Yksinäisyyden ytimessä

Pistäydyin vartiksi kauppaan. Palatessani kotiin eteisessä odotti iloinen hännänheiluttaja mustekynä suussaan. Poissa ollessani koira oli kaivanut sen nojatuolilla lojuneesta laukusta ja palotellut sen olohuoneen matolla. Onneksi sekä matto, että kynä olivat sinisiä. Pystyin kuvittelemaan mitä koiran päässä oli pyörinyt, kun ensin olin palannut töistä ja pian häipynyt taas asunnosta. "Hemmetin ihminen, kun jätät minut taas yksin! Tämän minä kostan!"

Toisena päivänä hyvästelin koiraa, joka lähti toiseen kotiinsa. Kun ovi sen perässä sulkeutui, yhtäkkiä olin yksin. Teki mieli kaivaa esiin pari mustekynää ja palotella ne olohuoneen matolle. Tuli niin paha mieli.

Mistä yksinäisyyden tunne johtuu? Miten yhden karvaturrin, joka suurimmaksi osaksi päivää joka tapauksessa nukkuu olohuoneen lattialla, poistaminen asunnosta sai minut tuntemaan itseni niin yksinäiseksi? Ihan yhtälaillahan olin asunnossa ajatuksineni, ilman ihmiskontaktia ja vailla jutteluseuraa - kuin vartti aikaisemmin.

Yksinäisyyden tunne ei johdu siitä oletko oikeasti yksin. On ihmisiä, jotka elävät parisuhteessa, kokoajan ihmisten ympäröimänä ja silti kokevat itsensä yksinäisiksi. Vaikka illalla sohvalla heidän vierellään istuu aina joku, voi olla ettei heillä silti ole ketään, jolle puhua syvimmistä ajatuksistaan. Yhtälailla on ihmisiä, jotka elävät täysin yksin, eristäytyneenä muusta maailmasta - mutta eivät silti tunne itseään yksinäisiksi.

Itse tunnistin oman yksinäisyyden tunteeni virikkeiden puutteeksi. Kun vielä seurustelin, parasta oli se, kun pystyin milloin vain puhumaan mistä vain asiasta toiselle ihmiselle - ja saada vastakaikua, sosiaalisia virikkeitä. Kun parisuhde päättyi, jäljelle jäi koira, joka tosin ei vastaa kommentteihini, mutta reagoi käyttäytymiseeni, kuuntelee, kaipaa rapsutusta, yllyttää leikkiin ja pitää huolen ulkoilustani.

Toiset täyttävät virikepuutteensa askareilla, harrastuksilla, työnteolla, aivojumpalla tai jopa alkoholilla. Musiikin kuuntelu, tv:n katselu tai lukeminen myös toimivat. Kun täyttää aikansa kaikella, ei huomaakaan, että muita ei ole lähimailla.

Mutta vaikka kuinka täyttäisi arkensa toiminnalla ja ympäröisi itsensä ihmisillä, jossain vaiheessa on kuitenkin pakko pysähtyä ja kohdata oma yksinäisyytensä. Riippumatta siitä elämmekö itseksemme vai parisuhteessa, erakkona tai vilkkaassa perhe-elämässä, me kuitenkin olemme tässä maailmassa yksin itsenämme. Vain minä tiedän, mitä pääni sisällä liikkuu. Vain minä tunnen täysin itseni.

Siksi on hyvä olla pari hyvää ystävää - joille voi soittaa, kun koira on lähtenyt ja yksinäisyyden tunne yllättää. Heille voi kertoa kaiken ja jakaa ne syvimmätkin ajatukset. Eikä silloin ole koskaan todella yksin.

Varokaa kilttejä ihmisiä!

Miksi sä olet niin kiltti?, kysyi yksi kaveri. Ja minä mietin, että "Niin, miksi ihmeessä?" Miksi annan helposti anteeksi, joustan, en välitä loukkaavasta käytöksestä ja hyväksyn ihmiset sellaisina kuin he ovat. En ehkä voi sille mitään. Mutta älkää kuvitelko, että kiltit ihmiset ovat vain hyviä - sillä heidän sisällään asuu samanlainen itsekkyys kuin muissakin.

