Vanhemmuuden sudenkuopat

Vanhemmuuden sudenkuopat ovat niitä koloja, joihin äideillä ja isillä on vaara vajota. Ne on niitä muka itsestäänselviä lapsenkasvatuksen haasteita, joita jokainen vanhempi luulee selvittävänsä helposti - mutta, kun ne osuvat kohdalle, ei se olekaan niin yksiselitteistä. Tunnistatko nämä?

Lapsenkehityksen kilpajuoksu

"Meidän 2-vuotias piirtää jo monalisa-piirroksia, hoitaa aamutoimet itsenäisesti, kakkii pottaan jo puolivuotiaana ja käy nyt meidän puolesta kaupassa". Tiedättehän nämä ihmiset? Vaikka sitä, kuinka hokisi itsekseen, että jokainen lapsi kehittyy omaa tahtiaan ja omaa omat erityistaitonsa, sitä silti salaa vertaa lastaan kaikkiin muihin lapsiin. Kuka sanoi ensimmäisen sanan? Kuka nousi ensimmäisenä kävelemään? Kuka puhuu jo täydellisiä lauseita? Kuka pyöräilee ilman apupyöriä?

Meillä kyse on nyt pottailusta. Vaikuttaa siltä, että kaikki maailman muut 2-vuotiaat osaavat käydä jo vessassa itsenäisesti ja ovat yökuivia - mutta meidän kohta 3-vuotiasta se ei kiinnosta tippaakaan. Olemme seilanneet pienten onnistumisten välillä, mutta aina, kun luulen, että kehitystä tulee, tyttö vetää takapakkia, eikä suostu pytylle ollenkaan. Ongelmaa ei auta tippaakaan some-ryhmien jatkuvat "joko lapsesi on yökuiva" -kyselyt, joihin vastaavat vain ne, joilla lapset eivät enää vaippaa kaipaa. Tosi asia on se, että lapsi oppii kuivaksi sitten, kun hän on valmis. Siihen ei auta etevät vanhemmat, tsemppailut ja tarrakirjat (believe me, niitäkin on kokeiltu!).

Onko hän normaali? Kehittyykö hän oikeaa tahtia?

"Normaali lapsi"

Tämän olen kuullut uskomattoman monta kertaa: aina, kun joku varhaiskasvatuksen tai terveydenhuollon ammattilainen sanoo, että lapsessanne on jotain erityistä, joka vaatii lisätutkimuksia, vanhemman reaktio on "Eikä! Meidän lapsi on ihan normaali!". Ja niinhän se onkin! Vaikka lapsella olisi kehityksellisiä haasteita, autismi, adhd tai muuta - hän on silti se normaali, iloinen, ihastuttava, rakas itsensä.

Lapsen kasvattajana kaikki poikkeava lapsen kehityksessä on pelottavaa - vaikkakin me joka päivä kohtaamme aikuisia ihmisiä, joilla on ollut samanlaisia kehityshaasteita - ja he elävät ihan "normaalia" elämää. Yleensä vanhempi elää niin läheistä elämää lapsensa kanssa, ettei hän välttämättä näe lapsen poikkeavuutta. Kun siis joku ammattilainen tulee ehdottamaan lisätutkimuksia, tämä on mahdollisuus päästä ymmärtämään lasta paremmin - tai osoittamaan, että ammattilainen oli tällä kertaa väärässä.

Ylipaapoja vai heitteillejättäjä

Haluan lapselleni parasta! Tottakai. Mutta haluan samaan aikaan, että hän pärjää omillaan, kun minusta aika jättää. Mistä löydetään se kultainen keskitie, jossa lasta kannustetaan tarpeeksi, mutta annetaan hänen oppia omista epäonnistumisistaan? Vanhemmalle olisi niin helppo tasoittaa tietä lapselleen ja pitää huolta, että hän saa aina parasta. Mutta miten hän sitten oppii selviytymistaitoja, epäonnistumisten kestämistä, vähällä pärjäämistä tai sympatiaa vähempiosaisia kohtaan, jos hän ei ole koskaan kokenut vastoinkäymisiä.

Vähän niin kuin jokaisen vanhemman on joskus tehtävä se päätös, milloin lopettaa lapsensa nukuttaminen. Pienelle vauvalle vanhemman läsnäolo nukahtaessa on tärkeää, mutta mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä tärkeämpää lapsen on taitaa nukahtamisentaito yksin. Ei äiti voi enää 13-vuotiaan vieressä istua joka ilta. Vanhemmalle tämä on tietysti raastavaa. Sitä on kohdattava lapsen itku ja kaipuu, mutta samaan aikaan vakuutettava hänelle - ja itselleen - että tämä kyllä pärjää. Ennen pitkää (ja välillä nopeastikin) lapsi oppii, että vanhemmat ovat kyllä lähellä vaikka eivät ihan vieressä istukaan - ja että rauhoittua voi itsestäänkin. Tätä se koko vanhemmuus on: näiden rajojen etsimistä.

Vaikka en tykkää pääsiäismunien muovikrääsästä, lapsi sai pääsäisenä yllätysmunan - eikä tykännyt suklaasta.

Sosiaalinen paine

Helmi jo pyöräilee päiväkotiin. Onnilla ja Viljamilla on paljasjalkakengät. Iiriksellä, Väinöllä ja Ossilla on keinu ja hiekkolaatikko pihallaan. Nyt kaikki muut lapset seuraavat Pipsa-possua ja hamstraavat Frozen-leluja. Kai teillä on oma tonttuovi, itsetehty adventtikalenteri, pääsiäismunajahti, itse väsätyt pääsiäisvitsat ja vappuna 3 helium-vappupalloa? 

Tuntuu, että lapselle on mahdotonta luoda "onnellista lapsuutta" ilman, että seuraa, mitä muut vanhemmat tekevät. Mitä vanhemmaksi hän kasvaa, sitä enemmän hän vertaa, mitä muilla lapsilla on.

Miten minä esimerkiksi selitän lapselle, miksei hän saa vappupalloa - kun se on mielestäni roskaava kertakäyttöinen muoviturhake - kun kaikilla muilla lapsilla on sellainen? Joko pyörrän eettisen ajatusmaailmani ja annan sen hänelle - tai sitten olen epäreilu äiti.

Ei tämä vanhemmuus ainakaan helppoa ole.

Lapsi vatsataudissa - selviytymisvinkit

Tiedätkö sen näyn, kun lapsi muuttuu yhtäkkiä kalman kalpeaksi ja hänen suustaan syöksyy vihreää liejua kuin Manaajassa konsanaan. Jep, lapsen vatsatauti voi todellakin näyttää tältä. Tällöin aikuisen mielessä voi samaan aikaan pyöriä monta-asiaa: 1) miten tyynnytän pelästynyttä lasta, 2) kuinka suojaan kaikki huonekalut ja 3) Apua!!! Miten tästä selvitään??! 

Ei hätää. Vatsatauti on lastentauti siinä, missä moni muukin. Se menee ohi yleensä 1-2 päivässä ja tässä pari vinkkiä, joiden avulla voit selvitä sen aiheuttamasta kaaoksesta.

