Täydellinen joululahja

Taas se alkaa: kauhea stressi, tarjousten metsästys ja kaupoissa jonottamien. Nimittäin Joululahjoen hankinta!

"Kiitti... just tälläsen villapaidanhan mä halusin..."

Jotkut viksut hankkivat joululahjat ajoissa. Nämä harvinaislaatuiset ihmiset kiertelevät kaupoissa alennuskausina ja ostavat täydellisen lahjan, kun se osuu silmiin. Itse olen kokeillut tätä tekniikkaa kerran. Ostin lahjan tammikuussa ja lahja löytyi samasta kaapista, jonne olin sen säilönyt joulua odottamaan - seuraavan vuoden tammikuussa. Jos lahjat hankkisi heinäkuun alesesonkina, niin voisi olla vielä mahdollisuus muistaa ne joulukuussa – mutta kuka nyt joululahjoja haluaa ajatella heinäkuun helteinä?

Lahjojen hankinnan voi jättää myös viime tinkaan. Kuulemma aattona klo 12 aikaan tavarataloissa on hyvin hiljaista ja rauhaisaa ostoksille. Tällöin hyllyjen väliä ravaavat vain ne henkilöt, jotka ovat uskaltautuneet jättämään lahjaostoksensa viime tunnille. Tällöin pitää vain toivoa, että tavaraa on vielä jäljellä – ja aika riittää. Tuttava kertoi tarinaa perheenjäsenestään, joka oli lopulta hankkinut lahjat huoltoasemalta, kun kaikki muut kaupat olivat kiinni. Noh, kyllähän ne auton lasinpyyhkijätkin ovat hyvä joululahja niitä tarvitsevalle!

Omistan kolme teekannusettiä, kannun ja kupit. Kaikki lahjaksi saatuja. Harmi vain, etten juo teetä kotona. Täydellisen lahjan löytäminen on vaikeaa. Olisi hyvä, että se on käytännöllinen – mutta ei liikaa: yhtenä jouluna ainut joululahja, jonka äitini sai, oli yli 1000-sivuinen Suomen historian tietosanakirja. Käytännöllistä kyllä, hyvä joululahja ei niinkään.

Täydellisen lahjan ei tarvitse olla kallis. Lahjan täytyisi olla sellainen, jota lahjan saaja todella tarvitsee tai haluaa tai sen taustalla on jokin ajatus. Eräänä jouluna, nimeltä mainitsematon sukulaiseni antoi puolisolleen lahjaksi vanhasta pesukoneesta rakennetun dreijan. Dreijan, siis laitteen, jolla voi muovata savesta kuppeja. Koneesta puuttui kokonaan nopeuden säätö ja se oli muutenkin haasteellinen käyttää – ehkä jopa vaarallinen. Lahjanantaja oli ajatellut antaa erityisen, itsetehdyn lahjan ihmiselle, joka piti käsillä tekemisestä. Lahja ei ollut täydellinen, mutta ajatus oli.

Tärkeintä onkin se ajatus. Tänä vuonna perheeni ei anna toisilleen lahjaksi tavaroita. Sen sijaan matkaamme koko porukka ulkomaille yhdessä. Skippaamme paketointihärdellin ja shoppailustressin. Se on tarpeeksi täydellinen joululahja meille.

Mukavaa joulun odotusta!

Pirullinen kipu

Kun voisikin sanoa, että sattuu paljon. Mutta, kun ei satu – sattuu vain vähän – koko ajan. Suureen kipuun saa lääkkeitä. Siitä saa vapaasti valittaa. Pieni kipu on katala kelmi. Se vaanii salaa kulman takana. Sitä voi mielessään ajatella, että kyllähän pienen kivun kestää – se on vain asenteesta kiinni, mutta ei se niin mene. Pieni kipu vaikuttaa hiljaa ja salakavalasti.

Ensin menee yöunet. Kun yö on nukuttu katsonaisesti, aamulla herää kiukkuinen ihminen. Sen jälkeen kaikki tuntuu hiukan vaikealta: liikkuminen, kanssakäyminen, ajatteleminen… elämä kaikenkaikkiaan. Kun huonosti nukuttuja öitä on kestänyt tarpeeksi kauan, se vaikuttaa itsetuntoon. Sitä alkaa kuvittelemaan, että on huono ihminen, kun mikään ei tunnu sujuvan. Väsymys vie myös henkiset voimat.

Pahinta on, että sitä ei edes tajua, että kaiken tämän takana on pieni kipu. Sen on melkein jo ehtinyt unohtaa. Kaikkeen tottuu. Se muistuttaa itsestään vain lyhyinä hetkinä, pieninä vihlaisuina taikka jomotuksena. Sitä kuvittelee näyttävänsä kivulle keskisormea, mutta todellisuudessa se hakkaa takaraivoon nuijalla koko ajan.

Vain otettu lääke auttaa, sanoi lääkäri kerran. Se on totta. Älkää ihmiset kipuilku, nauttikaa siihen lääkettä, kun sitä tarjolla on. Toiset välttelevät lääkkeitä, koska pelkäävät niiden pitkäaikaisvaikutuksia. Voin kertoa, että täysillä eletty, lyhytkin elämä on paljon arvokkaampaa kuin pitkään kipuilu. Älkää antako pirulliselle kivulle valtaa!

Kuinka ei saada töitä

Kumpa osaisinkin näinä epävarmoina aikoina sanoa miten töitä saadaan. Omat onnistumiseni ovat olleet lähennä sarja kokeiluja, tyrkyttämistä ja jännittyneitä puheluja - ja sitten ihmeen kaupalla olen saanut työpaikan. Mutta sen sijaan osaan kyllä sanoa, miten töitä ei saada:

Älä panosta ulkoasuun

”Mene työhaastatteluun sellaisena kuin olet” ei valitettavasti tarkoita, että voisit mennä haastatteluun niissä vaatteissa, joissa yleensäkin oleskelet. Työhaastattelussa on tarkoitus myydä itseänsä, joten silloin on myös hyvä pukeutua parhaisiimpiinsa – työvaatteisiin – ei bilevaatteisiin. Pelkät vaatteetkaan eivät aina riitä.

