Mistä tunnistaa stadilaisen?

2000-luvun alussa muutin pääkaupunkiseudulle ja nykyinen avomieheni, silloinen vielä poikaystäväni naureskeli, kun kuin puhuin ”Hesasta”. Se oli kuulemma niii-in maalaismaista ja siitä tunnisti, etten ollut Helsingistä. Todelliset helsinkiläiset puhuvat ”Stadista”. Olinhan asunut lähes 20 vuotta Nurmijärvellä (=maalla) ja sitten 4 vuotta Kouvolassa (joka tosin on kaupunki), joten silloinen ”maalaisuuteni” oli kovin ymmärrettävää.

Nyt seitsemän vuotta myöhemmin minusta on tullut, jos nyt ei stadilainen, niin oikea espoolainen, kaupunkilainen. Helsingin keskustassa kulkiessani mietin, mistä tunnistaa pääkaupunkilaisen katukuvassa. Päädyin seuraavaan tulokseen:

1. Pääkaupunkilaiset osaa torjua feissarit mahdollisemman nopealla pysähdyksellä (lähenevää feissaria kohden katsotaan varmasti, hymyillään, pudistetaan päätä ja jatketaan matkaa), koska hän on kohdannut samat feissarit jo vähintään kolme kertaa samana päivänä.
   
2. Pääkaupunkilainen osaa suunnistaa Kampin kauppakeskuksesta Rautatieasemalle niin, ettei hänen tarvitse kastella kenkiään loskasäässä tai vesisateessa, eli kulkemalla tunneleita pitkin Kampista Forumiin, sieltä rautatietunneliin ja asemalle. Edistyneet kaupunkilaiset tietävät myös reitit Stockalle asti.
   
3. Hädän hetkellä pääkaupunkilainen tietää mistä löytyy lähin, maksuton, siisti wc.
   
4. Kaupunkilainen ei ahdistu Stockmannin tai Sokoksen ostosruuhkassa vaan sukkeloi sujuvasti haluamalleen hyllylle. Hän myös tietää mistä ja milloin löytyy lyhyimmät kassajonot.
   
5. Pääkaupunkilainen osaa suojata lompakkonsa ja käsilaukkunsa ihmisvilinässä vaistomaisesti, eikä hän jätä tavaroitaan vartioimatta hetkeksikään vaikka itse olisi vain parin metrin päässä.
   
6. Pääkaupunkilaisilla on aina kiire.
   
7. Pääkaupunkilainen tilaa bussissa lipun sanoilla ”seutu” tai ”sisäinen”, ei ”Haluaisin lipun Helsingin keskustaan” tai ”yksi meno-paluu Espooseen”.
   
8. Liikenteessä autoileva pääkaupunkilainen osaa ryhmittyä ajoissa ja antaa avuliaasti tilaa myös niille, maalaiskuskeille, jotka tajuavat liian myöhään olevansa väärällä kaistalla.

Vielä en ole niin kaupunkilainen, että osaisin ajaa autolla Helsingin liikenteessä tai näyttää koko ajan kiireiseltä. Välillä on vain kiva istahtaa maalaismaisen rauhallisesti alas ja seurata kaupungin vilinää ja ”hesalaisia”.

Presidenttiehdokkaat hahmoanalyysissä

Paavo on mörkö.

Minua vähän pelottaa. Näin Paavo Lipposen televisio mainoksen, jossa kamera lähestyy tummaa hahmoa ja Paavo sanoo ”Pöö”. Onneksi hän heti sen perään toteaa: ”Ei ole mitään pelättävää”. Siltä minua vähän pelottaa. Paavo kun muistuttaa aikalailla Muumien Mörköä eli oltaisiinko tässä nyt siirtymässä Muumimamma-kaudesta Mörkö-kauteen? Minkälaista ulkopolitiikkaa silloin olisi luvassa? Tai minkälaista linnanjuhlissa olisi, jos pelkkä Mörkön läsnäolo saa tantereen jäätymään?
___

Sari on kuin sadun tyttö, joka laittoi
punaiset kengät jalkaansa, eikä
pystynyt lopettamaan tanssimista.

Olen vähän huolissani. Sari Essaya sanoo vaalijulisteessaan olevansa ”Askeleen edellä”. Olemmeko me muut sitten jäljessä? Mitä niistäkin EU-neuvotteluista tulee, jos Sari on koko ajan edellä pöytäkirjassa ja askelehtii
pitkin istuntosalia?