Ensiksi haluan mainita, että en ole mikään lääkäri tai minkäänlainen terveydenhoidon ammattilainen. Vatsatauti vauvalla on myös hyvin eri asia kuin vatsatauti isommalla lapsella. Kysy lääketieteellistä apua niiltä, jotka tietävät asiasta jotain eli ammattilaisilta. Tässä olevat vinkit ovat lähinnä tarkoitettu arjenhallintaan vatsataudin kanssa. Oma kokemukseni tulee yhdestä tällä hetkellä 2-vuotiaasta lapsesta, joten monella kokeneemmalla lapsenhoitajalla voi olla miljoona kertaa parempia vinkkejä. Toivottavasti näistä on kuitenkin apua.

Suojaa kaikki

Vatsatauti alkaa usein yllättäen, varoittamatta - ja jostain syystä aina yöaikaan. Kun pieni lapsi oksentaa, hän ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Oksennusta voi paniikissa päätyä kaikkialle: seinille, lattialle, lakanoille, peitolle, hiuksille ja unikaverille. Ensimmäinen toimi on helpointa, jos aikuisia on kaksi: toinen putsaa lapsen, toinen tilat. Lapsi suihkuun, petivaatteet ja unikaverit pesuun ja pinnat jynssäykseen.

Kun kaikki on putsattu, on aika ennakkovarautua uusintahyökkäykseen - oksennustauti, kun harvoin tulee vain yhdellä iskulla. Jos käytössä on kosteussuojia (kertakäyttöisiä tai pestäviä), niitä kannattaa laittaa lakanan alle, joka puolelle. Joskus kaikki talouden kosteussuojatkin likaantuvat taudin myötä, jolloin erikokoiset pyyhkeet ovat käteviä suojaukseen: käsipyyhe lapsen tyynyliinan alle, rantapyyhe patjan päälle, kylpypyyhe pyöriteltynä peiton ja pussilakanan väliin. Kun päällimmäinen kerros likaantuu, pyyhe imee kosteuden ja suojaa peittoa ja tyynyä.

Samalla onkin hyvä suojata lattioita, seiniä ja muita huonekaluja muilla räteillä, sanomalehdillä ja vanhoilla lakanoilla - jotta roiskeilta vältytään.

Muista hygienia

Kun lapsi on peitelty taas sänkyyn toipumaan ja oksennusämpäräri aseteltu toiveekkana viereen, muista pestä kädet hyvin. Oksennustauti tarttuu helposti, joten yksinkertainen hygienia voi tuoda edes toivoa taudilta välttymiseltä. Löytämieni ohjeiden mukaan vatsataudin jälkeen pitäisi olla 2 oireetonta päivää kotona, joten ihan heti ei myöskään kannata rynnätä viemään lasta hoitoon tai kouluun, jotta jatkotartunnoilta vältytään.

Ravinnoksi lusikallisia

Nesteytys on tärkeää lapsen hyvinvoinnin kannalta, mutta mitä tehdä, jos mikään ei pysy sisällä? Meillä toimi lapsen juottamisessa pienet vesitilkat. Isompi lapsi osaakin jo varmaan annostella omaa juomistaan, mutta 2-vuotiaan kanssa ongelma oli se, että hän vetäisi juomalasin tyhjäksi siltä istumalta - ja kohta oltaisiin taas oksentamassa. Ratkaisin ongelman teelusikalla. Lappailin vettä lapsen suuhun lusikalla tasaisen tahdein ja välissä tarkkailin tuliko mitään takaisin. Kun juoma näytti pysyvän, lisäsin määrää.

Kun juomat pysyivät isommissakin määrin, uskalsin kokeilla pientä määrää kaurapuuroa. Taudin jälkeen lapselle ruoka ei tuntunut maistuvankaan paljoa, joten alussa ruokamäärät oli hyvä pitää pieninä.

Sairas lapsi ei aina ole energiaton lapsi.

Anna ruutuajan paukkua

Sinä, joka mietit, että lapsesi viettää liikaa aikaa telkkarin ääressä: sairaan lapsen kanssa aikaa ei kannata laskea. Jos saat hänet pysymään paikoillaan ja "lepäämään", niin kaikki keinot on sallittuja - oli ne sitten 4 tuntia "Ryhmä Hauta" putkeen. Onneksi ja harmiksi sairas lapsi ei aina tarkoita väsynyttä ja vähäenergista lasta, vaan tämä saattaa olla tarmoa täynnä koko yön oksentamisen jälkeenkin. Siksi Yle Areenat, lasten Netflixit yms. ovat pelastus sairastelun keskellä.

Varaudu seuraavaan uhriin

Vatsatauti on siitä ärsyttävä sairaus, että sen lisäksi, että se tarttuu helposti, sillä on usein parin päivän itämisaika. Tässä ajassa ehtii tuudittautua ajatukseen, että ehkä tauti ei sitten osunutkaan omalle kohdalle. Kunnes joku yö huomaat vaappuvasi vessanpönttöä kohden Manaajan kiilto silmissäsi.

Mieheni luki jostain, että esimerkiksi Noro-viruksessa n. 50% talouden jäsenistä sairastaa taudin (minulla ei ole tähän virallista lähdetta, joten uskokoon ken haluaa) - joten voihan olla, että vatsatauti ei osu juuri sinun kohdallesi. Ehkä.

4 asiaa, joita vihaan mökkeilyssä

Ensin sanottakoon, että mökkeily on ihanaa! Järvi, metsä, sauna, mökki ja nuotiopaikka kuuluvat jotenkin vain suomalaiseen kesään. Kun olin lapsi sain vain kadehtia ystäviä, joilla oli vakituinen kesäpaikka. Nykyisin onneksemme meidän perheellä on peräti kaksi perhepiirin mökkiä, jossa voimme vierailla. Mökillä sielu lepää kauniissa maisemissa, luonnon hiljaisuudessa. Mutta ei se mökkeily aina autuasta ole. Näitä asioita vihaan mökkeilyssä:

Mökkimaisema kuin maalaus.

Suttuisuus

Vaikka meikittömyys ja peilin puute mökillä ei haittaa, inhoan sitä jatkuvaa likaisuuden tunnetta, joka on mökillä, jossa ei ole juoksevaa vettä. Koska käsienpesupaikka on aina jossain järven rannassa, sinne ei viitsi joka kerta kipaista. Saunassa toki käydään usein, mutta koska siellä peseydytään järvivedellä, minulle jää aina paksun tukkani alle sellainen tunne, että siellä muhii nyt kaikki järven siitepölyt ja lahoavat roskat. Lapsi onnistuu hinkkaamaan itsensä pihkaan, mustikkaan, nokeen ja hiekkaan, eivätkä ne tunnu irtoavan kynsien alta edes saippuavedellä. 