Tässä päivänä yhtenä mietin, mitä sanoa treffien jälkeen mukavalle miehelle, josta en ollut kiinnostunut. Hänessä ei ollut mitään vikaa, mutta kun ei vain ollut mitään yhteistä. En raaskinut sanoa "ei kiinnosta",  koska en halunnut loukata. Sitten tajusin kuinka "kiltin paha" olin. Johdatin tarkoituksella harhaan.

Samanlaista pahaa kiltteyttä löytyi ala-asteelta, kun kiltit tytöt sanoivat "joo, mä voin olla sun kaveri", mutta välitunnilla menivät nurkan taakse puhumaan pahaa selän takana. Tai työelämässä, jossa kiltit ihmiset tekevät kaiken, mitä pyydetään, mukisematta, mutta kotona valittavat epäreilusta työtaakasta.

Kiltit ihmiset osaavat salata itsekkyytensä hyvän käytöksen taakse. On helpompi vastata kysymykseen "Miltä näytän?" "Tosi kivalta" kuin kertoa suoraan, että asu on kamala. Jotkut sanat on helpompi jättää sanomatta kuin kertoa totuus suoraan. Valeen ja kohteliaisuuden raja on häilyvä. Kaiken takana on halu miellyttää. Toisaalta kiltti ihminen voi myös käyttää kiltteyttään hyväksi ja "pyhimyksen sädekehällä" kerätä sympatiaa ja vastapalveluksia itselleen.

Itse menin kiltin ihmisen ansaan. Kun kiltti ihminen sanoi, mitä halusin kuulla, en huomannut sitä, että hän ei vain halunnut loukata minua. Kun kiltti ihminen, ei vastustustellut ehdotuksiani, luin sen samanmielisyytenä. Kun kiltti sanoi "ehkä", en osannut rivien välistä lukea lauseen "ehkä ei sittenkään"-tarkoitusta. Lopputulema oli sellainen, jossa kukaan ei ollut onnellinen.

Kiltin ihmisen tarkoitus on hyvä, mutta lopulta se voi saada paljon tuhoa aikaan ja elämästä voi tulla valetta - ja valheellisesta elämästä ahdistavan raskasta. Eihän kiltti ihminen itselleen mitään voi - mutta välillä on hyvä olla avoimen itsekäs. 

Varokaa siis! Nyt saa riittää kiltteys!

Älä ole onneton - sulla melkein kaikki eväät hyvään elämään on

Ottaen huomioon muuttuneen elämäntilanteeni, minun kuuluisi olla onneton - mutta kun en ole. Miksi? Minäpä kerron.

Pari viikkoa sitten pääsin mukaan valmennukseen, jossa hahmotellaan oman elämän tavoitteita. Olin tuolloin tilanteessa, jolloin olin aivan tuuliajolla. En tiennyt miten edetä tai minne jatkaa. Saimme tehtäväksi hahmotella oman elämän saavutuksia 10 vuoden päähän sekä valita näistä yhden tavoitteen, jota lähemme toteuttamaan nyt. Minä valitsin elämästä nauttimisen - joka päivä.

Tämä tavoite sai minut pohtimaan asioita, jotka ovat onneni tiellä - ja sitä mikä tekee toisista onnettomia. Tunnistatko nämä ihmistyypit:

Sitt kun -ihmiset
Jos ajattelet, että olet onnellinen sitten, kun ...saat uuden työpaikan, löydät täydellisen puolison, oma koti on rakennettu tai koti siivottu, menetät ne kaikki hetket siinä matkalla. Ja sitten, kun viimein tavoitat tämän unelman, onni voikin olla vain hetkellistä. Unelmat ovat terveellisiä, mutta parasta on, jos pystyt myös nauttimaan matkasta sinne.

Mitä jos -ihmiset
Joskus vastaan tulee ihmisiä, jotka ovat saaneet elämältä kaiken: välittävän puolison, hyvän työpaikan mukavilla työkavereilla, kodin, perheen lapsineen tai lemmikeineen sekä innostavia harrastuksia - mutta he eivät osaa nauttia elämästä - koska "mitä jos". Heille kulman takana saattaa aina vaania irtisanominen, terveysongelmat, pettävä puoliso tai rahan menetys, vaikka mitään viitteitä ei näistä olisi ilmassakaan. He eivät nää sitä, mikä on suoraan edessä vaan stressaavat tulevaa, joka ei välttämättä edes tule. Oli tilanne mikä tahansa, elämä voi muuttua milloin vain. Siksi on tärkeää nauttia tästä hetkestä ja niistä onnen hipuista, jotka ovat nyt tarjolla.