Elämäni ensimmäiseen työhaastatteluun olin tsempannut paljon. Olin valinnut siistit vaatteet, pohtinut kysymyksiä ja kaivannut todistukset esille. Kun kättelin tervehtiäkseni haastattelijaa, tajusin heti, että haastattelu oli mennyt jo mönkään. Olin unohtanut teiniäin innoittamat, kirjavaksi lakatut kynteni. Joka ikinen kynsi oli eri värinen ja lakka lohkeili komeasti. Kukaan ei palkkaisi  ruokakaupan kassalle epäsiistin näköistä teiniä vaikka haastattelu olisi mennyt kuinka hyvin.

Siis jos et halua töitä: Vanhat rytkyt kelpaa. Jos olet samalla reissuilla menossa kuntosalille, mikset laittaisi jo haastatteluun jumppatrikoita?

Hauku edellinen työnantajasi

Ihan sama olitko töissä maailman kamalimmassa hikipajassa, älä ikinä hauku haastattelussa entistä työnantajaasi! Haastattelija näkee tässä vain epälojaalin työntekijän. Hän ei tiedä mitä kaikkea haukkujen taustalla on – etkä sinä halua tuhlata haastatteluaikaasi kaikkeen selittelyyn.

Jos et halua töitä: Kerro kaikki mitä edellinen työnantajasi teki väärin. Nimeä huonot esimiehesi. Juorua sisäpiiritietoa epäonnistuneista projekteista ja muista korostaa, että sinä kyllä arvasit, että ne tulisivat epäonnistumaan, mutta et viitsinyt sanoa mitään, koska ”pomo oli niin imbesilli”.

Snobeile

Ammattisanaston viljeleminen on vaarallista. Työnantaja ei halua tuntea itseään tyhmäksi. Jos hän ei ymmärrä hakemustasi taikka sitä mitä sanot haastattelussa, ei hän välttämättä halua sinua työpaikalleen osoittamaan kuinka tietämätön hän on. Jotkut rekrytoinnin ammattilaiset kehottavat kirjoittamaan työhakemukset aina englanniksi osoittaaksesi kielitaitosi, MUTTA Suomesta edelleen löytyy työnantajia, jotka eivät ymmärrä englantia kuin auttavasti ja jos lähestyt heitä väärällä kielellä, hakemus voi päätyä roskakoppaan.

Jos et halua töitä: Käytä ammattisanastoa ja lyhenteitä. Älä selittele taikka avaa sanojen tarkoitusta. Sanat ”crs-osaaja” tai ”MAT-hallinta ” kertonevat kaiken. Kaiva googlesta kaikki hienolta kuulostavat englanninkieliset termit.

Copy-pasteta

Hakemuksien kirjoittaminen on TYÖLÄSTÄ. Sitä voisi kuvitella, että yhden sivun hakemustekstin kirjoittaisi hetkessä, mutta jos tekstistä todella haluaa hyvän, siihen täytyy panostaa. Ei riitä, että kopioi hakuilmoituksesta sanat ”paineensitokykyinen, joustava ja ammattitaitoinen” ja lisäät niiden eteen ”minä olen”. Vaan hakemuksessa täytyy todella osoittaa, miten nämä asiat näkyvät työelämässä.

Jos et halua töitä: Ota vanha hakemus ja muuta vain hakemasi paikan nimi sekä vastaanottaja. Unohda vanha päiväys CV:hen, osoittaaksesi ettet ole kehittynyt pariin vuoteen ollenkaan.

Unohda mitä työpaikkaa olit hakemassa

Pahimpia ovat puhelinhaastattelut, jotka tulevat varoittamatta. Yhtäkkiä puhelimen toisessa päässä on henkilö, joka kyselee sinulta työpaikasta, jonne laitoit hakemuksen ehkä kuukausi sitten, etkä muista yhtään mitä siihen kirjoitit – saati sitten mikä työpaikka oli kyseessä. Yrityksen toimitiloissa pidettävään haastatteluun on helpompi valmistautua. Ennen sitä kannattaa lukea vielä työpaikkailmoitus ja oma hakemus läpi – sekä ottaa selvää minkä alan yrityksestä oli kyse.

Jos et halua töitä: Unohda saapua haastatteluun oikeaan aikaan. Unohda ketä tulit tapaamaan. Unohda mikä työnkuva oli. Kysy sitä. Unohda mitä olit kirjoittanut työhakemukseen. Pyydä anteeksi unohteluasi ja selitä, että et voi muistaa kaikkea, kun on näitä haastatteluja niin paljon.

Vanhuuden merkit

Aloin käyttämään silmänympärysvoidetta, koska kosmetologilla käydessäni hoitaja kysyi käytänkö sitä. Olin jo vastaamassa ”No en! Minähän olen liian nuori sellaiseen”, kunnes havahduin tajuamaan, että en taidakaan olla. Eikös se juuri kolmikymppisenä ala iho menettämään kimmoisuuttaan ja ensimmäiset rypyt ilmaantumaan?


Vastikään Iltalehti luetteli sivuillaan (http://www.iltalehti.fi/terveys/2013091817502109_tr.shtml) 11 merkkiä, josta tietää, että vanhuus on kulman takana. Näitä merkkejä ovat 1. ienrajan vetäytyminen, 2. äänenmuutos, 3. painonnousu, 4. aivastuksien lisääntyminen, 5. iholäikkien lisääntyminen, 6. korvien ja nenän suureneminen, 7. päänsärkyyn herääminen, 8. nopeasti humaltuminen, 9. silmien vuotaminen, 10. saippua-allergia sekä 11. lisääntynyt köhiminen. Koska näille vaivoille löytyy helposti muitakin selityksiä kuin vanhuus (kuten krapula), päätin listata varmemmat vanhuuden merkit:

Muistatko vielä tämän tv-ohjelman?