Hampaidenpesu on aina kunnon taiteilua, koska jos laitan suuhuni edes pienen murusen hammastahnaa, saan sen vaahtoutumaan pitkin naamaa. Sitten sitä syljeskellään pitkin metsiä ja yritän huuhtoa naamaani ilman, että kastelen koko naamaa. Ja auta armas, jos mökillä osuu kohdalle menkat! Lämmintä pesuvettä saa metsästellä ja eikä kanssamökkeilijöille jaksaisi selitellä aina jatkuvaa saunalla ramppaamista. Se onkin onnen hetki, kun kotona pääsee ensimmäisen kerran suihkuun!

Sekasotku

Kotona meillä on kaikille tavaroille paikat. Koska mökkeilemme lähinnä omien vanhempiemme mökeillä, näissä meidän tavaroille ei ole paikkoja sillä lopputulemalla, että ne lojuvat missä sattuu. Vaatteet ovat tuvan lattialla matkakasseissa, hampaanpesuvälineet mökin terassilla, tyhjät pilttipurkin keittiön työtasolla, lapsen ruokalappu vesipisteellä ja likaiset astiat ihan joka nurkassa.

Miehelläni ja lapsellani on tapana jättää tavaroita kutakuinkin juuri siihen, missä niitä on viimeksi käytetty. Kotona korjaan niitä vähin äänin omalle paikalleen tai pyydän heitä siivoamaan jälkensä, mutta mökillä en edes tiedä, mihin pyytäisin niitä laittamaan.

Hämärä

Miten se onkaan, että jokaisella kesämökillä tai mökkisaunassa, valaistus on suunniteltu mahdollisimman himmeäksi? Itse kärsin hämäränäöstä. Kun aurinko alkaa laskea, en siis näe enää kunnolla. Kun valaistus on vain himmeä kajo, minulle se on säkkipimeä.

Kaikki tunnelmalliset kynttilän valot tai häilyvät valonkajastukset ovat minulle siis haasteellisia. Eniten pelkään saunassa, jossa kiuas on kuuma ja alinta lauteen rappusta on vaikea hahmottaa. Ja sitten siellä pitäisi pystyä vielä peseytymään niin, että päähän tulee oikeata ainetta! Ajatuksissani istuskelen mieheni kanssa kahdestaan hämärällä terassilla iltamyöhään, kun lapsi on mennyt nukkumaan - todellisuudessa tuijotan siellä tyhjyyttä.

Mökkionnea v. 2022 vrs. 2021

Lähtöpakkaus

Se on aina aikamoinen härdelli! Mies aina tuumailee, että siivotaan aamulla joku parituntinen, mutta todellisuudessa se on AINA yli 3 tuntia jatkuvaa järjestelyä ja puunaamista. Täytyy poimia ne ympäri mökkitonttia jätetyt omat ja lapsen tavarat, korjattava lakanat sängyistä, muistettava uimakamat saunalta, syötävä loput ruuat ja tyhjennettävä jääkaappi, pyyhittävä pöytätasot, tiskattava ja imuroitava asuintilat. Aina jotain tavaroita meinaa unohtua matkasta - ja aina niin lopulta jääkin.

Kun lähdöaika koittaisi, meillä on yleensä vielä puolet asioista tekemättä. Usein ne sitten ovat ne isovanhemmat, jotka viimeistelevät lähtösiivouksen sillä aikaa, kun me yritämme tunkea sataa kassia ja pakkausoperaation väsyttämää lasta autoon.

Me pääsemme mökkeilemään aina noin viikon kesässä. Se on varmasti ihan sopiva määrä luonnonrauhaa ja hämyisiä mökki-iltoja vuodessa.

Vinkit Lintsille taaperon kanssa

 Heinäkuisena hellepäivänä suuntasimme kolmen aikuiset ja 2-vuotiaan kanssa Linnanmäelle. Näillä vinkeillä reissusta tuli sujuva:

Hepparadalla Kuva: Kimmo Hirvonen

Auto Lintsin 3 euron parkkiin

Mietimme ensin matkaammeko Helsinkiin junalla vai autolla, mutta automatkustamisen helppous kiinnosti enemmän kuin lyhythermoisen taaperon kanssa matkustaminen junalla. Googlettelimme ensin Helsingistä ilmaisia parkkipaikkoja (joita löytyy myös), kunnes huomasin Lintsin sivuilta Parkki & Patikka -parkkiluolan. 

3 euron hinnalla Linnanmäen vierailija voi pitää autoaan koko päivän 15 minuutin kävelymatkan päässä. Helsingin hinnoilla tuo ei ole paljon mitään ja kävelymatkakin taittui nopeasti. Linnanmäen infosta tai myymälästä pitää vain hakea alekuponki, jolla lunastetaan peräti 15 euron alennus (!!!) tuosta pysäköinnistä. Taapero kulki koko päivän rattaissa, joten kävelymatkat eivät häntä haitanneet.

Suosittuna ajankohtana varaa sisäänpääsy

Matkustimme Lahdesta asti ja koska emme halunneet käyttää aikaa rannekkeita jonottaessa, kävimme hankkimassa ne Prismasta edellisenä päivänä. Samalla varasin Linnanmäen verkkokaupasta meille myös (ilmaisen) sisäänpääsyn oikealle päivälle. 

Linnanmäelle pääsee ilman varausta ilmaiseksi sisään, mutta ruuhkaisina aikoina sisääntulijoiden määrää rajoitetaan. Tällöin henkilöt, jotka eivät ole varanneet sisäänpääsyä, joutuvat jonottamaan portilla. Aamuyhdeltätoista sisään pääsi vielä vain kävelemään, mutta neljältä iltapäivällä, kun lähdimme, ulkona jonot olivat jo pitkiä.

Eväät mukaan

Päivä on aurinkoinen ja Linnanmäki täynnä iloista hupikansaa. Tämän myötä jokaiselle laitteelle ja ruokakojulle oli pitkät jonot. Olimme ottaneet eväät mukaan sekä itsellemme, että taaperolle. Linnanmäeltä löytyy 2 lastenhoitohuonetta ja 1 ravintola, joista löytyy mikro. Lastenhoitohuoneista löytyy myös pottaa, imetysnurkkausta ja vaipanvaihtopistettä. Yllätyksekseni se hoitohuone, jossa kävimme lämmittämässä lapselle purkkiruokaa oli aivan tyhjä, joten harva ilmeisesti tietää niistä.

Laitteita alle 1 metrin pituiselle

Linnanmäeltä laitteitahan löytyy ihan jokakokoiselle. Maksuttomia laitteita alle 1 metrin kokoiselle löytyy 4 kappaletta ja näiden lisäksi 5 maksullista laitetta, joihin taapero pääsee ilmaiseksi maksavan aikuisen kanssa.

Jännin ja ehdottomasti taaperon suosikkilaite oli Puksujuna, johon aikuiset eivät pääse. Kieltämättä äitiä hiukan jännitti, kun lapsi jäi yksin junan penkille istumaan ja vanhempi joutui poistumaan paikalta – mutta lapsesta se oli hauskin laite ja hän puhui laitteesta vielä monta päivää sen jälkeen. Oma suosikkini oli jo lapsuudestani tuttu Hepparata, jossa kävimme lapsen kanssa laukkaamassa yhdessä.

Puksujuna.