___

Sauli on Laiska-Jaakko, joka
sai prinsessan nauramaan.

Haluaisin kertoa Sauli Niinistölle, että ”Presidenttiys on työ” tai ”Presidentillä on työ”, mutta ei ”Presidentti on työ”. Tuohan on sama, jos sanottaisiin vaikka, että ”Opettaja on työ”. Eihän se henkilö itse ole työ vaan työn tekijä. Toivottavasti Saulilla olisi varaa presidenttikaudellaan oikolukijaan. Mitä niistä uuden vuoden puheista muuten tulisi, jos Saulilla menee nominatiivit ja adessiivit sekaisin?
(p.s. En muuten huomannut sitä työpaikkailmoitusta mol.fi:in sivuilla.)

___

Väyrynen on 100 vuotta uinunut Ruusunen.

Olen epävarma siitä, onko Paavo Väyrynen oikea henkilö? Ainakin hän täyttää kaikki taruolennon kriteerit. Wikipedia sanoo taruolennoista seuraavasti: ” Taruolentona pidetään olentoa, josta kertovat myytit ja legendat, mutta joka ei kuitenkaan ole olemassa tai tieteen tuntema. Taruolennoista osa on fyysisiä ja kehollisia, toiset taas henkiolentoja, ja jotkut siltä väliltä.” Paavo on ainakin legendaarinen ja myyttinen hahmo, hän on kertonut monista uroteoistaan ja
hänen kuvansa on mukissa sydän raameissa, aivan kuten prinsessa Ruususella. Olisiko siis luvassa satumainen presidenttikausi ja elämä onnellisena loppuun asti?

Eva on kultakutri.

___

Minusta on epäreilua, että Eva Biaudet puhuu tasa-arvosta, kun hän itse on syntynyt suomenruotsalaiseen sukuun. Kaikkihan me tiedämme, että suomen-ruotsalaisilla on rikkaammat papat, parempi muotimaku, ruskettuneemmat sääret ja tuuheammat tukat. Jos Evasta tulee presidentti, saanko minäkin sitten oman suomen-ruotsalaisen ”papan” ja hiuspidennyksen?

___

Soini on kolmen pukin
sillan alla asuva peikko.

Minua pelottaa, koska Timo Soinin youtube-vaalimainoksessa sanotaan: ”Jos et äänestä, sinua ei lasketa”. Lasketa minne? Linnanjuhliin? Takaisin Suomeen? Kotiini? Onko minun ihan pakko äänestää? Vai jätetäänkö minut pois väestönlaskusta Timon presidenttikaudella?

___

Mutta, jos pelottaa, onneksi on olemassa Pekka Haavisto ”valtakunnan sovittelija”. Pekka on kuin supersankari, joka kiitää paikalle sovittelemaan aina, kun valtakunnassa on eripuraa. Siinä hän sitten tyynesti hymyilee… riitapaikalla. Vai oliko hänellä jotain muita supersankarikykyjä..? No, joka tapauksessa valtakunta tulee pelastettua ja ihmisillä on hyvä mieli.

___

Pekka Haavisto on
rauhaarahastava supersankari.

Minua ihastuttaa Paavo Arhinmäen vaalimainos. Siinä sinisellä taustalle on piirretty lapsenomaisesti taloja, puita ja ratikoita. Kerrostalon pihassa on jopa leikkiteline. Juliste on ihan kuin Paavon tulevaisuus perheen presidentti-isänä. Voin kuvitella kuinka Paavo huristelee ratikalla lastenrattaiden kanssa presidentinkansliaan töihin (rattaitten kanssa sillä saa kulkea ilmaiseksi) ja käy Kappatorilla aamukahvilla tulevan lapsukaisensa kanssa presidentinlinnasta käsin.

___

Ja ketä minä äänestän? No Aku Ankkaa. Tai sitten päätän sen äänestyskopissa.

Arhinmäki on on Katto-Kassinen,
joka pörrää Helsingin yllä.