Jospa-ihmiset
Myöskään Jospa-ihminen ei osaa nauttia vallitsevasta elämästä, koska hän koko ajan miettii, miten asiat olisivat menneet toisin. "Jospa olisin opiskellut enemmän...", "jospa olisin laittanut rahaa säästöön...", "jospa olisin kuunnellut puolisoani..." "...niin olisin nyt onnellinen". Mennyt on mennyttä, eikä sitä mikään korjaa. Sen sijaan, että keskittyy siihen, mitä olisi pitänyt tehdä, kannattaa keskittyä niihin onnistumisiin ja oman elämän hyviin asioihin.

Onni on muiden harteilla -ihmiset
Pahiten onnettomia ihmisiä ovat ne, jotka laittavat oman onnensa toisen ihmisen harteille - oli kyseessä sitten oma seurustelukumppani, esimies, vanhempi,  ystävä tai vaikka kaupan asiakaspalvelija. Nämä ihmiset odottavat, että toisen ihmisen on muutettava toimintaansa, jotta he voivat itse olla onnellisia. Pahimmassa tapauksessa tämä toiminta tekee onnettomaksi myös sen toisen ihmisen. Yhteinen onni on tietysti aina kahden aikuisen ihmisen kesken tavoiteltava asia - mutta jos toinen henkilö vaatii toista luopumaan jostain tärkeästä osastaan elämäänsä, jotta voi itse olla onnellinen - yhteinen onni kärsii.

Me olemme jokainen itse vastuussa omasta onnestamme - elimme sitten parisuhteessa tai yksin, olemme sitten harrastuksissa tai työpaikalla tai oli sitten kyse suhteesta puolisoon, äitiin, isään, lapsiin, työkaveriin tai ex-mieheen. Kukaan muu ei voi tuoda onnea kuin sinä itse. Kun oppii nauttimaan tästä hetkestä, ei haittaa minkälainen sekamelska elämässä vallitsee muutoin.

Sen jälkeen, kun aloin toteuttamaan tätä elämästä nauttimista, olen huomannut, että olen onnellisempi joka päivä. Joka päivä ei tietenkään ole yhtä juhlaa ja harmaita päiviä löytyy kyllä - mutta jokaisesta päivästä löytyy jotain hyvää ja tulevaisuudesta valoa.

Kuinka ihminen kootaan

Kun kaikki hajoaa palasiksi ja unelmat murenevat – jäljelle jää vain variseva raunio. Kaikki toivo tuntuu menneen eikä sitä näy enää horisontissa. Tällöin alkaa rakennustyö.

Kuinka ihminen kootaan? Ensin katsotaan, mitä tuhosta jää jäljelle. Mitä kappaleita, unelmia, tavoitteita ja muistoja? Mitä koettua ja kokematta jäämätöntä? Jokaista palaa tarkastellaan. Ovatko ne vielä käytettävissä? Kannattaako ne heittää pois? Vai säilöä nurkkaan odottamaan parempia päiviä? Joukosta erotellaan särki menneet unelmat, korjaamattomat suunnitelmat ja turhaksi käyneet muistot. Tuhkat ja murut heitetään pois, koska niistä ei ole enää rakennusainesta.

Sitten aloitetaan sovittamistyö. Sopiiko palat enää raunioihin? Ovatko unelmat ja haaveet enää oikean muotoisia ja kokoisia, toteutettavissa olevia? Mitä hyljätään vain sen takia, että perusta ei ole tarpeeksi vankka – tai rakennusaine tarpeeksi luja. Pikku hiljaa palat löytävät paikkansa – toiset roskakorista, toiset rakennelmaan liitettävissä.

Jäljellä on enää viimeinen vaihe: tyhjien kolojen paikkaus. Mistä löytyy tilke raoille, säröille ja rikkoutuneille unelmille? Millä saadaan rakennelma tuntumaan taas kokonaiselta? Jokaista palaa ei välttämättä löydy ihan heti – siksi keskeneräisen tekeleen kanssa täytyy elää jonkin aikaa. Välillä tuuli, muistot, yhdessä koetut asiat, varisuttavat rakennelmaa lisää – mutta se pysyy silti pystyssä. Ja ajan kanssa – kyllä siitä vielä rakentuu oikea, uusi elämä.