1.       Kuulet radiosta suosikkikappaleesi ja tajuat, että se on 30 vuotta vanha.

2.       Juuri, kun olet oppinut, että nuorison suosikki on ”Robin”, kaikki puhuvat jostain ”Iisakista”.

3.       Toteat, että tuulitakki on oikeastaan aika kätevä kaupungilla.

4.       Lounastauolla ei enää puhuta söpöistä pojista tai tytöistä, vaan omista sairauksista.

5.       Hihität aina, kun joku mainitsee sanan ”pilvipalvelu”.

6.       Ihmettelet onko kankaat kovinkin kallistuneet, kun nuoriso pukeutuu niin vähiin vaatteisiin.

7.       Käytät edelleen termejä ”sikamagee”, ”salarakas” ja ”elämä on!”.

8.       Tunnet mielihyvää, kun joku kutsuu sinua ”tytöksi”/”pojaksi”.

9.       Uudet karkkisi ovat nimeltään: Omega 3, Multivita plus ja Rennie.

10.   Kun uusin pelikonsoli lanseerataan, alat kertomaan kuinka sinullakin oli lapsuudessasi Commodore.

11.   Yökerhossa soitetaan outoa musiikkia, kunnes vuoroon astuu Haddawayn ”What is love” – ja olet tanssilattialla.

Miehet – se oudompi sukupuoli

Naisia on jo kauan aikaa turhaan väitetty siksi vaikeasti tulkittavaksi sukupuoleksi. Miehet ne vatsa outoja ovat. Vai mitä mieltä olette:

Lattioille pissaavat miehet

”Mitä eroa on miehillä ja naisilla? Naiset eivät pissaa lattialle vaikka kuinka käsi tärisisi.” Keksin tuon vitsin ihan itse parikymppisenä, kun siivosin kesätöikseni naisten ja miesten vessoja toimistorakennuksessa. Joka päivä sain luututa keltaisia tippoja miesten vessan lattialta, pöntön reunalta ja välillä jopa seinästä. Mietin miten ne miehet edes pystyivät saamaan wc:t niin likaisiksi päivässä ja pissasivatko he kotonaankin lattialle. Naisten vessat pysyivät siistinä. En vieläkään ymmärrä miksi miehet eivät voi istua virtsatessaan – varsinkin jos sihti on huono. Onko se ego-kysymys? Eikö selkä taivu? Vai onko se vain niin paljon kivempaa??

20 vuotta säästetyt kalsarit

Käsi ylös nainen, jos perhepiiristäsi löytyy mies, joka ei tahdo heittää vanhoja, rikkinäisiä vaatekappaleita roskiin ja säästää niitä ”kaiken varalta”. Pahimmassa tapauksessa hän edelleen käyttää niitä ja ajattelee, ettei kotioloissa haittaa, jos housut ovat vaikka haaruksista rikki. Äitini keksi tähän ongelmaan ratkaisun. Sen nimi on ”laita lapsi asialle”. Koulun taksvärkkipäivinä sain 50 markkaa, kun siivosin isäni vaatekaapin. Kun operaation perimmäinen tarkoitus paljastui, rikkinäiset vaatteet olivat jo roskiksessa eikä lapselle kehdannut huutaa siitä, miksi rikkinäiset alushousut olisi pitänyt säästää.

Flunssa = kuolemansairaus

Miehet pystyvät valloittamaan vuoria, suojelemaan perhettään pahiksilta sekä metsästämään karhuja – mutta kun mieheen iskee pieni tauti, hänestä tulee toimintakyvytön. Heille kotitöiden hoitaminen flunssassa on mahdottomuus. Mieluiten he makaavat sängynpohjalla ja valittelevat huonoa oloaan -  kovaan ääneen. Kun nainen sairastuu, jonkun täytyy silti hoitaa kotityöt, kokata ruuat, pyykätä, käydä kaupasta ja toimittaa lapset tarhaan – ja se joku on nainen itse. Oksentaa voi siinä välissä, kun heittä pyykin pesukoneeseen ja kuumehan on vain mielentila.

Yksi sana kertoo enemmän kuin 10

Tässä kokoelma tutuilta miehiltä saamiani tekstiviestejä: ”Joo”, ”Juu, tänään.”, ”Ok” ja ”Palaillaan.” Nainen sanoo saman asian n. 20 sanalla. Esimerkiksi viestin ”Palaillaan” voisi sanoa näinkin: ”Olen viikonlopun reissussa Pohjois-Suomessa ja olen kotona vasta sunnuntaina, mutta katotaan sitten mitä tehtäs eli palaillaan asiaan!”. Joskus yksi sanaa kertoo kaiken tarvittavan. Joskus yksi sana saa naisen kihisemään raivosta: Miten niin ”Ok”, kun viesti  kuului ”Nähtäiskö tänään? Mulla on menoa neljältä, mutta sen jälkeen voidaan nähdä viideltä tai kuudelta.”

Miehet ja vehkeet

Oli laite sitten mikä tahansa, se saa miehessä oleilevan teknologiavaiston heräämään. Kun pihaan ajetaan uusi auto, noin vartissa sen ympärille kerääntyy lauma miehiä kädet puuskassa nyökyttelemään hyväksyvästi. ”Kyllä on! Hevosvoimia ja tehokas moottori!”, ne hokevat lähes samaan ääneen. Kun nainen näkee saman vekottimen, hän toteaa ”Kyllä on - auto. Niitä on tuolla tiellä muitakin.” Laite kuin laite, se pääsee ihan uusiin sfääreihin, kun se päätyy miehen käsiin. ”Paljonko pikseleitä? Kuinka monta megaa? Mihin nopeuksiin tällä pääsee?”, mies kysyy. ”En mä tiedä!”, nainen vastaa, ”mä vaan käytän sitä!”.