Vuonna 2012…

• matkaan maailman ääriin, reissaan junalla läpi Amerikan ja vierailen San Franciscossa… - tai sitten käyn junalla Keravalla, riippuen rahatilanteesta.
• vaellan Himalajalla ja valloitan suuren vuoren – tai sitten Haukilahden vesitornin mäen, riippuen omasta kunnosta ja viitsimisestä…veikkaan jälkimmäistä.
• avioidun oikean prinssin kassa – tai sitten tuon oman äijän, jos oikeaa prinssiä ei löydy.
• solmin uusia hienoja suhteita ulkomaalaisiin kollegoihini ja edistän näin sekä uraani, että kansainvälistä yhteistyötä – tai sitten käyn vanhojen kavereitteni kanssa kaljalla.
• diilaan itselleni mahtavan työpaikan ja nimeni löytyy sanomalehdestä kohdan ”vuoden menestyjä” alta – tai sitten olen työttömänä koko vuoden ja etsin sanomalehdestä hommia kohdan ”Avoimet työpaikat” alta.
• lähden yliopistoon lukemaan uusia aloja, vietän vielä kerran villiä opiskelijaelämää ja suoritan kurssini parhaita arvosanoja – tai sitten nyhjään kotona lukien avoimen yliopiston tuhatsivuisia kurssikirjoja iltamyöhään.
• perustan käsityöblogin, jossa esittelen omia luomuksiani, annan vinkkejä muille ja myyn ekologisia kierrätystöitäni – tai sitten tuskailen kahdensadan keskeneräisen käsityöprojektin kanssa, joista en enää muista, mitä mistäkin työstä piti tulla.
• perustan toiminimen ja alan tekemään graafista suunnittelua kotoa käsin – tai sitten kiroan kotona, kun en saa poverpointtia toimimaan, eikä ole ketään, jolle asiasta valittaa.

Kaikkea tätä odotellessa,
Tapahtumarikasta vuotta 2012!

Ihme joulu

Oletteko koskaan ajatellut kuinka outo juttu joulu oikeastaan on?

Vain kiltit lapset saavat lahjoja. Totuushan on, ettei sillä oletko ollut kiltti vai tuhma ole mitään tekemistä sen kanssa saatko joululahjoja. Tämä tuli opittua jo lapsena, kun ”vahingossa” täräytin naapurin tyttöä rautatangolla silmään ja koko syksyn kuvittelin, etten saa sinä jouluna joululahjoja. Yllätys oli suuri, kun pukki saapuikin eikä lahjapaketista löytynyt risuja. Jopa valtion vankiloissa istuvat vangit saavat joulun alla enemmän rahaa käyttääkseen.

Miksi joulupukki kulkee Coca-colan sponsoroimassa puvussa?  Kun ruotsalaissukuinen Haddon Sundblom (jonka isä oli muuten ahvenanmaalta kotoisin) piirsi ensimmäistä kertaa Amerikassa 1930-luvulla joulupukin Coca-colan mainokseen, hän tuskin tajusi, että vielä 80 vuotta myöhemmin joulupukit kaikkialla kulkisivat punaisissa nutuissaan. Sitä ennen pukki oli pukeutunut vaihtelevasti vihreisiin, sinisiin, violetteihin ja harmaisiin asuihin. Enää puuttuu vain Coca-colan sponsorimerkki puvun hihasta.

Joulukuusi olohuoneessa. Entisaikaan joulukuusia oli tapana pitää ulkona. Sitten joku keksi, että olisi hauska tuoda se sisälle, olohuoneisiin, tiputtelemaan neulasia ja viemään tilaa. Mitähän senkin ihmisen päässä liikkui?

Liikaa ruokaa. Olit sitten millä tahansa dieetillä, jouluna syötyjä kaloreita ei lasketa, koska jouluna KAIKKI syövät liikaa. Syödä pitää vaikka ei olisi nälkä ja kaikkea pitää maistaa. Suklaata tulee kaikista tuuteista – niin lahjoina kuin välipalanaposteluina. Tapoihin kuuluu sitten aloittaa uudesta vuodesta laihdutuskuuri, jolla jouluna hankitut lisäkilot karistetaan …seuraavaan jouluun mennessä.

Tv täynnä jouluohjelmaa. Lapsena aatto meni television edessä. Vanhemmille se oli helpotus, kun ei tarvinnut koko ajan olla kertomassa kuinka kauan pukin tuloon olisi tai keksimässä muuta ohjelmaa. Ongelma oli tietysti siinä, ettei meitä lapsia meinannut saada tv:n äärestä pois. Aaton lastenohjelmat alkoivat aamuyhdeksältä ja kestivät lähes kuuteen asti. Jokainen ohjelma piti nähdä eikä videonauhuria ollut. Minun lapsuusaikanani tv-kanavia oli kaksi, joista lastenohjelmia tuli vain yhdeltä. Nyt tv-kanavia on jokaisessa taloudessa vähintään kymmenen ja kaikilta tulee jotain jouluohjelmaa. Voin kuvitella kuinka hektistä lapsiperheissä on, kun kanavia pitää vaihdella ja kaikki ohjelma bongata. Onneksi sentään nykyään on olemassa tallentavat digiboksit. Siinä on joulutunnelmaa tuutin täydeltä – ja moneksi päiväksi joulun jälkeenkin.