Lisäksi huvipuistosta löytyy myös erilaisia leikkialueita ja peiliseiniä, joissa voi huvitella ilmaiseksi. Taaperosta ei siis tarvinnut maksaa mitään huvialueella.

Myös aikuisille hupia

Meitä aikuisia huvittelemassa paikalla oli parhaimmillaan 4 henkilöä. Taaperon kanssa laitteissa käynti onnistui niin, että yksi jäi lapsen kanssa aina rattaille tai lasten laitteeseen ja muut jonottivat aikuisten laitteille. Lapselle oli paljon ihmeteltävää ihan vain ympärille katselemalla. Yleensä puhua pälpättävä taapero olikin ensimmäiset puolituntia ihan hiljaa, kun ympärillä oli niin paljon ihmettä ja kummaa.

Parin tunnin huvittelun jälkeen taapero nukahti rattaisiin itsestään. Huvipuistossa vietimme aikaa 5 tuntia ja siinä ajassa taapero ehti käymään 6 laitteessa sekä leikkialueella. Se oli kiva päivä, josta puhuttu paljon myös jälkikäteen.

Taapero laivalla

Huhtikuussa suuntasimme lapsen ensimmäiselle ulkomaan reissulle eli risteilylle Tukholmaan. Tässä vinkit laivaristeilyyn taaperon kanssa.

Laivalle jonon ohi

Ruotsin risteily on siitä mukava matkustustapa, että tätä varten lapsi ei tarvitse omaa passia, vaan äidin ja isän henkkarit riittävät ja lapsen oma Kela-kortti. Muutenkin pidän laivamatkustamisen hitaudesta. Laivalla ehtii käyskennellä ja tuijotella ulos ikkunoista maisemia, toisin kuin lentomatkustaessa. Lentäessä Ruotsiin suurin osa matkasta menee jonotellessa. Tässä onkin ensimmäinen vinkki:

Laivaan ei tarvitse jonottaa. Laivaan pääsee myös 30min-1h porttien avaamisesta, kun ruuhka on ohi. Samoin Ruotsissa poistua ei tarvitse ryysiksessä vaan maihin voi nousta milloin vain maihinnousuaikana. Kannattaa siis hetki odotella.

Niiskuneidin hytissä

Yövyimme Siljan Muumi-hytissä ja huoneessa olikin kivasti tekemistä, kun bongailimme eri Muumi-hahmoja pitkin reissua.

Jo ennen matkaa mittailimme hyttikokoja ja totesimme, että tilasta kyllä tulee todella ahtaat omien rattaidemme kanssa. Siksi

Vinkki nro 2: matkarattaat säästävät tilaa.

Omamme saimme hankittua käytettynä ennen matkaa. Ne sai kätevästi kasaan ja ujutettua jopa suihkutilaan pois tieltä.

Naksuja varastoon

Vinkki 3: varaa lapselle tarpeeksi evästä mukaan

Laivalla kaikki ruoka on kallista. Pelkkä lihapullat ja muusi ovat 13 euroa halvimmassa risteilyravintolassa ja kun lapsi syö 5 kertaa päivässä, saa tällä kerrytettyä pitkän ruokalaskun. Me varasimme mukaan pilttejä, pussipuuroja, smoothieita ja taaperon myslipatukoita, jotka olivat mainioita myös kaupunkipäivällä. Vain aamupalan vedimme buffetissa. Piltit sai lämmitettyä laivan kahvilassa taikka leikkipaikalla.

Inferno lastenleikkipaikalla

Jos haluat tietää, mitä on helvetti maan päällä, mene laivan leikkihuoneeseen: kiljuntaa, itkua, juoksemista, erilaisia eritteitä ja yleistä sekoilua. Vähän niin kuin laivan yökerhossa klo 02 jälkeen, mutta sillä erotuksella, että aikuisia ei näy missään. Pikkusten pallomeressä pyöri alakouluikäisiä lapsia huutaen, hyppien ja heitellen palloja (vaikka se oli kielletty). Puolet ihmisistä, eivät ymmärrä puhuttua kieltä - tai suomea. Meno oli niin kova, että pelkäsin oman taaperoni jäävän jalkoihin. Hetken aikaa mietin, mihin kaikki vanhemmat olivat kadonneet, mutta sitten he löytyivät leikkipaikan kahviosta tuijotellen apaattisesti kännyköitään. Ehdin jo miettiä, että en kestä tätä menoa enää hetkeäkään, kun kuulin maagiset sanat: "Harri Hylje esiintyy Starlight yökerhossa 10 minuutin kuluttua". Siinä samassa kauhea lössi lapsia marssi leikkipaikalta pois ja paikka hiljeni.

Vinkki 4: Mene leikkipaikalle muun lastenohjelman aikana

Tämän jälkeen saimme rauhassa leikkiä pallomeressä ja tutkia muita nurkkia.

Olen kuullut kauhutarinoita, joiden mukaan pallomerestä saa vatsataudin ja muita sairauksia (ja kerran jopa nähnyt leikki-ikäisen suuntaavan pissat housussa pallomeressä). Itse koin kuitenkin, että se lapsen riemu oli tautiuhan arvoista. Siksi

Vinkki 5: Pese tai desinfioi lapsen kädet leikin jälkeen. (Tosin yhdessä vaiheessa lapsi oli päätä myöten pallojen seassa niitä nuoleskelemassa, joten en tiedä paljonko käsidesistä oli apua.)

Reissussa nukkuu paremmin

Vinkki 6: varatkaa lapselle vauvasänky.

Näin jälkikäteen ajatellen oli onni, että otimme hytin vauvasängyllä. Siljalla sen sai veloituksetta. Jo ennen risteilyä yövyimme hotellissa, jossa myös oli vauvan matkasänky. Nukkumaanmenemisen jälkeen lapsi veteli 2 tuntia rallia pitkin sänkyä ihan vaan sen takia, että oli hauskaa olla muualla kuin kotona - ja vanhemmat samassa huoneessa. Vauvasängystä hän ei sentään pystynyt karkaamaan pois. Ystäväni kertoi aikanaan vinkin 7: Kun laitatte lapsen nukkumaan, menkää hytin ulkopuolelle odottelemaan kunnes lapsi nukahtaa. Näin lapsi ei intoudu teidän takianne riehumaan.

Me vain odotimme tyynen rauhallisesti vierellä telkkaria katsellen, että lapsi nukahti. Kyllä se uni ennen pitkää koitti.

Tukholma ei ole täysin taaperoystävällinen

Tukholmassa kuljimme paljon kävellen, vaikka joillakin busseilla olisi päässyt ilmaiseksi rattaiden kanssa. Nautimme mielummin hyvästä säästä ja katselimme maisemia. Juna ja ratikka olisivat olleet maksullisia.

Meidän kaupunkipäivän ainut ohjelma oli vierailu Abba-museossa. Tästä alkoivatkin taaperohaasteet. Museoon ei saanut viedä rattaita, joten vierailu meni kantopuuhiksi. Rattaihin sai sentään lukon lainaan kassalta. Taapero onneksi nautti vapaudestaan. Välillä hän käveli itse, välillä vuorottelimme kantamisessa. Museossa oli paljon ihmeteltävää ja koettavaa, joten viihdykettä riitti. Vasta lopussa lapsella alkoi väsy painamaan ja hän veti itku-potkuraivarit lattialla, mutta sitten siirryimmekin vaivihkaa takaisin narikalle.