Armeija

Ei edes mennä siihen. Siitä voisi kirjoittaa kokonaan oman juttunsa.

Uuden kodin koeaika

Aivan kuten työpaikoilla, myös asunnoilla pitäisi olla koeaika. Vasta, kun asunnossa on asunut jonkin aikaa huomaa, onko kämppä todella sopiva kodiksi. Teoriassa hyvältä kuulostava ja näytössä loistava asunto voi osoittautua käytännössä huonoksi valinnaksi. Ja syitä voi olla monia:

"Miten tämä asunto yhtäkkiä tuntuu niin pieneltä?"

Bad neigborhood

Tuttavan naapurista löytyi kaunista luontoa, metsää ja mukavan oloisia kallioita, joilla olisi ollut hienoa ottaa aurinkoa. Valitettavasti paikalliset ryyppyporukat olivat löytäneet kalliot myös. Viikonloppujen jälkeen maasto oli päällystetty lasinsirpaleilla, joten koiranomistajan täytyi tyytyä asfalttiteillä lenkkeilyyn – luonnon sijaan. Toisen tuttavan naapuristossa olisi voinut harrastaa huumeneulojen bongailua. Joka lenkillä löytyi vähintään yksi. Sitäpä ei lukenut asuntoesittelyssä.

Kolmas ystävä olisi saanut seuraa joka ilta naapuriston räkälästä.  Joko ovelta löytyi seinustalle kuseskelija taikka lepohetkeä kaivannut maailmanmatkaaja. Asuntonäytön aikaan, klo 12 naapuristo oli vaikuttanut kovin hiljaiselta. Illat näyttivät ympäristön toisen luonteen. Oman opiskelija-asuntoni ala-aulasta löysin kerran iltasaikaan juopuneen miehen, joka kyseli ”Täältäkö niitä maksullisia naisia saa?”. Ei saanut.

Paljon melua tyhjästä

Kun asuntoa käy katsomassa, harvoin tulee huomioitua minkälainen on naapuriston melutaso. Häiritsevää melua ei huomaa päivällä näyttöaikaan – vaan vasta yöllä, sunnuntaina tai aamuvarhain. Tällöin asunto on jo hankittu ja valittaminen turhaa. Pahimmassa tapauksessa naapurissa asuu ikuinen remontoija, jonka sunnuntaivarustukseen kuuluu sirkkeli, pora ja vasara. Edes lasten huuto tai koirien haukunta ei vedä vertoja korvia vihlovalle poran äänelle, joka toistuu epätasaisella tahdilla. Remonttia varten tyhjennetty asunto toimii myös tehokkaana kaikukoppana työnäänille. Näkemiin pitkät viikonloppu-unet!

Naapureitasi et voi valita

Naapuri seuraa ovisilmästä mitä rappukäytävässä tapahtuu. Kun astut portaikkoon, kuuluu kolahdus. Ääni lähtee siitä, kun kyylä-naapuri asettuu ovisilmän äärelle. Voit melkein kuulla hengityksen oven takaa. Tutkimukset eivät ole vielä selvittäneet, mitä tapahtuu kyylä-naapurin mielessä. Onko hän kontrollifriikki? Saako hän jotain sairasta mielihyvää siitä, että tietää mitä naapurit puuhailevat? Vai onko hänen televisionsa kenties rikki ja porraskäytävä on ainut viihdyke, jota tarjolla on?

Edellisessä asunnossani kyylä-naapuri meni niin pitkälle, että uskaltautui rappukäytävään. Hän tuijotti naapuriasuntoihin sisään näiden postiluukkujen kautta.  Todistimme tätä ovisilmästä katsellen. Me kyylät.

Mitä, jos asunto ei ole… vain sopiva?

Kuvittelin, että asunnollani oli minua jotain vastaan. Aina tuntui olevan seinä edessä. Olin mustelmilla, kun törmäilin ovenkarmeihin ja tavarat tippuilivat hyllyistä. Epäilin jo jonkinlaista asunnonhenkeä, joka oli päättänyt etten kuulunut sinne. Parissa kuukaudessa tajusin missä vika todella oli. Asunto oli liian pieni! Ovenkarmit kävivät iholle, koska seinän ja oven välissä oli liian vähän tilaa ja tavarat eivät pysyneet hyllyillä, koska ne olivat niin täynnä. Näytössä vanha 50-luvun asunto näytti romanttisen somalta - käytännössä se oli vanhanaikaisen pieni kömpelölle naisihmiselle. Mutta eihän sitä olisi voinut tietää kokeilematta.


Jos ”väärä” asunto tulee valittua, ei voi kuin uneksia siitä seuraavasta, täydellisestä kodista. Ja sitten, kun muutto siihen uuteen asuntoon tulee ajankohtaiseksi, sitä vanhaa, ”epäsopivaa” kotia tulee todennäköisesti ikävä.

Medialukutaitoa, kiitos!

Tässä oli ennen metsä, jossa leikin.

Viime päivinä yksi jos toinen tuttu on jakanut Facebookissa Helsingin Sanomien juttua ”Naapurit hylkivät vammaisia” (HS 10.6.2013) taikka netissä pyörivää vastakirjoitusta tälle ” Avoin kirje Kaitaan vammaisten asumisyksikköä – ja muutakin – vastustaville”.  – Ja se pistää vihaksi.

Ei vammaisten takia – vaan sen takia, miten ihmiset sokeasti luottavat lukemaansa. Helsingin Sanomien jutussa toimittaja sekä vammaisen lapsen äiti ovat ne, jotka tulkitsevat, että vastustus johtuu nuorten vammaisuudesta. Lapsen äiti sanoo "Tässä on kyse siitä, että aikuiset koulutetut ihmiset osaavat verhota valituksensa muuhun kuin vammaisten vastustamiseen”. Mitään muuta todistusta asiasta ei sitten kerrotakaan. Tonttipaikan naapurista löytyy asukas Henrik Lampen, joka kertoo vastustavansa asuntolaa mm. lento-oravien takia.

