Survivor Suomi

Kuulitteko, että Selviytyjät sarja tulee vihdoinkin Suomeen? Mtv3 aloittaa nyt keväällä 2012 kuvaukset Malesiassa. Mukaan mahtuu n.20 kilpailijaa, jotka kisaavat 50 000 euron palkintosummasta. Survivor – Selviytyjät sarja on pyörinyt Amerikassa jo yli kymmenen vuotta ja Suomessakin Mtv3 on näyttänyt sarjaa jo vuodesta 2001 eteenpäin. 

Sarjassa kilpailijat sijoitetaan johonkin trooppiseen paikkaan, villin luonnon keskelle ilman selviytymisvälineitä. Kilpailijat jaetaan heimoihin, joiden tehtävä on etsiä puhdasta vettä, sytyttää tuli, pystyttää itselleen nukkumasuoja sekä hankkia ruokaa. Heimot kilpailevat toisiaan vastaan erilaisissa kisoissa, joissa he voivat voittaa luksusesineitä tai koskemattomuuden heimoäänestyksessä. Koskemattomuuden hävinnyt heimo joutuu äänestämään jäsenistään yhden kotiin. Kisan loppuvaiheessa heimot yhdistetään ja kisaajat keskittyvät pudottamaan toinen toisensa pois. Viimeisestä kahdesta kisaajasta äänestetään kuka on palkintosumman arvoinen.

Minulla on parempi idea! Sen sijaan, että Suomen Survivor lennätettäisiin kuvauskalustoineen ja kilpailijoineen Malesiaan ja kisasta maksettaisiin kalliita rojalteja Amerikkalaiselle tv-yhtiölle, miksei Selviytyjiä kuvata Suomessa? Ja nyt en tarkoita mitään Suuri Seikkailumaista eräjormailua.

Kuvaukset voitaisiin sijoittaa Helsingin Kallioon. Kilpailijat asuisivat 10 hengen kommuuneissa ja eläisivät työttömyystuella. Kilpailijoiden tehtävä olisi etsiä itselleen ruokaa, yrittää haalia vuokrarahoja, selviytyä työkkärin, Kelan ja sosiaalitoimen byrokratiakoukeroista sekä kestää toisiaan nälän ja turvattomuuden keskellä.

Heimot voisivat kisata keskenään siitä, kumpi joukkue saa päivän aikana kerjättyä enemmän rahaa. Voittajaheimo vietäisiin Savoyhin syömään. Immuniteettikisassa täytettäisiin Kelan lomakkeita. Se, kumpi joukkue saisi täytettyä kaikki tarvittavat lomakkeet ilman virheitä, säästyisi poisäänestämiseltä. Loppuvaiheessa kisaajat kisaisivat siitä, kuka jaksaa seistä Hurstin leipäjonossa pisimpään. Lopulta Suomen kansa äänestäisi kuka on todellinen Survivor eikä voittajan tarvitsisi enää ikinä hakea mitään tukia. 

Minä ainakin osallistuisin! Alan olemaan aika hyvä noiden lomakkeiden täyttämisessä.

10 things I hate about – flying

Matkustaminen avartaa mieliä, tuo uusia kokemuksia ja antaa mahdollisuuden astua arjen kiireen keskeltä sivuun. Kukapa ei haluisi lähteä viikoksi Espanjan aurinkorannoille ottamaan aurinkoa ja uimaan lämpimässä meressä tai Sweitsin Alpeille laskettelemaan koskemattomassa puuterilumessa. Ulkomaan matkustamisessa on vain huonot puolensakin. Jotenkin paikasta A, koti-Suomi, on päästävä paikkaan B, unelmien lomakohde, ja jos et halua tai pysty käyttämään matkustamiseen tuhottomasti aikaa, ainut keino matkustaa on lentää.