-- -

Saattaa päältäpäin näyttää siltä, että kaikki on jo kunnossa - nauran, nautin ja hymyilen – mutta todellisuudessa rakennustyö on vielä kesken. Oma rakennelmani horjuu joka toinen päivä ja joka toinen päivä löydän siihen uusia rakennusaineita. Kiitos ystävät, kun jaksatte kysyä, kuinka minä voin, sekä toimia rakennustyömiehinä. Toivottavasti jonain päivänä pystyn tekemään teille vastapalveluksen - vaikka vain tuomalla laastia elämäänne.

Kaiken kattava rakkaus

Viime aikoina olen paljon puhunut ystävien kanssa rakkaudesta. Siitä mitä se rakkaus on? Ja mitä eroa on sillä rakkaudella, joka saa pariskunnat pysymään vuosikymmeniä yhdessä - tai sillä rakkaudella, joka hiipuu?

Ajauduin siis tilanteessa, jossa mies, jonka kanssa luulin viettäväni koko loppuelämän ilmoitti, ettei halua enää jatkaa yhdessä. Rakkautemme oli kuulemma hiipunut. Olin kuin ällikällä päähän lyöty, koska päin vastoin en kokenut näin.

Pakottauduin miettimään miten toiset pariskunnat pysyvät yhdessä - ja toiset eroavat. Mikä saa ihmiset pysymään 19 vuotta yhdessä? Onko se totuttu tuttuus - vai syvä rakkaus? Jokaisessa suhteessa tulee eteen hetkiä, jolloin toisen likaiset kalsarit ärsyttävät - tai toisen vatsamakkarat eivät enää kiehdo, tästäkin huolimatta parit pysyvät yhdessä ja löytävät kipinänsä.

Tulin siihen tulokseen, että taustalla on kaiken kattava rakkaus. Kun parin rakastumisvaihe hiipuu, punnitaan kuinka paljon he todella toisiaan rakastavat. Tällöin tulee ilmi toisen puutteet, erilaiset näkemykset ja unelmat. Jos näiden asioiden kanssa pystyy elämään, vuoroon astuu kaiken kattava rakkaus. Se, jossa toisen hyväksyy sellaisenaan, puutteineen kaikkineen. Jotta pari kuitenkin pysyisi yhdessä, kaiken kattava rakkaus täytyy olla molemminpuolista - ja parilla on oltava yhteisiä unelmia.

Viikko eroilmoituksen jälkeen sain tietää, että miehelläni oli jo uusi lohduttaja. Pari viikkoa hajoilin. En käsittänyt kuinka toinen ihminen voi noin nopeasti vaihtaa seuraavaan. Oliko meillä ollut oikeaa rakkautta ollenkaan?

Kun olen kertonut ystävilleni tilanteesta, minua on kehotettu suuttumaan - koska vihasta saa voimaa jatkaa eteenpäin. Olen kuitenkin todennut, etten pysty. En halua olla vihainen tai muuttua katkeraksi. Olen vain surullinen, että kävi näin. Tiedän, että erilaiset unelmat ja toiveet, ovat ajaneet meidät tähän tilanteeseen - ja välitämme edelleen toisistamme.

"If you love somebody, set them free" on korni sanonta, mutta se kiteyttää kaiken kattavasta rakkaudesta. Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä sinne, missä hän on onnellinen.

Siksi hyväksyn tilanteen sellaisena kuin se on - ja rakastan miestä niin paljon, että haluan hänen olevan onnellinen vaikkakin se olisi toisen ihmisen kanssa. Ja tiedän, että jossain on vielä tyyppi, joka rakastaa minua sellaisena kuin olen ja jakaa samat unelmani. Kuulostaa ehkä typerän sinisilmäiseltä - mutta mitäs minä silmilleni voin.

Kaikilla saduilla ei ole onnellista loppua

Olipa kerran tyttö, joka eli kamalassa suhteessa. Sellaisessa, jossa haukuttiin, riideltiin ja heiteltiin tavaroita. Sellaisessa, jossa mies katosi joka päivä ulos ryyppäämään, palasi kännissä aamuyöllä kotiin kännykässään tuntemattomien naisten numeroita ja haastoi riitaa. Aamulla hän anoi taas anteeksiantoa ja sanoi rakastavansa. Tyttö itki itsensä uneen joka ilta ja toivoi ja rukoili, että hänellä olisi voimaa lähteä tästä helvetistä – ja että hänellä olisi mahdollisuus joskus löytää itselleen joku, joka kunnioittaisi ja rakastaisi häntä.