Päivää myöhemmin ” Avoin kirje Kaitaan vammaisten asumisyksikköä – ja muutakin – vastustaville”-kirjoituksen kirjoittaja haukkuu Henrik Lampenin ”Itsekeskeiseksi ja välinpitämättömäksi ihmiseksi” ja kirjoitusten kommenteissa ihmiset avoimesti ovat vihaisia kaitaalaisille naapureille heidän julmuudestaan.

Noin vuosi sitten kävin kävelyllä lapsuuskotini läheisyydessä. Yllätyksekseni lähimetsä oli kaadettu kokonaan. Sinne kuulemma oltiin rakentamassa isoa asuinaluetta. Itku tuli. Siinä samassa metsässä olin leikkinyt miljoonat kerrat ja yhtäkkiä, täysin varoittamatta se oli poissa. Olisin vedonnut liito-oraviin, lepakoihin tai vaikka autoliikenteen vaikuttamaan meluun, jotta olisin voinut saada sen takaisin.

Onko kellekään tullut mieleen, että ehkä Henrik Lampen ja muut naapurit vain haluavat pitää kotiseutunsa sellaisena kuin se ennenkin on ollut? Ehkä todellakaan kyse ei ole ”vammaisten vastustamisesta”, kuten hesarin toimittaja asian haluaa julistaa – vaan yksinkertaisesti vanhan, tutun omakotitaloalueen suojelemisesta?

Asian voi verhota liito-oravien suojelemiseksi taikka liikennemelun lisääntymiseksi, mutta totuushan on että seudun dynamiikka muuttuu, kun omakotialueella yhdelle tontille muuttaa yhtäkkiä 15 henkeä – vammaisia tai ei. Tiesittekö, että myös Espoon Westendiin rakennettavaa Marriot-hotellia vastustettiin samaan tapaan. Tällöin vedottiin alueella eläviin lepakoihin. Miksei tästä kirjoitettu juttua, kuinka westendiläiset hylkivät turisteja?

Kirjoitukset aiheesta:

http://www.hs.fi/kaupunki/a1370663138491?jako=4d590fe744ab2761a2928c926d106e01&ref=og-url
http://leijonaemojenblogi.wordpress.com/2013/06/10/avoin-kirje-kaitaan-vammaisten-asumisyksikkoa-ja-muutakin-vastustaville/
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/223257-lepakkokiista-viemassa-espoon-eu-karajille

Kaksin aina kaunihimpi – vai onko?

Yksin asuessa sitä harmittelee mitä kaikkea menettää, kun ei asu jonkun kanssa. Yksin asuminen on kallista, kaikki kotityöt pitää tehdä itse ja juttuseuraakin pitää etsiä. Kaksin on vain niin paljon helpompaa ja mukavampaa… vai mitenkä se nyt menikään?

KUN ASUT YKSIN, roskapussi odottaa töiden jälkeen eteisessä, johon sen unohdit.
KUN ASUT TOISEN KANSSA, roskapussi voi edelleen odottaa siinä eteisessä, koska kukaan ei ole PYYTÄNYT viedä sitä ulos.

KUN ASUT YKSIN, et voi kello kolmelta yöllä pyytää ketään menemään rappukäytävään tarkastamaan mistä pelottava melu tulee.
KUN ASUT TOISEN KANSSA, et kuule rappukäytävän meluja, koska kumppanisi kuorsaa niin kovaa.

KUN ASUT YKSIN, SINÄ siivoat, SINÄ peset pyykin, SINÄ maksat laskut.
KUN ASUT TOISEN KANSSA, TE kinastelette siitä kenen vuoro on tiskata, pestä pyykit ja maksaa laskut.

KUN ASUT YKSIN, ketään ei ole sinua kotona odottelemassa.
KUN ASUT TOISEN KANSSA, saatat ihmetellä missä se toinen taas on? Ja miksei se ole ilmoittanut milloin se on kotona?!

KUN ASUT YKSIN ja jätät likaiset vaatteet lojumaan johonkin, vielä viikon päästäkin se lojuu siinä.
KUN ASUT TOISEN KANSSA, keräilet päivät pitkät likaisia vaatteita, jotka SE TOINEN on jättänyt lojumaan.

KUN ASUT YKSIN, vietät illat sohvalla, yksin, telkkaria katsellen.
KUN ASUT TOISEN KANSSA, vietätte illat telkkaria katsellen – sinä olohuoneessa katsellen Satuhäitä, hän makuuhuoneessa katsellen illan matsia.

KUN ASUT YKSIN, haaveilet romanttisista päivällisistä unelmiesi kumppanin kanssa.
KUN ASUT TOISEN KANSSA, tilaatte pitsaa.

Väärinymmärretty Espoo

Jos pyytäisin sinua luettelemaan Suomen suurimmat kaupungit väkiluvun mukaan, kuinka monennelle sijalle sijoittaisit Espoon? Harva tietää, että tuo kaupunki ilman keskustaa, on Suomen 2. suurin kaupunki heti Helsingin jälkeen, ennen Tamperetta, Vantaata ja Turkua (tässä järjestyksessä). Silti kukaan ei puhu Espoosta samaan tapaan kuin Tampereesta tai Turusta – intohimoisesti, puolustelevasti, sen historiaa korostaen.

Espoon Haukilahden ranta erään auringonlaskun aikaan.

Vastikään Metro-lehden kolumnisti, Jenni Utriainen kirjoitti ennakkoluuloistaan Espoota kohtaan. Hän yritti henkisesti valmistautua muuttamaan tähän”citymaastureiden luvattuun kaupunkiin” ja kiteytti pääkaupunkiseudun kaupungit seuraavasti: ”Espoossa asuu snobeja, Vantaalla juntteja ja Helsingissä luusereita”.