Ja mitä pahaa lentämisessä on? No minäpä kerron:

1.       Odottelu ja jonottelu
Ensin pitää jonottaa check-in-tiskille, sitten turvatarkastukseen, sitten passin tarkastukseen, sitten portilla ja lopulta itse koneeseen. Vastaisuudessa jonottamista on luvassa lisää, sillä Finnair ilmoitti juuri siirtävänsä turistiluokassa lähtöselvitystiskit itsekäytettäviksi automaateiksi ja palveluhenkilökunta poistetaan niiltä kokonaan (http://www.hs.fi/talous/Finnair+lopettaa+l%C3%A4ht%C3%B6selvityksen+palvelutiskit+/a1305555555856). Tulevaisuudessa jonotus siis lisääntyy, koska jokainen turisti-matkustaja kerrallaan pähkäilee samalla laitteella samoja ongelmia; Mitä tähän nyt piti näppäillä? Mitä mä tälle laukulle nyt teen? Meniköhän se nyt varmasti ihan oikein? Ja en kai vaan minä – tai matkalaukkuni – joutunut väärälle lennolle?

2.       Liikaa nesteitä matkassa
En ole ihan vielä ymmärtänyt, mikä turvallisuusuhka se on, jos otan käsimatkatavaroihin käsirasvaa 100ml:n sijasta 300ml. Turvallisuusmääräykset nimittäin sanovat, että yksi nestepakkaus saa olla kooltaan enintään 100 ml ja kaikkien nestepakkausten on mahduttava litran kokoiseen, läpinäkyvään ja suljettavaan muovipussiin. Voisin siis ottaa mukaani 3 kappaletta 100ml:n rasvoja, mutta en yhtä 300ml:n isoa purteloa. Onkohan vaarana, että rasvaan itseni – tai kanssamatkustajani –hengiltä?

3.       Turvallisuushierontaa
Turvallisuustarkastuksessa läpivalaisuhihnalle pitää luovuttaa laukut, ulkotakki, jakut tai pikkutakit, läppäri, vyö ja yleensäkin kaikki kädessä kulkeva – myös matkaliput. Wienin lentokentällä läpivalaisuun piti luovuttaa myös oma rannekello (olisinhan voinut salakuljettaa aseen sen sisällä…). Tämän jälkeen kuljetaan metallinpaljastimen läpi ja, jos se piippaa, päädytään kokovartalo tarkastukseen: siis sellainseen jossa virkailija kokeilee vaatteiden päältä löytyykö niiden alta mitään metallista. Äitini joutui Wienin lentokentällä tuohon kokovartalohoitoon, mutta viiden minuutin hiplailun sekä kenkien punnitsimisen jälkeen, mitään ei löytynyt. On siis edelleenkin epäselvää missä päin äitini kroppaa on metallia.

4.       Delayed – Lähtö viivästyy
Kun olet selviytynyt automaatti-lähtöselvityksestä, jonottelusta sekä turvatarkastuksen läpivalaisuista, surkuhupaisin vaihe tulee siinä vaiheessa kun vihdoin ja viimein olet päässyt oikealle portille asti ja näytöllä lukee maagiset sanat: ”Delayed – Lähtö viivästyy”. Koskaan ei voi tietää kuinka kauan viivästys kestää, kymmenen minuuttia vai kymmenen tuntia. Pahimmassa tapauksessa oleskelet tunteja kentällä, jossa ei ole mitään muuta viihdykettä kuin muut turhautuneet matkustajat. Ja kun odotus ja istuskelu lentokentällä lopulta päättyy, pääsette lentokoneeseen istuskelemaan lisää.

5.       Ilmastointi
Lentokoneiden ilmastoinnissa on se hyvä puoli, että tasainen ”fhuu-u”-ääni peittää alleen kaiken muun melun. Huono puoli on se, että aina on joko kylmä tai kuuma (tai kumpikin samaan aikaan) enkä koskaan ole selviytynyt lentomatkasta niin ettenkö matkan jälkeen olisi ollut flunssassa.