Toinen haaste Tukholmassa oli löytää ravintola, jonne pääsisi lapsen kanssa. Joko ne olivat täynnä, kiinni tai sieltä ei löytynyt lastenistuinta. Seikkailimme varmaan tunnin etsiä sopivaa paikkaa. Lopulta googletin "child friendly restaurant in Stockholm" ja löysin pienen koirakahvilan, jossa lapsi sai syötävää.

Vinkki 8: ota selvää vierailukohteen lapsiystävällisyydestä

Mitä tästä reissusta opin

Nyt, jos lähtisin reissuun uudestaan, hyödyntäisin vinkin 9: ota lapsenvahti mukaan. Kasin jälkeen, kun lapsi meni nukkumaan, myös me vanhemmat pysyimme visusti hytissä. Olisi ollut kiva käydä vetämässä edes yksi hidas laivabändin säestyksellä tai katsoa iltashow, mutta taapero ei olisi sinne asti jaksanut valvoa.

Myös matkassa on hyvä huomioida vinkki 10: Anna aikataulujen paukkua. Reissatessa lounaat eivät aina osu paikoilleen ja päikkäreille ei malteta nukahtaa. Siksi on hyvä reagoida tarpeen mukaan: nukutaan, kun nukuttaa ja syödään, kun saadaan ruokaa eteen. Nälkäkuolemia on hyvä torjua pikkusyötävillä ja päikkäreitä vetää milloin vain rattaissa. Kun matkassa oli niin paljon ihmeteltävää, taaperokaan ei tuntunut aina tajuavan, että ruoka-aika meni jo tai, että päiväunet jäivät lyhyiksi.

Meidän melkein 2-vuotias viihtyy hyvin, kun ympärillä on uutta nähtävää ja koettavaa, joten lähtisin milloin vain uudestaan reissuun.

Prinsessahuijaus

Lapsena rakastin prinsessatarinoita. Niitä, jossa kaunotar pukeutuu isoihin mekkoihin ja prinssi tulee pelastamaan hänet kaiken kauheuden keskeltä. Minäkin unelmoin prinssi rohkeasta. Siitä komeasta miehestä, joka veisi kaikki murheet pois. Sadun loppupäässä häämöttää aina häät ja fraasi "he elivät onnellisena elämänsä loppuun." En halua enää lukea noita tarinoita tyttärelleni. Ne opettavat ihan vääriä asioita.

Vai mitä mieltä olet siitä, että tuntematon mies suutelee nukkuvaa naista - sekä Lumikissa, että Ruususessa? Tai siitä, että prinssi ihastuu neitoon, mutta ei tunnista häntä ryysyissä - Tuhkimossa? Lisäksi kaikissa noissa vanhoissa perinteisissä tarinoissa nainen on heikko ja alistuva. Hän kestää sisarpuolien ilmeilyt ja julman äitipuolen. Aina tarvitaan Prinssi Rohkea asioiden muuttamiseksi. Pahinta on tuo loppufraasi "ja he elivät onnellisesti elämänsä loppuun asti". Aivan kuin miehen mukaan astuminen veisi kaikki elämän haasteet mennessään.

Tämän haluisin opettaa lapselleni: Jos haluat muuttaa asioita, älä jää odottamaan Prinssi Rohkeaa. Sinä pystyt muuttamaan asioita ihan itse. Me aikuiset olemme ihan itse vastuullisia omasta onnellisuudestamme - eivät puolisomme, joille prinsessasatujen siivittämänä ladataan välillä liiankin suuria odotuksia.

Se on mahtavaa, jos löydät rinnallesi jonkun hyvän tyypin, mutta älä odota, että hän vie kaikki murheesi pois. Oma avopuolisoni on pelastanut minut tuhannesti arjen ongelmien keskeltä (joista olen aina kiitollinen), mutta se ei ole hänen tehtävänsä, enkä voi pitää sitä itsestäänselvyytenä.

Pelkään, että nuo vuosisatoja vanhat tarinat satukirjoissa ovat alkujaan tarkoitettu luomaan naisista passiivisia toimijoita, jotka jäävät kotiin odottamaan pelastajaansa. Kun tytöt huijataan uskomaan onnelliseen loppuun, jonka vain avioliitto tuo, siitä voi helposti tulla elämän päämäärä. Ja sitten tulee ongelmia, kun puoliso ei aina käyttäydy kuin prinssi tai voi taata onnellista loppuelämää.

Lapset ottavat saduista roolimalleja.
Siksi saduilla on väliä.

Mutta onneksi nykynuoriso lukee myös toisenlaisia satuja. Myös niitä, joissa prinsessat eivät nai pelastajaansa, ottavat lohikäärmettä kiinni "sarvista" ja luovat oman onnellisen loppunsa. Eikö niin?

Hirvosen säästövinkit

Nyt, kun elintarvikkeiden hinnat vain kasvavat ja sähkön hinta nousee, on aika paljastaa, että asun yhden Säästö-Hirvosen kanssa. Hän on kehitellyt keinoa, jos toista, miten säästää sähkölaskussa. Jotkut pitäisivät näitä juttuja saituunena, toiset nerokkuutena.

Poimi tästä vinkit säästämiseen:

Kenelläpä ei olisi aikaa siirrellä tomaatintaimia auringonvalon perässä pitkin etätyöpäivää...

Ilmaista sähköä autolle

Ensinnäkin hanki sähköauto tai hybridi. Okei, tämä ei ole halpaa, mutta sähköllä liikkuminen on - varsinkin, kun ilmaista sähköä löytyy sieltä sun täältä. Lähes joka kaupungista löytyy ilmaisia latauspisteitä, yleensä kauppojen yhteydestä. Tällä tavalla etäällä sijaitsevat citymarketit tai tokmannit saavat lisää asiakkaita: lataa tunti parkkiksella ja shoppaile samalla. Mieheni on vienyt tämän ilmaisten latauspisteiden metsästyksen niin pitkälle, että auto ajetaan cittarin pihaan latautumaan ja kävellään 10 minuuttia lähimpään Prismaan - koska siellä on halvempaa. Tämä on ihan mukava kiva kävelylenkki, paitsi jos mukana on sylissä kannettava taapero, täydet lastit ostoksia ja taivaalta sataa räntää vaakatasossa.

Meillä on hybridiauto. Pääsääntöisesti hurruttelemme sähköllä päivät pitkät, koska emme tee pitkiä maantie ajoja. Mies latailee autoa töissä, joten akku riittää töihin ja takaisin. Silloin, kun akun lataus on alhainen, otetaan käyttöön kovat säästömenetelmät: ilmastointi kiinni (silläkin uhalla, että ikkunat menevät huuruun) ja pepun lämmittimestä ei kannata haaveillakaan. Kun kävin lääkärikäynnillä autolla kovilla pakkasilla, mies yritti neuvoa, että "painaisin kevyesti kaasua" käynnistäessä, jotta auto ei mene heti bensalle. Ei siinä paljoa kevyet painelut autelleet. Kovilla pakkasilla auton sähkölataus kuluu nopeammin. Silloin ei siis kannata ajella niin paljoa.