Jopa Espoossa jo kauan asuneet vitsailevat sille. Radio NRJ:n Aamupoikien vakiovitsailun aihe on juontaja Anssin espoolaisuus sekä sen yhdessä sketsikuunnelmasarjassa, ”Espoo 112”:ssa, parodioidaan Espoon hälytyskeskuksen arkea ja naureskellaan espoolaisten rikkaiden ja opiskelijoiden uusavuttomuudelle. Helsingin Sanomissa puolestaan toimittaja Heikki Aittokoski Kilon lyyrikko –palstalla mm. runoili kotikaupungistaan: ” Hyödykkeitä! Hyödykkeitä! Meillä Espoossa on niin paljon hyödykkeitä että kun kerran Kampissa rastatukka pysäytti "hei kiinnostaako ihmisoikeudet?" niin piti oikein miettiä eikös mulla oo ne jo?”

Espoossa asuu siis uusavuttomia rikkaita, snobeja insinöörejä, ihmisoikeuksista ja ympäristöarvoista välinpitämättömiä maastoautokuskeja. Ihmisiä, jotka eivät ole ylpeitä edes omasta asuinkaupungistaan. Espoo on muualta muuttaneiden kaupunki. Se ei tunnu olevan kenenkään koti, mutta on niin monen asuinpaikka.

Parin viikon päästä minusta tulee helsinkiläinen ja jätän lähes 10 vuoden asumisen jälkeen hyvästit Espoolle. Ja täytyy sanoa, että minulle tulee ikävä tätä hajalleen ripoteltua, itsekkäiden ja avuttomien ihmisten suurkaupunkia. Koska onhan Espoossa muutakin kuin rikkaita ja välinpitämättömiä ihmisiä. Lukuisat kerrat olen kulkenut Espoon rantaa myöten ja ihaillut sen maisemia. Olen ihmetellyt Tapiolan hienoa arkkitehtuuria ja ahminut taideteoksia Espoon modernin taiteen museo EMMAssa. Ystävien kanssa olen samonnut Nuuksion metsissä ja pulahtanut Bodom-järveen. Bussipysäkillä moikkaamme naapureitamme, vaikka emme heitä tunnekaan. Olen kerryttänyt täällä niin paljon hyviä muistoja ja tavannut hyviä tyyppejä.

Vaikka Espoo ei ole synnyinkaupunkini – on se silti ollut lähes 10 vuotta kotini. Malja sille!

Sairas tapaus

Taas kerran istun lääkärin vastaanoton odotustilassa ja mietin jokohan tänään saisin diagnoosin.

Kaikki alkoi noin 2,5 vuotta sitten, kun aamuisin heräilin käsien jäykkyyteen ja kipuun. Kävin valittamassa asiasta työterveyslääkärillä ja sain tulehduskipulääkettä toisensa perään. Lopulta minut ohjattiin reumatologin vastaanotolle ja siitä vasta alkoikin tutkimusten ja laboratoriokokeiden suma. 2,5 vuodessa diagnoosissa ei olla päästy sen pidemmälle kuin ”epäselvä artriitti” eli niveltulehdus. Todennäköisin syypää on suvussani oleva psoriaasis, mutta, kun sitä ei verikokeilla voida todistaa, eivät lääkärit halua tehdä lopullista diagnoosia.

Tänä aikana olen saanut tutustua koko lääkärikunnan värikkääseen kirjoon sekä testata palveluja niin julkisella kuin yksityisellä puolella:

Yksityisellä puolella eräs, lähes satakiloinen lääkäri pyysi minua makaamaan vatsalleni tutkimuspöydälle ja painoi lähes koko painollansa selkääni. Kun hän kysyi ”Sattuuko?”, en voinut kuin irvistellä kivusta ja miettiä ”Eikö sen muka pitäisi?”.

22.6.2012 Nimetön ei taivu
tämän enempää. Onneksi en osaa
käyttää 10-sormijärjestelmää,
joten ei haittaa!

Julkisella puolella törmäsin ulkomaalaistaustaiseen, tummahipiäiseen reumalääkäriin nimeltä Kura (siis todellakin: mies parka! Eipä hän ole nimensä merkitykselle mitään voinut, kun on tähän maahan päätynyt). Mieslääkäri osoittautui ihan päteväksi tyypiksi, mutta kun ensi tapaamisella tämä kirjoitti n. 10x10cm:n post-it-lapuille sairaskertomustani vartin (joita lopulta kertyi 8 kpl – 2-puoleisenä) ja tutki niveliäni 20 denierin sukkahousujen läpi, mietin, että ”Voi herran jumala, mihinkä minä nyt olen joutunut!”.

Toisen kerran päädyin jo eläkkeellä olevan, tuuraamaan tulleen reumalääkärin hoiviin. Tapaamiseen oli varattu vartti aikaa, mutta se suijuikin ihmeen nopeasti, jo 5 minuutissa. Puolet tästä ajasta lääkäri kertoi omasta työhistoriastaan. Vointiani kysyttäessä vastasin ”Ihan hyvä, mutta lonkka on ollut hiukan kipeä.”  Kotiin lähetettyyn sairausselontekoon lääkäri oli kuitenkin kirjoittanut ”Vointi ollut varsin mukava.” Siis olimmekohan me olleet samassa tapaamisessa?

Alkuaikoina minulta pumpattiin koeputkitolkulla verta, kun diagnoosia varten haluttiin sulkea pois vaihtoehtoisia sairauksia. Kun työterveystarkastuksen yhteydessä otettiin yksi putkilo verta ja hoitaja kysyi haluisinko lasin tuoremehua, minun teki mieli nauraa ja tokaista, että ”Hei, multa otettiin viimeks 9 putkiloa. Eihän tuo nyt ole mitään!”.