6. Ruokaa muovissa
Matkalla Helsingistä Wieniin minulle tarjoiltiin turistiluokassa Finnairin tarjoama tapas-annos sisältäen 7 pikkurillinpäänkokoista lihapullaa, fetakuutioita, salaatinlehti, tomaatinviipale, kuiva minisämpylä sekä jokin kananmunamainen pallero, joka oli sisältä jäässä. Ruokanautintoa ei yhtään lisännyt se, että ruoka oli pakattu muoviin ja pahviin ja, että se piti nauttia muoviaterimilla nopeasti ennen kuin lentoemot korjaisivat ruuanjämät pois. Samaan aikaan äitini nautti bisnes-luokassa neljän ruokalajin illallisen, joka sisälti muun muassa lettuja ”tunturimustikoiden” kera, söi oikeilla metalliaterimilla sekä nautti Iittalan Ultima juomalasista kuohuviiniä.

7. Hiilidioksiidijalanjälki jälkipolville

Lento Helsingistä Rovaniemelle aiheuttaa hiilidioksiidipäästöjä yli 200 kg:n edestä. Jos saman matkan matkustaa junalla hiilijalanjälki on vain vaivaiset 8 kg (autolla 150 kg), mutta aikaa matkaan kuluu moninkertaisesti enemmän. Wieniin yhdensuuntainen lento aiheutti päästöjä yli 450kg edestä. Anteeksi jälkipolvet! Toivottavasti, ilmansaasteista huolimatta, Wienin kaunis kaupunki säilyy yhtä kauniina teidänkin kokemaksi.

Päästölaskelmia voi tehdä osoitteessa: www.interbaltic.fi/paastolaskuri

8. Turvavyöttömät

Heti, kun lentokone laskeutuu ja lentoemäntä kuuluttaa perinteisen ”Pidättehän turvavyönne vielä kiinnitettyinä”-puheen, koneessa kuuluu myöskin perinteinen klik-klik-klik-sarja, kun ne ihmiset, jotka joko eivät osaa tulkita puhetta taikka eivät välitä pyynnöistä, avaavat turvavyönsä. Olen aina ajatellut, että on jokin syy, miksi turvavyö pitää vielä tässä vaiheessa pitää kiinnitettyinä. Esimerkiksi, jos lentokone vaikka törmää 3-kympin kilometrivauhdilla päin lentoasemarakennusta, luulisi, että on turvallisempaa olla turvavöissä kiinni kuin ilman, mutta näköjään maailmassa on aina ihmisiä, joita vyö navan ympärillä ahdistaa enemmän kuin turvallisuus.

9. Matkatavara-hyeenat

Lennon jälkeen jäljellä on vain yksi asia joka pitää hoitaa: matkatavaroiden nouto. Kun matkatavarahihna nytkähtää liikkeelle, ihmiset kerääntyvät sen ympärille kuin hyeenat metsästmään saalistaan. Kyynärpää-taktiikalla rynnitään eturiviin, koska herran jestas, jos laukku sattuisi menemään ohi, se on varmasti tuomittu lentokentän kadonneiden tavaroiden taivaaseen eikä toista tilaisuutta tule. Eihän?

10. Kadonneet, hajonneet tavarat
Jos matkatavarat katoavat lentokenttä tavarataivaaseen tai hajoavat matkalla, seuraa armoton byrokratiaviidakko, jossa pitää täytellä lomakkeita ja tehdä selvityksiä. Jos kaikesta papereiden täyttelystä huolimatta tavarat eivät löydy taikka lentoyhtiö ei suostu korvaamaan menetystä, aiheesta voi vaikka lurauttaa laulun - kuten kanadalainen Sons of Maxwell –duo teki menetettyään arvokitaransa:

Akateeminen psykologisessa testissä

Kävin eilen viiden tunnin analyyttisessä psykologisessa testissä yhtä hakemaani työpaikkaa varten. Testi päivä kesti yhteensä yli 5 tuntia ja se sisälsi haastatteluosion, ajallisia, sanallisia, kuvallisia ja numerollisia älykkyystestejä, luonnearviointeja sekä ryhmätehtävän. Kuvittelin uurastuksen jälkeen, että minulla meni ihan hyvin: sain täytettyä suht hyvin älykkyystestejä (en kaikkea, enkä varmasti kaikkea oikeinkaan, mutta suht hyvin kuitenkin), löysin mielestäni itseäni kuvaavia adjektiiveja ja ryhmätyössä osasin neuvotella ja etsiä yhteisiä ratkaisuja. Pahin virheeni oli se, että unohdin nimeni ensimmäisestä kyselylomakkeesta sekä kirjaimen A sen vierestä merkkaamaan akateemista koulutusta. Mutta ei se mitään… niin luulin.