Oudot joululaulut. ”Porsaita äidin oomme kaikki”..? Siis niitä porsaita, joita joulupöydässä syödään?? Ja miksi niin useassa joululaulussa lauletaan rinnoista: ”Helkkykää, oi joulun laulelot Rinnoista niin riemurikkahista!” (laulu Tuikkikaa, oi joulun tähtöset) tai ” Lämmin leuto ja henkäys hellä, Rinnan jäitä mi liuottaa…” (laulu Arkihuolesi kaikki heitä)? Tai entäs se Kuusipuu: ” Oi kuusipuu, oi kuusipuu, ja lehväs uskolliset! Sä vihannoitset kesäisin, Tuot lehväs talven tuiskuihin.” Siis Mitä?!

Ihmeellistä joulua kaikille!

Laiskat kierrättäjät, hävetkää!

Meidän kotimme näyttää yhdeltä kaatopaikalta, koska kierrätämme. Heti etuovesta sisään astuttaessa vastassa on täpötäysi paperinkeräys-paperikassi. Pari askelta eteenpäin, keittiön puolella nököttää rivissä kartongin-, pullojen- sekä lasinkeräysvadit. Aikaisemmin keräsimme myös metallia, kunnes tajusin että lähin metallinkeräyspiste oli niin kaukana, ettei sinne päässyt kuin autolla, jota minulla ei ole. Lavuaarin alta löytyy sekä biojäte, että tavallinen roskis. Lavuaarin päällä tyhjät kartongin kuivuvat.

Kaikki hyväkuntoinen, mutta tarpeeton tavara on varastoitu kellarikoppiimme odottamaan aikaa, jolloin niitä tarvitaan taas (kuten liian pienet vaatteet, joihin kuvittelen mahtuvani vielä joskus). Askartelulaatikkoni pursuaa kierrätysroinaa, josta haaveilen joskus näperteleväni jotain modernia ekotaidetta. Kaikesta tästä sekasorrosta huolimatta olen tyytyväinen – minä pelastan maailmaa yksi roska kerrallaan – vai miten se sanonta nyt menikään.

Olen elämässäni kerran vieraillut oikealla kaatopaikalla ja se riitti kannusteeksi koko loppuelämän kestävälle kierrättämiselle. Silmän kantamattomiin jatkuvat jätevuoret ja portista sisään jonottavat roska-autot saivat ajattelemaan käsistämme lähtevää tavaraa aivan uudella tavalla. Kannatan kokemusta kaikille niille, jotka eivät jaksa tai viitsi kierrättää.

Jos et kuitenkaan jaksa vaivautua lähimmälle kaatopaikalle pällistelemään, tässä 5 vastaväitettä laiskuudelle:
Ai miksi et kierrätä?

1. Kierrätys haisee
Mitenkä se biojäte haisisi biojäteastiassa sen enempää kuin sekajäteroskiksessakaan? eli KYLLÄ, biojätekin haisee, jos roskia ei vie ulos tarpeeksi usein – aivan kuten sekajätekin.

2. Jätettä ei kannata lajitella erikseen, kun sitä ei kerätä
Ihmiset eivät lajittele jätteitään, koska niille ei ole jätepisteitä lähellä. Kunnat eivät perusta uusia jätekeräyspisteitä, koska ihmiset eivät käytä edes niitä, jotka ovat jo olemassa. Huomaatko yhteyden?

3. Kierrätyspisteet ovat hankalassa paikassa
Koska ruokakauppasi on vaikeassa paikassa, jäät ilman ruokaa vai? Jos pääset lähimpään kauppaan, pääset myös lähimmälle kierrätyspisteelle. Tavanomaisimmat talousjätteen kierrätyspisteet löytyvät yleensä kauppojen yhteydestä tai saman matkan päästä.

4. Lajittelu vie aikaa ja tilaa
Jeps, kierrätys vie aikaa alussa, kun pitää miettiä mihin mikäkin roska menee, mutta sen jälkeen kun näistä on kertaalleen ottanut selvää, toiminta helpottuu ja nopeutuu. Ja käteviä ja tyylikkäitä kierrätysastioita kotikeittiöihin löytyy nykyään helposti, joten tilaakaan se ei välttämättä vie (eli kotisi ei tarvitse näyttää samanlaiselta kaatopaikalta kuin minun!).