Vaivojen vaihdellessä on ollut outoa seurata, kun kroppa ei yhtäkkiä toimikaan. Joinakin aamuina olen herännyt siihen, että sormet eivät kertakaikkisesti taivu. Vartin jumppaamisen jälken olen saanut käden toimimaan yhtä nimetontä lukuunottamatta. Sitten piti koko päivä elää harottavan sormen kanssa.

Toisena päivänä kyyristyin lattialle nostamaan jotain ja huomasin, että en pääsekään ylös, koska polvet eivät taivu ja ranteet ovat niin kipeät, ettei niille uskalla laittaa painoa. Pienen pohdinnan jälkeen tulin tulokseen, että ei auttanut kuin odottaa, että puoliso pääsi auttamaan.

Mutta kaikesta huolimatta, minun vaivani ovat pieniä ja nyt oikeastaan voin jo hyvin. Edellisessä työpaikassani työtoverini sairasti hiljalleen syöpää. Hän istui yksin työhuoneessa, ei valittanut kivuistaan eikä halunnut vaivata muita taudillansa. Loman jälken tuli tieto, että hän ei koskaan palaisikaan työpaikalle ja pian sen jälkeen saimme tietää, että hän oli menehtynyt sairauteensa.

Pienen kivun kanssa pärjää – onhan olemassa särkylääkkeitä. Kun jalka ei taivu, niin voin vain todeta, ettei minusta sprintteriä ollut tulossakaan! Ja eihän se lopullinen diagnoosikaan tautia pois veisi. Eli näiden vaivojen kanssa pystyy kyllä elämään – olen vain pieni, sairas tapaus.

Pelottava teknologia

Television kaukosäädin.
Mitä tapahtuu Magic-nappulasta?
Vastaus: Ei mitään.

Eräänä päivänä Facebook kysyi minulta ”Miten hurisee?”. Häkellyin. Ihmettelin milloin meistä oli tullut niin tuttavallisia.
Toki käytän sovellusta päivittäin ja jaan siellä kaikki suurimmat saavutukseni ja pienimmät toiveeni, mutta mistä lähtien Facebook on tiennyt, että olen sellainen henkilö, jolla saattaa ”hurista” aina välillä?

Henkilökohtainen sähköpostini täyttyy roskaposteista, joissa ehdotellaan milloin mitäkin. Tänään saisin ilmaiset bokserit, laihdutusneuvoja sekä pikavippejä. En tiedä mistä he ovat yhteystietoni saaneet, mutta selvästi he tietävät, että olen puutteessa.

Ulkomaalainen nettisivusto mainostaa minulle suomalaista vaate-verkkokauppaa. Mistä se tietää, että osaan suomea? Tai että olen kiinnostunut vaatteista? Tai että juuri nyt vaatekaappini kaipaisi vaaleanpunaista kesämekkoa?

Facebookista löytyy kartta, joka kertoo missä olen käynyt. Se osoittaa jopa kuvat, jotka olen siinä paikassa ottanut. En ole sitä sinne ladannut enkä tietoja päivittänyt. Ilmeisesti syyllinen on kännykkäni, joka lavertelee tietoja aina, kun loggaudun Facebookiin taikka jaan siellä kuvia. Mistä lähtien kännykkäni on ollut noin epäluotettava?

Sama kännykkä on pettänyt minut ennenkin. Pari kuukautta sitten erehdyin kirjautumaan Linkediniin kännykälläni. Salamana puhelimeni yhteystiedot täyttyivät ”yhteyksistäni”. Tarpeelliset työnumerot katosivat satojen henkilötietojen joukkoon – henkilöiden, joille en tule koskaan soittamaan. Eihän minulla ole heidän numeroitakaan – vaan pelkät LinkedIn-tiedot.

Samainen teknologia, joka viihdyttää ja avustaa meitä, valvoo ja hallitsee meitä. Eikö ole pelottavaa?

 

Nuoruudessani poikaystävä vippasi minulle kaksikymppiä. Verkkopankin tiliotteessa luki pojan nimen vierellä ”Pano”. Mietin, mistä se kone tiesi?!

Ihminen on erehtyväinen

Vahingossa…

… unohdin laittaa sulatetun voin pannukakkutaikinaan. Se löytyi sitten aamulla mikroaaltouunista.

”Vahingossa" ostin nämä kengät.
Harvoinpa tulee niin hienoja juhlia, että niitä voisi
käyttää, mutta on ne vaan nii-in ihanat!

… kävin nykyisellä työpaikallani kaksi ensimmäistä kertaa miesten vessassa. Ihmettelin, että kylläpäs siellä siivotaan usein, kun kummallakin kerralla oli pöntön rinkula nostettu ylös. Vasta toisella kerralla tajusin katsoa ovikylttiä tarkemmin – ja tikku-ukkohan siellä oli, eikä -akka.

… kutsuin veljeni tyttöystävää veljeni entisen tyttöystävän nimellä.

… olen ostanut maustekaappiini 3 purkkia kirveliä, koska reseptejä läpikäydessäni en koskaan muista, että olisin hankkinut mitään niin ”harvoin käytettävää” maustetta.

… löin naapurin tyttöä rautakangella silmään kahdeksanvuotiaana. Siis ihan vahingossa!! Tai niin ainakin kerroin vanhemmilleni. Kukaan ei onneksi sokeutunut.

… salakuljetin sekä nesteitä, että lääkkeitä lentokoneella käsimatkatavaroissa Ruotsiin. Matkan jälkeen meikkipussin pohjalta löytyi kertakäyttö-silmätippoja ja lääkkeet olisi kuulemma pitänyt kuljettaa alkuperäispakkauksissaan reseptin kera. Noh, ei niistä kukaan kysellyt turvatarkastuksessa.

… vien aina mieheni mustat sukat. Pesukorissa ne näyttävät kaikki samoilta, mutta kun ne on ollut puoli päivää jalassa huomaan, että ovathan ne vähän isot.

Kiitos ja anteeksi!

Miten sinustakin tulee pikku graafikko?