Kotona sain kuulla suuremman virheeni. ”Ethän sä ole mikään akateemisesti koulutettu”, mieheni valisti. ”Siis, mitä?! Olenhan. Mä olen käynyt ammattikorkeakoulun. Sehän on korkeakoulu” sanoin hämmentyneenä. ”Ei ammattikorkeakoulu ole akateeminen koulu” mieheni kertoi. Itsepäisenä puolisona en tätä tietenkään uskonut, vaan yritin googlata todisteita aiheesta. En löytänyt netistä yhtään virallista sivua, mutta sen sijaan kymmeniä keskusteluja, jossa aiheesta väitellään puolin ja toisin. Väittelyjä lueskeltuani ja erinäisiä linkkejä tutkittuani, tulin kuitenkin siihen tulokseen, että EI ammattikorkeakoulututkinto ole akateeminen. Ja nyt minulla lukee jokaisessa psykologisen testin alussa A, paitsi siinä yhdessä! :(

Tunsin itseni tyhmäksi, kun en tiennyt yhden sanan merkitystä. Yliopisto-opiskelijoille tämä varmaan opetetaan jo perusopinnoissa. Näin sieluni silmin kuinka yrityksen psykologit naureskelevat vastauslomakkeilleni ja kuinka yksi virhe nollaisi kaikki päivän muut hyvät tulokset.

Keskustelupalstoja selaamalla tuli vielä hölmistyneenpi olo. Missä tahansa keskustelua käytiin, keskustelu kulki kutakuinkin näin:
” Kertokaa, että mikä on akateeminen koulutus? Siis missä ammatissa sellainen hlö toimii?”
” AMK=ammattikorkeakoulututkinto ja yliopisto/TKK=korkeakoulut näistä tullaan akateemisiksi”
” Voi jeesus nelonen. Ammattikorkeasta ei tod. tulla akateemisiksi.”
” VOI VITUN URPO. SELVITÄ NYT SITTEN ITSELLESI, MITÄ AKATEEMIKKO TARKOITTAA, NIIN ET NOLAA ITSEÄSI TÄYDELLISESTI MUIDEN SEURASSA!!!!!!!!!!!!!!!!!!” 
(Lähde: meidanperhe.fi/keskustelut)
Huojentavaa oli huomata, etteivät muutkaan tienneet mitä akateeminen oli. Huolestuttavaa oli miettiä, minkälaisia ihmisiä nämä olivat, jotka keskustelivat palstoilla tietäväisinä asiasta sanoilla ”vitun” ja ”urpo” sekä 18 huutomerkin kera. Palstoilla haukuttiin myös ammattikorkeakoulut ammattkoulun tasoisiksi koulutuksiksi.

Oli koulutus mitä tahansa, teoria opitaan koulussa, käytäntö työelämässä. Valitettavasti kouluissa ei opeteta kuinka käyttäytyä nettikeskusteluissa taikka muussa sosiaalisessa maailmassa. Sama ihminen voi olla koulutukseltaan vaikka kuinka korkeasti koulutettu, mutta nettimaailmassa kirjoittaa kuin pahempikin rivosuu alakoululainen. Toivottavasti psykologiset testit osoittavat muut vahvuuteni kuin vajaavaisuuteni suomenkielen sanastossa. Ainakin olen rehellinen (myönnän virheeni), en hauku muita (edes netissä) ja kunnioitan kaikkia, oli meillä minkälainen koulutustausta tahansa.