5. Kierrätys on vaikeaa
Elämä on - tiedäthän. Haluatko todellakin kertoa lapsenlapsellesi, että Ämmänsuon kaatopaikkaa on jouduttu laajentamaan elämäsi aikana kymmenkertaiseksi, koska – noh – se kierrättäminen nyt oli vaan niin vaikeeta. ”En jaksanut kokeilla.”

Ja vielä muistutukseksi:
 - maitotölkki maatuu luonnossa 5 vuotta
 - hernekeittopurkin hajoaminen vie 100 vuotta
 - alumiininen juomatölkki sinnittelee 200 – 500 vuotta
 - muovin hajoaminen kestää jopa 500 – 1000 vuotta
 (Lähde: http://www.kuusakoski.fi/Kierratys_ja_Ymparisto/Kysymyksia_kierratyksesta)

Laiskat kierrättäjät, hävetkää! Tulevaisuuden kaatopaikkojen koko on teistä kiinni!

BB-Sauli, -Paavo ja -Eva

Presidentin vaalit lähetyvät ja kampanjointi vain tiivistyy. Ehdokkaitahan ovat Eva Biubaudet… eikun Bioobaudet…tai siis Eva. Sari, Sauli, Timo, Pekka, Paavo, Paavo ja …öö..Paavo. Televisiokanavat vilisevät ohjelmia, joissa ehdokkaat pyörivät. Eva ja Paavo (se nuorempi) käväisivät Uutisvuodossa vitsailemassa, Pekka hymyili ja nyökkäili Maria!-showssa (oli menossa Teuvo Hakkaraisen sahalle) ja Paavo (se aina oikeassa muka oleva) uhosi Korkojen kera -ohjelmassa tähtäävänsä lopputaistoon. Ylen A-talkissa neljän suurimman puolueen edustajat kertoivat omia mielipiteitään eurokriisistä.

Kaikesta mediajulkisuudesta huolimatta yhdessä ohjelmassa presidenttiehdokkaat eivät vielä ole ehtineet vierailla - nimittäin Big Brotherissa! Ja miksi ihmeessä eivät? Nuorisoahan on vaikea saada äänestämään, joten BB-talohan olisi mitä mainioin kontaktipaikka. Vielä olisi vissiin vajaa viikko jäljellä tähän mahdollisuuteen. Tai vielä parempaa, suljetaan ne ehdokkaat sinne taloon, kun tämän vuoden BB-voittaja on päätetty. BB-pressakisaa voitaisiin käydä tammikuun vaaleihin asti.

Kerran viikossa talosta äänestettäisiin yksi pois. Viimeiset kaksi taloon jäävä pääsisivät suoraan vaalien 2. kierrokselle. 24h-seurannalla saataisiin oikeasti selville mitä ehdokkaat ovat miehiään tai naisiaan. Rutinoituneimmankin poliitikon maneerit kaatuisivat kuukauden sisällä big brotherin valvovan silmän alla. Säännöllisin ajoin taloon tuotaisiin alkoholia, jotta nähtäisiin kuka oikeasti on absolutisti ja kuka vain sanoo niin useampien äänien toivossa.

Viikkotehtäväksi annettaisiin ajankohtaisia presidenttipelin aiheita. Suvaitsevaisuus-teemalla, Paavo (se muriseva), Sari ja Timo laitettaisiin esittämään Somaliasta tulleita maahanmuuttajia ja Paavo (se jalkapallosta pitävä), Eva ja Pekka karjalohjalaisia maanviljelijöitä, joiden maataloustuet on muutettu maahanmuuttajien sosiaalitueksi. Sauli ja Paavo (se Keminmaalta tuleva) voisivat leikkiä sosiaalitätejä, joiden tehtävä on ratkoa näiden kahden ryhmittymän välille syntyneitä ennakkoluuloja.

Viikolla 7 Sauli voitaisiin lähettää vaihtoon Kreikkaan ja tilalle tuotaisiin Kreikan valtionvarainministeri Evangelos Venizelos keskustelemaan euroalueen rahakriisistä. Viikolla 8 Sari saisi salatehtävän ja hänen pitäisi yrittää käännyttää kaikki talon asukkaat uskoon. Olisi mielenkiintoista nähdä ketä osoittautuu valvonnan alla kuumakalleksi ja keiden välille muodostuu uusia poliittisia salasuhteita. Epätasa-arvoa kilpailutilanteessa saattaisi tietysti aiheuttaa, se että Paavon (se, joka on vielä lisääntymisiässä) täytyisi tammikuussa lähteä kahdeksi viikoksi isyyslomalle.