Kylmä talteen, jälkilämmöt haltuun

Toinen sähkön säästöön liittyvä tapa miehelläni on kylmän tai kuuman haltuunotto. Jos pakkasesta otetaan ruokaa sulamaan, se laitetaan jääkaappiin, jotta "kylmä jää talteen". Joku joka osaa fysiikkaa, voisi selittää tämän paremmin, mutta itse tulkitsen sen niin, että kun jääkaappiin vie jotain kylmää, laite käyttää vähemmän energiaa kaiken viilentymiseen. 

Kuuman haltuunotto tapahtuu esim. uunissa tai saunassa: kun kinkku on melkein kypsä, laitetaan uuni pois päältä ja ruoka kypsyy valmiiksi jälkilämmöllä. Saunassa sama sujuu niin, että juuri, kun olet päässyt rentoutuneeseen tilaan, mies ponkaisee ylös laittamaan saunan pois päältä ja sitten vain odottelette tilan viilenemistä.

Ei ylimääräistä energiantuhlausta

Tiesitkö, että kotonasi on tälläkin hetkellä lukuisia eri laitteita valmiustilassa kuluttamassa sähköä. Mm. telkkareissa, radioissa ja äänentoistolaitteissa palaa se pieni punainen valo merkkinä siitä, että laite on valmiina vastaanottamaan käskyjä. Näistä kaikista syntyy jatkuvaa sähkölaskua. Meillä tv ja äänentoistolaite ovat kytketty katkaisijalliseen pistorasiaan, josta sähköt katkaistaan, kun kukaan ei niitä käytä.

Mies on vienyt sähkönsääntön vielä pidemmälle lomareissujen ajaksi. Hän on keksinyt katkaista tietyistä sulakkeista virran aina, kun lähdemme pois pidemmäksi aikaa. Sulakkeiden katkaiseminen on myös turvallisuustekijä, kun sähköpaloja ei ole mahdollista syntyä poissaollessa. Tässä pitää vain olla hyvin tarkka, ettei katkaise vääriä sulakkeita - niin kuin silloin eräs kerta, kun loman jälkeisen viikon keittelimme litratolkulla mehukeittoja sulaneista pakastemarjoista.

Hyödynnä auringonvalo

Mieheni on myös kova sammuttelemaan valoja. Itse kärsin silmäleikkauksen takia huonosta hämäränäöstä, joten käsityksemme siitä minkälaisessa valaistuksessa on mahdollista toimia, eroavat paljonkin. Hänen tunnelmavalonsa on minulle säkkipimeä.

Mies myös hyödyntää auringonvaloa taimikasvatuksessa. Ostin hänelle kasvivalon synttärilahjaksi yhteisten tomaatintaimien kasvatukseen, mutta hän mieluummin kulkee ympäri taloa jokaisen auringonsäteen perässä. Taimet kulkevat tarjottimella ensin aamupäivällä lapsen huoneen kirjahyllyn päälle, sitten työhuoneen pöydälle, olohuoneeseen sivupöydälle ja lopulta lattialle. Valonsäteiden metsästys on hyvinkin hyödyllistä, jos vain jaksaa kulkea valon perässä koko päivän. 

Pakko myöntää, että vaikka Hirvosen säästövinkit välillä tuntuvat vähän ärsyttäviltä, on niissä järkensäkin. Nyt, kun sähkön hinta nousee ja ilmastonmuutos ei näytä pysähtyvän, ei ole haitaksi miettiä omaa energiankäyttöä.

Äitiyden jäljet

Tämä ei ole söpö kirjoitus siitä, kuinka minusta tuli parempi ihminen, kun sain lapsen. Ei - tämä sisältää verta, hikeä ja virtsankarkailua. Jos olet lapseton nainen tai mies, mieti hetki ennen kuin luet tästä eteenpäin. Tämä kirjoitus nimittäin sisältää brutaalia tekstiä siitä, kuinka äitiys muuttaa ihmiskehoa.

Tottakai kaikki tietävät etukäteen, että raskaus ja synnytys runtelevat kroppaa, mutta kukaan ei kerro, kuinka pysyvää se on. Me kuulemme vain tarinoita siitä, kuinka super-fitnes-äidit ovat 2 kuukautta synnytyksen jälkeen taas tikissä. Omasta synnytyksestä on nyt yli 1,5 vuotta ja nämä asiat ovat jääneet todisteeksi lapsesta.

Tämä kroppa ei ole enää entisensä.

Tikittävä virtsapommi

Jos raskausaikana neuvolassa jankutettiin lantionpohjanlihasten treenaamisen tärkeydestä. Juuh, juuh sanoin vaan ja yritin muistaa aina hampaita pestessä reenailla eli "supistella peppua ja alapäätä". Parissa kuukaudessa koko homma unohtui. Olisi varmaan pitänyt yrittää enemmän. Lantionpohjanlihakset kontrolloivat virtsarakkoa ja suolta. Raskaudessa ja synnytyksessä ne saavat kolhuja sen verran, että se saattaa aiheuttaa virtsankarkailua ja tiputtelua. Kaikki on hyvin ...kunnes yskin tai köhin. Sitten muutun biologiseksi pommiksi, joka voi räjähtää minä hetkenä tahansa. Se on noloa ja ärsyttävää, mutta liiankin normaalia. Jopa kolmannes synnyttäneistä naisista kärsii virtsankarkailusta jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen.

Vatsalihaksettomuus

Ennen raskautta minulla oli lihaksia. Oli vatsa- ja selkälihakset. Ei mitkään supertehokkaat, mutta selkeät kuitenkin. Sitten tuli raskaus ja alkuraskauden väsymys, jolloin ei jaksanut urheilla ollenkaan. Kun väsymys helpotti, urheilla ei saanut lähes ollenkaan. Ei se mitään! Aloitan urheilun, kun lapsi syntyy, ajattelin. No, kun lapsi syntyi intouduin ulkoilemaan ja kärrylenkkeilemään paljon - mutta kaikki päättyi, kun palasin töihin. On äitejä, jotka palautuvat nopeasti aikaisempaan lihaskuntoonsa, mutta kaikki riippuu siitä, mitä elämänvalintoja haluat tehdä. Lapsen kanssa vapaa-aikaa ei ole yhtä paljon kuin ennen. Olemme sopineet mieheni kanssa, että kummallakin on 2 vapaailtaa viikossa. Haluanko käyttää ne illat vain urheiluun?? Minä en ole se henkilö, joka haluaa harrastaa vain urheilua. Haluan tehdä muutakin. Tämän takia en ole vieläkään elämäni kunnossa.