Sitä työtä kyllä jää ikävä, jos en sitä parin A:n takia saa. :(

Kuinka voi äänestää väärin

Äänestäminen on jännittävää. Suurin pelkoni on, että nolaan itseni äänestyspaikalla ja teen jotain väärin. Äänestämistä, kun tulee tehtyä niin harvoin, että ne äänestyskäytännöt eivät koskaan ole oikein tuoreessa muistissa. Lisäksi kaikki vaalipaikalla vaikuttavat aina niin virallisilta ja vakavilta, että luulisi, että kyseessä on vähintään maanpetturuus, jos siellä tekee jotain väärin. Ja väärin tekemisen mahdollisuuksia on niin monia...

Tänä vuonna kävin ensimmäistä kertaa vaalipäivänä äänestämässä Haukilahden äänestyspisteessä – yksin. Kyllä jännitti! Ensimmäisenä onnistuin päätymään väärälle äänestysalueelle. Kuka olisi voinut tietää, että Haukilahden koululta löytyy kaksi äänestyspistettä, toinen Haukilahden asukkaille ja toinen Westendin. Espoon alueella on kuulemma yli 90 äänestysaluetta, mutta äänestyspaikkoja paljon vähemmän, koska useat äänestysalueet sijaitsevat samoissa rakennuksissa. Oikealle äänestysalueelle ei kuitenkaan ollut kuin kivenheitto matkaa.

Ilmoittautumistiskillä huokaisin helpotuksesta, koska kotona mieheni oli muistuttanut, mitä asiakirjoja äänestämiseen piti ottaa mukaan, muutoin olisin voinut unohtaa ilmoituksen äänestysoikeudesta sekä henkilötodistuksen kotiin. Ilman äänestysoikeuslappuakin olisi voinut äänestää, mutta ilman henkilöllisyystodistusta homma olisi tyssännyt siihen. Iltalehti tosin uutisoi tällä viikolla, että monella paikkakunnalla oli päässyt äänestämään ilman henkilöllisyystodistusta, kun joku oli tunnistanut henkilön siksi, jonka hän väitti olevan. Virallisesti näin ei kuulemma saisi tehdä. Jos henkilöllisyystodistusta ei omista, poliisiasemalta saa ilmaisen väliaikaisen henkilöllisyystodistuksen äänestystä varten.

Kun olin todistanut henkilöllisyyteni ja nimeni oli löydetty äänestyslistasta, vaalivirkailija tokaisi ”Hyvää äänestystä sitten vaan!”. Jäin suu auki paikalle seisomaan ja mumisin jotain suuntaan ”..mutta mihis mä sen numeron kirjoitan”. Minulla, kun ei ollut äänestyslipuketta. Onneksi kämmäys oli vaalivirkailijan, joka vaivautuneesti naureskellen kaivoi äänestyslipun esille.

Ja eikun sitten vaan koppiin äänestämään! Suurin virhe tässä vaiheessa on tunkea yli-innokkaana varattuun koppiin. Äänestyspaikalla oli kuitenkin hiljaista ja kaikki kopit vapaina, joten saatoin vapaasti valita omani. Koko matkan äänestyspaikalle olin mielessäni hokenut ehdokkaani numeroa, koska pelkäsin, että voisin jostain syystä unohtaa numeron. Huolenpito oli turhaa, koska kaikkien ehdokkaiden numerot löytyvät äänestyskopin seinästä. Eduskuntavaalien ennakkoäänestyksessä jouduin kerran pyytämään vaalivirkailijalta uudenmaan vaalipiirin ehdokaslistaa, kun äänestin Helsingin puolella. Siellä sitten seisoin kopissa Suomen maantiekartaston kokoinen juliste kädessäni ja yritin saada selville kuka se oma ehdokkaani olikaan.

Kriittinen vaihe äänestyksessä on se, kun numero kirjoitetaan lappuun. On erittäin tärkeää, että äänestyslippuun ei piirretä mitään muuta kuin ehdokkaan numeron. Esimerkiksi nyt Helsingissä hylättiin yli 1000 ääntä sen takia, että lippuun oli kirjoitettu jotain muuta tai piirretty esim. sydän numeron ympärille. Luulisi, että tapoja osoittaa rakkauttaan omaa ehdokastaan kohtaan on monenlaisia muitakin. (Sinänsä hassua, että meillä on muutoin vaalisalaisuus, mutta jos äänestyslipuke hylätään, se saattaa löytyä iltalehtien sivuilta: http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012012415112887_pd.shtml) Mutta mitä jos käsiala on hatara ja lippuun tulee huitaistua vahingossa jotain muutakin..?