Eikun onnea vain pressataistoon!

Romanttisen elokuvan kaava

Nuorempana pilasin ystävieni elokuvakokemuksia paljastamalla elokuvan loppuratkaisun. En ollut nähnyt kyseisiä elokuvia, mutta niiden juonet olivat niin ennalta-arvattavia, että ihmettelin kuinka ystäväni pystyivät katsomaan niitä jännittyneenä, arvaamatta miten niissä käy. Tottakai, poika sai tytön, sankari pelastui ja päähenkilö parani yllättäen vakavasta sairaudesta. Pahimpia olivat romanttiset elokuvat. Vaikka kuinka niistä oli yritetty tehdä realistisia ja maanläheisiä, ne AINA loppuivat yhtä siirappisesti.

Perusromanttisen elokuvan kaava on kutakuinkin seuraava: Poika ja tyttö tapaavat. He rakastuvat. Hetken aikaa kaikki menee hyvin. Sitten toisen osapuolen petos paljastuu (hän on valehdellut/ pettänut / jättänyt jotain oleellista kertomatta). Pariskunnan välit tulehtuvat. Pettäjä-osapuoli tekee kaikkensa hyvittääkseen tilanteen, mutta tämä ei auta. Viimein petetty on poistumassa maasta / suuren esiintymisen partaalla / menossa naimisiin jonkun toisen kanssa. Pettäjä ryntää paikalle viime hetkellä, suuri eleisesti ja vannoo kaikkien kuullen rakkauttaan ja pyytää anteeksi. Tällöin petetty viimein tajuaa, että hän todella rakastaa tätä pettäjä-osapuolta, antaa anteeksi ja jättää matkansa/esiintymislavan/uuden sulhasen. Pariskunta suutelee ja yleisö ympärillä hurraa.

Kumpa elämä ympärillä olisikin tällaista. Kuinka monta kertaa sitä onkaan täytynyt itkeä jonkun pojan perään, joka ei viime hetkellä ilmestynytkään junalaiturille, tai sitä ettei unelmien mies tajua heikolla hetkellä pyytää anteeksi. Kuvittele nyt kuinka ihanaa olisi, jos tosi elämä olisi yhtä romanttista draamaa: 

Seisoisit olohuoneessa imuri kädessä. Katseenne kohtaisivat. Miehesi kysyisi, lähdettäisiinkö tänään elokuviin. Sanoisit ettet voisi, koska huomista appivanhempien vierailua varten pitäisi siivota. Mies ottaa imurin kädestäsi, katsoo syvälle silmiisi ja sanoo, että voisitte siivota huomenaamulla yhdessä. Iloissasi myönnyt elokuvareissulle. 

Elokuvan jälkeen vietätte kaunista iltaa ravintolassa. Mies tunnustaisi, että hän juuri muisti, ettei ole maksanut sähkölaskua. Olet pettynyt ja ilmoitat, ettet ehkä voi luottaa mieheesi enää koskaan. Mies vakuuttaa, että tämä oli vain yksi kerta. Olet poistua ravintolasta kyynel poskella, mutta viime hetkellä miehesi pysäyttää sinut ja julistaa kaikkien kuullen rakkauttaan sinuun ja pyytää anteeksi. Ihmiset ympärillänne tuijottavat. Viimein myönnyt antamaan anteeksi ja suutelette näyttävästi ravintolassa, naisten huoneen edessä. 

Totuus on valitettavasti toista. Usein pelkät elokuvaillat ja illallisetkin jäävät pelkäksi haaveksi – saati sitten julkiset rakkaudenosoitukset. Oikeastaan, kukapa todella jaksaisi rakkauselokuvien draamoja jokapäiväisesti. Joku kerran sanoi, että rakkaus on helpompaa, kun se ei tulisesti roihua – tulee vähemmän palovammoja. Ehkä tämän takia olen oppinut arvostamaan romanttisia elokuvia vanhemmalla iällä. Yksinkertaisessa arjessa on helppo elää, mutta pala romantiikkaa ei ole pahitteeksi silloin tällöin. Ja sitten kerrankin, kun se oma unelmien mies pyytää romanttiselle illalliselle, se tuntuu todella luksukselta. Onnelliset loput jääköön elokuviin.