Graafikon ammatissa on pieniä varjopuolia. Kun lääkäreiltä kysytään sukujuhlissa ”Voisitko vilkaista tätä outoa paisetta ihan nopeasti?”, graafikoilta kysytään ”Voisitko neuvoa miten saisin tehtyä yhden pikku painojulkaisun?”. Kysymykseen yleensä vastaan: "Noh, sitä varten minä opiskelin 4 vuotta ammattikorkeakoulussa, mutta tokihan minä voin tiivistää sen tiedon sinulle noin 5 minuuttiin."
Tässä siis teillekin kaikki tietämäni jakoon eli graafikon sanasto:

Tein tämän Paintilla.

Bleed – Sillä ei ole mitään tekemistä verenvuodatuksen kanssa vaikka leikkaamiseen liittyykin. Bleed on leikkuuvara eli alue, joka täytyy varata julkaisun sivun ympärille leikkausta varten.

Illustrator eli Illu – Vektorigrafiikkaohjelma …Noh, kutsutaan sitä vaikka graafikon powerpointiksi.

Indesign eli Indi – Taitto-ohjelma eli graafikon Word.

Jälkikäsittely – Kyse ei ole siitä käsittelystä, jonka portsari antaa, kun hän taluttaa baarissa riehuneen asiakkaan ulos baarista. VAAN Jälkikäsittelyä on se mitä työlle tehdään painamisen jälkeen eli nuuttataan, perforoidaan, preeglataan, stanssataan, leikataan, stiftataan tai laatikkopakataan. Ai mitä ovat nuuttaus, perforointi, preeglaus, stanssaus ja stiftaus? Kato vaikka googlesta!

Leikkuumerkki – Merkki, jonka plastiikkakirurgi piirtää leikkausta odottavan vartaloon – taikka merkki, jolla ilmoitetaan mistä kohden lopullinen sivun koko painossa leikataan.

Painomies – Ja nyt nauretaan kaikki yhdessä: Painomies on PANOMIES!! HEH, HEH, HEH!!
(Jokainen graafikko on kuullut tämän vitsin.)

Photoshop eli Photari – Kuvankäsittelyohjelma eli ammattilaisen Paint.

Pikseli – Kuvat koostuvat näistä. Elleivät sitten ole vektorikuvia.

PMS – Ei - kyse ei ole naistenvaivoista vaan prosessiväreistä. Noh, selkokielellä ne on sellaisia erikoisvärejä, joita laitetaan painokoneeseen.

Resoluutio – Resoluutiolla on monta merkitystä. Lääketieteessä se on kroonisen tai akuutin tulehdustilan tervehtymistä, elektroniikkakaupassa television kokoon viittaava termi ja graafisella alalla mittayksikkö, joka kertoo kuinka monta pikseliä kuvasta löytyy pituusyksikköä kohden.

Taittaminen - Juu, graafikot taittavat julkaisuja. Se ei tarkoista, että he taittelevat papereita päivät pitkät – vaan taitot tehdään tietokoneella – taitto-ohjelmilla.

Vektorikuva – Vektorikuvassa ei ole pikseleitä... vaan vektoreita.

Värierottelu – Ei se liity Aparheidiin taikka perussuomalaisten puolueohjelmaan. Vaan, kun julkaisu toimitetaan painoon, ennen painamista sen värit erotellaan erillisille painolevyille. Julkaisu sitten painetaan käyttäen avuksi näitä painopeltejä, joita perusvärillisessä työssä on neljä: keltainen, cyaani, magenda ja musta.

Word – Ei! Painojulkaisua ei voi tehdä wordilla!

Nyt, kun olet lukenut tämän, olet lähestulkoon graafikko. Ja muista, että graafikon perustyönkuvaan kuuluu myös livauttaa näitä sanoja arkiseen puheeseen, jotta kuulostat asiantuntevalta. Tähän tapaan: ”Minun rasterini ovat ihan sekaisin! Tänä aamuna piti ottaa käyttöön jälkikäsittelu photarissa, mutta resoluutio olikin väärä. Taidan tarvita vähän PMS:ää!”

 

Minä olen rasisti

Minä olen rasisti. Olen epäsuvaitsevainen. En siedä kaikkea.

En siedä laikuutta, tai julkista juopottelua. Tai haisevia ihmisiä. Tai meluavia naapureita. En siedä kadulla päivisin kerjääviä, jotka muutoin voisivat olla töissä. En siedä katujuoppoja, jotka huutavat raitiovaunussa ja kaatavat kaljaa sen lattioille. En siedä ihmisiä, jotka puhuvat suvaitsevaisuudesta, mutta toisessa lauseessa kutsuvat ”maalaisia junteiksi”. En pidä valittajista. Taikka kaduille virtsaajista.

En halua asua ryövärin naapurissa, tai jakaa puistonpenkkiä sovinistin kanssa. En pidä roskaajista, liikennesääntöjä rikkovista taikka valehtelijoista.  Enkä ihmisistä, jotka puhuvat toisten päälle. En miehistä, jotka eivät kättele naisia. Taikka naisista, jotka tuomitsevat toisen ulkonäön perusteella. En pidä äideistä, jotka solvaavat toisten lapsia. Taikka iseistä, jotka hakkaavat perhettänsä. En pidä ihmisistä, jotka tuomitsevat sisällön pelkän otsikon perusteella.

Nämä ihmiset kuuluvat rotuun ”epämiellyttävät ihmiset”. Minulle on ihan sama mistä maasta tuo henkilö on kotoisin tai, minkä värinen hän on tai, mitä kulttuuria hän edustaa. Enkä myöskään välitä siitä, mihin uskontokuntaan hän kuuluu. Tulkoon kaikki ulkomaalaiset ja kansoittakaa Suomi! Perustakaa pitseria naapuriini, naikaa kaikki suomalaiset naiset – hankkikaa 10 lasta – kunhan ette vain melua kello 23 jälkeen, varasta laukkuani taikka tallo varpaitani.