Äänestys ei lopu pelkkään numeron raapustamiseen. Seuraavaksi yritin etsiä vaaliuurnaa ja sitä vahtivaa hemmoa. Helposti hemmo löytyikin ja vaaliuurna, joka oli lähinnä lastulevystä väsätty laatikko. Hemmon tehtävä on leimata äänestyslippu ennen kuin sen saa laittaa uurnaan. Jos äänestyslipusta puuttuu leima, ääntä ei hyväksytä. Hymyilin vaisusti vaaliuurnaa vahtivalle vaalivirkailijalle ja vastaukseksi sain tympeän tuijotuksen sekä leiman lippuuni. Sitten vain sujautin lipun uurnaan ja Huh! äänestys oli suoritettu! Vielä kaivoin taskuni pohjalta pari kolikkoa vaalikeräykseen ja suuntasin kotiin odottamaan tuloksia.

Vaalipäivän suurin kämmi paljastuu aina vasta illalla eli kun tulokset julkistetaan. Mitä, jos äänestit väärin eli et voittajaa. Ainahan sitä on kivempi olla voittajan puolella ja iloita voitosta. Tai vaihtoehtoisesti muut äänestivät väärin eli väärää voittajaa. Joka tapauksessa onneksi presidentinvaaleissa on 2. kierros, jolloin kaikki aikaisemmat virheet voi korjata ja äänestyksen hoitaa tyylillä uudestaan.

Mistä tunnistaa stadilaisen?

2000-luvun alussa muutin pääkaupunkiseudulle ja nykyinen avomieheni, silloinen vielä poikaystäväni naureskeli, kun kuin puhuin ”Hesasta”. Se oli kuulemma niii-in maalaismaista ja siitä tunnisti, etten ollut Helsingistä. Todelliset helsinkiläiset puhuvat ”Stadista”. Olinhan asunut lähes 20 vuotta Nurmijärvellä (=maalla) ja sitten 4 vuotta Kouvolassa (joka tosin on kaupunki), joten silloinen ”maalaisuuteni” oli kovin ymmärrettävää.

Nyt seitsemän vuotta myöhemmin minusta on tullut, jos nyt ei stadilainen, niin oikea espoolainen, kaupunkilainen. Helsingin keskustassa kulkiessani mietin, mistä tunnistaa pääkaupunkilaisen katukuvassa. Päädyin seuraavaan tulokseen:

1. Pääkaupunkilaiset osaa torjua feissarit mahdollisemman nopealla pysähdyksellä (lähenevää feissaria kohden katsotaan varmasti, hymyillään, pudistetaan päätä ja jatketaan matkaa), koska hän on kohdannut samat feissarit jo vähintään kolme kertaa samana päivänä.
   
2. Pääkaupunkilainen osaa suunnistaa Kampin kauppakeskuksesta Rautatieasemalle niin, ettei hänen tarvitse kastella kenkiään loskasäässä tai vesisateessa, eli kulkemalla tunneleita pitkin Kampista Forumiin, sieltä rautatietunneliin ja asemalle. Edistyneet kaupunkilaiset tietävät myös reitit Stockalle asti.
   
3. Hädän hetkellä pääkaupunkilainen tietää mistä löytyy lähin, maksuton, siisti wc.
   
4. Kaupunkilainen ei ahdistu Stockmannin tai Sokoksen ostosruuhkassa vaan sukkeloi sujuvasti haluamalleen hyllylle. Hän myös tietää mistä ja milloin löytyy lyhyimmät kassajonot.
   
5. Pääkaupunkilainen osaa suojata lompakkonsa ja käsilaukkunsa ihmisvilinässä vaistomaisesti, eikä hän jätä tavaroitaan vartioimatta hetkeksikään vaikka itse olisi vain parin metrin päässä.
   