Kesti vuosia ennen kuin tyttö sai voimaa lähteä. Pari vuotta tyttö eli yksin pohtien löytäisikö hän koskaan omaa prinssiään. Sellaista ihmistä, joka pitäisi hänestä huolta tilanteessa kuin tilanteessa ja seisoisi hänen rinnallaan vaikeinakin aikoina. Se tuntui mahdottomalta.

Eräänä päivänä sitten vastaan tuli silinteriprinssi. Mies, joka oli kaikkea tätä. Komea, hauska, luotettava henkilö, joka tykkäsi seikkailla kuten tyttökin, joka nauroi samoille jutuille ja, jonka syleilyssä tuntui hyvältä. Tyttö ei voinut uskoa, että hän oli näin onnekas. Kaikkien niiden vaikeiden vuosien jälkeen onni oli vihdoinkin mahdollista. He rakastuivat, viettivät joka ikisen viikonlopun yhdessä, matkustivat vieraisiin maihin ja kulkivat käsi kädessä hymy huulilla. Ennen pitkää he päättivät muuttaa yhteen.

Sitten koitti arki. Elämä ei ollut enää yhtä seikkailua. Raskaan työpäivän jälkeen arkirutiinit veivät kaiken energian ja romantiikalle jäi vähemmän aikaa. Silti säännöllisin väliajoin tyttö katsoi miestä, hymyili ja oli kiitollinen siitä, että oli löytänyt jonkun noin hyvän ihmisen.

Vaan ei kaikki sadut lopu onnellisesti. Jos tyttö olisi tiennyt, että mies on onneton, hän olisi tehnyt kaikkensa tilanteen pelastamiseksi. Jos hän olisi tiennyt, että tämä kaipasi lisää seikkailuja, olisi hän hypännyt minkä tahansa hevosen selkään ja suunnannut uusiille poluille. Tai, jos hän olisi tiennyt, että mies kaipasi enemmän läheisyyttä, olisi hän jättänyt arjen ja pyhittänyt päivät tälle. Vaan ei hän tiennyt.

Koitti päivä, jolloin silinteriprinssi kertoi, että hän haluaa erota. Arki oli hänelle liian arkista ja rakkaus säkenöimätöntä. Hän oli ajatellut näin jo kauan, mutta oli kertonut tunteistaan vain ystävilleen. Mitään ei ollut kuulemma enää tehtävissä. Tytön elämä mureni hetkessä palasiksi. Missä oli se rakkaus, joka hetki sitten näkyi vielä jokaisessa kosketuksessa, hymyssä ja katseessa? Vai oliko se kaikki ollut valetta?

---

Hyvät ystävät osaavat lukea, mitä tämä tarina tarkoittaa. Lähimmät ystävät tietävät, ettei tarina lopu tähän.

Uuden äärellä

Elämme hyvin poikkeuksellisia aikoja. Nimittäin minä, järjestelmällisyyden perikuva, kontrollifriikki suunnittelija ja ToDo-listojen laatija, olen vailla suunnitelmia. En tiedä yhtään mitä haluan tulevaisuudessa tehdä, mitä harrastaa tai miksi tulla vuonna 2017.

Kaiken taustalla on oikeastaan vuosi 2016, jolloin sain aikaan paljon. Täytin unelmia, matkustin, opiskelin ja kehityin ihmisenä. Koko vuosi oli yhtä aikataulutettua ToDo-listaa, jota suoritettiin kohta kohdalta. Vuoden lopulla saatoin pysähtyä ja todeta tehneeni kaiken.

Mutta mitä jäi jäljelle? Vailla suuntaa taapertava haahuilija, joka ei tiedä mihin katseensa kääntää tai tarmonsa purkaa. Ei ole hyvä toteuttaa kaikkia tavoitteitaan yhdessä rytäkässä. Olisi ollut hyvä jättää jotain jäljelle kytemään.

Nyt olen siis uuden äärellä: ilman listoja, suunnitelmia ja tavoitteita - enkä yhtään tiedä minne intoni suuntaisin. Onko ideoita?