Maxitamponit

Kun olin nuori, ajattelin, että ne kauppojen maxi-kokoiset tamponit ovat joillekin isompikokoisille naisille. Nyt tiedän, että ne ovat synnyttäneille. Kun ihmiset kropan läpi tunkee vesimelonin kokoinen ohjus, asiat muuttuvat. Tarvitaan isompaa, paksumpaa ja varmempaa. Enää en myöskään naureskele niille hygieniahyllyjen jättikokoisille terveyssiteille eli "aikuisvaipoille". Nyt tiedän, että niillekin on aikansa ja paikkansa synnytyksen jälkeen. Kun lappaan kassahihnalle erilaisia kuukautissuojia, enää ei edes hävetä. Tuijotan vain sitä nuorta kaupan kassaa ja mietin, että "oi tyttö, et tiedäkään minä sinua odottaa!".

Unettomat yöt

Aina, kun kuulen vitsin "jos saat lapsia, seuraavan kerran nukut hyvin, kun lapsi muuttaa pois kotoa", tekee mieli sekä itkeä, että nauraa. Koska se on totta. Eikä se oikeastaan johdu lapsesta. Hän nukkuu pääsääntöisesti hyvin. Syy on äitiydessä. Koska synnytys on runnellut kroppaani ja raskaus vienyt kaikki lihakset, joka paikkaan särkee, jos nukun väärässä asennossa. Puoli yötä liian paksulla tyynyllä tarkoittaa niskajumia seuraavana päivänä. Eikä niistä jumeista palaudu enää hetkessä. Ehkä osa syystä johtuu myös iästä, mutta kaipaan niitä raskautta edeltäviä öitä, kun nukuin jopa 10 tuntia putkeen. Valitettavasti en usko, että edes lapsen poismuutto lopulta muuttaa asiaa.

Älkää kuvitelko väärin! Ei lapsen saaminen ole ollut pelkkää kamalaa. Nämä vaivat ovat vain murto-osa kaikista niistä muutoksista, jotka tulivat lapsen myötä. Ja 99 % niistä ovat täysin positiivisia.

30 päivää e-pillereitä

Nyt minut on huijattu parin vuoden sisään 2 kertaa syömään e-pillereitä lauseella "näistä ei ole kyllä kukaan valittanut". Nyt minä valitan! Parinkymmenen vuoden kokemuksella voin sanoa, että mitkään kokeilemani e-pillerit eivät sovi minulle!

Olenko tuo minä peilissä?

Alku huumaa

Ensimmäisen kerran aloin syömään e-pillereitä parikymppisenä. Olin seurustellut 1. poikaystäväni kanssa joitain kuukausia ja pidin suhdetta tarpeeksi vakaana seuraavalle asteelle eli hormonaaliseen ehkäisyyn. Kun poika lähti kesäksi kotikonnuilleen Ranskaan, itkin koko kesän. Kun hän palasi elokuussa ja kertoi, ettei halua enää seurustella, itkin koko syksyn. Pistin kaiken sydänsurujen piikkiin.

Seuraavan poikaystävän kohdalla e-pillereiden syönti jatkui. Suhde oli niin tuulisa, etten huomannut hormonien vaikutusta. Olimme yhdessä 8 vuotta ja voin sanoa, että onneksi käytimme ehkäisyä. Olisi ollut kamalaa, jos siihen suhteeseen olisi syntynyt lapsi.

Jonkun ajan kuluttua erosta lopetin pillereiden syönnin. Eron jälkeinen aika oli vapauttavaa. Ostin oman asunnon, opettelin elämään yksin. Maailma tuntui olevan täynnä mahdollisuuksia. Vasta myöhemmin olen tajunnut, että seurustelun aikana olin koko ajan vähän malankolinen. Asiat tuntuivat olevan mahdottoman vaikeita ja kun lopetin niiden syömisen, maailma avautui.

Monta vuotta ilman

Elin monia vuosia ilman pillereitä, kunnes sain lapsen. Neuvolan jälkitarkastuksessa tuli puhetta, että jotain ehkäisyä kannattaisi olla, jotta ei tule lisää lapsia. Sain reseptin pillereihin, "joista kukaan ei ole ainakaan valittanut". Söin niitä viikon. Lopetin, koska olin koko sen viikon pahalla tuulella.

Nyt viime vuoden loppupuolella heräsin taas ajatukseen, että jotain ehkäisyä olisi hyvä olla. Yksityinen gynegologi suositteli taas toisia pillereitä, "joista kukaan ei ole valittanut". Kerroin aikaisemmista kokemuksistani ja lääkäri vakuutti, että pillereitä kannattaa syödä ainakin 3 kuukautta, jotta niiden todellinen vaikutus huomataan. Aloin kiltisti syömään niitä…

Heti ensimmäisellä viikolla huomasin epävarman olon, migreenin ja kevyen vitutuksen. Ajattelin, että se menee varmasti ohi. Alkuvaikeuksia vain! Seuraavalla viikolla olin usein itkuisa tai "helvetin pahalla tuulella" - kuten kirjoitin e-pilleri-päiväkirjaani. Nielin pahaa mieltä ja yritin olla kiukuttelemasta. Kolmen kuukauden päästä nähdään vasta oikeasti tulokset, hoin.

Viimeinen niitti

Koko joulun olin koko ajan vähän tyytymätön kaikkeen. En halunnut pilata kenenkään joulun viettoa, joten nökötin hiljaa itsekseni. Joulun jälkeen huomasin, etteipä tässä olotilassa mitään seksiä tehnyt mieli - niin miksiköhän edes niitä pillereitä söin..? Vuodenvaihteessa muuttovalmisteluja tehdessäni äksyilin milloin mistäkin. Kun asiat eivät menneet niin kuin halusin, menetin hermoni. Kun mies ei ymmärtänyt heti mitä tarkoitin, tiuskin. Kun puoliso hengitti väärin, tuijottelin kattoon ja henkäilin dramaattisesti.

En ole normaalisti tällainen. Minulla on oikeasti pitemmät hermot ja suhtaudun elämään ja asioihin positiivisesti. Uuden vuoden jälkeen mies kysyi, halusinko oikeasti jatkaa pillereiden syömistä. Ne selkeästi vaikuttivat persoonaani.

Söin viimeisen pillerin viikko sitten. Sen jälkeen olen huomannut, kuinka paljon paremmalla tuulella olen. Lapsi, mies ja elämä eivät vituta enää. Samalla katosi jatkuva nälkä ja arki tuntuu muutenkin helpommalta.

En ole mikään lääkäri tai lääketieteen asiantuntija, mutta jos ihmisen luonne muuttuu lääkityksen takia, se ei voi olla hyvä juttu. En myöskään voi puhua muiden puolesta. Toivottavasti nuo samat pillerit toimivat armollisemmin muille käyttäjille. Mutta nyt minä olen se yksi ihminen, joka valittaa niistä!