6. Pääkaupunkilaisilla on aina kiire.
   
7. Pääkaupunkilainen tilaa bussissa lipun sanoilla ”seutu” tai ”sisäinen”, ei ”Haluaisin lipun Helsingin keskustaan” tai ”yksi meno-paluu Espooseen”.
   
8. Liikenteessä autoileva pääkaupunkilainen osaa ryhmittyä ajoissa ja antaa avuliaasti tilaa myös niille, maalaiskuskeille, jotka tajuavat liian myöhään olevansa väärällä kaistalla.

Vielä en ole niin kaupunkilainen, että osaisin ajaa autolla Helsingin liikenteessä tai näyttää koko ajan kiireiseltä. Välillä on vain kiva istahtaa maalaismaisen rauhallisesti alas ja seurata kaupungin vilinää ja ”hesalaisia”.

Presidenttiehdokkaat hahmoanalyysissä

Paavo on mörkö.

Minua vähän pelottaa. Näin Paavo Lipposen televisio mainoksen, jossa kamera lähestyy tummaa hahmoa ja Paavo sanoo ”Pöö”. Onneksi hän heti sen perään toteaa: ”Ei ole mitään pelättävää”. Siltä minua vähän pelottaa. Paavo kun muistuttaa aikalailla Muumien Mörköä eli oltaisiinko tässä nyt siirtymässä Muumimamma-kaudesta Mörkö-kauteen? Minkälaista ulkopolitiikkaa silloin olisi luvassa? Tai minkälaista linnanjuhlissa olisi, jos pelkkä Mörkön läsnäolo saa tantereen jäätymään?
___

Sari on kuin sadun tyttö, joka laittoi
punaiset kengät jalkaansa, eikä
pystynyt lopettamaan tanssimista.

Olen vähän huolissani. Sari Essaya sanoo vaalijulisteessaan olevansa ”Askeleen edellä”. Olemmeko me muut sitten jäljessä? Mitä niistäkin EU-neuvotteluista tulee, jos Sari on koko ajan edellä pöytäkirjassa ja askelehtii
pitkin istuntosalia?

___

Sauli on Laiska-Jaakko, joka
sai prinsessan nauramaan.

Haluaisin kertoa Sauli Niinistölle, että ”Presidenttiys on työ” tai ”Presidentillä on työ”, mutta ei ”Presidentti on työ”. Tuohan on sama, jos sanottaisiin vaikka, että ”Opettaja on työ”. Eihän se henkilö itse ole työ vaan työn tekijä. Toivottavasti Saulilla olisi varaa presidenttikaudellaan oikolukijaan. Mitä niistä uuden vuoden puheista muuten tulisi, jos Saulilla menee nominatiivit ja adessiivit sekaisin?
(p.s. En muuten huomannut sitä työpaikkailmoitusta mol.fi:in sivuilla.)

___

Väyrynen on 100 vuotta uinunut Ruusunen.

Olen epävarma siitä, onko Paavo Väyrynen oikea henkilö? Ainakin hän täyttää kaikki taruolennon kriteerit. Wikipedia sanoo taruolennoista seuraavasti: ” Taruolentona pidetään olentoa, josta kertovat myytit ja legendat, mutta joka ei kuitenkaan ole olemassa tai tieteen tuntema. Taruolennoista osa on fyysisiä ja kehollisia, toiset taas henkiolentoja, ja jotkut siltä väliltä.” Paavo on ainakin legendaarinen ja myyttinen hahmo, hän on kertonut monista uroteoistaan ja
hänen kuvansa on mukissa sydän raameissa, aivan kuten prinsessa Ruususella. Olisiko siis luvassa satumainen presidenttikausi ja elämä onnellisena loppuun asti?

Eva on kultakutri.

