi muuttuu huutavaksi sätkyukoksi. Onkin siis pakko pitää vedenkeittimessä varavettä, siltä varalta, jos padan vesi on jäähtynyt liikaa.

Meillä kakkavaipan vaihto sujuu kutakuinkin näin: Vaippa pois, lapsi käsivarren varaan ja saunaterassin laidan yli. Toinen kaataa kauhalla vettä päälle - ja pitää vain toivoa, ettei ulkona sada, lapsi tipu tai kakkavedet valu päälle. Koko päivän miehen kanssa hoetaan lapselle "Tuuttaa ne kakat nyt kerralla", mutta ei hän kuuntele...

Resupekat liikenteessä

Mökillä sotkua tulee muutenkin jostain syystä helpommin. Hups vain, kun kädessä on nokea, naamassa piimää, hiuksissa pihkaa, paidalla mustikkaa ja jostain matolle on ilmestynyt oksennustahra. Kun juoksevaa vettä ei ole, lika tulee pyyhittyä milloin milläkin märällä rätillä - yleensä huonosti.

Kun lapsi ei viihdy saunassa, pesut täytyy hoitaa harvemmin sankon ääressä. Lopputulos on se, että taapero näyttää kokoajan ryysyläiseltä. Kun käydään kaupoilla, yritän piilotella lasta kesähatun alle, jotta ne eivät luule, että liikenteessä on sosiaalitapauksia...

Kotiin päin

Lähtöpakkaus on aina oma operaationsa. Viidessä päivässä tavarat on saatu ripoteltua ihan joka puolelle: sänkyjen alle, saunalle, terassille ja jääkaapin päälle. Koska lasta pitää edelleenkin pitää silmällä kokoajan, pakkaus on yhden aikuisen kokopäivätyöpanos, sillä välin, kun toinen vahtii taaperoa.

Kun kahdelle ihmiselle aikoinaan riitti 2 reissukassia plus kylmälaukku, kolmelle hengelle tavaramäärä jostain syystä kymmenkertaistuu. On lakanoita, matkasänkyä, pilttipurkkeja, hoitolaukkua, vaippakassia ja varavaatteiden varavaatteita… Kun olet saanut tavarat kasattua yhteen nurkkaan, taapero on ehtinyt niiden pariin ja levitellyt ne ympäriinsä - vahtijasta huolimatta.

Vaikka mökillä on ihanaa, on ihana palata kotiin. Eläköön suihku, wc ja käsienpesuallas! Ei kivikkoisia polkuja, avokaappeja, joista kiskoa tavaraa tai rantaa, johon hukuttautua! Ei juurikkoja joihin kompastua ja portaita ilman turvaporttia. Vihdoinkin voi levätä!