Odotuksen vuosi

"Haaveet on tehty toteutettaviksi" sanotaan. Joskus asiat eivät vain ole helppo toteuttaa. Joskus haaveiden tiellä on muiden ihmisten tavoitteita, byrogratiaa, koronaa, rahan-, resurssien- tai ajanpuutetta tai ristiriitaisia tunteita. Tämä vuosi on ollut yksi odotusten vuosi. Mikään haave ei ole toteutunut helpolla…

Asunnon odotus

Tammikuu alkoi päätöksellä löytää oma uusi koti. Aloitimme etsimisen optimistisesti. Vaihtoehtoja tuntui olevan valtavasti. Yksi kerrallaan, asunnosta asuntoon kävimme näytöissä - ja hylkäsimme vaihtoehtoja. Liian pientä, väärällä paikalla, huonoilla kulkuyhteyksillä, liian kaukana päiväkodista. 

Löytyi kiva, mutta lapsen huoneesta oli käynti takapihalle (ei hyvä!). Löytyi mukava, mutta piha oli postimerkin kokoinen (ei haluta naapureita ihan kylkeen kiinni). Löytyi sopiva, mutta kuntokatsastuksesta ilmeni paljon ongelmia. 

Pikku hiljaa totesimmekin, että tarvitsemmeki isompaa, kun alunperin suunniteltiin - ja että huonot pinnat eivät meitä haitanneet, koska osaammehan me rempata! Mutta, kun toiveet tarkentui, niin rajautui vaihtoehdotkin. Kesällä olin jo ihan epätoivon partaalla. Tässä oli odoteltu jo sopivaa asuntoa yli 6 kk!

Juhlien odotus

Alkukeväästä odoteltiin lisäksi milloin voitaisiin pitää lapsen 1-vuotissynttärit. Koronarajoitusten takia niitä ei voinut pitää oikeana päivänä toukokuun lopussa. Lopulta juhlat pidettiin vasta heinäkuun alussa.

Heinäkuussa odotettiin myös voisinko pitää 40-v. synttäreitäni ja tulisiko sinne edes osallistujia. Juhlat olivat mieheni perheen mökillä, joten tilaa ulkona oli hyvin - mutta paikka oli myös sellainen, ettei sinne poikettu hetkessä. Tämä tietysti karsi vieraita - ja jotkut eivät löytäneet perille ollenkaan.

Työn odotus

Vuoden alussa olin vielä äitiyslomalla, sitten pienirahaisella hoitovapaalla. Koko kevään odotin jännityksellä töihin paluuta. Menneiden yt-neuvotteluiden takia ajatukset risteilivät pitkään innokkaasta kiinnostuksesta, ärsytykseen ja pelkoon. Vasta syyskuun alussa sain tietää, että oma työ ei jatkunut ja jäin työttömäksi. Sitten odotettiin työpaikkaa ja työttömyystukia (joita en ehtinyt koskaan saamaan).

Syys-lokakuu meni hakukirjeiden vastauksien odotteluun. Joistain ei kuulunut kuukauteen mitään, kolmesta paikkaa sain kutsun haastatteluun. Mutta, kun sen työpaikan saaminen olisi ollutkin niin helppoa! Näissä kolmessa työpaikassa 1. haastattelu johti toiseen haastatteluun, yhdessä kolmanteen. Joka välissä odotettiin, tehtiin hakutehtäviä ja vastattiin samoihin kysymyksiin uudestaan ja uudestaan. Joka välissä, kun puhelin soi tai viesti blingahti, olin hermorauniona pongahtamassa kuulemaan uutisia.

Lokakuun lopulla odotus palkittiin ja sain aloittaa heti uudessa työssä.

Muuton odotus

Asunnon odotusta riitti syyskuuhun asti. Silloin löysimme viimein rivitalohuoneiston, jossa oli tarpeeksi makuuhuoneita, iso piha, moderni kylpyhuone ja täydellinen sijainti Helsinkiin töihin matkaamiseen.

Kun uusi asunto oli ostettu, laitoimme vanhan Hollolan kämpän myyntiin. Sitten odoteltiin ostajaa. Asuntoa puunattiin jokaista näyttöä varten ja jokaisen näytön jälkeen odotettiin kuumeisesti löytyisikö tarjoajia. Nopeasti tulikin 1. ehdollinen tarjous, mutta sitten odotettiin saisiko ostaja järjestettyä vanhan asuntonsa myynnin ja saisiko hän lainan. Puoli kuuta odotettiin. Sitten saatiin huonoja uutisia ja kauppa kaatui. Lopullisen ostajan etsintä jatkui.

Viimeinkin vähän ennen joulua rahat vaihtoivat omistajaansa ja kauppa lyötiin lukkoon uuden ostajan kanssa. Asunto ei ollut myynnissä kuin pari kuukautta, mutta se tuntui aivan ikuisen pitkältä ajalta. Sinä aikana ei ole uskaltanut suunnitella muuttoa, koska vanhan kämpän piti olla kalustettu näyttöjä varten. Olemme siis käyneet vaan hiomassa uuden asunnon pintoja ja haaveilemassa muutosta.

Nyt odotan vuoden vaihtumista. Sitten muutamme uuteen asuntoon, lapsi aloittaa uudessa päiväkodissa (jota odotimme 4 kuukautta), minä ja mieheni saamme vihdoinkin omat etätyöhuoneet ja vapaa-aikamme vapautuu muuttovalmisteluista kaikkeen kivaan. Lupaava vuosi siis edessä!

Tunnista oireet -taaperopeli

Tässä on nyt parin kuukauden verran leikitty Tunnista oireet -peliä. Se menee kutakuinkin näin:

❓ Taaperon nenä vuotaa valtoimenaan ja hän hankaa ikeniään: voiko hänet viedä päiväkotiin?

❓Lapsi yskii öisin kovasti, mutta päivällä ei näy mitään oireita: onko hänellä hengitystieinfektio vai aiheuttaako puhkeavat hampaat vain paljon limaa?

❓Lapsen nenä on vuotanut nyt kuukauden putkeen (ei kuumetta): allergiaa, nuhaa vai puhkeavia hampaita?

❓Lapsi yskii: korona, flunssa vai pölyä kurkussa?

❓Lapsen otsa tuntuu kuumalta, kuumemittari näyttää normaaleja lukuja: onko lapsella vain kuuma riehumisesta vai mittari sökönä?

❓Lapsi itkee: oikeasti kipeä vai vain väsynyt?

Tuntuu, etten voi voittaa tätä peliä. En ole terveydenhuollon ammattilainen, enkä tunnista oireita. Lapsi on niin pieni vielä, ettei hän osaa kertoa, mikä on vikana. Jokainen aamu on kuin lottoarvontaa siitä, onko lapsi tarpeeksi terve hoitoon. Ottaisin mieluusti jokapäiväisen koronatestin, joka kertoisi lapsen terveydentilan.

Äitifoorumeilla toiset äidit raivoavat sitä, että vastuuntunnottomat vanhemmat tuovat räkäisiä lapsia päiväkotiin. No minä olen tuo vanhempi. Oma nenäni vuotaa ihan vaan siitä, että lähden viileään ulkoilmaan. En voi jäädä lapsen kanssa kotiin joka kerta vain sen takia, että nenä on märkä.

Tänään sain viimein soiton päiväkodista: lapsella on kuumetta, tulkaa noutamaan! Jep, minä olen se looseri-äiti, joka vei lapsen hoitoon tunnistamatta oireita. Voiko tässä edes voittaa?