___

Minusta on epäreilua, että Eva Biaudet puhuu tasa-arvosta, kun hän itse on syntynyt suomenruotsalaiseen sukuun. Kaikkihan me tiedämme, että suomen-ruotsalaisilla on rikkaammat papat, parempi muotimaku, ruskettuneemmat sääret ja tuuheammat tukat. Jos Evasta tulee presidentti, saanko minäkin sitten oman suomen-ruotsalaisen ”papan” ja hiuspidennyksen?

___

Soini on kolmen pukin
sillan alla asuva peikko.

Minua pelottaa, koska Timo Soinin youtube-vaalimainoksessa sanotaan: ”Jos et äänestä, sinua ei lasketa”. Lasketa minne? Linnanjuhliin? Takaisin Suomeen? Kotiini? Onko minun ihan pakko äänestää? Vai jätetäänkö minut pois väestönlaskusta Timon presidenttikaudella?

___

Mutta, jos pelottaa, onneksi on olemassa Pekka Haavisto ”valtakunnan sovittelija”. Pekka on kuin supersankari, joka kiitää paikalle sovittelemaan aina, kun valtakunnassa on eripuraa. Siinä hän sitten tyynesti hymyilee… riitapaikalla. Vai oliko hänellä jotain muita supersankarikykyjä..? No, joka tapauksessa valtakunta tulee pelastettua ja ihmisillä on hyvä mieli.

___

Pekka Haavisto on
rauhaarahastava supersankari.

Minua ihastuttaa Paavo Arhinmäen vaalimainos. Siinä sinisellä taustalle on piirretty lapsenomaisesti taloja, puita ja ratikoita. Kerrostalon pihassa on jopa leikkiteline. Juliste on ihan kuin Paavon tulevaisuus perheen presidentti-isänä. Voin kuvitella kuinka Paavo huristelee ratikalla lastenrattaiden kanssa presidentinkansliaan töihin (rattaitten kanssa sillä saa kulkea ilmaiseksi) ja käy Kappatorilla aamukahvilla tulevan lapsukaisensa kanssa presidentinlinnasta käsin.

___

Ja ketä minä äänestän? No Aku Ankkaa. Tai sitten päätän sen äänestyskopissa.

Arhinmäki on on Katto-Kassinen,
joka pörrää Helsingin yllä.

Vuonna 2012…

• matkaan maailman ääriin, reissaan junalla läpi Amerikan ja vierailen San Franciscossa… - tai sitten käyn junalla Keravalla, riippuen rahatilanteesta.
• vaellan Himalajalla ja valloitan suuren vuoren – tai sitten Haukilahden vesitornin mäen, riippuen omasta kunnosta ja viitsimisestä…veikkaan jälkimmäistä.
• avioidun oikean prinssin kassa – tai sitten tuon oman äijän, jos oikeaa prinssiä ei löydy.
• solmin uusia hienoja suhteita ulkomaalaisiin kollegoihini ja edistän näin sekä uraani, että kansainvälistä yhteistyötä – tai sitten käyn vanhojen kavereitteni kanssa kaljalla.
• diilaan itselleni mahtavan työpaikan ja nimeni löytyy sanomalehdestä kohdan ”vuoden menestyjä” alta – tai sitten olen työttömänä koko vuoden ja etsin sanomalehdestä hommia kohdan ”Avoimet työpaikat” alta.
• lähden yliopistoon lukemaan uusia aloja, vietän vielä kerran villiä opiskelijaelämää ja suoritan kurssini parhaita arvosanoja – tai sitten nyhjään kotona lukien avoimen yliopiston tuhatsivuisia kurssikirjoja iltamyöhään.
• perustan käsityöblogin, jossa esittelen omia luomuksiani, annan vinkkejä muille ja myyn ekologisia kierrätystöitäni – tai sitten tuskailen kahdensadan keskeneräisen käsityöprojektin kanssa, joista en enää muista, mitä mistäkin työstä piti tulla.
• perustan toiminimen ja alan tekemään graafista suunnittelua kotoa käsin – tai sitten kiroan kotona, kun en saa poverpointtia toimimaan, eikä ole ketään, jolle asiasta valittaa.

Kaikkea tätä odotellessa,
Tapahtumarikasta vuotta 2012!